Kommentit (19)

Mies 49v

Narsismi ja äitiys on huono yhdistelmä. Olen omalta äidiltäni kuullut lapsena että ”niin toivon ettet olisi syntynytkään”. En liki viiteenkymmeneen vuoteen ole tätä antanut äidilleni anteeksi, varsinkin kun kaikki muut teot ovat tämän myöhemminkin osoittaneet. Omat lapseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Vierailija

Mies 49v kirjoitti:
Narsismi ja äitiys on huono yhdistelmä. Olen omalta äidiltäni kuullut lapsena että ”niin toivon ettet olisi syntynytkään”. En liki viiteenkymmeneen vuoteen ole tätä antanut äidilleni anteeksi, varsinkin kun kaikki muut teot ovat tämän myöhemminkin osoittaneet. Omat lapseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Tällaista diagnoosia on turha antaa pelkästään sen perusteella, että katuu vanhemmaksi tuloa. Se ei ole kaikkia varten, eikä se tee kenestäkään narsistia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aprikoitselija

Ihminen on velkaa omasta syntymästään sen, että jatkaa sukuaan. Ellei tätä HALUA, voi yhtä hyvin toteuttaan itse oman kompostoitumisensa.

Sanon tämän sen kokemuksen perusteella, joka on kertynyt kahta vaille 80:n  eletyn ikävuoden jälkeen.

Vierailija

Jotkut kympin oppilaat ajautuvat pinnallista suorituskeskeisuyttään ehkä ansaan, jossa kaikki kärsivät, kaikella kunnioituksella muiden valintoja kohtaan.

Nurje

Kaikki te, jotka paheksutte tällaisia lehtijuttuja ja ulostuloja, teidän kannattaa pohtia sitä, että tällä paheksunnalle aikaansaatte vain lisää tällaisia ihmiskohtaloita. Kenties se juuri onkin toiveenne, mene ja tiedä.

Mitä enemmän tällaisia tarinoita yritetään vaientaa halveksumalla, haukkumalla tai vähättelemällä, sitä vähemmän niistä uskalletaan puhua. Ja sitä vähemmän ihmisellä, joka pohtii, hankkisiko lapsia vai ei, on saatavilla kokemuspohjaista faktaa. On hemmetin tärkeää tietää myös, että vanhemmuutta voi katua. Kuten on tärkeää myös tietää, että se on joillekin valtavan ihana kokemus. Kumpikin kokemus on inhimillinen ja siihen, kumpi olisi omalla kohdalla totta, löytyy vastaukset vain ja ainoastaan omasta itsestä.

Niin kauan kun pidämme yllä äitimyyttiä, jonka mukaan kukaan normaali ihminen ei voi koskaan katua vanhemmuuttaan, mahdollistamme sen, että ihmiset lähtevät vanhemmuuteen epärealistisin tiedoin ja odotuksin. Ja silloin saamme uusia vanhempia, jotka katuvat vanhemmuuttaan. Se ei ole kenenkään etu.

Tärkeää olisi tiedostaa, että on täysin ok haluta lapsia ja myös olla haluamatta. Ja ei, kenelläkään ei ole minkäänlaista velvollisuutta hankkia lapsia, jos ei sitä halua, vaikka tässäkin keskustelussa on moista höpötetty. Sanoisin, että mikäli vanhemmuus ei houkuta, on suurempi velvollisuus olla lapsia hankkimatta. Sekä itsensä, että potentiaalisen lapsensa takia.

Vierailija

Aprikoitselija kirjoitti:
Ihminen on velkaa omasta syntymästään sen, että jatkaa sukuaan. Ellei tätä HALUA, voi yhtä hyvin toteuttaan itse oman kompostoitumisensa.

Sanon tämän sen kokemuksen perusteella, joka on kertynyt kahta vaille 80:n  eletyn ikävuoden jälkeen.

Miten tää on reilua, kun en ole pyytänyt syntyä? Yhtä hyvin vanhemmat vois laittaa kotoa muuttaneen lapsen perään laskun vuosista, jotka ovat elättäneet lasta kotona (vuokra, ruoka, vaatteet, kyydit, korvaukset henkisestä ja fyysisestä vaivasta).

Aprikoitselija

Näköjään on totta, että elämme narsistista maailmanaikaa. Sitä, että kaikki pyörii vain oman itsen ympärillä. Ja että yksilöllä on vain oikeuksia ja velvollisuudet on toisilla ja muualla. Se näkemys ei voi olla kestävä pitkään.

No, näette aikanaan. kuinka käy.

Vierailija

Ajattelen, että kaikui hyvin kunhan tämä tunne ei välity lapselle. Näkisin, että aika raskas taakka kokea näin. Luulen, että on paljon vanhempia, jotka ovat halunneet lapsen ja he ovat kokeneet lapsen kanssa olemisen tärkeäksi, mutta silti tästä tunteesta huolimatta toimivat huonosti suhteessa lapseen. Eli ei välttämättä täysin päinvastainen tilanne kuin aloittajalla tee vanhemmasta automaattisesti hyvää ja onnistunutta.

Olisi pitänyt tehdä lapset ilm...

Itse halusin paljon lapsia. Sain kaksi ihanaa. Sitten tajusin, että halusin lapsia, mutta en aviomiestä. Ihanaa olla äiti. Surkea avioliitto vie energiaa.

Äkisijä

Tuskinpa on vanhempaa joka ei joskus miettisi että oliko tämä nyt järkevä juttu tämä lisääntyminen. Identiteettikriisi päällä tällä äidillä, ehkä jopa synnytyksen jälkeinen masennus. Löydät vielä itsesi ja huomaat että elämää on lapsen syntymän ja kasvamisen lisäksi. Voimia.

Vierailija

Mies kotiin pitämään osuutensa perhevapaista niin ei tarvitse tuntea katkeruutta. Kaikki eivät ole mitään kodinhenkiä tai -hengettäriä, mutta kyllä siitä selviää yhdessä vastuun jakaen. Kun lapsi kasvaa niin kaikki on helpompaa ja alkaa löytyä niitå positiivisiakin puolia. Jos ei sorru tekemään lisää...

KaritaK

"Niinakaan ei tunnista itseään vallalla olevasta äitikuvasta ja on miehelleen katkera siitä, että tämä pääsee käymään töissä." Miksei se isä jää kotiin? Eihän äidin ole "pakko" olla kotona kuin se vajaa 4 kk jonka jälkeen isä voi jäädä vanhempainvapaalle ja äiti mennä töihin.

Etä äiti

Äideiltä vaaditaan tänäpäivänä niin paljon. Pitäisi olla hyvä ura, koti kunnossa, käydä töissä, olla hyvä äiti ja hyvä vaimo.
Se ei ole välttämättä edes kenenkään luettelema asia, se vaan on tietoisuudessa ja siihen pyritään. Hyvään tulotasoon, mahdollisuudet vapaa-aikaan ja edustava kokonaisuus. Jokainen tasollaan ja tavoitteillaan.

Miehet mielestäni tänäpäivänä ivat huomattavasti valveutuneempia ja hoitavat perhettä ja kotia aivan toisella tavalla, kuin esim. Minun lapsuudessani vielä 80 luvulla. Miehet tekee ruokaa, siivoaa ja hoitaa lapsia kyllä!

Ongelma on laajempi, se on yleinen tabu ja asenne on edelleen, että miehen pitäisi tehdä työtä, hommata raha kotiin ja vaimon hoitaa koti ja perhe.

Tiedän tämän kokemuksesta sillä itselläni lapset asuvat entisen mieheni kanssa. He jäivät kotiin kun lähdin töihin ja vuosia toimin näin vaimona. Se oli suurempi ongelma muille kuin meille. Ero tuli aikanaan mutta ihan muista syistä.

Lapset on hoidettu hyvin ja yhdessä niin ennen kuin jälkeen eronkin.

Syyllistäminen on tullut kaikkialta ulkopuolelta. Silloin kun työskentelin kodin ulkopuolella ja kävin viikonloppuisin kotona, olin vastuuton äiti joka jätti lapset isän vastuulle ja mieheni oli isä joka ei kyennyt elättämään perhettään.

Kun tuli ero, olin äiti joka hylkäsi lapset ja mieheni oli kohtalon riivaama raukka, joka joutui jäämään yksin lasten kanssa..

Meille totuus on ollut aina toinen ja on edelleenkin.

Vierailija

Mies 49v kirjoitti:
Narsismi ja äitiys on huono yhdistelmä. Olen omalta äidiltäni kuullut lapsena että ”niin toivon ettet olisi syntynytkään”. En liki viiteenkymmeneen vuoteen ole tätä antanut äidilleni anteeksi, varsinkin kun kaikki muut teot ovat tämän myöhemminkin osoittaneet. Omat lapseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Voimia sinulle! Paha on diagnoosia antaa, mutta ainakin oli satuttavasti, julmasti ja ilkeästi sanottu. Itse olen kuullut äidiltäni vastaavanlaista. Ja sanonpa vaan, että kukaan muu kuin toinen kylmän äidin lapsi ei ymmärrä, miten raastava kohtalo se on. Se on vähän kuin palelisi yksin pakkasessa ja ihmettelisi, että miksi noilla muilla on kuin olisi lämmin takki päällä...

Vierailija

Nurje kirjoitti:
Kaikki te, jotka paheksutte tällaisia lehtijuttuja ja ulostuloja, teidän kannattaa pohtia sitä, että tällä paheksunnalle aikaansaatte vain lisää tällaisia ihmiskohtaloita. Kenties se juuri onkin toiveenne, mene ja tiedä.

Mitä enemmän tällaisia tarinoita yritetään vaientaa halveksumalla, haukkumalla tai vähättelemällä, sitä vähemmän niistä uskalletaan puhua. Ja sitä vähemmän ihmisellä, joka pohtii, hankkisiko lapsia vai ei, on saatavilla kokemuspohjaista faktaa. On hemmetin tärkeää tietää myös, että vanhemmuutta voi katua. Kuten on tärkeää myös tietää, että se on joillekin valtavan ihana kokemus. Kumpikin kokemus on inhimillinen ja siihen, kumpi olisi omalla kohdalla totta, löytyy vastaukset vain ja ainoastaan omasta itsestä.

Niin kauan kun pidämme yllä äitimyyttiä, jonka mukaan kukaan normaali ihminen ei voi koskaan katua vanhemmuuttaan, mahdollistamme sen, että ihmiset lähtevät vanhemmuuteen epärealistisin tiedoin ja odotuksin. Ja silloin saamme uusia vanhempia, jotka katuvat vanhemmuuttaan. Se ei ole kenenkään etu.

Tärkeää olisi tiedostaa, että on täysin ok haluta lapsia ja myös olla haluamatta. Ja ei, kenelläkään ei ole minkäänlaista velvollisuutta hankkia lapsia, jos ei sitä halua, vaikka tässäkin keskustelussa on moista höpötetty. Sanoisin, että mikäli vanhemmuus ei houkuta, on suurempi velvollisuus olla lapsia hankkimatta. Sekä itsensä, että potentiaalisen lapsensa takia.

Veit sanat suustani. Vaikka itse koen elämäni paremmaksi niin että minulla on lapsia, se ei tarkoita etteikö joku muu voisi tuntea asiaa toisin.
Koen hienona asiana että myös tällaisia asioita ja tunteita tuodaan esille!
Itse koen että kenelläkään ei ole oikeutta mennä sanomaan toiselle että tunteesi ovat jollain tavalla vääriä.

Vierailija

Vauvaikäinen ja 1 vuotias lapsi on rasittava, näin se vaan on. Kotona on tylsää. Helpottaa kun lapsi kasvaa ja tottuu ja tyytyy tilaansa. Parin vuoden päästä ihmettelee itsekin, miten hölmöltä ajattelu tuntui silloin. Varmaan rakastaa lastaan ihan yhtäpaljon kuin supermutsitkin

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat