Kommentit (13)

Vierailija

Kunpa Kirpun äiti olisi saanut enemmän tukea silloin, kun lasta ei vielä ollut otettu huostaan. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on parasta. Miksi siitä on leikattu, se on hyvin epäviisasta sosiaalipolitiikkaa!

Vierailija

Kyllä minä sinua Olga tässä asiassa ymmärrän. Meilläkin on kolme biologista lasta ja yksi sijaistyttö. Ja olen ihan aidosti sitä mieltä, että kotimme on lapsen koti ja perheemme se hänen perheensä (lapsi ei juurikaan tapaa verisukulaisiaan), mutta rakkaus on hieman sijaisrakkautta. Kyllä minä lasta rakastan, mutta en niin paljoa enkä niin syvästi kuin biologisia lapsiamme. Tosin tässä tämä Suomen lastensuojelusysteemi tekee kyllä parhaansa; vaatii aika hurttia huumoria rakastaa lasta kuin omaansa ja olla samalla valmis luopumaan hänestä koska vain...

Mutta ei nämä tunteet meistä sijaisäideistä huonoja tee. Meidän lapsellemme huostaanotto oli yksinkertaisesti hengen säästänyt juttu, mittavat tulitoimet eivät taanneet edes lapsen perustarpeita. Tässä ollaan -meillä asuu iloinen ja reipas koululainen!

Vierailija

Ja sitä paitsi, kyllä sijaisäidin ydintehtävä on elää kuin lapsi olisi oma. meille ainakin korostettiin, että biovanhemmilla on omat tukijansa ja että se ei missään olosuhteissa ole sijaisvanhempien tehtävä. Heidän hommansa on antaa lapselle mahdollisimman tasa-painoinen ja normaali lapsuus.

Vierailija

Eikö Pride-valmennuksessa opeteta alkaville sijaisvanhemmille, että huostaanotto ei ole pysyvä ratkaisu vaan lain mukaan tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen. Kun huostaanoton syyt ovat poistuneet ja vanhemmat pystyvät kantamaan vastuun lapsesta ja huolehtimaan hänestä lapsi tulee palauttaa oikeille vanhemmille. Mielestäni tähän tulisi jokaisen sijaisvanhemman valmistautua hyvissä ajoin ja ottaa realistinen asenne sijoitettua lasta kohtaan, jos kerran aikoo sijaisvanhemmaksi rueta. Sikäli ymmärrän hyvin huostaanotetun lapsen perheen kokeman tuskan, ikävän ja mahdolliset traumat kun lapsi on poissa eikä perheenjälleenyhdistämisen ajankohdasta ole edes tarkkaa tietoa. 

Vierailija

On surullista jos joutuu kuulemaan "kuinka vierasta lasta on vaikea rakastaa." Sijaishuollossa oleva lapsi kaipaa juurikin rakkautta ja hyväksyntää. Monesti lapsen lähipiirissäkin olisi auttavia käsiä ja ihmisiä jotka tuntevat lapsen entuudestaan ja olisivat valmiit tarjoamaan hänelle kodin, mutta tuntuu siltä että lastensuojeluviranomaisten mielestä "helpoin" ja nopein reitti on lähettää lapsi suoraan sijaisperheeseen tai lastenkotiin. Toisinaan ja pahimmassa tapauksessa siinä jäävät myös sukulaiset, kummit ja isovanhemmat lähes kokonaan varjoon. Huostaanotto ei ole aina lapsen etu. Sillä voidaan saada aikaan vieraantumista lapsen perheen ja läheisten välille, samoin lapsen psyykkinen vointi voi huonontua sijaisperheessä tai lastenkodissa liian raskaitten muutosten myötä. Tai epäonnistunut sijoitus/sijoituspaikka joka ei vastaa lapsen tarpeita.   

Vierailija

Olga Temonen on jotenkin NIIN ärsyttävä, tekopyhäkin - tämä on ns. gut feeling ko. henkilöstä. Olisi kieltäytynyt vain reilusti sijaisäitiydestä eikä kuvitellut liikoja itsestään.

Vierailija

Itse sijaisperheessä sinä biologisena lapsena eläneenä ajattelen että sijaislapsi saa kyllä rakkautta, mutta ei biologisena lapsena, ei hänkään rakasta sitä sijaisäitiä biologisena äitinä. Molemmat rakastavat kyllä toisiaan. Ja kaikkia lapsia kohdeltiin tasapuolisesti ja yhdenvertaisina perheenjäseninä, sijaislapsia ja biologisia .  Yksi vaikeimmista suhteista on se suhde biologiseen vanhempaan tai vanhempiin. Erityisesti ne sijaislasten pettymykset ja ongelmien peittämisen tarve, kun mukava sukulaisviikonloppu päätyi usein lähipubiin. Lapsen suhteet biologiseen sukuun tulisi kyllä pyrkiä säilyttämään, vaikka se on sijaisperheeltä jonkunmoista venymistä. Ja on niistä jäänyt meidänkin perheelle pitkiä perhetuttusuhteita.  Kun tiedän mitä kaikkea sijaisvanhemmalta vaaditaan, ei ole tullut mieleenkään ryhtyä siihen haasteelliseen tehtävään. Silti hatunnosto jokaiselle joka siihen lähtee, siinä joutuu laittamaan oman perheenkin ihmissuhteet tulilinjalle, kun perhedynamiikka muuttuu, lapset saa pyytämättä ja yllättäen uusia sijaissisaruksia jne. 

Vierailija

Jutusta sai käsityksen, että Temoset päätyivät sijaisperheeksi, koska sosiaalityöntekijä tunsi heidät ja päätti kysyä, kelpaisiko. Olivatko Temoset edes käyneet etukäteen vaadittuja kursseja?

Vierailija

Ei Olgaa voi tekopyhäksi moittia, jos hän näin julkisesti uskaltaa ääneen sanoa, että ei rakasta sijaistalasta samalla tavoin kuin omia lapsiaan. Arka aihe muutenkin - herättää varmasti keskustelua.

Vierailija

huostaan ottoa estävät tuet ydinperheelle eivät todellakaan olleet "mittavia", lapsen lähipiiriä ei yleensä riittävästi kartoitettu, että oliko lapsen siirto täysin vieraisiin oloihin edes tarpeellista, lapsen yhteydenpito läheisiinsä annettiin usein lain vastaisesti sijaishuollon vastuulle ja päätettäväksi, huostaan oton jälkeen lasten olojen valvonta oli täysin puutteellista, huostaan ottoja tehtiin lapsille, jotka olivat terveyspalvelujen tarpeessa, eikä lastensuojelun ja esim. ammatillisten perhekotien vanhemmilla oli todettu myös väkivaltaa ja päihteiden käyttöä. Karua luettavaa. 

Sanalla sanoen Suomessa ei olisi koskaan pitänyt lähteä sille tielle, että yksityiset firmat rikastuvat ns. "heikomman aineksen" kustannuksella. Kun eduskunnan oikeusasiamiehen järjestämissä yllätystarkastuksissa muutamiin laitoksiin löytyi vakavia puutteita laitosten kasvatus- ja rankaisukäytännöissä, niin vakaviin toimiin pitäisi ryhtyä viimeistään nyt, sen oikean lapsen edun nimissä. 

Ainut annettu myönnytys Lasten oikeuksien komitean jatkuvalle ihmettelylle Suomen tilanteesta oli se, että sijoituksissa pitäisi siirtyä perhepainotteisuuteen. Onnistuuko se ja mitä hyötyä siitä inhimillisesti ottaen on, jos meno jatkuu vuodesta toiseen samanlaisena, eikä epäkohtia edes uskalleta julkisuudessa tarkastella rehellisesti?

On hyvin tyypillistä, että lastensuojelun "mainoksina" käytetään niiden lasten kertomuksia, joiden kotilomat päätyivät lähipubiin. En halua loukata edellä ollut kertojaa tällä huomautuksella, mutta täysin pimentoon ovat jääneet niiden lasten kertomukset, jotka on aiheetta repäisty hyvästä kodistaan ja sijoituksessa he ovat nähneet varsinaisen "perhehelvetin". Tai lapsia, jotka "hoidollisin syin" otettiin kodistaan laitokseen, jonka piti korvata puutteet terveydenhuollossa, mutta todellisuudessa lapsi jäikin ilman terveydenhoitoa ja tuli ehkä rankasti kaltoinkohdelluksi hänen ongelmistaan mitään ymmärtämättömän sosiaalialan koulutuksen saaneen hoitohenkilökunnan taholta. 

Pistokokeita ja puolueetonta tutkimusta pitäisi järjestää lastensuojelun käytäntöihin ehkä muutenkin, eikä vain laitosten kasvatusmetodien osalta.  

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="15.11.2012 klo 11:38"]

Kyllä minä sinua Olga tässä asiassa ymmärrän. Meilläkin on kolme biologista lasta ja yksi sijaistyttö. Ja olen ihan aidosti sitä mieltä, että kotimme on lapsen koti ja perheemme se hänen perheensä (lapsi ei juurikaan tapaa verisukulaisiaan), mutta rakkaus on hieman sijaisrakkautta. Kyllä minä lasta rakastan, mutta en niin paljoa enkä niin syvästi kuin biologisia lapsiamme. Tosin tässä tämä Suomen lastensuojelusysteemi tekee kyllä parhaansa; vaatii aika hurttia huumoria rakastaa lasta kuin omaansa ja olla samalla valmis luopumaan hänestä koska vain...

 

Mutta ei nämä tunteet meistä sijaisäideistä huonoja tee. Meidän lapsellemme huostaanotto oli yksinkertaisesti hengen säästänyt juttu, mittavat tulitoimet eivät taanneet edes lapsen perustarpeita. Tässä ollaan -meillä asuu iloinen ja reipas koululainen!

 

TÄHÄN LAINAUKSEEN KOMMENTTI:

 

Olet varmasti oikeassa siinä, että ei sijaislasta voi rakastaa kuin omaansa, jos vielä mielessä muhii tieto siitä, että lapsi saatetaan lähettää takaisin omille vanhemmilleen. Silti ihmettelen, kuinka esim. Olga Temonen haluaa jakaa nämä asiat julkisuudessa. Onko todella viisasta jakaa tämä asia julkisesti - eikö esim. vertaistuki riittäisi asian puimiseen. Vaikka kaikista asioista pitääkin puhua...niin, onko tässä otettu huomioon sijaislapsen tunteita? Onko tästä Kirpusta mukavaa lukea aikuisena, että häntä ei olla rakastettu yhtä paljon kuin biologisia lapsia?

Omat vanhempani ovat aikanaan sanoneet meille, että rakastavat kaikkia meitä lapsiaan yhtä paljon. En tänä päivänä tiedä, mikä on totuus asiassa, enkä välitäkään tietää, sillä tiedän, että meitä on rakastettu ja pyrkimys tasapuolisuuteen on ollut. Se on kantanut aikuisuuteen. 

Sanat vaikuttavat todellisuuteen. Sanat luovat todellisuutta. Ollaan armollisia toisillemme - kaikkia ajatuksiaan ei ole pakko sanoa ääneen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat