Vuosikausien ajan Anni luuli olevansa huono kasvattaja – kun selitys vaikeuksille löytyi, kyyneleet nousivat silmiin

Vuosikausien ajan Anni luuli olevansa huono kasvattaja – kun selitys vaikeuksille löytyi, kyyneleet nousivat silmiin

Kun aistihäiriöinen lapsi saa koko ajan tuntoärsykkeitä, hän ei pysty käsittelemään niitä. Se näyttäytyy useimmiten raivokkaina kohtauksina, Anni kirjoittaa.

Aistiyliherkän lapsen käytös ei ole vallankäyttöä, asiantuntija sanoo. Vaatteiden kanssa taistelevan lapsen vanhempia se tieto helpotti.Lue koko juttu

Kommentit (15)

Vierailija

Hyvä tuntoaisti yliherkistyy, kun kehoa kohdellaan epäkunnioittavasti. Tässäkin esimerkissä söpö pukeminen oli tärkeämpää, kuin lapsen hyvinvointi... Moni haluaa "järkeistää" lapsen kaltoinkohtelun. Mutta se ei muuta sitä, miten lapsi kokee kohtelun kokee. Ahdistavana, luottamusta rikkovana, järkyttävän väkivaltaisena ja ihmisyyttä loukkaavana.

Olisi hyvä käyttää ikätasoa suurempia vaatteita. Moni vaatemalli on nimittäin kapealanteisten eurooppalaisten lasten mitoituksiin perustuvaa. Ja miksei käyttää vain pehmeää puuvillaa, eikä kaiken maailman synteettisiä, ihoa hankaavia lumppuja? Pakko, koska muutkin tekee niin?

Vierailija

Onko päivittäinen lapsen kanssa riitely ominaisuus, tai neurologinen häiriö? Yhtä paljon, kuin tuntoaistin tehokkuus. Ne ovat molemmat kehittyneet suhteessa ympäristöön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samanlaista syyllistämistä aviomieheni ja minä koimme ADHD-poikamme ja lievää kehitysvammaa + dysfasiaa "sairastavan" tyttäremme kanssa terveydenhuolto -, ja kasvatusammattilaisten tahoilta etenkin lastemme peruskouluaikaan.

Koskaan vika ei ollut levottomassa kouluympäristössä ja kiusaavissa oppilaissa, vaan meissä vanhemmissa ja tietysti lapsissamme. Ja vaikka molemmilla Lapsillamme oli isoja ongelmia vain kouluympäristössä, eikä kotona! Viesti oli aina sama : "Kun olisitte niinkuin muutkin, niin mitään ongelmia ei olisi!"

Monet epätoivoiset itkut tuli itkettyä koska todellakin teimme kaikkemme lastemme hyvinvoinnin eteen. Mikään ei riittänyt eikä ollut tarpeeksi hyvää. Poikamme ja tyttäremme itsetunnon painuivat pohjamutiin - ei meidän takiamme, vaan opettajien syyllistämisen takia.

Vuosikausien tutkimukset ja haastattelut neurologian ja foniatrian osastoilla vapauttivat meidät vanhemmat syytöksistä. Kyse oli /on perinnöllisistä ja neurologisista vammoista, ei meidän vanhempien laiminlyönneistä eikä liian höllästä /tiukasta kasvatuksesta, ei päihde-, ja mielenterveysongelmista. Asiantuntijat totesivat että olimme tehneet juuri sen kuin pitääkin, antaneet rajoja ja rakkautta lapsillemme, sekä runsaasti omaa aikaamme toimeentulonkin kustannuksilla.

Lapsillamme ei "kummasti" juuri ollutkaan ongelmia ammattiopinoissaan, molemmat menestyivät niissä hyvin. He molemmat ovat tasapainoisia nuoria aikuisia - vakituisissa työpaikoissaan. Meillä on todella läheiset ja avoimet välit.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onko päivittäinen lapsen kanssa riitely ominaisuus, tai neurologinen häiriö? Yhtä paljon, kuin tuntoaistin tehokkuus. Ne ovat molemmat kehittyneet suhteessa ympäristöön.

Onkohan tämä kommentti kirjoitettu "mutu-tuntumalta".  Ennemmin uskon asiantuntijoihin ja tieteellisiin tutkimustuloksiin. Keskittymisvaikeuksista kärsivän lapsen kanssa on vanhemmilla haasteellisempaa kuin ns. "normaalin" lapsen. Hattua nostan aloittajalle, kun lapsillaan menee nyt aikuisiässä hyvin. Kasvatustehtävä hyvin suoritettu!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko päivittäinen lapsen kanssa riitely ominaisuus, tai neurologinen häiriö? Yhtä paljon, kuin tuntoaistin tehokkuus. Ne ovat molemmat kehittyneet suhteessa ympäristöön.

Onkohan tämä kommentti kirjoitettu "mutu-tuntumalta".  Ennemmin uskon asiantuntijoihin ja tieteellisiin tutkimustuloksiin. Keskittymisvaikeuksista kärsivän lapsen kanssa on vanhemmilla haasteellisempaa kuin ns. "normaalin" lapsen. Hattua nostan aloittajalle, kun lapsillaan menee nyt aikuisiässä hyvin. Kasvatustehtävä hyvin suoritettu!

Viittasin kirjoittajaan "Käyttäjä 32971".

Tiivi

Ymmärrän lapsia joilla ADHD tai muu. Mutta lapseni käy lukivaikeuden takia pienluokkaa ja siellälapsi joka agressiivinen. Hänellä monimuotoisia vaikeuksia. Mutta se että tämä lapsi löi lastani, sitä en ymmärrä . Ja lapseni on kyllä luokkansa rauhallisin, ja ei kiusaa ketään. Absurdeinta asiassa oli se , että lyöjä lapsi sai stipendin. Vaikkakin häiriköi muita lapsia luokassa.

Vierailija

Kai ymmärrät että adhd ilmenee eritavalla ihmisestä riippuen, omalla lapsellani on vaikea adhd ja ikävä kyllä, lääkityksestä huolimatta, saattaa tilanteet kärjistyä tappeluksi välillä. Äitinä sydän vuotaa verta erityisesti sen "uhrin" puolesta. En kuitenkaan voi olla koulussa mukanakaan. Puhuttu on lapsen kanssa joka kerta ym.

Taavi

Siis pitäisikö ymmärtää lasta joka lyö toista lasta. Niin minunkin sydän vuotaa verta , kun lastani lyödään . Koska hän ei ole tehnyt mitään pahaa kyseiselle lapselle. Oikeuttaako se että jos lapsella joku ADHD että se ymmärrettävää että lyö. Eihän se oikeuta myös meidän aikuisten maailmassa. En syyllistä tässä kyseisessä tapauksesta lasta/ vanhempaa. Minusta tälläisissä tapauksissa pitäisi olla, eri luokka, eri tuen omaaville lapsille. Ja jos lapsi saa stipendin, millaisen kuvan se antaa, minun lapselleni tai muille jotka joutuneet kiusatuiksi tämän lapsen kohdalla. Ei kovin positiivista .

Vierailija

Taavi kirjoitti:
Siis pitäisikö ymmärtää lasta joka lyö toista lasta. Niin minunkin sydän vuotaa verta , kun lastani lyödään . Koska hän ei ole tehnyt mitään pahaa kyseiselle lapselle. Oikeuttaako se että jos lapsella joku ADHD että se ymmärrettävää että lyö. Eihän se oikeuta myös meidän aikuisten maailmassa. En syyllistä tässä kyseisessä tapauksesta lasta/ vanhempaa. Minusta tälläisissä tapauksissa pitäisi olla, eri luokka, eri tuen omaaville lapsille. Ja jos lapsi saa stipendin, millaisen kuvan se antaa, minun lapselleni tai muille jotka joutuneet kiusatuiksi tämän lapsen kohdalla. Ei kovin positiivista .
Ei tietenkään tarvitse ymmärtää, tai ehkä oikeammin hyväksyä että lastasi/ketään lyödään mutta, aiempi kommenttisi oli että ymmärrät jos on adhd tai joku muu, ihan kuin adhd olisi vain sitä että lapsi on vähän vilkas tai villi. Siihen liittyy kuule lapsellakin itseinhoa ym. masentavaa, näkee/huomaa kuitenkin että hän on erilainen kuin muut. Ehkä lapsi joka
sai stipendin oli kuitenkin vuoden mittaan petrannut käytöksessään ja opettaja halusi vahvistaa sitä stipendillä? En tiedä. Oletteko te olleet tämän kiusaajan vanhempien kanssa setvimässä asioita ja jos olette, onko se auttanut? Ainakin meillä päin mitään esim. erityiskoulupaikkoja on mahdoton saada

saada,viitaten ehdotukseesi erityisestä tuesta kiusaajalle. Pointtinani oli vain tuoda toinenkin näkökulma asiaan.

Vierailija

Kuulostipa tutulta..

Olen pari vuotta seurannut ystävän taistelua koulun kanssa joka kiven kovaan väitti että kotona vika ja teki myös lasuja yms. Vaikka tiedossa oli adhdinen herkkä poika joka joka reagoi voimakkaasti muutoksiin, jne. Sitten siirtyi kouluun ystävän toinen poika (melkein kaikki lapsista samassa koulussa oli paitsi kaksi nuorimmaista). Välitunnilla tätä toista poikaa kiusattiin ja muuta. Jos se meni sanoo valvojalle kiusaamisesta niin se sivutettiin ja alettiin toitottaa että entäs sinun käytös mielummin puhutaam siitä..

Nyt onneksi suurinosa lapsista siirtynyt pois siitä koulusta ja 2 sinne omasta tahdostaan jäänyt eikä heihin ole kohdistunut mitään sortoa koulun osalta.

Hilma-ope

Olipa ihana kirjoitus! Ammattikasvattajana olen työssäni kohdannut useita aistiyliherkkiä, ja jopa me ammattilaiset olemme usein pulassa aistiyliherkkien lasten pukeutumistilanteissa, kun muut lapsiryhmän menot, palaverit ja aikataulut pakkaavat päälle. Hyvä että asiasta kirjoitetaan. Kun tieto ja ymmärrys lisääntyy, lisääntyvät usein myös keinot asian helpottamiseksi. Eräs perhe osti lapselleen saman talven aikana kolmet uudet hansikkaat, koska lapsen aluksi hyviksi kokemansa hanskat alkoivatkin parin päivän päästä ahdistaa. Konkreettinen teko, jolla vanhemmat ovat upeasti halunneet auttaa lastaan! Toisessa perheessä vanhemmat harmittelivat, kun lapsi kulki välillä nuhjuisissa, rikkinäisissä vaatteissa, mutta lapsi itse oli niihin hurjan tyytyväinen, ne kun olivat kuluneet tarpeeksi pehmeiksi.

Tsemppiä kaikille aistiyliherkkien vanhemmille!

Vierailija

Aivan kovin paljon lapsille kerrotaan ja opetetaan mitä muut voivat heidän puolestaan tehdä, mutta moniko opettaa lastaan kohtelemaan kaikkia kunnioittavasti, myös diagnoosittomia.

Zsabi

Niin tuttua Annin kirjoitus. Ihmisten suhtautuminen on juuri tuollaista ollut meilläkin.
Tätä ei, kyllä ymmärrä, kuin sellainen, jolla on omassa perheessä kokemusta.
Joistakin vastauksistakin sen huomasi, ettei asian ydintä huomata.

Pepsi

Ihan kuin itsestäni olisi lukenut, tuommoistakinko on 😳 Kamalat vaatteet ja muut tekstiilit jotka tuntuivat inhottavilta ja hankalilta tai vielä hankalammilta. Jotkut harvat vaatteet olivat hyvät ja ne olikin jatkuvassa käytössä. Piti olla ehdottomasti pehmeää ei niinkään tiettyä ulkonäköä tai väriä. Ei saaneet olla liian kuumia. Jos piti laittaa väärät kamppeet olo oli tosi tukala ja koitin kutistaa itseäni pienemmäksi ettei vaatteet koskettaisi. Kamalimmat oli pitkät kalsarit ja vielä pahempi, jos seassa oli keinokuitua. Koulussa oli monesti tukalaa kärvistellä tukalissa kamppeissa. Kun vaatteet oli viimein muokkautuneet niitä ei olisi saanut pestä. Tunteen purkaukset. Kotona olin aina väljissä vaatteissa. Oudot ja itseä pienemmät penskat ahdisti ja mikä ärsyttävintä, jos ne koskivat. Mikä helpotus kun sai valita vaatteensa ja mitä käytti. Ensimmäisenä lopetin alushousujen käytön enkä käytä sanokoot muut mitä tahansa. Onneksi löytyy vaatteita jotka on hyvät ja ikä on tuonut helpotusta. Silti vieläkin hinkkaan ja pehmitän sukkia ja liinavaatteita lukuun ottamatta kaikki ennen kuin laitan mitään päälle, se on työlästä vaan tuo rauhan jota ei muuten saisi.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat