Kommentit (4)

Raaseberry

Kun se alun raskauden jälkeen muuttuu helpommaksi, tuntuu uskomattomalta, että tässä sitä mennään, ihan itse, omassa kehossa. Eikä punaviinin ja konvehtien tuottamat endorfiinit sitäpaitsi ole mitään verrattuna siihen aaltoon, joka humahtaa päälle juoksun jälkeen. Tuntuu, että voisi tehdä mitä vain. Ja se kestää pitkälle toisen vuorokauden puolelle!

PMN

Mahtavaa kirmailua sinulle!!

Itse, urheilullisuudestani huolimatta, en ole juoksija... Polvet ei tykkää, keuhkot ei tykkää, minäkään en oikein tykkää. Silti tulee aikoja jolloin haluan juosta (tai enhän minä juokse - hölkkään, tassuttelen, jolkottelen), toivon jaksavani juosta ja mielikuvaharjoittelu valtaa pääkopan.

Olen viettämässä rakkaudellisista syistä paljon aikaa tänä kesänä Ruotsin länsirannikolla, meren äärellä, pitkillä hiekkarannoilla. Ja mielikuvat rannalla lenkkeilystä auringon paisteessa vahvistuivat toteuttamisen asteelle. Maanantaina kävin kokeilemassa varovasti, miltä tuntuu jolkottelu veden rajassa. Polvet (vasen on ongelma) kestivät muutaman varovaisen kilometrin, keuhkot tykkäsivät kovasti siitepölyvapaasta meri-ilmasta, minä pidin kokonaisuudesta!

Kahden viikon päästä alkaa loma-aika samaisessa kokeilupaikassa - lenkkarit jäivät sinne juoksuvalmiina odottamaan paluutani.

:)

Afrikantähti

Jaa että olen alkanut juoksemaan???
Meikäläisellä nousee hiki jo pelkästä ajatuksesta, isovarpaan nivelrikosta puhumattakaan.
Sain sentään pyörän kmit pumpattua ja ensimmäisen pyörälenkin tehtyä...sekin on jo jotain.
Näissä kirjoituksissasi on se hyvä puoli, että tulee tarve tehdä itsekin jotain oman itsensä vuoksi, varsinkin kun huomaa, miten kiipeät ylöspäin koko ajan...
Ihan odotan, koska sen Cooperin testin juokset :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat