Miltä tuntuu rakastua, kun on vielä suhteessa toisen kanssa? 8 julkisuudesta tuttua suomalaista kertoo

Miltä tuntuu rakastua, kun on vielä suhteessa toisen kanssa? 8 julkisuudesta tuttua suomalaista kertoo

”Niin iso rakkaustarina kuin meillä olikin, en ole ikinä voinut niin huonosti”, kertoo Eva Wahlström rakastumisesta aviopuolisoonsa Niklas Räsäseen.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (39)

Epätietoinen

Kysymys paheksuville naisille. Olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta, lapset jo aikuisia. Vaimo kärysi pettämisestä kun lapset olivat pieniä, katsoin läpi sormien lasten edun takia. Vaimo kärysi kun lapset olivat teinejä, yhteisen edun takia katsoin läpi sormien ja menimme parisuhdeterapiaan. Lapset nyt maailmalla, rakastuin toiseen naiseen. Joko saan lähteä?

Vierailija

Jokainen rakastuu kehen haluaa, mutta kamalaa hehkuttaa sitä lehtien kansissa ja televisiossa. Jo se, että tulee jätetyksi toisen takia on kauhea isku, saatika että siitä pitää lukea vielä lehtien kansista kauppajonossa ja kuunnella televisio-ohjelmien mainoksissa. Joku raja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liina

Ymmärrän kyllä, että tunteilleen ei voi mitään. Rakastua voi toiseen, koska vaan. Mutta jos kuviossa on mukana lapsia, sitä en ymmärrä, että perheet rikotaan nopealla aikataululla, varsinkin jos vanha suhde on ollut ihan hyvä ja toimiva - ystävä ja kumppanuuspohjalta ilman suurta rakkautta on mahdollista elää hyvää elämää. Vanhempi on ensin vastuussa lastensa onnesta, sen jälkeen omastaan. Jos valitsee uuden suuren rakkauden ja jättää perheensä, niin onhan se itsekästä - siitä ei pääse yli eikä ympäri. Joskus se voi olla oikea ratkaisu, mutta rakkauden hinnalla aiheuttaa muille paljon tuskaa.

Milla

On totta, ettei pettäjä joudu kohtaamaan sitä jätetyksi tulemisen tunnetta, eikä myöskään koe itseään rumaksi tai epähaluttavaksi. Pettäjän ja jättäjän tunneskaala vaihtelee huikeasta uudesta onnesta aivan järjettömän ahdistavaan syyllisyyteen, häpeään ja pahoinvointiin siitä, mitä omalla toiminallaan on toiselle ja lapsille tehnyt.  Tajusin miten mieheeni sattui ja kuinka huonosti hän voi ja tunsin aivan mieletöntä syyllisyyttä siitä. Vielä suurempaa syyllisyyttä tunsin lasteni kohdalla, kun pakotin heidät siihen tilanteeseen, että heidän lapsuutensa perhe hajoaa. 

Olin naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa kaikki oli hankalaa. Ei ollu kysymys siitä, että hän olisi huono tai paha ihminen. Hän vain oli yksinkertaisesti täysin vääränlainen ihminen minulle.  Jokaisesta asiasta piti vääntää rautalankaa, jotta  toinen pääsisi edes vähän hajulle minun ajatuksistani, toiveistani ja haluistani. Yhtä heikosti minä sain hänestä selvää, vaan olin aina kuin öö allakan laidassa. Jo parisuhteen alussa minulla oli sellainen epämiellyttävä epäilyksen tunne, jonka onnistuin sivuuttamaan milloin milläkin selityksellä. Ensin nuoruuden naivuidessani uskoin, että kyllä minä tuon miehen saan muuttumaan. Parin vuoden päästä totesin, että ei muutu, joten aloin uskomaan, että minä itse pystyn muuttumaan. Taas parin vuoden päästä totesin, että eipä taida onnistua tämäkään, joten uskoin, että opin sietämään, kaikissa meissähän on huonoja puolia. Avioliitto on päällisin puolin ok, normaalia perhe-elämää lasten kanssa. Taustalla kuitenkin jatkuvasti kasvava ärtymys toista kohtaan ja selittämätön paha olo, joka muutti minut, iloisen ja nauravaisen ihmisen todellä ärtyneeksi raivottareksi, jolla paloi pinna niin lasten kuin miehenkin kanssa jatkuvasti. En pitänyt miehestäni enkä varsinkaan siitä ihmisestä, joka minusta tuli hänen seurassaan.

Sitten kun kohtasin nykyisen puolisoni, olin kuin puulla päähän lyöty siitä tunteesta, miten helppoa toisen kanssa voi olla. Kuinka toinen ymmärtää minun sanomani jo puolesta sanasta. Kuinka hän jo ilmeestäni näkee, mitä minulla on mielessä. Ja se huumorintajujen kohtaaminen, se oli jotain aivan hillittömän taivaisiin nostattavaa riemua. Kohtasimme aivan joka tasolla täydellisesti ja tajusin, että tässä on se ihminen, mitä olen koko elämäni etsinyt. Olemme olleet nyt yhdessä 20 vuotta ja ne vuodet ovat olleet niin onnen, rakkauden ja halun täyteisiä vuosia! Olemme yhä edelleen paitsi intohimoisen rakastuneita toisiimme myös toistemme parhaita ystäviä. Emme riitele, emme joudu vääntämään rautalankaa, teemme kaikki elämämme valinnat niin, että meillä olisi mahdollisimman hyvä olla yhdessä ja mahdollisimman hyvä koko perheelle. Lapseni edellisestä liitosta pitävät nykyistä puolisoani toisena isänään. Olemme tiivisi perhe, joilla on kivaa yhdessä. Ex-miehenikin on uudessa liitossaan ollut jo pitkään ja uskoisin, että paljon sopivamman puolison kanssa kuin minä ikinä olin hänelle. 

Olen pahoillani, että erosin sillä tavalla kuin erosin. En kuitenkaan ole pahoillani siitä, että löysin elämäni rakkauden, joka saa minut joka ainoa päivä nauramaan, jopa niinä elämän mustimpina hetkinä ja joka saa minun sydämeni edelleen täyttymään onnesta ja rakkaudesta.

Vierailija

Minkä takia pettäjistä täytyy tehdä näin romantisoituja artikkeleita? Ei parisuhteet vaan muutu yks kaks onnettomiksi, jos toinen tapaa jonkun muun. Jos olet oikeasti onneton parisuhteessa, niin eroa äläkä odota niin kauan, että löydät toisen, siirrät ne samat ongelmat uuteen suhteeseen ja olet samassa pisteessä muutaman vuoden kuluttua.

Eikä ole sellaista kun rakastua ensisilmäyksellä. Ihastua voit ulkonäköön ja ensivaikutelmaan ensisilmäyksellä, mutta et rakastua ja moni sekoittaakin ihastumisen tunteen rakkauteen. Ihastumisen tunne on todella voimakas reaktio aivoissa ja huumaava ja heikot ei pysty sitä näköjään vastustamaan, mutta loppujen lopuksi se haihtuu yhtä nopeasti, kun sitä ei ruoki. Ruokkikaa mieluummin sitä rakkautta parisuhteessanne; läheisyyttä, naurua, kauniita sanoja, arjen pieniä ja suuria tekoja, lohdutusta, anteeksiantoa.

Vierailija

Epätietoinen kirjoitti:
Kysymys paheksuville naisille. Olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta, lapset jo aikuisia. Vaimo kärysi pettämisestä kun lapset olivat pieniä, katsoin läpi sormien lasten edun takia. Vaimo kärysi kun lapset olivat teinejä, yhteisen edun takia katsoin läpi sormien ja menimme parisuhdeterapiaan. Lapset nyt maailmalla, rakastuin toiseen naiseen. Joko saan lähteä?

Et pelkästään saa, vaan sinun pitää seurata sydäntäsi, olet sen itsellesi velkaa.

Vierailija

Evahan on pommittanut muitakin naimisissa olevia miehiä, ei Niklas ole suinkaan ensimmäinen. Yksi tamperelainen nyrkkeilijä on joutunut hänet useasti torjumaan.

Paheksuva mies

Epätietoinen kirjoitti:
Kysymys paheksuville naisille. Olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta, lapset jo aikuisia. Vaimo kärysi pettämisestä kun lapset olivat pieniä, katsoin läpi sormien lasten edun takia. Vaimo kärysi kun lapset olivat teinejä, yhteisen edun takia katsoin läpi sormien ja menimme parisuhdeterapiaan. Lapset nyt maailmalla, rakastuin toiseen naiseen. Joko saan lähteä?

Saa lähteä milloin vain, mutta mitä se kertoo sinusta, jos uskallat jättää sinua pettäneenkin naisen vasta, kun sinulla on uusi rakkaus tilalle? Onko tosiaan niin paha olla yksin?

Vierailija

Miksi uutta suhdetta pitää somessa tai julkisuudessa hehkuttaa, sen verran voisi entistä puolisoaan ja lapsiaan ajatella, että jättäisi edes sen hehkutuksen pois.

Vierailija

Juuri tämän takia en edes tavoittele parisuhdetta tai avioliittoa.

Silloin ennen kun avioliitot olivat loppuelämän kestäviä liittoja, oli kannattavaa nähdä huomattavastikin vaivaa sen saavuttamiseksi. Nykyään se ei vain ole sen arvoista.

Ensin näet vaivan etsiessäsi puolisoa, sen jälkeen rakentaessasi yhteistä kotia. Sen jälkeen syntyy lapsia ja alkaa se kuormittava aika kun öisin pitää herätä vauvan itkuun ja päivällä olla tuottava ja kilpailukykyinen töissä olemattomilla yöunilla. Ja sitten puoliso löytää jonkun toisen tai muuten vain kasvetaan erilleen. Omaisuus jakoon ja riidellään huoltajuudesta.

Ei kiitos. Se ei vain enää ole sen arvoista.

PKS

Vierailija kirjoitti:
Hirveän tuomitsevaa kommentointia... Mun mielestäni jutussa ei lytätty kyllä yhtäkään eksää, vaan kaikki kertoivat pelkästään kuinka itse eivät olleet tyytyväisiä entisissä suhteissaan ja kukaan ei väittänyt että vika olisi ollut niinsanotusti kumppanissa. Ja käsittääkseni jutun perusteella suurin osa näistä ihmisistä lopettikin edellisen suhteen ennen kuin varsinaisesti aloitti uuden, niin en ymmärrä tuota puhetta pettämisestä. Tunteilleen ei voi mitään, toki aikuisen pitää pystyä käsittelemään tunteitaan järjellä mutta se ei tarkoita että omat tunteet pitäisi laiminlyödä vain sen takia että pitää tehdä se mikä on "järkevää ja oikein". En usko että esim. lapsikaan on kovin onnellinen, jos lapsi itse on ainoa syy miksi vanhemmat ovat yhdessä, kasvaa sitten kodissa jossa vanhemmat eivät toisiaan rakasta eivätkä ole onnellisia.

Jos ei ole tyytyväinen suhteessaan, aikuinen ja vastuunsa kantava ihminen käy asian lävitse kumppaninsa kanssa ja päättää suhteen, jollei mitään mahdollisuuksia jatkaa ole olemassa. Sitten vasta lähdetään katselemaan uusia suhteita. 

Hyvin usein ihmisen tarve muuttaa suhdetilannettaan, jos nyt jätetään pois väkivalta/ päihdeongelmat tms. suhteet, kumpuaa tyytymättömyydestä itseensä. Harva lähtee näitä syitä käsittelemään, vaan hyppää sen "elämänsä rakkauden" kanssa suhteeseen oikopäätä selitellen itselleen, kuinka "oli vaan pakko katsoa tämä kortti". Mielestäni tämä on itsekeskeisyyttä pahimmillaan ja valitettavasti nykyisin tuntuu olevan ihan ok tuuletella näitä kumppanin vaihtoja ilman, että mietitään miten paljon tällainen käytös jättää rikkinäisiä ja satutettuja taakseen.

P.S

Hyviä kommentteja molemmat.
Kyllä se on niin, että ennenkuin toisen kanssa alkaa säätämään yhtään mitään niin entinen tulee jättää.
Ei tarvitsisi kenenkään kärsiä ja elää valheellista parisuhdetta.
Totuus tulee aina esiin jossain vaiheessa.
En ainakaan itse haluaisi tuhlata yhtään aikaa tuollaiseen petturiin. Vaikka pahalta aluksi ero tuntuukin.

hoh hoijaa

Olen ollut naimisissa 25 vuotta ja saman ihmisen kanssa 27 vuotta. Jos parisuhde on kunnossa ja voi hyvin, ei rakastumisia toisiin tule. Jos parisuhteessa on ongelmaa on altis ihastumaan/rakastumaan. Kukaan ei voi toista tuomita. Oikea Rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa.

Vierailija

Rakkaus - mitä se kenellekin tarkoittaa. Ihmisillä on kehityskulkunsa, se ei noudata yhteiskunnallisia sääntöjä ja sopimuksia. Kukaan ei pääse helpolla - ei edes se onnellisesti rakastunut.

kauhea ämmä

Ihan mukava tai enimmäkseen siedettävä parisuhde eivät riitä kaikille. Sellaisessa liitossa kitkuttelee parhaansa mukaan kunnes äkkiä eteen tuleekin jotain parempaa. Lähtö näyttää silloin äkkinäiseltä, vaikka sitä olisi haudottu ja suunniteltu jo vuosia. Siitä on jopa voitu puhuakin, mutta päätetty lasten ja taloudellisten syiden takia jatkaa "löysässä hirressä". 
Tuntuu käsittämättömältä, että ihmisen pitäisi voida pahoin ja uhrata itsensä eli pysyä avioliitossa hinnalla millä hyvänsä. Kyllä ihmisellä täytyy olla lupa toimia itsekkäästikin, rakastaa edes välillä eniten itseään.
Minä lähdin yli 30 vuoden suhteesta ja 30 vuoden avioliitosta suoraan toisen miehen kanssa saman katon alle. Ei kaduta vielä parin vuoden päästäkään, enkä suostu tuntemaan syyllisyyttä. Tässäkin kohdin tunteita oli kypsytelty ensitapaamisesta päätöksen tekoon pari vuosikymmentä. Vanhainkotiin saakkako olisi pitänyt odotella, vaiko leskeksi jäämistä? Ja katua uskalluksensa puutetta viimeiset elinvuodet?

Julkkikset ovat julkkiksia, kaikkine elämäntapahtumineen. Eroavat, rakastuvat, vain sillä erotuksella, että tekevät sen myös lehtien sivuilla. Jos sitä ei kestä, parempi jättää ne jutut väliin. 

N26

Minua nuorena naisena hävettää tuollaiset Sonjat, jotka alkavat perheellisen vanhemman miehen kanssa yhtään millekään.
Mä en voi olla edes kaveri tollasten muijien kanssa, hyi hitto sentään.
On myös meidän nuorten naisten vastuulla olla tukematta tuollaista kulttuuria!
Arvoja ja periaatteita kiitos, siskot hyvät!

Vierailija

kauhea ämmä kirjoitti:
Ihan mukava tai enimmäkseen siedettävä parisuhde eivät riitä kaikille. Sellaisessa liitossa kitkuttelee parhaansa mukaan kunnes äkkiä eteen tuleekin jotain parempaa. Lähtö näyttää silloin äkkinäiseltä, vaikka sitä olisi haudottu ja suunniteltu jo vuosia. Siitä on jopa voitu puhuakin, mutta päätetty lasten ja taloudellisten syiden takia jatkaa "löysässä hirressä". 
Tuntuu käsittämättömältä, että ihmisen pitäisi voida pahoin ja uhrata itsensä eli pysyä avioliitossa hinnalla millä hyvänsä. Kyllä ihmisellä täytyy olla lupa toimia itsekkäästikin, rakastaa edes välillä eniten itseään.
Minä lähdin yli 30 vuoden suhteesta ja 30 vuoden avioliitosta suoraan toisen miehen kanssa saman katon alle. Ei kaduta vielä parin vuoden päästäkään, enkä suostu tuntemaan syyllisyyttä. Tässäkin kohdin tunteita oli kypsytelty ensitapaamisesta päätöksen tekoon pari vuosikymmentä. Vanhainkotiin saakkako olisi pitänyt odotella, vaiko leskeksi jäämistä? Ja katua uskalluksensa puutetta viimeiset elinvuodet?

Julkkikset ovat julkkiksia, kaikkine elämäntapahtumineen. Eroavat, rakastuvat, vain sillä erotuksella, että tekevät sen myös lehtien sivuilla. Jos sitä ei kestä, parempi jättää ne jutut väliin. 

Ei tarvitse odotella vanhainkotiin asti. Mikset eronnut aikaisemmin? Jos suhde on huono, pitää erota, ennen kuin ryhtyy uuteen suhteeseen.

kamala ämmä

En edelleenkään ymmärrä miksi pitäisi välttämättä erota ja tehdä kaikki ns. virallisen kaavan mukaan, ennenkuin voi rakastua toiseen. Ei niitä täydellisiä miehiä/naisia käydä ostamassa kaupasta sitten, kun jonkun muun määrittelemä "sovelisuusaika" on ensin vietetty omineen.

Taloudellisestikin on aika järjetöntä alkaa vain muiden ihmisten mielipiteiden vuoksi järjestellä jotain tilapäiseksi jäävää yksin asumisen muotoa, kun tietää päätyvänsä yhteen toisen ihmisen kanssa.

Ettei tässä nyt vain olisi eniten kyse jätetyksi tulemista pelkäävien/jätettyjen herkkänahkaisuudesta ja loukatuista tunteista? Että on jotenkin siistimpää, helpompaa ja siedettävämpää, kun ei tule vaihdetuksi läpsystä toiseen, johon sitten joutuu itseään vertaamaan?

Ihmissuhteille ei saa takuita, ei edes avioliiton solmimalla. Vaikka kuinka vaatisit, et voi pitää lopun ikää kiinni toisesta, joka ei halua kanssasi elää.
Miksi sitäkään on niin vaikea hyväksyä? 

Vierailija

kamala ämmä kirjoitti:
En edelleenkään ymmärrä miksi pitäisi välttämättä erota ja tehdä kaikki ns. virallisen kaavan mukaan, ennenkuin voi rakastua toiseen. Ei niitä täydellisiä miehiä/naisia käydä ostamassa kaupasta sitten, kun jonkun muun määrittelemä "sovelisuusaika" on ensin vietetty omineen.

Taloudellisestikin on aika järjetöntä alkaa vain muiden ihmisten mielipiteiden vuoksi järjestellä jotain tilapäiseksi jäävää yksin asumisen muotoa, kun tietää päätyvänsä yhteen toisen ihmisen kanssa.

Ettei tässä nyt vain olisi eniten kyse jätetyksi tulemista pelkäävien/jätettyjen herkkänahkaisuudesta ja loukatuista tunteista? Että on jotenkin siistimpää, helpompaa ja siedettävämpää, kun ei tule vaihdetuksi läpsystä toiseen, johon sitten joutuu itseään vertaamaan?

Ihmissuhteille ei saa takuita, ei edes avioliiton solmimalla. Vaikka kuinka vaatisit, et voi pitää lopun ikää kiinni toisesta, joka ei halua kanssasi elää.
Miksi sitäkään on niin vaikea hyväksyä? 

Kerrothan kumpanillesi rehellisesti, että "Lähden sitten kun löydän paremman"? Sinunlaisilla tyypeillä saisi olla leima otsassa, ettei tarvitsisi olla läheisemmin tekemisissä. Aikuisena olisi jo pitänyt saavuttaa sen verran kypsyyttä, että ymmärtää, tai jos ei ymmärrä, niin olisi ainakin muuten oppinut, että jätetyksi tuleminen on ihmiselle yksi vaikemmista tapahtumista. Ainahan se ei niin pahasti satu, jos ei toisesta niin välitä tai vaan muuten on vahvoilla, mutta aina ihmiset eivät ole, ja usko tai älä, niin jopa Sinullakin on heikkoja kohtia. Olen nähnyt useita tällaisia tyyppejä, jotka ovat sitä mieltä, että heihinhän ei mitään satu, mutta kas kummaa sitten kun tosirakkaus yhtä'äkkiä omasta tahdosta häippäsee jonkun muun kanssa, niin se onkin yllättävän kova paikka. Jos olet sitä mieltä, että sinähän et ole moksiskaan, jos kumpani yhtä'äkiä lähtee jokun muun kanssa, niin kukaan ei estä sinua hyväksymästä tällaista tapahtumaa omalla kohdallasi, mutta voitko sinä kunnioittaa muiden tunteita sen verran, että yrität käyttäytyä kunnioittavasti kumppanisi kohtaan lopettaessa suhteen? Elämä ei mene aina kuin Strömössä, mutta jokunlaista tasoa pitäisi yrittää pitää.
Ja miksi tällainen teksi: "Vaikka kuinka vaatisit, et voi pitää lopun ikää kiinni toisesta, joka ei halua kanssasi elää."? Tässä ketjussahan on nimenomaisesti pyydetty, että sellainen kumppani, joka ei halua olla suhteessa, lopettaisi sen suhteen, koska ihmiset eivät halua tuhlata aikansa siihen, että yrittää saada suhteen toimimaan jonkun tyypin kanssa, joka ei halua olla suhteessa. Se on huijaamista ja toisen ihmisen ajan varastamista, että antaa toisen uskoa, että haluaa olla siellä, vaikka ei oikeasti halua. Mikset lähtenyt aikaisemmin? Etkö uskalla olla yksin?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat