Miksi ystävien kanssa ei pysty enää sopimaan edes kahvitreffejä etukäteen? Haluttomuus sitoutua sisältää karun viestin

Miksi ystävien kanssa ei pysty enää sopimaan edes kahvitreffejä etukäteen? Haluttomuus sitoutua sisältää karun viestin

Onko tapaamisen sopiminen etukäteen todella niin vaikeaa, kysyy toimittaja Anna Wilkman.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (69)

Lumikanto

Minkälainen on ystävyys joka on kiinni kahvikupposesta? Oikea ystävyys pysyy vaikka tavattaisi harvoin. Jos loukkaantuu siitä että toinen ei ole heti valmis tapaamaan niin herää epäily, että ystävyyttä käytetään vain omaksi hyödyksi. Minulle ystävä voi soittaa vaikka keskellä yötä jos on pulmia. Oikea ystävä luottaa ja ymmärtää jos en pääse/jaksa/tahdo jotain.

Vierailija

Niin rasittavan henkilön vaikutelman sai tekstin kirjoittajasta ettei mikään ihme kun ei kavereita näkeminen kiinnosta. Eiköhän se tärkeysjärjestys elämässä ole että keskittyy ensin itseensä ja sitten muihin. Ei ole paljoa annettavaa nähdessä jos on ihan poikki kun velvollisuudesta juoksee kaikenmaailman kissanristiäisissä. Kirjoittajan kaltaiset henkilöt on itse erittäin minä keskeisiä heikolla itsetunnolla varustettuja marttyyreja. Häpee!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaisuudesta yleensä

Tämä ei todellakaan ole mustavalkoinen ilmiö mihinkään suuntaan ja empatiakyvystä ja ihmisten ymmärtämisestä on laajemminkin hyötyä elämässä. Ihmiset ovat hyvin erilaisia esimerkiksi jo oman ajan tarpeen suhteen, vaikka varsinaista uupumusta ja masennusta tai ruuhkavuosikiireitä ei olisikaan (näistä on jo puhuttu paljon tässä ketjussa). Minulla on ystäviä, jotka eivät voi olla hetkeäkään yksin, kun itselle taas yksin oleminen on ollut hyvin tärkeää lapsesta asti. Olen huomannut, että heille, joiden täytyy saada jatkuvasti olla seurassa, voi olla todella vaikea ymmärtää kaltaisiani. 

Vuosien varsilla sydänystäviä itselle on kertynyt kuusitoista, joista kuusi kertovat minun olevan se "kaikkein paras ystävä". Aikani ei yksinkertaisesti riitä kaikille niin kuin itsekin tahtoisin. Luonnollisestikaan kaikki ystäväni eivät tunne toisiaan, joten näkevät usein asiat vain oman yhteisen ystävyytemme perspektiivistä. Tietävät kyllä, että minulla on "vilkas sosiaalinen elämä" ja sitten ehkä loukkaantuvat, kun juuri heille ei olekaan aikaa niin paljon kuin itse kaipaisivat. Rakastan kaikkia ystäviäni ja poden huonoa omaatuntoa, mutta välillä toivoisin, että asia nähtäisiin myös minun kannaltani. Minun on historiassani ollut vaikeaa esimerkiksi sanoa ei, kun ystäväni kaipaavat jonkinlaista apua, joten yritykseni valmistua ovat tyssänneet siihen, kun olen lintsannut koulusta saadakseni tarvitsemaani omaa aikaa. Minun on yksinkertaisesti pakko saada olla yksin tai muuten voin huonosti. Päiväaika, jolloin kaikki olettivat minun olevan koulussa, kävi tarkoitukseen hyvin, ja niin illalla jaksoin sosialisoida. Koulut jäivät kesken. Nykyään teen ns. duunarihommia eli töitä, joihin ei koulutusta kysellä.

Kerron tämän, jotta asioiden monet puolet valaistuisivat. AINA, kun ajattelet jostakusta jotakin, MUISTA että olemme erilaisia. Koita päästä sen oman napasi ulkopuolelle. Aivan ensiksi kysy itseltäsi MIKSI sinua harmittaa. Sitten mieti, mikä tuossa tunteessa on täysin subjektiivista, omasta tunnemaailmastasi kumpuavaa. Tällä lailla voi myös purkaa orastavaa katkeruuden tunnetta. 

Tämä "ehkä"-keskustelu on tällaiseen empatian kautta lähestymiseen hyvä esimerkki. On mahdollista, mutta väittäisin ettei kuitenkaan kovin yleistä, että ehkäilyn syynä on välinpitämättömyys tai se, että jotain "parempaa" olisi ehkän esittäjälle tiedossa. Onko tuollaisessa oletuksessa kyseessä pelko siitä, että sinua loukataan? Jos pelkäät tuota, MIKSI pelkäät? Mene siis itseesi äläkä ala heti olettaa negatiivisen kautta muista. Ihmisillä on todella lukemattomia hyviä syitä tällaiseen(kin) vastaukseen. Kyse voi tosiaan olla myös siitä välinpitämättömyydestä joissain tapauksissa, mutta silloinkin olisi hyvä keskustella asia halki ennen pikapäätelmiä. Jos ystävä viittaa vaikeaan elämäntilanteeseen, USKO häntä. 

Vielä

Ps. Minulla on myös kokemusta seuraavasta: ystävä ehdotti tapaamista urheilun merkeissä ja perui nämä putkeen yli 15 kertaa. Joka kerran olin aamulla pakannut sulkiskamat kassiin ja kantanut niitä mukanani päivän ajan. En muista, että missään muissa tapauksissa minua olisi harmittanut tapaamisen peruuntumiset, siilä yleensä olen vain iloinen vapautuvasta omasta ajasta, mutta tämä aiheutti asian puimisen puolen vuoden perumisten jälkeen. Tuo ystäväni oli väsynyt töistä ja tämä oli joka kerta peruutuksen syy. Aina hän ajatteli, että ehkä ensi viikolla jaksaisi, ja kun minua ei näyttänyt haittaavan (eikä aluksi haitannutkaan), ehdotti aina seuraavaa viikkoa. Hän oli siis itse aktiivinen tapaamisen ehdottaja, minkä tässä tilanteessa koin raskauttavana. Asia selvisi kun puhuimme. Myös se, kuinka toinen osapuoli toimii, vaikuttaa toisen käytökseen. Minä itse sallivuudellani loin ilmapiirin, että tapaamisia sai peruutella aivan vapaasti. Kuitenkin tilanne alkoi itseäni rassata nimenomaan säkkien raahailun ja aamukiirepakkailun perspektiivistä. Opettelin, ja opettelen kaiken aikaa, vetämään itselleni rajoja. Kyllä tällaiset rajat pitää voida saada ehkäilyynkin vetää kolumnin tapaan, jos niistä kärsii, mutta aina olisi hyvä ensin koittaa ymmärtää toista ja lopulta vähintäänkin keskustella ilman omia ennakko-oletuksia siitä, mitä millaisenkin käytöksen takana piilee.

Ystävät ovat tärkeitä

Melkoisen naiivia ja kapeakatseista todeta, että jos ei pysty sopimaan tapaamista, ystävä ei ole sinulle tärkeä. Huoh. Minunkin kohdallani kyse on jonkinlaisesta työhön liittyvästä uupumisesta. Kun oma työ on hyvin intensiivisesti sosiaalista ja omasta persoonastaan täytyy antaa kaikki irti läpi päivän, mitkä tahansa kalenterimerkinnät ja etukäteen lukkoon lyödyt menot kuormittavat. Mutta kaikkihan eivät tätä voi ymmärtää. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mitä tällä uupuneella narisevalla porukalla tekee, kun kaikki on helpompaa ja hauskempaa yksin. Kahvit, työt, matkustelu, kokemukset, kaikki.

Kaikesta paistaa, että juuri nimenomaan ihmiset on uuvuttavia.

Mitä tekee ystävällä, joka kuormittaa toista ja viittaa uupumukseen narinana? Jotkut ihmiset ovat tosiaan todella uuvuttavia. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa ystävyys säilyy vaikkei joka viikko tai edes joka kuukausi pystyisi näkemään.

Vierailija

Oman kokemukseni mukaan, ystävien ja kavereiden tapaaminen on minusta kovin energisoivaa. Tietenkin riippuu kenen kanssa vietän aikaa. Joidenkin kanssa olen enemmän "en ole nyt ihan varma haluanko sinua nähdä, ehkä, eikä tämä ole niin tärkeää, hetken aikaa tunnin kahvittelun verran kuitenkin haluan jutustella niitä näitä kanssasi ja muistella menneitä ja miettiä tulevaa". Yleensä kyseessä saattaa olla jokin koulukaveri tai vastaava, ja yleensä jutut pyörivät samaa rataa. mutta en sitä kellekkään päin naamaa kerro etten nyt pidä ihmistä niin tärkeänä ja ala ketään roikottamaan, sillä että "ehkä pääsen". Jos en pääse niin en pääse ja jos en halua niin en halua.

Ymmärrän kyllä että tilanteet muuttuu, asioita tapahtuu, ja että ihmiset sairastuvat ja näin, mutta että nimenomaisessa tarkoituksessa, että odotetaan jotakin parempaa kuin minun tapaaminen on julmaa toimintaa. Mutta jokainen kai huolehtii itsestään ja omasta edusta? Onko se oikein ja millä kustannuksella ja miten sen tekee, riippuu ihan ihmisestä.

Kellekkään ei pitäisi olla tahallisesti julma tai kohdella huonosti vaikkei ihmisestä pidäkkään.

Vierailija

Minulle on joskus kaveri todennut, että hän ei jaksa kuunnella minun huoliani, kun hän joutuu töissä jatkuvasti kuuntelemaan potilaiden huolia. En oikein ymmärtänyt sitä. Minulle se ei ole sama asia kuunnella töissä asiakkaita kuin vapaa-ajalla ystäviä. Koska ystävät ovat paljon tärkeämpiä, ja myös siksi ettei ystävästä ole samanlaista vastuuta kuin asiakkaasta, eikä ole paineita siitä että pitäisi osata jotenkin hoitaa ja auttaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat