Kommentit (3)

Jeppe74

Käyn vähintään 356 kertaa vuodessa suihkussa ja pesen 2 kertaa pvässä nassun. Eipä ole ihokuivunut mistään ja tätä tullut tehtyä jo 35 vuotta putkeen.

No more vesipesu

Ennen (siis 2 v sitten) en pystynyt lähtemään töihin ilman aamusuihkua. Aina pesin hiukset ja kasvot ja kaiken puunaamisen jälkeen oli vuorossa kiristävän ihon "helliminen" kasvovesillä ja rasvoilla ja sitten siinä samalla joku huitelu vartalovoidetta kelloa kytäten, ehdinkö nyt töihin ja ehtiikö tukka kuivua...

Nykyisin kaikki on niiiiin toisin. Pitkä tarina takana, mutta pesen hiukset 1-2 krt viikossa, ja suihkussa käyn entisen 25 minuutin sijasta 5-10 minuuttia ns. vesipesussa, enkä edes joka aamu. 

Ihoni on aina ollut herkkä ja kuiva, mutta kun lopetin yltiömäisen pesun niin pärjään nyt apteekin perusvoiteella ja vartaloon perus Niveat suihkun jälkeen ja rahaakin säästyy.

Nyt sitten viimeiset 3 kk olen lopettanut kokonaan aamuiset kasvojen pesut vedellä. Pyyhin vanulapulla perusvoiteella kasvot ja lisään kosteusvoiteen päälle.

Huikeeta, saan hyvää palautetta ihoni kunnosta ja aina ihmetystä siitä, että "etkö ihan oikeesti pese kahdesti päivässä niin kuin opetetaan".

Säästyy aikaa, rahaa ja iho kiittää! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kannattaa miettiä, miksi tekee kuten tekee. Jos meikkaat, ymmärrän hyvin, että kasvot haluaa puhdistaa kaksi kertaa vuorokaudessa.

Vaan jollet meikkaa, huuhtaise päivän liat illalla. Eikä ihminen yleensä likaannu niin, että joka päivä pitäisi suihkussa lotrata. Eri asia on sitten, jos on työssä, jossa hikoaa tai likaantuu.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat