Mies jätti Sarin, 48, yllättäen: ”Yksinäisyys tuntuu välillä fyysisenä kipuna”

Mies jätti Sarin, 48, yllättäen: ”Yksinäisyys tuntuu välillä fyysisenä kipuna”

Avioeron jälkeen voi tuntua kuin elämältä olisi pudonnut pohja – etenkin, jos ero tulee itselle ylltätyksenä. Asiantijan mukaan toipuminen on mahdollista, kun antaa itselleen siihen aikaa.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (50)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuupakka kirjoitti:
Ettkäkö ihan puun takaa ja yllättäen mies lähti rakastavasta ja tasapainoisesta suhteesta?

Vai kävikö liitolle niinkuin sille entiselle hevoselle että kuoli juuri kun oppi olemaan syömättä.


Joo, enhän minäkään olisi uskonut, että noin voi käydä, ennen sitä päivää, jolloin mies lähti. Oli uusi nainen ja lapsikin siellä jo tehtynä. Totuus on näissä asioissa usein tarua ihmeellisempää. Enhän onnellinen siinä avioliitossa tietenkään ollut, mutta luulin silti olevani miehelleni rakkain ja ainoa uskottu.

Luulo ei ole tiedon väärti. Eli myönsit itsekin heti, että et ollut onnellinen liitossasi, mutta oletitko jostakin syystä miehen kuitenkin olevan onnellinen? Luulitko, että hän olisi ihan tyytyväinen loppuelämänsä ajan katsoessaan sinun tyytymättömyyttäsi? Kannattiko?

Toivottavasti miehellä on nyt ihana nainen, joka ei vain luule, usko ja luota menneisiin lupauksiin, vaan on miehen kanssa mukava nyt. Sitkuttelu on aina turhaa ja jossittelu typerää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä asiat entistäkin paremmiksi.

mistä teitä empatiakyvyttömiä, kylmiä, katkeria ihmisiä aina kaivautuukin kommentoimaan joka asiaa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lidia kirjoitti:
Avioerot ovat erilaisia niin kuin avioparejakin. Hyvä olisi jos ehtisi käsitellä eroajatuksia ja ongelmia ennen lopullista päätöstä. Äkillinen suhteesta lähteminen on traumaattinen jätetylle, vie pitkän ajan ennen kuin alkaa toipua ja alkaa luottaa toiseen ihmiseen. Särkynyt suhde vie mennessään kaiken mihin on siihen asti uskonut. Ja hyvä niin! Kuulostaa kliseeltä mutta kaiken romahtaminen on uuden alku. Jos yksi ovi sulkeutuu niin monta muuta ovea avautuu. Elämästä ei tule välttämättä parempaa tai helpompaa kuin se oli mutta avautuu monia mahdollisuuksia löytää elämän rikkaus ja monipuolisuus - voi löytää itsensäkin uudelleen ja uusia puolia itsestään. Paras hetki on se kun huomaa, että jaksaa antaa rakkautta eikä vaadi sitä itselleen. Silloin on vahvoilla. Me ihmisetkin elämme monta elämää, ei vain kissat.

Lässynlää. Itse yritin itsemurhaa puoli vuotta eron jälkeen, enkä vieläkään ole tolpillani, vaikka erosta on jo viisi vuotta. Minulla on diagnosoitu Aspergerin syndrooma, ja aviomieheni oli ainoa, jonka kanssa kykenin kommunikoimaan vaivatta ja olin onnellinen. Ja niin oli miehenikin, tai niin ainakin kuvittelin. Seksikin toimi loppuun saakka. Liitto kesti 21 vuotta, ja mies vaihtoi minut heittämällä tasan puolet nuorempaan.

Olen sisältä kuollut, sillä tuntuu, kuin puolet elämästäni olisi perustunut pelkkään valheeseen. Olen työtön, en saa työkyvyttömyyseläkettä. Ei lapsia, ei toimivaa yhteyttä sukulaisiin. Ei ainuttakaan ystävää.

En tiedä, kauanko vielä jaksan tätä, sillä itken edelleen melkein joka ilta. Elämästä katosi eron myötä kaikki, mikä oli tehnyt elämästäni edes jollain tapaa merkityksellistä. Jos olisi edes rahaa, voisin vielä toteuttaa muutaman unelman, mutta toimeentulotukiasiakkaana en saa säästää siitä vähästäkään tukia menettämättä. Emme olleet miehenikään kanssa rikkaita, mutta tulimme sentään tukieni ja mieheni pienen palkan avulla hyvin toimeen.

Ero teki minusta turhan ihmisen, ylijäämäyksilön. Siitä on rikkaus ja monipuolisuus kaukana.


Miehelläsi alkoi eron jälkeen varmasti aivan erilainen elämä. Jatkuvat huolet vaimosta ainakin lähtivät lopullisesti. Miehestä avioliitto tuntunut varmaan todella raskaalta, ilottomalta ja siltä, että hän olisi vetänyt perässään älyttömän painavaa ja raskasta kiviriippaa.

Mies ansaitsee onnensa aivan varmasti. Se on aivan sama tuliko onni hetkeksi vai lopullisesti nuoremman naisen myötä, mutta miestä ei voi syyttää siitä, että hän haluaa parempaa. Se on normaalin ajattelevan ja itseä tutkiskelevan ihmisen merkki, että ei jää tuleen makaamaan, eli tässä tapauksessa outoon parisuhteeseen, vaan nousee ja jatkaa matkaa kohti unelmaa.


parikymppinen minäminämies kuvittelee elämän olevan unelmaa, eikä arkea. Enpä haluaisi olla se tyttö, joka joutuu suhteeseen kanssasi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuupakka kirjoitti:
Ettkäkö ihan puun takaa ja yllättäen mies lähti rakastavasta ja tasapainoisesta suhteesta?

Vai kävikö liitolle niinkuin sille entiselle hevoselle että kuoli juuri kun oppi olemaan syömättä.


Joo, enhän minäkään olisi uskonut, että noin voi käydä, ennen sitä päivää, jolloin mies lähti. Oli uusi nainen ja lapsikin siellä jo tehtynä. Totuus on näissä asioissa usein tarua ihmeellisempää. Enhän onnellinen siinä avioliitossa tietenkään ollut, mutta luulin silti olevani miehelleni rakkain ja ainoa uskottu.

Luulo ei ole tiedon väärti. Eli myönsit itsekin heti, että et ollut onnellinen liitossasi, mutta oletitko jostakin syystä miehen kuitenkin olevan onnellinen? Luulitko, että hän olisi ihan tyytyväinen loppuelämänsä ajan katsoessaan sinun tyytymättömyyttäsi? Kannattiko?

Toivottavasti miehellä on nyt ihana nainen, joka ei vain luule, usko ja luota menneisiin lupauksiin, vaan on miehen kanssa mukava nyt. Sitkuttelu on aina turhaa ja jossittelu typerää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä asiat entistäkin paremmiksi.

mistä teitä empatiakyvyttömiä, kylmiä, katkeria ihmisiä aina kaivautuukin kommentoimaan joka asiaa...
Älä muuta sano! No, se on yleisessä tiedossa, että mielenterveysongelmat ovat yleisiä Suomessa. Oletettavasti tuonkin jäätävän kommentin takaa löytyy syvästi tunnevammainen ihminen, joka on kykenemätön normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa päivittäisellä tasolla kasvotusten. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuupakka kirjoitti:
Ettkäkö ihan puun takaa ja yllättäen mies lähti rakastavasta ja tasapainoisesta suhteesta?

Vai kävikö liitolle niinkuin sille entiselle hevoselle että kuoli juuri kun oppi olemaan syömättä.


Joo, enhän minäkään olisi uskonut, että noin voi käydä, ennen sitä päivää, jolloin mies lähti. Oli uusi nainen ja lapsikin siellä jo tehtynä. Totuus on näissä asioissa usein tarua ihmeellisempää. Enhän onnellinen siinä avioliitossa tietenkään ollut, mutta luulin silti olevani miehelleni rakkain ja ainoa uskottu.

Luulo ei ole tiedon väärti. Eli myönsit itsekin heti, että et ollut onnellinen liitossasi, mutta oletitko jostakin syystä miehen kuitenkin olevan onnellinen? Luulitko, että hän olisi ihan tyytyväinen loppuelämänsä ajan katsoessaan sinun tyytymättömyyttäsi? Kannattiko?

Toivottavasti miehellä on nyt ihana nainen, joka ei vain luule, usko ja luota menneisiin lupauksiin, vaan on miehen kanssa mukava nyt. Sitkuttelu on aina turhaa ja jossittelu typerää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä asiat entistäkin paremmiksi.

mistä teitä empatiakyvyttömiä, kylmiä, katkeria ihmisiä aina kaivautuukin kommentoimaan joka asiaa...
Älä muuta sano! No, se on yleisessä tiedossa, että mielenterveysongelmat ovat yleisiä Suomessa. Oletettavasti tuonkin jäätävän kommentin takaa löytyy syvästi tunnevammainen ihminen, joka on kykenemätön normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa päivittäisellä tasolla kasvotusten. 

Mielenterveysongelmilla, kylmyydellä ja empatiakyvyttömyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ihminen voi olla esim. masentunut, mutta silti olla mukava ja ystävällinen muille, ja tuntea empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Itse olen tällaiseen usein työni puolesta törmännyt, kun olen ollut masentuneiden ihmisten kansssa tekemisissä.

Sama myös toisinpäin. Vaikka ihmisellä ei olisi itsellään minkäänlaisia mielenterveysongelmia, voi hän silti olla kylmä tai tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Ihmiset ovat yksilöitä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuupakka kirjoitti:
Ettkäkö ihan puun takaa ja yllättäen mies lähti rakastavasta ja tasapainoisesta suhteesta?

Vai kävikö liitolle niinkuin sille entiselle hevoselle että kuoli juuri kun oppi olemaan syömättä.


Joo, enhän minäkään olisi uskonut, että noin voi käydä, ennen sitä päivää, jolloin mies lähti. Oli uusi nainen ja lapsikin siellä jo tehtynä. Totuus on näissä asioissa usein tarua ihmeellisempää. Enhän onnellinen siinä avioliitossa tietenkään ollut, mutta luulin silti olevani miehelleni rakkain ja ainoa uskottu.

Luulo ei ole tiedon väärti. Eli myönsit itsekin heti, että et ollut onnellinen liitossasi, mutta oletitko jostakin syystä miehen kuitenkin olevan onnellinen? Luulitko, että hän olisi ihan tyytyväinen loppuelämänsä ajan katsoessaan sinun tyytymättömyyttäsi? Kannattiko?

Toivottavasti miehellä on nyt ihana nainen, joka ei vain luule, usko ja luota menneisiin lupauksiin, vaan on miehen kanssa mukava nyt. Sitkuttelu on aina turhaa ja jossittelu typerää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä asiat entistäkin paremmiksi.

mistä teitä empatiakyvyttömiä, kylmiä, katkeria ihmisiä aina kaivautuukin kommentoimaan joka asiaa...
Älä muuta sano! No, se on yleisessä tiedossa, että mielenterveysongelmat ovat yleisiä Suomessa. Oletettavasti tuonkin jäätävän kommentin takaa löytyy syvästi tunnevammainen ihminen, joka on kykenemätön normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa päivittäisellä tasolla kasvotusten. 

Mielenterveysongelmilla, kylmyydellä ja empatiakyvyttömyydellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ihminen voi olla esim. masentunut, mutta silti olla mukava ja ystävällinen muille, ja tuntea empatiaa toisia ihmisiä kohtaan. Itse olen tällaiseen usein työni puolesta törmännyt, kun olen ollut masentuneiden ihmisten kansssa tekemisissä.

Sama myös toisinpäin. Vaikka ihmisellä ei olisi itsellään minkäänlaisia mielenterveysongelmia, voi hän silti olla kylmä tai tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Ihmiset ovat yksilöitä.

https://pbs.twimg.com/media/D5ijInEWkAAkQDr.jpg

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuupakka kirjoitti:
Ettkäkö ihan puun takaa ja yllättäen mies lähti rakastavasta ja tasapainoisesta suhteesta?

Vai kävikö liitolle niinkuin sille entiselle hevoselle että kuoli juuri kun oppi olemaan syömättä.


Joo, enhän minäkään olisi uskonut, että noin voi käydä, ennen sitä päivää, jolloin mies lähti. Oli uusi nainen ja lapsikin siellä jo tehtynä. Totuus on näissä asioissa usein tarua ihmeellisempää. Enhän onnellinen siinä avioliitossa tietenkään ollut, mutta luulin silti olevani miehelleni rakkain ja ainoa uskottu.

Luulo ei ole tiedon väärti. Eli myönsit itsekin heti, että et ollut onnellinen liitossasi, mutta oletitko jostakin syystä miehen kuitenkin olevan onnellinen? Luulitko, että hän olisi ihan tyytyväinen loppuelämänsä ajan katsoessaan sinun tyytymättömyyttäsi? Kannattiko?

Toivottavasti miehellä on nyt ihana nainen, joka ei vain luule, usko ja luota menneisiin lupauksiin, vaan on miehen kanssa mukava nyt. Sitkuttelu on aina turhaa ja jossittelu typerää, sillä jokainen päivä on uusi mahdollisuus tehdä asiat entistäkin paremmiksi.


En luullut hänen olevan onnellinen, mutta luulin hänen olevan rehellinen ja päättävän avioliittomme ennenkuin aloittaa uuden vakavan suhteen. Sellaista toimintaa saa kumppaniltaan odottaa, vaikkei hän onnellinen olisikaan. Entisen mieheni onnellisuudesta en tiedä eikö se kiinnostakaan. Eihän se enää minun elämääni ole.

Kovin on kaavamaista joidenkin rakkaus. Palkinto hymypojalle kiitokseksi sitoutumisesta? 

Jotenkin itse pitäisin lohdullisempana tulla jätetyksi toisen takia kuin ihan vain siksi, että minun kanssani on niin sietämätöntä että mieluummin ihka yksin. Saattaisin jopa olla huolestunut kumppanin henkisestä tilasta, jos elämä kanssani olisi mennyt niin kauheaksi - niinkuin menikin. 

Lähtijä olin kuitenkin minä, toisen takia. Entinen on tyhjän päällä henkisesti aika lailla edelleen neljä vuotta myöhemmin, koska ei sitten osannutkaan tehdä mitään vapaudellaan, jota ilmeisesti kovastikin ajatteli kaipaavansa liittomme aikana. Huomasin että hän alkoi vähitellen pitää minua onnensa vihollisena oltuaan ensin vuosia muuten tavoittamaton.

Mutta koska hän on ollut minulle puolet elämästäni niin tärkeä, niin kyllä hänen hyvinvointinsa kiinnostaa minua edelleen, ja kiinnostaisi vaikka ei olisi lastakaan. Olen kertoillut hänelle lapsen asioiden noustessa esiin myös eropäätökseni syistä ja hakeutunut keskustelemaan hänen kanssaan kasvatusristiriidoista, jotta saisimme lapsellemme vähemmän kitkaisen elämäntaipaleen ja kaikkien elämän helpommaksi. Jos se päivä tulee jolloin hän haluaa uskoutua asioistaan, kuuntelen ja autan, jos voin, ja tämän tekisin vanhan lojaaliuden nimeen ilman lastakin.

Itse asiassa, olisin pettyneempi sinun tilanteessasi siihen, että mies kehtasi roikuttaa uuden lapsen äitiä niin pitkään että lapsi oli jo tullut ennen kuin raaski tehdä päätöksensä. Mutta meitä on niin monenlaisia ja hyvä niin. Sinua toivottavasti erilaisena ihmisenä lohduttaa se, että miehellesi päätös oli niinkin vaikea tehdä. Toivottavasti vaikeus johtui siitä, että hän oli sinuun niin kiintynyt, eikä siitä, että hän oli pelkuri tai mukavuudenhaluinen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aluksi yksinäisyys ahdistaa, mutta sitten siitä alkaakin kohta jo nauttia. Lopulta huomaa että yksin onkin ihan parasta olla kun ei tarvitse kellekään selitellä omia menemisiään!

Miksi kuvittelet että suhteessa on vanki ja pitää selitellä menojaan?

Vierailija

2 vuotta sitten tulin iloisena töistä ja huikkasin eteisestä moit miehelleni.Vastaus oli :"Kohta kuulet  mitä teen"

Kävelin olkkariin ja hän sanoi:"Muutan pois"

Näin päättyi meidän 32 vuotinen liitto.....Kyllä otti tiukalle  alussa mut nyt kaikki on ok :)

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat