Naiset kertovat, millaiset jäljet koululiikunta jätti – ”Opettajan mukaan astma oli asennevika”

Naiset kertovat, millaiset jäljet koululiikunta jätti – ”Opettajan mukaan astma oli asennevika”

Hiihto on koululiikuntaklassikko. Kuva: <span class="photographer">Sanoma-arkisto</span>

Telinevoimistelu, uinti, hiihto – siinä kouluaikaisten inhokkilajien kova kärki. Onneksi kaikista lajeista voi innostua aikuisena uudestaan, tietävät Mimmit liikkuu! -haasteen osallistujat.Lue koko juttu

Kommentit (9)

1960-luvun koululainen

Olin koulussa ja tietenkin vieläkin lyhin. Sitten aina ensimmäisenä varsahyppyä sinisessä voimistelupuvussa likaisen juhlasalin nurkasta toiseen tamburiinin tahdissa, inhoan voimistelua vieläkin 70-kymppisenä! Ja tamburiinin ääntä!!!
Maalaiskoulussa opettajat olivat luokattoman surkeita eivätkä itsekään osanneet. Meille ei koskaan opetettu kunnolla minkään pelin sääntöjä ym. Eikä mitään tekniikoita. Pesäpallon ja muun valintaprosessi oli kaikille alentavaa. Telinevoimistelu mielestäni on vaarallista, kun sekä opettaja että oppilaat olivat/ovat osaamattomia.
Koululiikuntaa inhosin sydämestäni ja vieläkin muistan pahalla.
Onneksi opin uimaan uimakoulussa ja se on rakas harrastukseni edelleen. Samoin kävely, koska juoksu on jo kielletty.
Toivottavasti ajat ovat muuttuneet.

Vieras mies 45

Olen keski-ikäinen mies. Kävin peruskouluni 80-luvulla yhden maamme suurimmista varuskunnista naapurissa olevissa kouluissa (ylä- ja ala-aste). Poikien liikunnan ope oli juoppo ja yleensä vähän kaljoissaan työtä tehdessään. Hänen kanssaan tulimme hyvin toimeen, hän oli hyvällä tuulella aina ja ulkopelejä pelattiin. Olimme mahd paljon ulkona. Hän ei tietenkään ollut ankara, mutta sopimus toimi, me pelasimme (ulkopeleistä puhe koko ajan) ja hän sai rauhassa haista oluen ja Sisun sekoitukselle. Liikuntaa ja pelaamista siis tapahtui, kunnes opettaja joutui hoitoon. Hyvä hänelle, huono meille. Mistä sijainen? Ympäristössä asui ja asuu tietysti vieläkin paljon evp-kouluttajia. Yksi opettaja rouva toi sitten evp miehensä pitämään meille sulkeisia liikuntasalissa, aina, joka tunti. Pelaaminen ja yhteistyö loppui kuin seinään. Kukaan ei liikkunut enään ilosta ja vapaaehtoisesti. oppilaiden poissaolot lisääntyivät.

Traumoja ei jäänyt itselleni, hallitsin kyllä sulkeiset kun oma aikani tuli kyseiseen varuskuntaan.

Ei kyllä voi sanoa, että tämä "taito" olisi ikinä ollut minulle mitenkään positiivisella tavalla hyödyksi. Alokkaana tiesin valmiiksi käskyt, mutta joo...

Pesäpallo, futis, kiekko yms olivat nuorille klopeille mukavampaa. Saimme valita yleensä lajin porukalla kun kysäisimme asiaa juoppo-opelta ennakkoon. Kuulostaa rappioromantiikalta ja sitähän se oli, elimme sellaisessa kuplassa aikamme.

Nykyään ei liene mahdollista "pystymettästä" repäistä äänekästä heppua liikkamaikaksi. Tämä kiusasi meitä kuukausia. Lukuvuosi loppuun tietysti. Maalaiskoulu.

Alkkiksen kanssa oli kivaa, liikuntaa tapahtui, pelejä opittiinkin. Oppilaiden välinen kilpailu oli terveellä pohjalla. Sääli, että kokemus kävi näin päin. Tämä tapaus vaikutti parin sadan nuoren miehen alun elämään. Tällä juopolla vain oli homma hallussa. En ihaile juoppoja, mutta harmittaahan tuommonen kun ohjaamo ja koneisto eivät aina ole samalta suunnittelijalta kotoisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pallo

  Kauheaahan se oli.  Joukkuepelien tarkoitus on olla niissä huono, jotta joukkue"toverit" voivat sitten huutaa koska aiheutit häviön, opettaja voi kompata että niinhän se on, miten joku voi olla noin läski ja kömpelö, ja lopuksi voidaan heittää tahallaanvahingossa pallolla naamaan. Lopuksi lisänöyryytystä pukuhuoneessa. Teininä kyllästyin kiusaamiseen ja aloin harrastaa taistelulajeja -en odottanut hetkeäkään etteikö se olisi kamalaa, mutta arvelin väkivallan harjoittelun valvotusti auttavan välttämään freelancepohjalta järjestettyä. Olipa aika hämmästys kun omalla ajalla harjoitetuissa lajeissa, vaikka niissä olisi julkilausuttuna tarkoituksena heittää toisia seinään niin kovaa kuin voi, ei satu puoliksikaan niin pahasti kuin koulun ystävällisessä korismatsissa. Valmentaja on siitä kiinnostunutkin että varmasti ei satu, ja sparrauskaverit huolehtivat omista tuloksistaan eikä toisten.

  Liikunta maistuu, joukkuelajeja en harrasta enkä aio harrastaa. Jos saisin päättää, koululaisille jaettaisiin liikuntaseteli jonka saisi käyttää haluamaansa lajiin -meno on aika erilainen kuntosalilla jonka ohjaaja haluaa pitää työnsä eli saada oppilaat nauttimaan ja kehittymään, kuin koulussa jossa sadismiin taipuvaisella maikalla, jos sellainen sattuu, on täysi vapaus toteuttaa itseään.

Vierailija

Liikan ope oli harras uskovainen ja armoton liikkaaja nainen.jos oli kuukautiset,pois ei saanut olla vaan hän itse laittoi tampoonin jollei itse osannut.kevään viimeisellä tunnilla hän jakoi jokaiselle oman raamatun lauseen.itselleni sattui sopivasti "tehkää parannus".528

H123

Kyllä sillä, että koko kouluajan jää jakojäännökseksi liikuntatuntien joukkueita valittaessa on voimakas vaikutus minäkuvaan ja itsetunnon kehittymiseen. Että terveisiä vaan kaikille 70 ja 80-luvun liikunnanopettajille. Vihaan teitä edelleen!

Olin pieni ja laiha. (Lyhin ja kevyin ja pienin kaikin tavoin tai, toiseksi lyhin jonnekin 8.-9. luokalle asti)

Uidessa paleli saatanasti.

Hiihtäessä veri maistui suussa vaikka lipsuen sain viimeisenä hoidettua vaaditun lenkki/kilometrimäärän koska kotona ei ehditty tai osattu voidella suksia.

Luistelu oli tylsää.

En ole huimapää tai rohkea, joten telinevoimistelukin pelotti.

Muutama varhain kehittynyt ja enemmän ulkona oleva oppilas heitti / löi pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa moninkertaisella voimalla itseeni verrattuna joten pelkäsin näitäkin lajeja.

En saanut mitään traumoja silti. Ei kiusattu enkä kokenut olevani huonoin, oli muitakin pieniä ja hentoja tai pulskia vähemmän liikunnallisia.
Nykyään tykkään hiihtää, juosta, uida... luistelu tuntuu edelleen tylsltä, rohkea en ole vieläkään.

Olisi ollut kivaa kiipeillä, roikkua, ratsastaa, juosta lujaa, harrastaa enemmän yleisurheilua, pituutta, korkeushyppuyä, liikkua,metsässä, luonnossa, luonnonvesissä,mutta onhan suomi kylmä maa.

Tykkäsin tanssista, aerobikistä, mutta näitä oli harvoin.

Liikunnan opettajat ovat vähiten empaattisin, ilkein opettajaryhmä, (äidin)kielen kiusatuin.

Tällaisia kokemuksia minulla. Pystyn perustella nuo näkemykseni, mitä ilkeää liikan opettajat joillekin möläyttivät, mutta jotenkin he eivät näyttäneet tajuavan ilkeyttään, kommenttiensa satuttavuutta.

Miekkailu, jousiammunta, jooga, ratsastus, kiipeily, surffaus... näitä olisi ollut ihanaa harrastaa.

Suomen ilmasto oli kylmä kun olin lapsi ja liikunta olisi ollut helpompaa jos olisi ollut lihasta tai rasvaa enemmän.

Liikunta on aika turha. Jonottelua ym

paras liikunta on koulumatkat ja esim välituntisin kilpailu, kuka kerää eniten kilsoja hiihtäen tai juosten pururataa. Pienet palkinnot. Tosi suosittuja.

Vierailija

Ikinä ei mielestä häviä se nöyryytyksen ja häpeän tunne,kun yläasteen kaksoistunnilla pelattiin pakkopesäpalloa... yritin aina piiloutua jonnekin takakentälle,mutta joskus pallo sinnekin asti lensi. Tietenkin oli välitunti,ja koko koulu nauramassa,kun minä juoksin palloa hakemaan ja sitten heitin sen jonnekin kotipesän suuntaan,ja tietenkin se lensi vain suunnilleen kollmanneksen matkasta.. Olin hyvä voimistelussa,mutta vuosikausiksi jäi tunne etten osaa mitään,ja olen kömpelö. Vasta paljon myöhemmin löysin liikunnan ilon.

Tuusis

Mä olin pitkä ja jalkoihini sekoava hontelo otus maalla, mutta hyvä uimaan ja sukeltamaan.
Yläasteella uinti-Ccooperissa sain luokan parhaan tuloksen, jopa paremman kuin uimaseurassa harrastavat "kilpauimarit", mutta koska en ollut hyvä muissa lajeissa niin opettajan mielestä mun uintitulos oli laskettu väärin ja vähensi siitä toista sataa metriä että ykköstuklos meni "oikealle" oppilaalle. Myöskään mun pituussukellus tulos ei kelvannut siitä eteenpäin kun hiukset nousi pintaa, niiden kauttahan mä hengitänkin :D
Ikinä en kyseistä opettajaa unohda, mutta hyvällä en muistele

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat