Kommentit (18)

Kivireki

Eletään juuri niinkuin kunnon ihmisen odotetaan elävän. Sitten jossain vaiheessa huomaa, että lapsi ei olekkaan vain itsensä jatke, vaan oma persoonansa, jolla on omaa tahtoa. Sukulaiset, varsinkin appivanhemmat, ovat kiinteä osa perhettä omine vaatimuksineen. Sitten on se paska duuni, jota ei edes miettinyt opiskeluaikoina. Semmoinen duuni, että alle 30-v vastavalmistunut mies, yleensä insinööri tai jotain, menee kiitolinjalla oman uran ohitse uusine hienoine ideoineen. Siinä 40-v tienoilla herää siihen, että ei ole itse montaa asiaa omassa elämässään oikeasti itse päättänyt ja elämä tuntuu tyhjältä. Ja se tuntuu ahdistavalta jos miettii, että kivirekeä on vedettävä vielä toiset 40 pitkää vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus kasvaa ruokkimalla

Pointti sille, ettei tartte ajatella nelikymppisenä eroamista puolisostaan: jos suhdetta on ylläpidetty yhteistä aikaa järjestämällä myös ruuhkavuosina, suhde ei ole jäänyt pikkulapsivaiheen jalkoihin!

Lyhyesti: parisuhdeajan järjestäminen ruuhkavuosina on erityisen tärkeää!!!

Vierailija

Oikeastaan eron nelikymppisenä pystyy estämään sillä ettei eroa nelikymppisenä vaikka kiima ja ihastuminen siihen saattavat jompaa kumpaa puolisoista houkutellakin. Se kyllä tasaantuu ajastaan ja se entisen kumppanin jättäminen saattaa sitten kaduttaa. Jos suhde on alunperin tuntunut vahvalta niin väliaikainen eroaminen voi olla hyvä ratkaisu ja katsoo sitten vuoden päästä tilannetta uudestaan. Jos tuo uusi houkutteleva suhde tuntuu vuoden tai kahdenkin päästä vielä paremmalta kuin entinen niin sittenhän kannattaa erota muuten palata siihen entiseen. Nelikymppisenä tietysti eroaa niitäkin, jotka ovat nuorena paremman puutteessa ottaneet jonkun tutun ja tehneet lapset keskenään ja sitten ajan mittaan löytäneet tai päätyneet etsimään elämänkumppania. Ihminen ja elämäntilanteet kuitenkin muuttuvat elämän myötä. 

Vierailija

"Vaimo saattaakin paljastua kaikkitietäväksi määräilijä-äidiksi". Voi että mua korpee tää. Ehkä sillä äidillä on syy, miksi vauvan/lasten kanssa asiat pitää tehdä tietyllä tavalla. Säännöllisyys ja rutiinit ei ole tuon ilkeän määräilijä-äidin pahansuopaisuutta, vaan ihan vaan kertakaikkaan sen lapsen ja koko perheen etu. Ja kuitenkin se on se äiti joka sitten korjaa jäljet kun isä on tehnyt asioita omalla tavallaan (esimerkkejä: vaippa huonosti yöllä, liian myöhään nukutut päiväunet, ruokarytmit kun lapselle iskeekin nälkäkiukku jmv).

Luottamus meni molemmin puolin

Meiltä ehkä puuttui se täysi luottamus. Olimme ja asuimme yhdessä kahdeksan vuotta ennen naimisiin menoa. Saimme kaksi lasta, mutta erosimme 10 avioliittovuoden jälkeen, yhteensä yhdessäoloa siis 18 vuotta. Olin äiti ja kävin töissä, jossa oli usein edustustehtäviä iltaisin ja tietysti firman omia juhlia yms. Osallistuin myös vapaa-ajalla liikuntaan, erilaisiin pallopeleihin jne.  Joskus pelimatkat veivät myös eri paikkakunnille viikon lopun aikana. Hoidin omaa terveyttäni työn vastapainona ja sain sosiaalista vuorovaikutusta myös työajan ulkopuolella.

Mies alkoi olla mustasukkainen menoistani, vaikka kerroin aina tarkasti, missä olen ja mitä teen. Hän alkoi ärsyyntyä niistä piirteistäni, joita oli ennen pitänyt "söpöinä". Nauruni alkoi olla ärsyttävää, olin "huono äiti" enkä siivonnut tarpeeksi. Tätä rataa.

Kunnes eräänä päivänä sain työpaikalleni puhelun, jossa joku nainen kertoi, että hän haluaa kertoa minulle asian, jonka kaikki muut tietävät, paitsi minä - ja lisäsi lopuksi, että katso vähän miehesi perään. Kysyin samana iltana mieheltäni, mitä tuo puhelu tarkoittaa, onko sinulla toinen nainen. Mies ei myöntänyt mitään. Huomasin kuitenkin "merkkejä", joita olin ihmetellyt; mm. kallis partavesi vessan hyllyllä suoraan silmien korkeudella. Tiesin, ettei mies itse raskisi ostaa sitä merkkiä.

Kodin tunnelma oli jo ollut nihkeä, mutta se muuttui vielä ahdistavammaksi tämän puhelun ja paljastuksen jälkeen. Erohan siitä seurasi, en jaksanut enää esittää.

Kyräilevä tunnelma alkoi jo odottaessani toista lastamme, joka oli 5-vuotias, kun erosimme. Niin kauan tilanne hautui kuin horroksissa oleva tulivuori, joka sitten purkautui sanallista laavaa syöksyen. Ei paljon riidelty eikä ollut alkoholia tai väkivaltaa, vaikka tietysti vaikeneminen oli henkistä väkivaltaa. En saanut miestä pariterapiaan eikä hän suostunut puhumaan mitään. Työni myös loppui pari vuotta eron jälkeen, jolloin vaihdoin paikkakuntaa lasteni kanssa.

Luottamusta ei ehkä ollut syntynyt, kun mies epäili minua. Kuitenkin itse petti minua, kuten asia selvisi myöhemmin. Usein käy niin, että kun epäilee toista, onkin itse toiminut väärin, siten ehkä siirtää oman syyllisyydentunteensa toisen rasitteeksi.

Vierailija

Naisen hormoonimyrsky! Premenopaussi tekee naisista aivan raivohulluja. Siinä sitä syytä kerrakseen. Yleensä tulee noin neljänkympin paikkeilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Naisen hormoonimyrsky! Premenopaussi tekee naisista aivan raivohulluja. Siinä sitä syytä kerrakseen. Yleensä tulee noin neljänkympin paikkeilla.

Ai missä, kenellä?
Ei ole havaintoa, itsellä tai muilla.
Jotain entisten asioiden vatkaamista oli ilmassa 36-38 v, lähinnä ajan kuluksi ja menneisyyden käsittelyksi ennen neljää kymppiä.
Sen saavuttaminen toi vain iloa ja rauhaa.
Tuntuu että 40 ja risat ikäiset miehet ovat enemmän kriisissä. Teinejä ja Krääkkiö samassa kehossa.

Poh-diskeleva

Niin pitäisköhän nyt sitten erota kun on 40 mittarissa? Mun mielestä parisuhteessani ei oikein koskaan ole mikään mennyt niinkuin ”pitäisi” mennä. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ja kärsin pahasta masennuksesta kun alettiin seurustella. Koko elämä mureni ympärillä mutta tämä mies toi turvaa. En ollut rakastunut ollenkaan. Mutta pidin siitä turvasta edelleen jota hän antoi. Suoraan sanottuna haikailin muualle. Pikkuhiljaa vuosien saatossa rakkaus häneen on kasvanut. Nyt meillä on kolmevuotias ja pieni vauva. Hän on edelleen peruskallioni ja loistava isä. Meille on käynyt siis päin vastoin. Ei tullut rakastumista mutta rakkaus on kasvanut vuosi vuodelta. En haluaisi ikinä luopua hänestä koska hän on ainoa turvani maailmassa.

Vierailija

Sen verta oon nähny ihmisten avioliittoja, eroja ja millaisia ne on etten mee koskaan naimisiin, sitä vähemmän haluan naimisiin meinaan, enkä mää tykkää avoliitoista oikein, ei viehätä, avoliitto tuntuu paremmalta, yläpuolen selostuksessa ei täsmää asioita, nykyäänhän eroja tulee melkein enemmän ku sieniä sateella tai pisaroita taivaalta, musta tuntuu että erojen syy on tyypillinen perus eli riidat, haluttaan eriasioita, huumorintajuttomuuskin voi olla, joku menee vaan pieleen, joskus voi musta kyllästyä katteleen toista, mitä oon ite lukenu naisten syitä ni avioliitossa ei oo seksiä tarpeeks, tai mies ei tykkää jostain seksi-muodosta, oon osuma-pelissä ite, jokainen nainen tunnustanu mulle että elää surkeessa parisuhteessa, si pyytävät tai kerjäävät multa seksiä, naiset on seksin puutteessa, ne pettää miestänsä puutteessa.

M40

Jaa, mihenköhän lokeroon mä kuulun? Oon eronnu päälle kolmekymppisenä (avopuoliso uskoton) ja nyt 9v myöhemmin edelleen sinkkuna. Eikä lapsia?

Varmaan se kuuluisa toivoton tapaus, ikisinkku ja vastentahtoinen eroterapeutti tapailukumppaneille?

Vierailija

Mitenköhän vaikuttaa ehkäisypillerit valintaan, hormonaalisesti kun vaikuttavat myös tunteisiin. Usein tavataan ravintolamaailmassa, toinen taikka molemmat ei ole ehkä selvinpäin. Tunnetasolla vaikutusta myös. Pidemmässä parisuhteessa välillä joutuu olemaan selvinpäin, silloin vahinkoja varmaan joutuu ynnäilemään. Vahingot nelikymppisenä sen verran kookkaita että kytkin saattaa tarttua.

Vierailija

Loistava artikkeli, useinmiten menee juuri noin. Kukaan ei kannusta eroamaan ei niin tehdä tässä artikkelissakaan. Te joilla hyvä, pitkä parisuhde, pitäkää siitä kiinni ja olkaa onnellisia. Älkää kuitenkaan tuomitko eronneita ihmisiä, ette tiedä mitä kotona neljän seinän sisällä tapahtuu. Jokainen varmaan kantaa vastuun ja huolen lapsistaan, ei ydinperhe ole ainoa oikea tapa elää ja kasvattaa lapsia.

Vierailija

Olen lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin, että juuri tuossa neljänkympin korvilla useilla ihmisillä tulee tarve ottaa uusi suunta elämässä. Se voi olla uusi harrastus tai työpaikan vaihto. Ja etenkin, jos puoliso ei ymmärrä tätä tarvetta, avioero voi olla osa sitä muutosta.

Itsellänikin tuli tarve tehdä jotain uutta, siinä vaiheessa kun kuopus täytti 4 vuotta. Puolisoni on kannustanut ja tukenut minua siinä, joten minulla ei ole tarvetta erota, päinvastoin.

Vierailija

Ikäkriisi. Sekä miehellä että naisella. Neljänkympin aikoihin sitä alkaa katsomaan maailmaa hieman eri silmillä kuin aikaisemmin. Siihen aikoihin on kaikki joskus halutut asia aika usein saatuja ja tehtyjä, esimerkiksi lapset alkavat olla jo teinejä, on oma koti, jossa on asuttu useamman vuoden, on työpaikat, omaa rahaa ja aikaa. Silloin alkaa myös huomaamaan, että lasten kasvun myötä myös itse vanhenee ja sitä vanhenemista säikähdetään. Halutaan äkkiä muutosta, halutaan jotakin, mikä saa taas tuntemaan olon nuoremmaksi ja jopa pelätään tylsän harmaana siintävää tulevaisuutta.

Siinä vaiheessa ei puolison kanssa enää jutella, vaan mennään aika minä minä -asenteella eteenpäin. Menokenkä alkaa vipattamaan ja toiset naiset/miehet alkavat houkuttelemaan raikkaudellaan. Halutaan kokeilla myös omaa viehätysvoimaansa ja vastakaikua tietenkin löytyy.

Näin meni meilläkin viitisen vuotta sitten ja eri oli todella lähellä. Olemme miehen kanssa molemmat ihastuneita parisuhteen ulkopuolisiin ihmisiin ja minäkin kävin jo katsomassa itselleni ja lapsille sopivaa vuokra-asuntoa. Ero ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja vaikka hyviä puolia siitä paljon löysinkin, niin huonoja oli vielä enemmän. Niinpä aloimme juttelemaan miehen kanssa. Juttelimme tunteja ja keskusteluiden myötä ihastuimme toisiimme uudelleen. Nyt parisuhteemme on täydellinen molempien mielestä. Kumpikaan ei haikaile muuta, vaan koko perhe viihtyy yhdessä ja hyväntuulisuutta riittää.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat