Sari, 44, kohtasi kiusaajansa luokkakokouksessa: ”He eivät muistaneet, että mitään ikävää olisi koskaan tapahtunut”

Sari, 44, kohtasi kiusaajansa luokkakokouksessa: ”He eivät muistaneet, että mitään ikävää olisi koskaan tapahtunut”

Yläasteella kukaan ei halunnut istua Sarin viereen. Hän sai kuulla olevansa haiseva lehmä. Tunneilla Sarista laulettiin ivalauluja. ”Ei kai kukaan sinua erityisemmin kiusannut, pahin kiusaajista sanoi vuosia myöhemmin.”

Luokkakokouksessa Sari sanoi: Minulla kesti tosi monta vuotta toipua yläasteajasta. Kiusaaja vastasi: Ai miten niin muka? – Olisipa edes yksi ihminen pyytänyt anteeksi, Sari sanoo Kodin Kuvalehdelle.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (56)

Vierailija

Ai niin tuttua. Kukaan ei tunnista, että kiusaa. Menin sitten lukion jälkeen armeijaan. Yli puoli vuotta vanhempi ikäluokka kurmutti olan takaa. Pelkäsin kuolevani, usein. Ikäluokkani kääntyi vähitellen minua vastaan. Ihan hirveetä.

Noin 25 vuotta intin jälkeen vielä kiusaaminen jatkui töissä, työpaikat vaihtui, työstäni ei valittanut kukaan, ei pomo eikä asiakas. Työtoverit kiusasivat.

Nyt viimeiset 8 vuotta on ollut seesteistä, kukaan ei ole kiusannut. Olen 57v mies. Perhe ja aikuiset lapset.

Odotan näkeväni kiusaajiani. Näen, että lyön ensin.

Nyrkillä päähän, enkä kadu. Terapeuttini sanoi joskus että murha päivässä pitää terapeutin loitolla.

Vierailija

Ymmärrän täysin mitä tarkoitat jäädessäsi kaipaamaan anteeksipyyntöä.

Itselläni oli muutama ystävä yläasteella, mutta kuitenkin kouluajoista on jäänyt kuvailemasi kiusatun identiteetti. Meillä ryhmä hajosi ja sain kylmästi kuulla, että minua ei enää haluttu porukkaan. Muutamia viikkoja myöhemmin nämä tytöt liittyivät "uuteen" kaveriporukkaani ja olivat kovin anteeksipyyteleväisiä. Olemme vielä aikuisenakin ystäviä mutta ongelmia on porukassa edelleen. Jokin aika sitten muutama ryhmän jäsen koki tärkeäksi pyytää minulta anteeksi. He olivat kovin pahoillaan. Yksi tästä porukasta ei kuitenkaan liittynyt pahoitteluun ja vähätteli ja tuhahteli menneille, "oltiin ihan kakaroita". Lapsiahan sitä oltiin mutta jotenkin tämän yhden henkilön välinpitämättömyys tuntui pahalta, vaikka olimme jo luoneet paljon hyviäkin muistoja keskenämme vuosien varrella.

Ja edelleen jossain takaraivossa elää se lapsi joka odottaa että joku sanoo ettei halua enää olla ystävä.

Kuulostaa, että olet hyvin päässyt elämässä eteenpäin ja onnistunut käsittelemään pahat tuntemukset

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MMA

Yleensä tälläiset nettininjat ovat niitä, jotka ottavat pataansa joka paikassa, koko elämänsä...Oma kiusaamiseni oppui siihen, kun hakkasin sen isoimman kiusaajan. Miksi pitää koko ikänsä olla kääntämässä toista poskea?

Vierailija

Voiko olla, että nuo "muistamattomat" ihmiset eivät vain välitä, heillä on ikään kuin ollut oikeutus teolleen? Sairasta, mutta on oikeasti olemassa empatiakyvyttömiä ihmisiä, joille esim. jonkun herkkyys on punainen vaate. Suututtaa, kun usein kiusaajia halutaan ymmärtää lähes enemmän kuin uhreja!

Olin kiusattu koko peruskpulu ajan, kaikki 9 vuotta ja vielä toisen asteen koulua päälle...
Jätti pahat jäljet, ei niitä pysty vieläkään liki kolmenkymmenen vuoden jälkeen kokonaan peittämään. Anteeksi en anna ja unohda en ikinä, nykyään vain olen tietoinen siitä että olen hyvin vahva ja jotenkin"parempi" kuin kiusaajani, joten voin kulkea useimmiten jo pää pystyssä.
Niin että kiitos vaan Kartsin ja Rastaalan alueen koululaiset silloin kauan sitten.

Minä

Itse kysyin muutama vuosi sitten pahimmalta yläaste-kiusaajaltani haluaako hän pyytää anteeksi kiusaamistaan. Ei halunut, suuttui ja haukkui minut, samoin kuin teininä. Se siitä sitten, en kaipaa ketään kouluajoiltani, en mene luokkakokouksiin. Minulla on hyvä elämä, lapseni ja puolisoni. Kuitenkin sen kiusaaminen teki että en luota omia asioitani kenellekkään eikä minulla ole tarvetta ystävystyä kenenkään kanssa. En edes ymmärrä tarvetta olla ystävä työkavereiden yms kanssa. En luota muihin ihmisiin

Vierailija

MMA kirjoitti:
Yleensä tälläiset nettininjat ovat niitä, jotka ottavat pataansa joka paikassa, koko elämänsä...Oma kiusaamiseni oppui siihen, kun hakkasin sen isoimman kiusaajan. Miksi pitää koko ikänsä olla kääntämässä toista poskea?
  Hakkaaminen kuulostaa minusta huonolta ratkaisulta, nykyään hakkaaja saattaa saada poliisitkin kimppunsa ja rikosilmoituksen/-merkinnän henkilötietojaan rumentamaan. Uhrin kannattaa ilmoittaa kiusaamisesta, poliisille asti jos ei muu auta.

Koulun alaluokilla minulla vielä oli kavereita, mutta lukiossa jouduin viettämään ruokatunnit ja välitunnit yksin. Vain sen ajan luokkakverit ympäröivät minut, kun kysyivät kotitehtävistä. Jopa kokeissa kuiskasin vastauksia saadakseni suosiota. Mutta ei se auttanut. Se oli minusta kaikkein nolointa, kun kerran ruokasalissa luokanvalvoja istahti viereeni ja ihmetteli ääneen, miksikähän minulla ei ole kavereita.   - Aikuisena sitten kerran menin luokkakokoukseen, ajatellen että ehkä nyt aikuisiässä kaikki olisi muuttunut. Mutta kauan ei minua pidetty keskustelussa mukana. Enää en mene tapaamisiin.

Maritha

Kyllä tuo kiusaamisjuttu jättää jälkensä.Minä muistan kouluajoilta ne opettajat jotka kiusasivat , se nöyryytys keskikoulussa kun historian opettaja kysyi vaikka en viitannut , enkä tiennyt vastausta, tai jos vastasit ihan hullua ja kaikki hörähti nauramaan.Olin ujo , enkä saanut kavereita helposti, ei ole nyt aikuisenakaan, kohta eläkkeelle jään, niitä ystäviä kertynyt montaakaan.
Liikuntatunneilla opettajat oikein ylistivät niitä hyviä jotka saivat valita aina joukkueet , jäin tietysti aina viimeiseksi, pienin ja heiveröisin koko porukasta.Vasta kauppaopistoaikoina tunsin olevani tasavertainen, siellä ei liikuntatunneilla kiusattu.
Työelämässä olen toiminut esimiehenä 25 vuotta, koin kyllä kiusaamista oman esimieheni taholta , itku kurkussa odotin tapaamisia eikä mikään tuntunut olevan oikein.Olen jälkeen päin kuullut että jotkut muutkin olivat kokeneet samoin.
Hyvää kesää kaikille kaikesta huolimatta!

Vierailija

Miksi suotta kiduttaa itseään menemällä luokkakokoukseen? Jotkut kiusaajat varmasti muuttuvat, mutta toiset eivät. Tiedän kokemuksesta. Eino Leino sanoi yhdessä runossaan, että kukaan ihminen ei ole paha. Voi, pahojakin löytyy! Eiväthän kaikki aikuiset työpaikkakiusaajatkaan lopeta toimintaansa. On uskomatonta, jos vaikka joku psykologi on sitä mieltä, että myös uhrissa on syytä ja myös uhrin pitää katsoa peiliin. Väkivalta on aina tekijän syy ja siksi hänen vastuullaan!

Vierailija

Kiusaaminen ei ole koskaan oikein, vaikka miten toisen ulkonäkö, luonne tai tavat ärsyttäisivät. Kiusaaminen on valinta, ja se on väkivaltaa: henkistä ja/tai fyysistä. Kun lapsi kiusaa, myös hän tarvitsee apua. Aikuinen kiusaaja on jo erittäin haastava tapaus ... Jos on narsisti, muuttuuko koskaan?

Uskomatonta

Hämmentävää ajatella vuonna 2019, että joku voi pitää kiusattua ikään kuin pääsyyllisenä. Jos uhri ei olisi sellainen ja sellainen, kiusaamista ei tapahtuisi. Voi luoja!

Aina

Mulle yläaste oli yhtä helvettiä. Mua ei kiusattu, olin oikeastaan aika keskiverto tyyppi. Kukaan ei suuremmin tykännyt, kukaan ei vihannut. Kavereita oli yksi tai kaksi. Mutta se oli ihan tyhmää että luokassa oli huono ilmapiiri. Piti olla hiljaa jos halusit ettei sun selän takana kuiskittu ivallisesti tai mulkoiltu pahasti. Koulussa ei olut kivaa eikä nauru raikanut vaikkei kukaan turpiin vetänytkään. Yläasteelle tultaessa hyvät luokat hajotettiin eikä kukaan oikein löytänyt uusia ystäviä( paitsi tietty ne ikävät tyypit) ja eikä kukaan kuulunut mihinkään. Noh, ne kolme vuotta meni äkkiä ja kun päättötodistus oli kourassa oli niin vapaa ja onnellinen että sen muistan vieläkin. En jäänyt kaipaamaan ketään. En ainuttakaan. Seuraavana vuonna menin lukioon ja siellä kaikki oli taas kivaa ja mukavaa. En ole pitänyt silloisiin luokkakamuihin yhteyttä enkä edes halua. Mua ei vaan kiinnosta ne ihmiset. Nykyään on hyvä ollakaan ollut jo vuosia. Niitten muistot ja ajatukset on niitten päässä, mulla ei ole pienintäkään halua tietää mitä ne on. Kun nykyään joku muistelee miten ihanaa yläasteella oli, Mä totean ihan sujuvasti että Mä en tykänny. Keskustelu yleensä loppuu siihen ja aihe vaihtuu. Uskon myös karmaan. Jos teet hyvää, saat hyvää. Jos teet pahaa niin pahas tuppaa tulemaankin. Jossain vaiheessa elämää ne puntit aina tasataan, tästä on kokemusta.

Vierailija

Jos on tottunut rajumpaan ja epätasa-arvoiseen kulttuuriin, jossa kaikkia ei tarvitse ottaa mukaan, ei välttämättä edes tiedä kiusaavansa vaan pitää toimintaa ihan normaalina.

Anelma

Ala-asteella pari poikaa oli ylimielisiä luokan kingejä, jollakin tavalla halveksivat, syrjivät ja möläyttelivät ilkeästi. Nyt kun Facebookissa on koottu samaa ryhmää yhteen, olen hirveän iloinen kuullessani, että toinen heistä on kuollut pari vuotta sitten.

Vierailija

Minäkin väännän usein niskoja nurin ja vetelen sitten sellaisesta vanhanailaisesta WC pöntöstä heitä alas. Sellasesta, josta josta vedetään narusta. Vähän ainakin on vuosien kuluessa helpottanut...ajatusleikki.

MMA

Anelma kirjoitti:
Ala-asteella pari poikaa oli ylimielisiä luokan kingejä, jollakin tavalla halveksivat, syrjivät ja möläyttelivät ilkeästi. Nyt kun Facebookissa on koottu samaa ryhmää yhteen, olen hirveän iloinen kuullessani, että toinen heistä on kuollut pari vuotta sitten.

Ainoastaan, mieleltään sairas ihminen iloitsee toisen kuolemasta. V***N häviäjä...Toivottavasti elömä opettaa...

Tytyy

Kokemuksia kummaltakin puolelta. Kaikessa olen päätynyt siihen, että suurin vastuu on aikuisilla.

Minua kiusattiin päiväkodista yläasteen loppuun saakka. Eskarissa alkoi migreeni, ja pahimpina kiusaamisaikoina kärsin siitä lähes joka päivä. Pelotti mennä kouluun. En kuitenkaan kaipaa anteeksipyyntöä luokkalaisilta, en koe että sillä olisi mitään merkitystä. Sen sijaan ne opettajat... No, oikein ahdistaa ajatella, että siellä ne edelleen työskentelevät.

Kiusasin itsekin ala-asteella yhtä tyttöä. Koko juttu alkoi siitä, että olimme olleet ekan luokan alussa hyviä kavereita, kunnes hänen naapuriinsa muutti uusi luokkakaveri. Hän hylkäsi minut täysin, ja koin jääneeni aivan yksin. Aloin syrjiä häntä, enkä hyväksynyt mukaan leikkeihin. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes kolmannella luokalla en kiinnittänyt häneen enää mitään huomiota. Häntä kuitenkin edelleen kiusattiin, kierre oli alkanut. Alakoulun lopulla äitini sai kotiin soiton, jossa tytön äiti väitti minun kiusaavan häntä. Se ei pitänyt paikkaansa, mutta tytön äiti ei uskonut, ja vaati minua rehtorin puhutteluun. Kiistin tietenkin kaiken, koska en ollut vuosiin tehnyt mitään. Minua uskottiin. Opettajamme nauroi koko jutulle, kertoi sen luokkalaisillemme, ja tyttöä alettiin pitää juorukellona.

Tapasimme pari vuotta sitten. Tyttö kertoi, että hänen äitinsä oli jo ekalla luokalla alkanut suorastaan maanisesti vihata minua, pientä lasta. Paljastui monta väärinkäsitystä, jotka pitkälti olivat vaikuttaneet siihen, että tyttöä kiusattiin. Alunperin kyse olisi ollut asiasta, jonka olisi voinut helposti selvittää, mutta tytön äiti esteli. Perimmäinen syy oli ilmeisesti se, että tytön äiti oli käynyt samaa koulua minun äitini kanssa, ja oli äidilleni kateellinen.

Vierailija

Työpaikan terveydenhuolto vastaavaan kommentti kun kävin puhumassa ahdistuksestani kun kouin vuosia työpaikkakiusaamista. Onko sinua koulussa kiusattu. Minä ihmettelin. Kuinka niin ? No kun olet senoloinen.. apua ei tullut koskasn sinnittelin vuosikausia kunnes sanoun vihdoin 57 vuotiaana itseni irti. Siihen loppui n. 40 vuoden työura. Opiskellut olin työn ja perheen 3 lasta, ohella. Aikaisesta töistäpoisjäämisestä, menetin omistusasunnon ja tätä nykyä pienellä eläkkeellä, joka muodostui 40 vuoden työvuosista. Hyvä kun näistä puhutaan avoimesti.

Vierailija

Uskomatonta kirjoitti:
Hämmentävää ajatella vuonna 2019, että joku voi pitää kiusattua ikään kuin pääsyyllisenä. Jos uhri ei olisi sellainen ja sellainen, kiusaamista ei tapahtuisi. Voi luoja!

No juuri tämä! Käsittämätön ajattelumalli että ihmistä saa kiusata ominaisuuksien tai ulkonäön perusteella, eli oma vika kun olet tuollainen, oikeuttaa kiusaamaan.

Luulisi olevan kaikille edes keskinkertaisella älykkyydellä varustetuille selvää, että olipa ihminen millainen hyvänsä, ketään ei saa kiusata mistään syystä, piste.

Vierailija

On oikein vaatia anteeksipyyntöä, vaikka vuosienkin jälkeen. Luultavasti kiusaajasi muistivat ajan oikein hyvin, mutta eivät halunneet sitä kertoa. Se, että ne kolme ehkä pahinta kiusaajaasi olivat yhä yhdessä, ehkä hyvät kaverit, kertoo siitä, että he ehkä vieläkin tekevät samaa kuin kouluaikoina.

Itse koin jonkin verran nuorena kiusaamista kokoni vuoksi. Mutta kun jouduin pari vuotta sitten sairaalaan kovien vatsakipujen takia, en voinut aavistaa, että henkilö, jonka kanssa jaoin huoneeni, oli myös kiusaaja. Sitä, miten hän kommentoi minua ystävilleen, on vaikea unohtaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat