Onnellisuusprofessori Markku Ojanen puolustaa kiltteyttä: ”Omaan mielihyvään keskittyvien elämästä tulee kovaa ja armotonta”

Onnellisuusprofessori Markku Ojanen puolustaa kiltteyttä: ”Omaan mielihyvään keskittyvien elämästä tulee kovaa ja armotonta”

Markku Ojanen kokee onnen hetkiä usein työhuoneellaan, kun kirjoittaminen sujuu ja saa viipyillä ajatuksissaan.

Markku Ojanen tietää kokemuksesta, että kiusatusta ei tule väistämättä kiusaajaa – voi tulla onnellisuuden tutkija. Omaa onnellisuuttaan Ojanen ei pohdi lainkaan.Lue koko juttu

Kommentit (8)

Vierailija

Itse asiassa hän keskittyy omaan mielihyvään,siihen mikä tuo onnea, omaan hyvinviintiin ja tekemiseen. Myös tausta on etuoikeutettu, jos sisaruksia olisi ollut 10, koukuttautuminen tuolloin olisi ollut vaikeaa koska vanhemmat olisivat tarvinneet kaiken rahan mitä voivat saada. Lisäksi hän on mies joille sallittiin muiden huono kohtelu ja voimalla ja koolla uhkaaminen. Mutta ihminen, edes onnellisuustutkija ei näe kuuluvansa pieneen etuoikeutettujen promilleen.

Mitäpä meistä kertoo juhliminen etuoikeutettujen ja kovapalkkaisten ympärillä, onko kiltteys saanut heidät asemaan.

Laumakulttuuri talloo aina heikompia, uskovaisia saa haukkua mutta miesurheilijat ovat ottaneet sen uskonnon roolin, joita ei saa arvostella. Uskontojen piirien kaivelu on jo muotijuttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miia oino

Miellyttäminen ja kiltteys, ovatko samaa vai eri asiaa? Termien määrittelemättömyys saa aikaan väärinymmärrystä. Itse tunnetaito-ohjaajana kannatan myötätuntoa ja empatiaa. Miellyttämistä en kannata, sillä se on epätodellista ego pisteiden keräämistä, kun ei kunnioita itseään. Ajattelee että ulkoinen hyväksyntä täyttää sisäistä tyhjyyttä. Mutta niinhän ei koskaan voi olla. Kaikki lähtee yhteydestä omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Sieltä löytyy tie aitoon onneen ja tyytyväisyyteen. Toki perustoimeentulo on edellytys tuolle. Tervetuloa Tunnetaitoryhmiini. Miia Oino Facebook.

Vierailija

Oman lapsen riekkuminen kuulostaa vanhemmista mukavalta. Samoin kuin oman lapsen laiton mopo ym on hyvä juttu koska oikeus ja parempi kuin vetää viinaa ja nuori saa kunnioitista ja respektiä muilta häiriköimällä ja muille ihmisille empatiaa ei riitä, koska vanhemmuus rajoittaa jollain tapaa näkökulmaa joillakin.

Kuulostaakohan oman koiran haukkuminen sen omistajasta myös ihanalta koiran kommunikoinnilta, ja lisää omistajansa onnellisuutta, onhan koira rakas perheenjäsen tietenkin.

Belliina

Aivan ihana kirjoitus ja upeat ajatukset. Näitä ihmisiä toivoisi olevan Suomessa enemmänkin, mutta valitettavasti jäävät taka-alalle. Suuri sydän ❤️

Kiitollinen

Markku Ojanen on opettajani; sain kasvaa hänen viisautensa ansiosta omaan ammattiini. Ihmiset, jotka elävät todeksi sen mitä opettavat ja puhuvat, tekevät aina vaikutuksen. Sellaisia malleja me tarvitaan

Vierailija

Aivan loistavaa koettavaa keromuksen muodossa,en usko itsekään,että tämä Yhteiskunta onnistuu lainalaisuuksissaan nykymalleilla. En minä luovu Kilyteydest
62 vuotta eläneenä, se on Viisautta,jos mikä. Kiltteys sanana ei kerro paljonkaan.👌💟

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat