Johanna kuvasi mumminsa, 89, elämää kaksi vuotta: ”On käsittämätöntä, miten vanhuksia voidaan kohdella”

Johanna kuvasi mumminsa, 89, elämää kaksi vuotta: ”On käsittämätöntä, miten vanhuksia voidaan kohdella”

Valokuvaaja Johanna Pahalahden isoäiti katsoo päivisin paljon televisiota. Mieluummin hän juttelisi jonkun kanssa. Kuvat: Johanna Pahalahti

”Onko lääkkeet otettu?” hoitaja kysyi. Sitten hänellä oli jo kiire seuraavaan paikkaan. Kun Johanna Pahalahden isoäiti sai aivoinfarktin, yksinäiselle mummille oli mahdotonta saada kunnioittavaa apua kotiin. – Päättäjät tuntuvan ajattelevan, ettei vanhaan ihmiseen kannata enää haaskata rahaa....Lue koko juttu

Kommentit (8)

Jeppe

"Johanna Pahalahden isoäiti sai aivoinfarktin, yksinäiselle mummille oli mahdotonta saada kunnioittavaa apua kotiin." "Johanna kuvasi mumminsa, 89, elämää kaksi vuotta".

Olisiko kuvaamisen sijaan itse voinut auttaa? Tämä on suomalaisten asenne, vanhukset on saatava yhteiskunnan hoitoon vaikka omaiset olisivat ääressä. Vanhukset kuuluvat vanhainkotiin on suomalaisen dogmi, omaiset tulevat sitten perinnönjakoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Itse olen töissä kotihoidossa. Karua on meno. Asiakkaita on helposti 15 vuoron aikana ja päälle 100km ajoa. Lisäksi pitäisi kirjata työvuoron aikana, vastata turvapuhelin hälytyksiin ym. Siitä voi laskea, paljonko jää asiakasta kohti aikaa. Paha mieli on sekä hoidettavalla että hoitajalla.

Vierailija

Muistisairas äitini.

Päätös. kykenee asumaan yksin kotona kotihoidon turvin.

Kolme käyntiä päivässa, 28 eri hoitajaa kuukaudessa.

Hoitokielteisyys ja pelkotila tästä johtuen.

Ulkosuomalainen tytär, lentää Helsinkiin joka kymmes päivä hoitamaan äitiään kahden vuoden ajan.

Voin kertoa että paljon omaisina tehtiin, enemmän kuin sosiaaliviranomaiset.

Elävät

Kotipalvelussa työskennessäni jo menomatkallani kävin läpi ajatuksissani asiat, tekemiset ja reitin, kuinka nopeimmin minun piti avustaa ja tehdä, jotta aika joka asiakkaalle oli varattu, ei menisi yli, sillä yli mennyt aika olisi seuraavalta taas pois. Sydäntä särkien ja tuskanhäpeää tuntien oli pakko riistäytyä asiakkaan luota seuraavan paikkaan, mennessäni kuulin asiakkaan juttelevan, minä huhuilin kiireesti mennen hei hei, vaikka tiesin että olisi vielä ollut niin paljon välttämätöntä tekemistä, sosiaaliisuudesta puhumattakaan, sillä niin tuttu oli lause että jätä ne tekemiset ja tule juttelemaan minun kanssani.
Kulkuneuvooni istuen krokotiilin kuumat kyyneleet valuivat pitkin poskiani, voimakkaina vyöryinä näkökynyäni sumentaen, ajessani seuraavaa paikkaa kohden. Illan lopussa ylitetty ajat rankaisivat viimeistä asiakasta joka oli odottanut ehkä sitä ainoaa ihmiskontaktia, johon hän oli valmistautunut jo varhain auringon noustessa, kun se hetki sitten oli alkanut, huomasi hän sen jo menneen, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Hoitajan viimein laskiessa päänsä levolle, konkreettisen työn päättyessä, asiakkaiden kasvot pitivät hoitajaa vielä otteessaan ja katsoivat vielä niin yksinäisinä, kysyvinä, niin kauan kun uni otti väsyneestä vallan, ja vaivutti rauhattomaan uneen. Toisinaan asukkaat tulivat vieralemaan
vielä uniinkin asti, pyyteettömällä, ymmärtävän lempeällä katseella.

Vierailija

Helsingissä ainakin Missio ja Punainen Risti järjestävät vanhuksille kavereita. Eihän muutama tapaaminen kesää tee, mutta voisi hieman piristää. Näitä juttuja lukiessa todella toivon, että saisin kuolla saappaat jalassa. Ei ole helppoa vanhuksilla eikä hoitajilla. Firmojen pomot tienaa hirveitä summia juuri siksi että asiakkaat jätetään oman onnensa nojaan.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat