Samalla kun hylkäämisen pelostani johtuvat oireet ovat alkaneet hellittää, ovat taas toisen tyyppiset oireet voimistuneet. Varmasti näilläkin yhteys toisiinsa on, mutta kun on ehkä liiaksi keskittynyt yhden ison asian kuntoon laittamisessa, on useita pienempiä henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita jäänyt vähemmälle huomiolle. 

Faktahan on se, että olen jonkinsortin erityislapsi ollut. Pakkohan se on. Eri asia on se, miten näin on käynyt. Johtuiko se nimenomaan vain siitä, kun olen kasvuvaiheessa jäänyt huomattavan paljon paitsi tärkeistä ja olennaisista tarpeista, joita kasvava lapsi tarvitsee. Vai olisinko silti näin ongelmallinen ihminen vaikka vanhemmat olisivat rakastaneet ja tukeneet elämäni joka vaiheessa? Oli miten oli, sinne en pysty vaikuttamaan, joten nyt on keskityttävä tähän hetkeen, miten voisin nyt saada tarvittavan avun (ns. potkun persiille).

En ole aiemmin ymmärtänyt ja hyväksynyt sitä seikkaa, että minä tosiaan tarvitsen paljon tukea ja hoitoa elääkseni tasapainoista elämää. Eikä siihen välttämättä riitä se, että käyn jo terapiassa. Elämäni on melko holtitonta ja levotonta, olen jatkuvasti ärsyyntynyt ja ahdistunut, enkä osaa vain olla, olla huoleton. Olotilani on sietämättömän vaikeaa. Yritän koko ajan keksiä ja etsiä jotain paikkaa, missä mun olisi hyvä olla. Ja ei, ei sellaista löydy mistään niin kauan kuin minä pysyn muuttumattomana.

Käyn valtavilla stressikierroksilla, tällä kertaa varmasti pahinta mitä koskaan. Tähän on myös kaamoksella osansa, en vain voi sietää pimeää ja sitä kun ei voi kirmata ja kylpeä auringonvalossa. Olen kohta kärsinyt kaksi kuukautta vaikeista uniongelmista, jotka vaikuttavat taas niin moneen.. Muisti on heikentynyt huolettavasti, päänsärkyä, hermoromahduksia, ihottumaa, vatsaongelmia. Masentaa, ahdistaa ja yllä on jatkuva surullisuus.

Työssäni olen jaksanut käydä vain sen turvin, kun pystyn tekemään vain nopeasti pakolliset, sitten lopetan ja lähden kotiin, vaikka en haluaisi sinnekään, koska en osaa olla sielläkään. Mieltäni tämä ei ylennä yhtään, vaan saa oloni entistäkin surkeammaksi. Tämäkin efekti toistuu jokaisessa työpaikassani. En vain ikinä pärjää. Sama, kun yritän puhua miehelleni, tuntuu vain siltä että valitan turhasta! Sekin saa käpertymään lisää omaan surkeaan kuoreensa. Sisälläni oleva ääni piiskaa minua jatkuvasti tekemään jotain, ja saa minut varpaisilleen jatkuvasta olemattomasta kiireestä, että ei sovi vain olla. Siksi en lepää. Siksi en osaa vain olla. Minusta tuntuu koko ajan, että tuotan itselleni (ja muille) valtavia pettymyksiä. Ja tämä saa uskomaan olemassaoloni turhaksi. Olen vain vaivaksi. Näinä hetkinä, en todellakaan pidä itsestäni. Vaikka pitäisi myös osata rakastaa itseään haavoittuvaisena ja heikkona. 

En vieläkään silti diagnosoi itseäni esim. masentuneeksi. Kun minulla on hyvä päivä (ja niitäkin on!), olen edelleen hyvinkin elämäniloinen ja maailman onnellisin. Harrastan vielä vaikka mitä, vaikka toisinaan melko saamattomasti koska keskittymiskykyni on nolla, jos asiassa pitää pinnistää. Jouluna kun pidin lomaa ja vietimme viikon pohjoisessa, tunsin miten pääsin hetkeksi kaikesta ylikuormasta eroon. Nautin lumesta ja kauniista maisemista. Hiljaisuudesta. Mutta kun palasin arkeen, on paljon raskaampaa kun tarvitsee pitää pakettia kasassa. 

 

Sattumalta luin artikkelin ADHD:stä, jossa eräälle henkilölle oli selvinnyt mm. hänen levottoman olon syyksi ADHD. En ole ikinä ajatellutkaan että minullakin voisi se olla. Tein testin, jossa selvitellään viitteitä aiheesta, ja sain tulokseksi hyvinkin korkeat pisteet, mikä antaa mahdollisuuden ADHD:lle. Tällä hetkellä voimani eivät kykene viemään kuitenkaan asiaa eteenpäin. Tiedän miten iso prosessi sen selvittämisessä on. Terapeutille ajattelin kertoa kyllä, ja toivoisin että se riittää ja saisin helpotuksia ja työkaluja sitä kautta. Toisaalta, kuinka huojentavaa olisi, jos näille kaikille käyttäytymisongelmille ja psykiatrisille häiriöille löytyisikin oikea syy ja hoito. Lopettaisiko se vihdoin itsensä armottoman solvaamisen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Luin sattumalta blogiasi ja tarinaasi. Muutaman kappaleen jälkeen ajattelin, ettei vain olisi adhd. Se asia todella kannattaa selvittää sitten, kun sinulla on voimia siihen. Siihen on olemassa monenlaista apua, jos se sinulla on.
Valoa ja voimaa sinulle! Terttu

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Kiitos Terttu kommentista.

Voisin kyllä ottaa asian puheeksi myös työterveyslääkärille, kun seuraavaksi menen. Kaikkea hyvää myös sinulle!

Lukossa
Liittynyt10.9.2018
2/8 | 

Mulla on myös ongelmaa työpaikkojen kanssa. Aloitan uudet työt innoissani, mutta jonkin ajan kuluttua tulen superepävarmaksi ja alan valittamaan. Opettelen ne perusjutut, mutta en uskalla lähteä jyräämään uraa eteenpäin, koska enhän mä mitään osaa. Sitten turhaudun ja haluan jotain muuta, koska lähtö on kaikkein helpoin ratkaisu.
Ja siis tuo levottomuus, tuttua. Jossain muualla kuin kotona on ihana olla. Ajattelen että voisin muuttaa ulkomaille (täältä ulkomailta :D) tekemään ei-mitään, mutta veikkaanpa että sielläkin se arki jossain vaiheessa puskisi päälle ja alkaisin keräämään aivoihin to do-listaa.

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Just näin mullakin, ainakin kun ahdistaa. Silloin niin kuvittelen, että "jos ja kun vaan asuisin siellä pohjoisessa erämökissä olisi elämä niin ihanaa ja seesteistä". No, ahdistaa varmasti sielläkin joskus. Minne sitten :D

Ja joo, aina olen innoissaan aloittamassa ja opettelemassa jotain uutta, kunnes ensimmäisen epävarmuushetken jälkeen, olen jo luovuttamassa. 

Kiitos kommentistasi <3

JonnaO
3/8 | 

Tunnistan samoja piirteitä itsessäni kuin kirjoitit. Uskoisin, että minulla ei ole ADHD:ta vaikka veljelläni ja pojallani se on ja jos onkin niin se on kuitenkin aika lievä eikä ole "haitannut" elämääni suuremmin kuin jos esim. vertaan millaisia ongelmia se tuo poikani elämään. Olen itsekin (monta monituista kertaa) vajonnut syvään kuoppaan, viimeksi kaksi vuotta sitten romahdin totaalisesti niin fyysisesti kuin henkisestikin, että tiedän todellakin millaista siellä on olla. Selvisin kuitenkin taas "pinnalle" (kiitos vuosien takaisen pitkän terapian, puolison, lasten olemassaolon (=äitinä on vaan pakko selvitä) ja läheisten tuen). Tällä kertaa en päästänyt itseäni "helpolla" kun sieltä kuopasta kömysin ylös.. käänsin katseeni niin syvälle itseeni sisälle (olen aina pelännyt tätä kaikkien eniten..) ja törmäsin alkukipuihini ja pelkoihini, joita en ollut tiedostanut sitten lapsuuden.

No, tätä mun tarinaa vois jatkaa sivukaupalla, mutta se miksi kerron on se muutos, minkä koin kriisin avulla suhteessa itseeni, mitä olen. Mä olen kans etsinyt koko elämäni kotia, ihmistä, työpaikkaa jne. missä osaisin olla rauhassa, ahdistumatta. Tosin kovin nopeita liikkuja en koskaan tee, olen tosi harkitsevainen, huonosta avioliitostakin lähdin vasta 19 vuoden jälkeen ja alaa vaihdoin 7 vuoden harkinnan jälkeen :D Viime vuodet minulla on ollut elämässäni paljon hyvää, mutta silti olen välillä levoton ja se ahdistaa itseäni. Minulla on onni olla puoliso, jonka mielestä siinä ei ole mitään kummallista, itseasiassa hän pitää ko. ominaisuutta kiehtovana osana minua. Ollaan oltu yhdessä jo 6 vuotta, naimisissakin vuoden päivät joten aika hyvin hän on saanut tuohon ominaisuuteen tutustua. No, sitten mietin et miten en itse ahdistuisi siitä niin päätin muuttaa levottomuuden, muutoksen tarpeen jne. voimavarakseni ja annoin itselle "luvan" muuttaa usein suuntaa. Ja jos suunnan muutos ei onnistukaan heti niin teen asioita, jotka vie kohti muutosta ja nautin niistä. Esim. olen halunnut muuttaa nykyisestä kodistamme jo pitkän aikaa, mutta muutoksessa on monta mutkaa, teinien koulut, oma opiskeluaika (=rahatilanne) jne. Jotta en ahdistuisi niin yritän tehdä nykyisestä kodistamme mukavan paikan olla ja elää ja sitäkautta järjestys muuttuu aina silloin tällöin, miehen tullessa kotiin voi seinät ollakin tapetoitu uudestaan jne. Ja toki kun yhteisestä kodista on kyse niin asioista aina neuvotellaan joko etu-tai jälkikäteen ja jos uusi järjestys on puolisolle nounou niin sitten vaihdetaan järjestys takaisin. :)

nina_kyllikki
Liittynyt27.7.2017

Kiitos sulle super ihanasta kommentista ja tarinasi jakamisesta <3!

Se on uskomattoman voimaannuttavaa, jo se, että joku toinen jakaa ja kertoo oman elämän vaikeista puolista ja miten niistä on selvinnyt. Vaikuttaa todella, että samankaltaisia ollaan :D

Olen just tänään viimeksi kamppailut itseni kanssa, kun tuntui tosi ahdistavalta tulla kotiin töistä. Mietin ja kirosin taas, miksi olen näin vaikea kun ei ikinä mikään tunnu olevan hyvin. (Paitsi onhan mulla oikeasti niitä hyviä hetkiä, varmasti jopa enemmän kuin huonoja, en vain muista niitä juuri silloin kun pitäisi.)

Minunkin pitää vain hyväksyä itseni tälläisenä kuin olen, niin hyvät kuin ne "huonot" puolet. Tuo on hyvä ajatus kun sanot antaneesi itsellesi luvan muuttaa suuntaa useasti. Minäkin koitan nyt pyrkiä tähän <3

Ja tuo kodin sisustaminen! Viikonloppuna just päätin, että koska vielä en Lapin maisemiin pääse muuttamaan, pitää tuoda Lappi kotiin. Ja sitten aloinkin ihan huolella suunnittelemaan ja toteuttamaan olohuoneen sisustusta pohjoiseen henkeen :)

Ja tuosta adhd:stä. Terapeuttini osasi antaa hyvän näkökulman aiheelle. Mikäli tämä adhd tyyppinen käytös on enemmän tunnepuolta (eli pään sisäinen sekamelska) kuin toiminnallista, ei todnäk kyseessä ole tällöin adhd, vaan hallitsematon tunnesäätelyn taidot. Ja mulla nimenomaan se on tuota päänsisäistä. Esim työpöydälläni/kotona jne on tavarat aina siististi paikoillaan.

Ihanaa kevään odotusta sulle, piristit päivääni todella <3

JonnaO

Aika hyvä näkökulma terapeutilta tuohon ADHD asiaan ja totta se on, nimittäin minusta ei kukaan usko kun kerron millainen päänsisäinen sekamelska minulla on tai kun sain ensimmäisen burnoutini 34-vuotiaana niin työkaverit oli aivan ihmeissään eli pystyn toimimaan näköjään "täysin normaalisti" vaikka oma pääkoppa on sekaisin ja aivot ihan uupuneet kunnes sitten rysähtää kunnolla.. tätä yritän nyt opetella etten enää tipahtais vaan huomaisin itse, koska on tarve hiljentää kun se ei kerran ulospäin näy! Mutta sitten taas toisaalta poikani, jolla on ADHD, hänestä näkee heti levottomuuden, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että olis syöny tai nukkunut huonosti tai ei osais esim. käyttäytyä, häneltä ei vaan hommat onnistu vaikka hän tosissaan yrittäisi. Onneksi on hyvät tukitoimet koulussa yms. ja kaksi kotia, missä häntä ymmärretään ja tuetaan niin uskon, että tällä pääsee jo pitkälle.

Sit vielä tuli mieleen et sinullakin kuullostaa olevan ihana puoliso, joka tukee ja ymmärtää sinua ja taitaapa tykätä sinussa juuri niistä ominaisuuksista, joiden kanssa itse kamppailet. Näitä asioita on hyvä sanottaa parisuhteessa yhdessä, jotta niistä ei tulisi mörköjä ja olette varmaan niin tehneetkin. Itse olen pitänyt tärkeänä myöskin sitä, että parisuhteessamme on tilaa myös puolison sisäiselle lapselle, jota on yhdessä kaivettu esiin silloin kun itse olen ollut jaksamisen suhteen vahvoilla ja on ollut ihana nähdä kuinka puoliso on kokenut "valaistumisen" tajutessaan omat toimintatapansa vaikka riitatilanteissa miten ne lähtee sieltä sisäisen lapsen reaktioista. Ja samalla hän on voinut myös auttaa minua siinä vaiheessa kun riidan aikana/jälkeen heittelen tuhkaa päälleni, että olen maailman kamalin ihminen kun sanoin noin ja noin ja hän jaksaa lohduttaa, että hei, me kuitenkin selvitettiin riita ja tässä ollaan sovussa, hänelle ei jäänyt paha mieli, koska hän tietää etten tarkoita pahaa, vaikkei kyllä halua välttämättä kuulla samoja asioita toista kertaa :D Minulle itselle on aina ollut tärkeintä, että riidan jälkeen molemmat tietää mistä on riidelty ja että riita sovitaan eikä kummallekaan jää paha mieli. Näin ei toimittu ekassa avioliitossani ja voin sanoa, että parinkymmenen vuoden kertymä maton alle lakaistuja asioita on raskas kuorma kantaa, mutta pikkuhiljaa sekin kevenee!

Ihanaa kevään odotusta sinullekin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto