Miksi yli 30-vuotiaat eivät pääse uuteen koodarikouluun? Linda Liukas kommentoi nyt tiukkaa ikärajaa Facebookissa

Tulevan koodarikoulun hallituksen puheenjohtaja Linda Liukas on syntynyt vuonna 1986, eli hän ei itsekään voisi vielä hakea oppilaaksi Hive Helsinkiin. Kuva: Sanoma-arkisto / Sami Kero

Koodarikoulun hallituksen puheenjohtaja Linda Liukas kertoo olleensa huolissaan erityisesti siitä, miten syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saataisiin mukaan opiskelemaan koodausta. Lue koko juttu

Kommentit (10)

Vierailija

Sikäli hyvä, mutta monet "entiset" syrjäytyneet nuoret ovat nykyisiä syrjäytyneitä 30+ vuotiaita. Kehitys alkoi jo 1990-luvun lamasta.

Vierailija

Naiset on kyllä helevetin huonoja koodareita. Massatuotannossa pärjää vaan jos ei nipota vaan räiskii koodia lonkalta ja luulojen perusteella. Se on tietysti äärimmäisen rasittavaa tunnollisille henkilöille. Ne päätyvätkin koodauksen ulkopuolelle testaukseen ja keskikijohtoon.

Vierailija

Minkä ihmeen takia syrjäytymisen ehkäisylle on ikäraja? Ironista että tämä on syrjintää ja ikärasismia. Ehkäistään syrjäytymistä, piste. On traagista että jos vaikka olet yli 30 ja pariin vuoteen ei ole töitä saanut, niin saa jännittää tuleeko vuosikymmeniä työttömyys ja syrjäytyminen normaalista elämästä koska nuoria suositaan. Pistää kiukuksi.

Vierailija

Ei kai Linda Liukas ole vastuussa kaikista. Hänen juttunsa on suunnattu alle 30v. Ei muuta kuin aikuisten koodausta järjestelemään.

Pettynyt ja harmistunut

Hyvä Linda Liukas, olen ollut uskossa, että sinä olisit enemmän rikkomassa ennakkoluuloja kuin rakentamassa niitä, kuten tässä on tapahtunut. Miksi kulkea sokeasti ranskalaisten jalanjäljissä? Eikö suomalaisilla ole halua/kykyä ajatella omilla aivoillaan? Jos/kun meillä Suomessa on huutava pula koodareista, niin viisainta olisi valjastaa koko työikäinen aikuinen (18-64 v) väestö kiinnostumaan asiasta. Tämä olisi tuonut Suomelle positiivista mainosta ja olisi ollut todella ennakkoluulotonta. Nyt on luotu mielikuvaa, että koodaus on vain nuorten juttu ja mahdollisuus. Tuo syrjäytyneiden nuorten kautta selittely ei lainkaan vakuuta, kun syrjäytyneitä on kaikissa ikäluokissa. Harmittaa, kun tässä varmaan on ollut hyvä ajatus, mutta on lammasmaisesti seurattu ”ranskanmallia” ja niinpä on jäänyt hankkeen mahdollisuudet hyödyntämättä. Ja Linda, sinut lienee (toivottavasti) Supercell pyytänyt mukaan vasta kun koodarikoulu on jo päätetty perustaa ja ovat havainneet, että tarvitaan ”naisedustaja” keulakuvaksi. Mutta jos Linda, olet ollut jo päätöstä ideoimassa ja käynnistämässä, niin olen todella pettynyt. Itse olen toiminut koodarina jo 80-luvulla ja olen nainen enkä siis kuulu kohderyhmään, mutta juuri taustastani johtuen olen harmistunut kun tämä mahdollisuus on näin onnistuttu amatöörimäisesti haaskaamaan.

Vierailija

Lindalle tiedoksi että myös yli kolmikymppisiä on syrjäytymisvaarassa ja syrjäytyneinä. Myös fiksuja, oppimiskykyisiä ja korkeakoulutettuja. Sitten ihminen vasta syrjäytymisvaarassa onkin kun yli 40-vuotiaana menettää työpaikkansa, kun nykyään yli 40-vuotias on ei haluttu työmarkkinoilla. Ja tämä on se Suomen varsinainen ongelma.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat