Missä mä olen ollut? En oikein tiedä itsekään. Tai siis, fyysisesti olen ollut lähinnä töissä ja edelleen muuttolaatikoiden seassa. Ajatuksen tasolla olen ollut lähinnä hukassa. Jossain välitilassa. 

Uusi koti tuntuu ihan viihtyisältä, mutta sellaisella tavalla kuin olisin vierailulla jossain Airbnb-asunnossa. Ei se minun kodilta tunnu. Käyn siellä vierailuilla. Aivan kuten olen vielä käynyt tavaroita pakkaillessa vierailuilla vanhassakin kodissa. Siinä mikä on nyt riisuttu versio entisestä. Missä asuu se tuttu ja rakas tyyppi ja vaatekaapeissa pyörii vielä mun riepuja. Mutta ei sekään enää kodilta tunnu. Mun koti ei oo täällä, eikä siellä. Olen matkalla jonnekin, mutten tiedä minne.

Mutta just nyt tänään mä olen Tampereella. Heräsin aamulla Helsingistä ja menen nukkumaan täällä Mansessa. Dream Hotellin pienessä, mutta viihtyisässä huoneessa. Tuntuu helpommalta olla näin oikeasti jossain matkalla kuin kodilta tuntumattomassa kodissa. Hotellin lakanoissa on luonnollista tuntea olevansa irrallaan, etäällä omasta arjesta. Omassa virallisessa osoitteessa se tuntuu vain ahdistavalta.

Eilen aamulla Porin katuja koristi ensilumi. Ilma tuntui vihdoin riittävän talviselta, jotta saatoin ottaa käyttöön tuon Ril'sin ihanan takin. 

Yövyimme täällä Dream Hostel & Hotelissa reilu kuukausi sitten bloggaajien tykypäivillä ja tykästyin paikkaan. Niin tähän majoituspuoleen kuin myös samassa yhteydessä toimivan Tullin Saunan palveluihin. 

Nyt palasinkin sitten Olympus-koulutusta pitämään samaan mestaan. Kiva löytää uusia paikkoja missä palvelu pelaa ja fiilis on kohdallaan. Tiedän, että tänne on helppo palata, kun taas tulee koulutustilan tai majoituksen tarve Tampereella. Ja sinne ihanaan saunaankin olisi kyllä ollut kiva tänään ehtiä, mutta piti tehdä töitä! 

Jos on ollut ämmä vähän välitilassa niin niin on ollut kuulkaa garderobikin. Osa vaatteistani on edelleen Tommin luona, sillä minulla on vaatekaappi vasta tilauksessa. Ei ole mitään järkeä viedä kaapissa siististi roikkuvia vaatteita lojumaan mun kämpän lattialle. Ne vaattet, jotka ovat mukanani jo muuttaneet, ovat puolestaan osittain vielä kasseissa ja muuttolaatikoissa. Alusvaateosasto sentään on täydellisessä järjestyksessä lipaston laatikoissa! Kuinkahan kauan sitä järjestystä kestää? 

Uuteen kotiin muuttaessa vallitsee jossain kohti vähän aikaa sama järjestyksen illuusio kuin uuden tietokoneen kanssakin. Aivan ohikiitävän hetken ajan kuvittelet tästä lähtien viikkaavasi kaikki alushousut nätisti niille kuuluvaan laatikkoon ja pitäväsi tiedostokansiot ja kuva-arkistot selkeinä. Tämä optimistinen kuvitelma kuitenkin romahtaa pilvilinnojen lailla ensimmäisen pyykkihelvetin tai kiireisen ja sekavan työviikon myötä. 

Sitä helposti kuvittelee koko elämästä samalla tavalla. Että nyt on uusi alku, nyt pistän kaiken ojennukseen. Alan naiseksi joka syö aamuisin hyvän aamiaisen ja petaa petiinsä kauniin päiväpeiton. Todellisuudessa uudessa elämässä aamiaistarpeet homehtuvat jääkaappiin ja aamulla lähtiessä makuuhuoneeseen jää toisistaan erilleen liukuneet patjat lattialle. (Sänkyrunkokin on tilauksessa!)

Että sekavaa on. Jossain takaraivossa kolkuttelee pieni ääni, joka koittaa vakuuttaa, että kyllä elämä vielä jossain kohti antaa onnentunteita. Mutta isompi ääni huutaa, että en jaksaisi odottaa.

Työkiireet tuntuvat tässä kohtaa tervetulleilta. On pakko pysyä liikkeessä. Aika kuluu kuin huomaamatta. Jos oikein kiireisenä pysyn, niin ehkä ihan kohta saankin huomata ruohon jo vihertävän. Ehkä ensi vuosi, seuraava kesä ja joku kiva asia elämässä ovatkin jo ihan nurkan takana. Mutta jos sitä jää sohvan pohjalle hetkeksikään epätoivoisena odottamaan, käy aika pitkäksi ja olo epätoivoiseksi.

Mutta siis, ennen kuin harhauduin tuohon pääni sisäiseen dadaan, niin piti jotain vaatteista sanoa. Että ne on tosiaan vähän sikin sokin ja mullin mallin ja siellä sun täällä, joten pukeutumishommatkaan ei ole ollut ihan ykkösenä mielenpäällä. Olen minä siis joka päivä jotain loimea päälle laittanut, mutta lähinnä sitä mitä on käteen jostain laatikosta osunut. Tänään oli kuitenkin ilo ottaa pitkästä aikaa asukuvia!

Mekko/tunika - S.T.I. (XL)

legginssit - Lindex (L)

neuletakki - J.Lindeberg (L)

kengät - Wonders (Saatu Ziosta)

korvikset - Aarikka (saatu)

 

Kommentit (10)

FruG

Juuri sellaista on muuttaminen toisen seurasta ihan omaan kotiin , ainakin minun kokemukseni mukaan. Ehkä siinä menee 3-6 kuukautta, mutta vähitellen oma energiasi tekee siitä kodin. Aluksi tuntuu feikiltä, mutta sitten se on koti.Olet tosi hyvän näköinen kuvissa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tää tuntuu jo ihan kodikkaalta, mutta on vaan sellainen outo olo kuin se en olisi kuitenkaan minä jonka koti tämä on. Mutta eipä ole kotia missään muuallakaan, joten tänne on sopeuduttava.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Majjjjj

<3
Hang in there. Hengittäminen helpottuu ja tästä päivästä tulee eilinen.
Oot super!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tää on ihanan lohdullinen ajatus!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tintsu

Muista että toi on täysin normaalia, varmasti kaikki pitkästä parisuhteesta eronneet ja yksin muuttaneet ovat jossain määrin hukassa aluksi (ellei nyt suhde ole ollut täyttä paskaa, silloin on varmaankin lähinnä helpottunut😅) Itse kun erosin ja muutin rupuiseen yksilön niin olin aivan hukassa vuoden verran, kävin töissä ja iltaisin mietin kotona että mitä mä nyt teen, kuka mä oon, mitä haluan elämältä, mitä järkeä tässä on jne.jne.jne. Tänä päivänä kuitenkin toi on mennyttä aikaa, mutta toimii mulle muistutuksena siitä miten onnellinen nykyään olen, ja miten toisin asiat on kun oli silloin! Tässä on ollut monta elämänmuutosta, muutto toiselle paikkakunnalle, uuden alan opiskelu, koira😍, uusi mies (vaikkei se enää niin uusi olekaan) Kaikki on tapahtunut vähän niinkuin vaivihkaa.. Mutta anyway, et todellakaan ole yksin noiden ajatusten kanssa, ja täällä ruudun takana on meitä monta jotka toivoo sulle kaikkea hyvää ja on hengessä mukana👍

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä mietin just noita asioita myös. Että mitä helvettiä mä tällä elämällä teen? Mitä järkeä on elää yksin ja vaan tehdä töitä? Ja että mitä jos mä olen yksin aina? Se on ihan kamala ajatus. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Onkohan tämä blogi loppumassa? Päivityksiä niin harvoin, että joutaakin loppua.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Harmiksesi joudun toteamaan, että ei tämä blogi ole loppumassa vaikka niin soisitkin tapahtuvan. Sitä vaan kuule joskus saattaa elämässä olla sellaisia aikoja, että ei ihan ekana tai toisenakaan ole blogin päivittäminen to do -listalla. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Käyttäjä27633
Liittynyt3.12.2018

Kiitos mahtavasta ja aidosta blogistasi. Oon lukenu sinun blogia alusta saakka. En tietenkään tunne sinua yhtään, mutta tuntuu silti siltä että eläisin sinun rinnalla tuota eroa. Parempi päivä tulee vielä, ihan varmasti!!

Ehkä saamme vielä nähdä itsenäisyyspäivän asun täällä? :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, tulee linnan asu tännekin!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram