• 1 myskikurpitsa
  • 2  bataattia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 iso sipuli
  • 1 tuore chili
  • punaista thai currytahnaa n. 2-3 tl
  • nippu tuoretta korianteria
  • kasvislientä
  • purkki kookosmaitoa 
  • halutessasi purkki linssejä tai kikherneitä 

 

Syksy on kynttilöiden, vilttien, raikkaiden kävelylenkkien ja värikkäiden keittojen kulta-aikaa. Tätä samettista soppaa suosittelenkin nauttimaan esimerkiksi ulkona reippailun jälkeen. Testattu on, toimii! Vielä sauna päälle lämpiämään niin avot, ilta on kruunattu!

  1. Pilko myskikurpitsa ja bataatit paloiksi.
  2. Silppua valkosipulinkynnet, sipuli ja chili.
  3. Laita kattilan pohjalle öljyä, currytahnaa sekä puolet tuoreesta korianterista ja kuumenna. Heitä sekaan sipulisilput ja kuullota hetki.
  4. Lisää joukkoon kurpitsat, bataatit ja chili. Kaada päälle kasvislientä niin, että kasvikset peittyvät. Anna kiehua kunnes kasvikset muuttuvat pehmeiksi.
  5. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja kaada sekaan kookosmaito.

Koristele annos tuoreella korianterilla sekä chilillä!

Tällä kertaa en laittanut joukkoon kikherneitä tai linssejä, mutta aiemmin on tullut testattua. Mikäli siis haluat keitosta vielä tuhdimpaa, lisää käyttövalmiit kikherneet tai linssit joukkoon ennen kuin soseutat sopan.

Ei muuta kun herkuttelemaan!

PS. Täältä sekä täältä löydät pari hieman samankaltaista herkullista kasviskeittoreseptiäni aiemmilta vuosilta.  

<3:Venla

Kommentit (1)

Pasianssi84
Liittynyt30.10.2018

Kylläpä näyttää erityisen herkulliselta! Tuli mieleen, että olisipa mukava, kun löytyisi enemmän lounasravintoloita, joista saisi hyvää keittoa. Tämä keitto esimerkiksi olisi oiva lisäys menuun.

Yrittäjä pelisivustolla Pasianssi.com

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram