Mielenterveyskuntoutuja. Onpa kyllä jotenkin ankea sanahirviö. Mutta sellainen minäkin kuitenkin olen. Ihminen, jolla on ollut mielenterveysongelmia ja on kuntoutumassa niistä (taas vaihteeksi).

Etenkin julkisuudessa nostetaan usein esille tarinoita ihmisistä, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä kärsineet mielenterveysongelmista, esimerkiksi masennuksesta, ja sen jälkeen Fenix-linnun lailla nousseet tuhkasta ja selättäneet sairautensa. Parantuneensa. On syöty pahimman hetken aikaa lääkkeitä ja käyty ehkä terapiassa. Sairauden ja siitä parantumisen myötä elämään on tullut ihan uusi asenne ja voimavarat. Mieli on jälleen terve.

Se on hienoa. Olen vilpittömästi iloinen joka ikisen ihmisen puolesta, joka on parantunut masennuksesta. Ja mitä suoraviivaisemmin ja nopeammin sen prosessin on onnistunut läpikäymään, niin sitä parempi. En toivo sitä mustaa pohjalleen väkivaltaisesti imevää kuoppaa kenellekään. 

Nuo parantumistarinat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia mediassa usein nähtyjen laihdutustarinoiden kanssa. Kertomisen arvoista on vain sankarillinen onnistuminen. Entisen huonon ja sairaan minän ja ongelmien jääminen menneisyyteen. "Ja vihdoin kaikki on hyvin", kuten Unelmahäissäkin tavataan sanoa. 

Itse toivoisin, että puhuttaisiin enemmän myös niistä tarinoista, joissa sieltä kuopan pohjalta koitetaan kiivetä ylös kerta toisensa jälkeen. Toki masennus voi iskeä elämässä ihan kertarysäyksenä vaikka jonkin raskaan elämäntilanteen yhteydessä ja se jää siihen yhteen kertaan.

Mutta paljon on myös meitä, joiden olkapäälle musta korppi ilmestyy kerta toisensa jälkeen. Kutsumatta ja yllättäen se lehahtaa takavasemmalta ja lyöttäytyy matkaan vaikka olit jo luullut sen menneen. Mitä useammin tuttu kuokkavieras saapuu, sitä vähemmäksi käy usko siihen, että masennuksesta pääsisi koskaan lopullisesti eroon.

Ja ei kaikki meistä pääsekään. Masennus voi olla toistuvaa ja se voi myös kroonistua. Silloin ei ole sankarillisia parantumistarinoita kerrottavana. Käytettävissä ei ole ehkä edes sairastamiseen usein liitetty verbi 'taistella'. On mieli, jonka terveyden kanssa joutuu tasapainoilemaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Joskus on helpompia jaksoja ja elämässä värejä. Toisinaan tunnelin päässä ei tunnu pilkahtavan valoa. 

Mutta sekin on elämää. Ja siihen elämään mahtuu myös onnistumisia ja oman elämän sankaruutta. Mielenterveys ei ole kenelläkään staattisen varma ja pysyvä asia, kuten ei fyysinen terveyskään. Toiset pysyvät paremmin terveinä, toisiin iskee sairaus ja useampikin. Joku paranee, toinen elää oireilun kanssa koko elämänsä.

Kuulostaa ehkä surulliselta. Mutta sitä se on, että aina sairaudet eivät ole voitettavissa ja selätettävissä. Joskus niiden kanssa on vain opittava elämään. Mutta se ei tarkoita, että kannattaisi luovuttaa. Vaikka masennus on itsellenikin toistuva seuralainen, niin tiedän yleensä kaiken mustan keskelläkin kokemukseni ansiosta, että välillä on myös helpompien aikojen vuoro.

Olitpa sitten ensikertalainen tai jo mielenterveysongelmien kanssa aiemmin paininut, niin muista aina, että pahan olon kanssa ei pidä jäädä yksin. Avaa suu, pyydä apua. Tai jos huomaat jonkun toisen voivan huonosti, kysy miten hän voi ja voisitko jotenkin auttaa.

Tänään 10.10. vietetään maailmanlaajuista mielenterveyspäivää. Tietoa mielenterveydestä ja ohjeita avun hakemiseen löydät mm. Mielenterveysseuran sivuilta.

Ps. Oma terapiani jatkuu. Samoin lääkitys. Venlafaxin 150 mg/pv on ystäväni.

Kommentit (18)

Vierailija

Kiitos, toit taas hyvän huomion esille! Juuri tällä viikolla olen sättinyt itseäni siitä, että vielä vuosien terpiankin jälkeen kuljen välissä tosi syvissä vesissä. Mietin, että eikö tässä vaiheessa kuuluisi jo voida paremmin. Enkö osaa tätäkään, vaikka kaikilla muilla tuntuu alkavan lyhyenkin terapian jälkeen uusi ja entistä ehompi elämä. Olenko vain niin tyhmä, että on suostu uskomaan ja sisäistämään kunnolla kaikkea mitä terapiassa käydään läpi. Miten olen onnistunut nämäkin vuodet hukkaamaan jne.

Kiitos! Juuri tässä joku päivä mietin, etten lääkkeistä ja terapiasta huolimatta koskaan parane kokonaan. Silti pidän itseäni sankarina, kun olen vuosikymmeniä jaksanut masennuksen kanssa painia. Onneksi joskus on niitä hyviäkin hetkiä.

Vierailija

Kiitos tekstistä ja hienosta kuvasta. Oon samaa mieltä, usein vain selviytymistarinat tulee julki. Hyvä niinkun, toivoa on. Pakko itselläni silti saada myös sivuta tätä meneillään olevaa Roosa Nauha -kampanjaa ja muitakin vastaavia. Anteeksi jo näin alkuun. Koska pakko myöntää entisenä syöpäläisenä, että jokin pieni siivu tässä mua hiertää. Hieno juttu kampanjoissa, mutta toisaalta sama homma kuin tämän päivän teemassa: ei syöpää voiteta eikä siinä juuri taistella. Kortit saat miten saat ja sen jälkeen lukujärjestyksen menet miten menetkin hoitoihin, kontrolloihin jne. That’s it. Itse kokenut tuon ja tässä olen, en mikään selviytyjä vaan elin sen läpi. En ole tällä hetkellä parempi ihminen kuin aiemmin. Ystäväni teki vastaavassa tilanteessa mentaalitasolla paljon enemmän omasta näkökannastani, ei selvinnyt. Jokainen tarina on erilainen. Mutta loppupäätelmä sanoista ”taistella” ja ”selvitä” on tosielämässä aika onttoja sanoja, kun ei sille asialle yrityksestä huolimatta aina mitään voi. Muistakaa se, kun tuette kaveria rinnalla. ❤️

Vierailija

Jaa-a jospa vika ei olekaan päässä vaan vatsassa ne kun on kuulemma toiset aivot, hörpi vähän asidofilusta. Toisaalta ei mieleltään tervettä ihmistä olekaan kaikilla vipottaa joku ratas tapulissa. Noin ylipäätänsä en oikein pidä siitä että korppia käytetään aina tällaisissa yhteyksissä se on hieno lintu ja suotta parjattu. Kai se vain on jotenkin hienompi ja kuvaavampi kuin joku talitintti

NettaKristiina
Liittynyt30.8.2018

Kiitos tästä kirjoituksesta! Minulle se antoi voimaa uskoa että täältä pohjalta vielä pääsen ylös. Menneillään on elämäni pahin masennusjakso elämäntilanteeni äkillisten muutosten takia. Lääkket ovat myös minun ystäviäni tässä vaiheessa ja ihmiset jotka jaksavat kuunnella. Voimia meille! xx

Vierailija

Kiitos tästä tekstistä!

Itsekin nuorempana luulin, että masennus on juuri sitä, että ahdistaa, mennään terapiaan ja parannutaan. Nykyisin ajatus tuntuu suloisen naiivilta. Voi kun se menisikin noin!

Elän kahden kroonisesti masentuneen ihmisen omaisena ja tuttavapiiristä löytyy muitakin masennuksia, jotka tulevat ja menevät ja tulevat sitten uudestaan. Terveiden ihmisten on varmaan mahdoton ymmärtää miten uskomattoman kiitollinen olen niistä kausista, jolloin masennus on poissa, edes hetkellisesti. Niiden voimalla jaksaa taas vaikeampien kausien läpi.Kun tietää, että jossain vaiheessa taas helpottaa.

Krooninen tai toistuva masennus saattaa myös iän myötä hellittää ja helpottaa. Siihen haluan ainakin itse uskoa. 

Voimia sinulle ja muille joita teema koskettaa! <3 

PiP

Kiitos Veera jälleen kerran upeasta tekstistä - niin tärkeää asiaa! Skitsofreenikon sisarena tätä vuoristorataa on rinnalla tukien kuljettu parikymmentä vuotta ja helppoa se ei ole ollut. Onneksi monen psykoosin jälkeen on menossa tasainen vaihe.

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Masentuilen lievästi ja suht harvakseltaan kunnolla. Viimeksi isommassa masennuksessa tuntui siltä, että en edes halua taistella. Halusin velloa ja tuntea itseni sairaaksi, vaikka sekin on kamalaa ja olo oli surkea. No, ilman taistelua se sitten vaan menikin ohi aika yhtäkkiä. En ollut sankari, sisukas taistelija. Vai oliko sankaruutta antaa olla?

Vierailija

Hei Veera! Kiitos blogistasi. Asiani ei liity tämän postauksen aiheeseen, mutta ajattelin jakaa seuraavan ilahduttavan asian. Minäkin tuskailin aikani  tekonahkahousujen hiostavuutta, mutta sitten keksin laittaa alle puuvillaiset ohuet leggarit. Ja tadaa, ei yhtään kosteutta, ei edes niissä leggareissa! Uskomatonta mutta totta...:-D Tällä kikalla housut tuntuivat tosi miellyttäviltä päällä.

Masis

Hei Veera, kiitos asiapitoisesta tekstistä. Todella samoja tunteita, eikö tämä koskaan helpota, kuopasta kuoppaan. Myöskin venlafaxin 150 mg + voxra 150 mg.

Vierailija

Itse olen miettinyt myös samaa, mikä määrittelee sen että jostain on selvitetty voittajana. Viime aikoina olen miettinyt itseäni etten taida olla voittaja muiden silmissä kun vieläkin ahdistaa ja olen masentunut. Sairastin syövän ja siitä seurauksena en voi saada omaa biologista lasta. Toisaalta näen itseni voittajana,sillä vaikka sisälläni mylvii pimeys ja suru,koitan elää elämääni ja iloita edes hetkellisesti. Toivon,että nämä ilon hetket lisääntyisivät,tietäisin pääseväni eteenpäin asian hyväksymisessä.Kaikkea hyvää sinulle Veera. Sinun kirjoituksia käyn säännöllisesti lukemassa. Olet mukavasti sinut itsesi kanssa ja se huokuu kirjoituksistasi.

Nansuli

Kiitos. Se musta korppi on täälläkin välillä olkapäällä, välillä varmaan läheisen puun oksalla. Mutta ei pysyvästi poissa. Voimia meille kaikille! ❤️

Salla P

Hyvä ja oivaltava kirjoitus. Ajattelen, että vaikeuksia mahtuu kaikkien elämään. Toisten ongelmat ei vaan näy päällepäin, kaikki ei niistä kerro. Tää aika suosii sitä, että esittellään mielummin elämän saavutuksia ja onnistumisia. Ihan kun elämä olisi joku stailattu sisustusblogi, aina vimpan päälle laitettu, stailattu ja huoliteltu. Usein ehkä aidompi ja kiinnostavampi puoli on se elämän rosoinen puoli. Takkuinen tukka, arkinen sählääminen, vaikeudet, jotka teki minusta sen, mikä olen.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram