Sivut

Kommentit (33)

Vierailija

Otin kulmien kestopigmentoinnin Lahdessa Kauneuspiste Armiidassa, jossa tekijänä oli Armi Parikka. Halusin kulmista mahdollisimman luonnollisen malliset ja ruskeat. Tätä varten minulla oli mukana malliksi valokuva itsestäni, jossa kulmat olivat juuri haluamani näköiset. Ensimmäisen pigmentointikerran jälkeen kulmat olivat täysin eri paria keskenään, erimalliset, eripaksuiset, eripituiset  ja myös eri korkeudella. Sekä mustat, vaikka ruskeaa pyydettiin. Toinen pigmentointikaan ei näitä virheitä korjannut ja pigmentointi kului pois muutamassa kuukaudessa jättäen tilalle vaan punaiset kulmat ruskeiden sijaan. Halusin huolettomat kulmat, joita ei tarvitsisi joka päivä laittaa. Mutta en saanut haluamaani. Näitä joutui korjailemaan ihan päivittäin joka puolelta, jotta olisivat edes vähän symmentrisemmät ja saisi punaisen värin peitettyä. Kulmat olivat huomattavasti helpompihoitoiset ennen tätä pigmentointia. En ole tyytyväinen tällaiseen työnjälkeen enkä kalliiseen hintaan, jolla ei saanut luvattua lopputulosta. Alussa kerrottiin myös hinnan sisältävän kolme pigmentointikertaa, mutta kun kävin valittamassa kulmistani toisen kerran jäljeen, sanottiin ettei mitään kolmatta kertaa olekaan. Minun olisi pitänyt maksaa siitä lisää, että kulmia olisi yritetty korjata kunnollisiksi. Siihen en todellakaan enää suostunut, vaan kävin myöhemmin korjauttamassa kulmia toisella pigmentoijalla. Tämä kertoi heti, että värin nopea kuluminen ja jäljelle jääneet punaiset kulmat kertovat siitä, että pigmentointiväri ei ollut oikein sekoitettu. Samalla selvisi, että ekasta paikasta saamani jälkihoito-ohjeet olivat täysin väärät. En voi todellakaan suositella tätä tekijää, ei ole ammattitaitoinen.

Vierailija

Kannattaa valita tekijä tarkoin. Itse teetätin noin 5 vuotta sitten ensimmäiset kulmat Maarit Leikoskella Helsingissä. Olin tyytyväinen malliin, mutta haalistuivat uusinnasta huolimatta välittömästi. Ruven mukana lähti kaikki väri. Nyt olen teetättänyt kulmat, ala- ja ylärajaukset ja huulet Catlin Raidilla. Kuvia löytyy facesta Beauty Passion by Catlin. Ei todellakaan ole halpa (250€/kpl, ei sisällä vahvistusta) mutta hinta on mielestäni sivuseikka kun kasvoja laitetaan. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat