-Sisältää kaupallisia linkkejä-

Nahkatakki, farkut, neulepaidat ja syysnilkkurit ovat jo houkuttelevasti hiipineet kaapeista näkösälle, mutta melko kesäisissä kamppeissa tässä vielä on saanut mennä. Kuluneella viikolla jalassa oli useimpina päivinä vielä sandaalit ja neljän päivän työreissulle en pakannut mitään sifonkihuituloita kummempia pitkähihaisia. Mutta saatoin reissultani kyllä ostaa yhden mahtavan villaneuleen pakkasia odottelemaan.

Seuraavaksi pitäisi kyylätä sääennusteet Kuopioon, Ouluun ja Tampereelle tulevalla viikolla, jotta tietäisi millaista kampetta pakata mukaan. Ja jotkut tv-haastikseen kelpaavat vaatteetkin pitäisi keksiä. 

Kuopiosta ja Oulusta puheenollen, molempien kaupunkien Olympus kamerankäyttökurssille mahtuisi vielä. Tiistai-iltana olen Kuopiossa, keskiviikkona Oulussa. Myös Kuopion, Oulun ja Tampereen Vero Moda x Olympus -myymälätapahtumiin voi vielä ilmoittautua. Noissa siis luvassa etenkin asukuvausvinkkejä. Kaikista näistä lisätietoa tässä postauksessa.

Otan pukeutumisen osalta ilon irti päivistä, jolloin ei ole kuvauskeikkoja ja mitään matkustamista kera kamojen roudauksen, sillä se tarkoittaa, että voi pukeutua hameisiin ja korkkareihin! Tiistain asusta tuli leopardihameensa ja tukkatötterönsä vuoksi hieman 50-lukulaiset pin up -vibat. 

Hameen malli tuntuu aina vaativan sen, että yläosa puetaan sen alle hameen päälle laittamisen sijaan. Ei minulta kummoista vyötäröä löydy, mutta jotenkin tuossa hameessa haluaa pitää esillä kaikki vähäisetkin viitteet sen mahdollisesta paikasta. Mutta aion kyllä kelien viiletessä koittaa parittaa tuon leopardin myös neuleen, nilkkureiden ja nahkarotsin kanssa. 

body - Marks & Spencer / hame - Lindex / kengät - Vagabond / korvikset - Lindex

Leopardikuosi on jo vuosia kuulunut kenkäkaappiini, mutta vaatteissa se oli pitkään ihan nounou. Mutta nyt kun eläinkuosia tuuppaa esiin joka paikasta, on se alkanut näyttää omissa silmissäkin varsin varteenotettavalta kuosilta. Kyllä, aivan muodin uhri tunnustan olevani. 

Tätä Lindexin hametta ei taida enää kaikista liikkeistä löytyä, eikä myöskään verkkokaupasta. Mutta jos tyyli viehättää, eikä samaa hamosta enää tavoita, niin Ellokselta löytyy hyvin saman henkinen hame röyhelöhelmoineen. 

Vieläkö teillä on kesävaattete käytössä vai mennäänkö jo selvästi syksyssä? Kaduilla kun katselee ohikulkijoita, niin vastaan tulee kaikkea shortseista kevyttoppiksiin ja sandaaleista kaulaliinoihin. :D

Kommentit (5)

PiP

Makee setti! Vielä mennään kesämeiningillä. Ei millään viittis vaihtaa sandaaleita sukkiin ja kenkiin, mutta ens viikolle on luvassa sateista ja viileää, joten pakko kait vaihtaa sesonkia.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mua kans ahdistaa nimenomaan sukat! En yhtään tahtois joutua taipumaan niihin. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei Veera, en paljon blogeja seuraile mutta sun vinkeistä olen saanut monet kivat täydennykset vaatekaappiin, viimeksi Lindexin Iris housut ( ostin kahdet kun on niin kivat) Loistavaa syksyä!

Sanjana

Nyt jouduin taipumaan, toinen päivä putkeen jo sukkiksissa :( toissapäivänä oli vielä paljaat sääret, mut +11 ja vesisade pakottaa lämpimämpää etsimään . 😅

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat