Nyt on kulunut kolme vuotta meidän ensitreffeistä. Tämä ja muut postauksen kuvat otettu viime vuoden joulukuussa Thaimaassa. Kuva: Oikomutkanen.

Ensitreffit alttarilla alkaa taas! Oikomutkanen on ollut sarjan fani alusta asti. Parit laittavat kaiken likoon ja joskus palkinto on sen arvoinen, elämää suurempi rakkaustarina. Aina uuden kauden alkaessa en voi olla miettimättä omia ensitreffejäni Mantelisilmän kanssa. Juttummehan on siinä mielessä klassinen, että olemme tavanneet yhteisten tuttujen kautta. Mantelisilmä oli minulle ihan ensimmäiseksi vain joku tyyppi ystäväni puheissa. Sitten ystäväni päätti leikkiä amoria ja laittoi nuolensa viuhumaan. Eipä aikaakaan kun tajusin olevani matkalla viikonlopun viettoon oudon ihmisen luo tämän mökille.

Yhdessä samaan suuntaan. Kuva: Oikomutkanen.

Hän haki minut juna-asemalta hopeanharmaalla Hondalla. Hän oli tehnyt ruuan valmiiksi: takassa haudutettua karjalanpaistia ja uusia perunoita. Illalla lämmitimme saunan ja kävimme järvessä uimassa. Seuraavana päivänä lähdimme hillaan. En ihan päässyt hyppäämällä suonsilmäkkeen yli, joten kumpparini haukkasi vettä. Hän auttoi minulta märän sukan jalasta ja antoi oman kuivan sukkansa tilalle. Paistoimme lättyjä. Pötköttelimme vierekkäin sohvalla. Hän halusi ottaa torkut, minä luin laiturilla. Illalla taas saunottiin.

Viihdyimme yhdessä niin hyvin, että reissu piteni suunnitellusta. Minulla ei ollut mitään kiirettä mökiltä pois. Tämä on merkityksellistä, koska minulle on todella vaikeaa olla luontevasti ventovieraiden seurassa, päästää toisia lähelleni ja paljastaa itsestäni jotain merkityksellistä. Niin vain kuitenkin kävi, että Mantelisilmä pääsi jotenkin suojaukseni alle. En usko, että hän sitä mitenkään tietoisesti yritti. Pikemminkin tunnistin hänessä jotain, mitä en osaa selittää. Hän vain oli oma itsensä. Hänen lähellään oleminen oli helppoa. Hänessä oli jotain jännittävää, jotain hellyyttävää, jotain luottamusta herättävää. Sen vuoksi tiesin jo toisena iltana, että tämän miehen kainalossa haluan nukkua.

Kaksi pientä suuressa maailmassa. Kuva: Oikomutkanen.

Hänen kainalossaan nukun edelleen, enkä voi sanoin kertoa, kuinka onnellinen olen siitä. Odotin häntä kymmenen vuotta. Olin alkanut jo pikkuhiljaa sulattelemaan ajatusta, että loppuelämän kumppania ja suurta rakkautta ei ehkä koskaan kohdalleni tule. Ja nyt saan herätyskellon soitua mönkiä Mantelisilmän kainaloon torkkumaan vielä hetkeksi, suunnitella yhteisen asunnon ostoa, halata lujaa, tukeutua häneen kun tuntuu siltä. Saan katsella hänen hymyään joka päivä. Ensitreffimme eivät olleet alttarilla, mutta palkinto on totisesti elämää suurempi.

Kommentit (3)

Toinen pölijä

Kauniisti kirjoitettu *niisk*. Toivottavasti hän myös lukee tämän ja toisaalta lukemattakin tietää, mitä häntä kohtaan tunnet.

Ihana lukija

Mahtava kertomus! Tuli onnellinen fiilis lukiessa. Onpa ihanaa, että löysit hänet pitkän odotuksen jälkeen <3

Oikomutkanen
Liittynyt24.8.2016

Kiitos kommenteista! Aina tulee itsellenikin hyvä olo, kun te lukijat kommentoitte, että tekstini herättää tunteita ja saa teidät hyvälle mielelle :)

Seuraa 

Oikomutkanen-blogia kirjoittaa Rita, noin kolmekymppinen välillä ihan pölijäksi heittäytyvä nainen Oulusta. Olen ihanan Mantelisilmän avopuoliso, viiden enemmän tai vähemmän ison mukulan sisko ja muutaman huipputyypin ystävä. Ammatiltani olen kasvatus- ja opetusalan kehittyvä pro sekä osa-aikainen tekstityöläinen. Blogitekstit suodattuvat näiden filttereiden läpi, ja vastuu ei ole sen enempää lukijalla kuin kenelläkään muullakaan. Olin vielä jokin aika sitten kieliin ja kielitieteellisesti suuntautunut yliopisto-opiskelija, mikä saattaa selittää satunnaiset kielenkäyttöön liittyvät kannanotot. Toimin perkolaattorikahvilla, lataudun liikunnasta ja siirrän avaruuksia läheisyyden voimalla. oikomutkanen@gmail.com 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018