”Taasko sä olet lähdössä?”  

Tämän virkkeen olen kuullut niin monta kertaa, että luulisi jo, etten enää välitä siitä. Mutta silti jokaisella kerralla, kun kuulen sen, saan hetkeksi kylmiä väreitä.

Onneksi en enää törmää tuohon kysymykseen kovin usein – paitsi no, _taas_ viime aikoina olen sen kuullut. Lähimmät ihmiset ymmärtävät, että reissaaminen on rakas harrastukseni.  Se on elämäntapa, ja sen ylläpitämiseen löytyy aina kummasti rahaa. Jos ei löydy, niin ainakin on motivaatiota säästää. Silti olen kuullut tämänkin kysymyksen melko usein:

”Millä rahalla oikein reissaat koko ajan?”

Mielestäni en edes reissaa paljon. Viime vuosi oli poikkeus, mutta muuten matkustan tavallisilla lomillani, joita minulla on seitsemän viikkoa vuodessa.  Viime vuonna seikkailin suurimmaksi osaksi aikuiskoulutustuella, kun olin kymmenen kuukautta opintovapaalla.  Nyt olen ollut pian kolme kuukautta Suomessa ja jännä juttu on se, että minulle esitetään yhä ”taasko”-kysymystä tietyllä äänensävyllä. En tiedä mitään muuta harrastusta, jossa tällaisia kysymyksiä kuulisi.

Kukaan ei kysy himosisustajalta, että ”taasko ostit uuden sisustustyynyn” tai ”taasko ostit isomman television”. Kukaan ei kysy samaa autonostajalta, ravintolaan menijältä tai vaatteiden hamstraajalta.  Kukaan ei esitä heille kysymyksiä, että eikö olisi viisaampaa säästää pahan päivän varalle tai tehdä kotona jotain hyödyllisempää. Eikä pidäkään kysyä, kun ymmärtää ja arvostaa toisen valintoja.

Miksi sitten reissaajalta voi kysyä aina vaan uudestaan, että ”taasko”?

Tiedän, että matkustaminen on just juttu, jota monet suomalaiset haluaisivat tehdä enemmän. Mutta tiedän, etteivät kaikki kuitenkaan halua edes matkustaa enemmän. Varsinkin siksi yllä olevien kysymysten kuuleminen hämmästyttää minua enkä välttämättä halua edes puhua heidän kanssaan tulevista matkoistani enkä reissu-unelmistani. Olen oppinut nopeasti, että kenelle minun kannattaa lähipiirini lisäksi avautua uusista suunnitelmistani. Kaikki eivät halua kuulla reissuista, vaikka nykyään matkustaminen on paljon halvempaa kuin ennen ja niin monella on siihen mahdollisuus.  

Siksi ”taasko”-kysymykseen vastaaminen on minusta niin ristiriitaista. Toinen puoleni ei haluaisi puhua aiheesta lainkaan, ei ainakaan sellaisen ihmisen kanssa, joka ei itse tykkää matkustamisesta eikä ymmärrä seikkailunhaluani.  Mutta toinen puoli minusta rakastaa tuota kysymystä. Rakastan salaa vastaustani, että ”kyllä, olen lähdössä… taas”, ja samalla haluaisin kertoa kysyjälle kaiken mahdollisen tulevasta reissustani.

Ristiriitaista on myös se, että Suomessa on edelleen päällä tietynlainen ”kel onni on, se onnen kätkeköön” -asenne. Onnellisuutta ei saisi hehkuttaa liikaa. Toisaalta, ei saisi myöskään kertoa liikaa negatiivisia asioita eikä uskalleta myöntää, että se pieni kateus siellä pyrkii pintaan.

Olen sitä mieltä, että kateus voi olla pieninä annoksina myös voimavara. Kun katselen vaikkapa muiden, koko ajan oikeasti reissussa olevien bloggaajien menoa, myönnän, että tunnen joskus pientä kateutta heidän matkoistaan. Mutta niin ei ole aina; tiedän, että sillä menolla on myös hintansa. Mutta sitten kun bongaan jonkun blogista täydellisen kohteen tai imen värikkään tarinan, pieni kateuden pilke saattaakin käynnistää minussa uuden moottorin. Minäkin haluan tuonne? Miten minäkin pääsen sinne, alan helposti pohtia.

Mieluummin toteutan unelmiani kuin varaudun nipottaen pahan päivän varalle  – sillä entä jos sellaista ei tulekaan? Tai jos sellainen tulee, niin voihan olla, että on jo myöhäistä käyttää niitä asioita, joita on pantannut ja samalla kenties jättänyt elämästä unelmaelämäänsä.

Tällä elämäntyylillä on hintansa: se karkottanee ympäriltäni joitakin ihmisiä ja puheenaiheita. Se tekee loven luottokorttilaskuuni ja syö heti osansa tilinauhasta. Se pitää vaatekaappini ja kotini minimalistisena, mutta se tuo niin paljon uutta maailmaani, etten vaihtaisi sitä koskaan pois.  Tosin askeleeni eivät seuraa yhtä opaskirjaa tai karttaa, joten voi olla, että joskus vielä käännän suuntani.  Mutta tällä hetkellä tiedän sataprosenttisesti, että haluan reissata eikä siihen tarvita rikkauksia.

Ah, Shinjuku-puisto Tokiossa on niin kiva paikka, että odotan jo pääseväni sinne. Taas ensi kuussa. :-)

 

Kiinnostavia postauksia:

Kommentit (5)

Inka

Siis toi on niiiin tuttua! Vaikka kaikki ei tällaista elämäntapaa ymmärräkään niin onneksi me saadaan täällä blogimaailmassa turista ja jakaa kokemuksia reissunpäältä - ja just niille tyypeille keitä seikkailu ympäri maailmaa kiinnostaa! <3

Vierailija

Ehkäpä sen takia, että semmonen tietynlainen reissaus on selkeästi arjen pakenemista. On helppoa olla onnellinen kun koko ajan kokee uutta ja on vieraassa paikassa. Vaikeampaa löytää se kaikki pysymällä siinä, missä on.

Vierailija

Oi kuinka ihanaa. Nauti matkoistasi ja piut paut 'joko taas olet lähdössä' kommenteille. Kateutta se vaan useimmiten on. Mukavaa japanin matkaa ja myös tulevia.

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat