Tai itse asiassa henkilökohtainen kysymykseni on, että miten uuden kielen voisi oppia kahdessa kuukaudessa? Olen lähdössä lokakuun lopussa Japaniin ja haluan sitä ennen opiskella mahdollisimman paljon japanin kieltä.

No, joo, hassuttelut sikseen. Kielen oppiminen kahdessa kuukaudessa on puhdasta fantasiaani. Myös kolmessa kuukaudessa, vaikka jotkut siihen ovat kyenneetkin.

Olen selannut netistä kaikki mahdolliset vinkit uuden kielen oppimiseen ja eteeni tulee koko ajan suosittu hakufraasi: ”Miten opin vieraan kielen kolmessa kuukaudessa?”

Joidenkin kielinerojen mukaan kolmessakin kuukaudessa voi oppia uuden kielen perusteet. Muun muassa amerikkalainen kielinero, yrittäjä sekä monitoimimies Tim Ferriss uskoo tähän vakaasti ja hän on opetellut monta kieltä kolmessa kuukaudessa. Hänen mielestään oppiminen perustuu näihin kolmeen askeleeseen:

  • Tehokkuus (ensisijainen tavoite)
  • Sitoutuminen (mielenkiinto)
  • Hyötysuhde (prosessi)

Hän suosittelee muun muassa opiskelemaan uudesta kielestä sata yleisintä sanaa ja unohtamaan kielikurssit. Hän ei usko kielioppiin, vaan kielen jatkuvaan käyttämiseen.

Ferrissin ja hänen kollegoidensa eli todellisten kielimiesten mukaan 1,5 vuodessa on mahdollista opiskella täydelliseksi vieraan kielen ammattilaiseksi, mutta jo 95 prosenttia kielestä on mahdollisuus ottaa haltuun kolmessa kuukaudessa. Vieraan kielen 98-prosenttinen hallitseminen vaatii kuulemma vähintään viisi tuntia kielen opiskelua päivässä.

Minulla ei ole mahdollista opiskella viittä tuntia päivässä vierasta kieltä. Mutta olen kyllä ilmoittautunut kolmelle eri japanin kielen kurssille syksyksi.

  1. Yksi viikoittainen kurssi
  2. Yksi intensiivikurssi neljänä peräkkäisenä lauantaina
  3. Yksi verkkokurssi, jossa tehtäviä tulee joka viikko noin kahdeksi tunniksi

Ehdin opiskella näissä kaksi kuukautta ennen reissuani, ja kenties opiskelen Tokiossa lisää. Ainakin pääsen autenttiseen kielenoppimisympäristöön.Lisäksi olen tutustunut tässä kuukauden ajan japanin kieleen Duolingon avulla. Se on ihana, ilmainen sovellus, johon koukutuin heti, vaikka hieman epäilin sitä.

En ole koskaan tykännyt pelata kännykällä mitään, mutta Duolingo on vähän niin kuin peli, jonka avulla oppii vierasta kieltä. Viisi minuuttia päivässä riittää, ja kuulemma 34 tuntia Duolingoa vastaa yhden lukukauden kieliopintoja. No, en ole niin varma tästä opiskelutahdista, mutta hauskaa minulla on ollut Duolingoa naputellessani. Viimeksi viikonloppuna avasin sen Kauppatorilla ja sain heti ympärilleni japanilaisia turisteja, kun he kuulivat Duolingon japanilaiset fraasit. Heistä oli todella ihmeellistä, että joku suomalainen opiskelee japanin kieltä kännykän avulla.

”Väitetään, että 34 tuntia Duolingoa vastaa yhden lukukauden kieliopintoja.”

Edistymiseni on hidasta. Tällä hetkellä muistan ilman apuja ainoastaan jotain fraaseja sekä yksittäisiä sanoja. Inu. Beddo. Konnichiwa. Englanninkielinen sovellus muistuttaa minua päivittäin treenaamisesta ja onnittelee vaikkapa, kun olen saanut monta vastausta oikein putkeen.

Yritän myös kuunnella kotona japanilaista musiikkia niin paljon kuin mahdollista. Erityisesti japanilaisbändi Ego-Wrapping on uusi suosikkini, ja odotan aikaa, että ehtisin katsella japanilaisia elokuvia.

 

Kuvakaappauksia tämän viikon Duolingo-opiskeluistani.
Kuvakaappauksia tämän viikon Duolingo-opiskeluistani.

 

Erityisesti verkkosivustolla AllJapaneseAlltheTime.com suositellaan näiden “pehmeiden metodien” (kuten musiikin kuuntelemisen ja television katsomisen) käyttämistä ensisijaisesti minkä tahansa kielen opiskelussa. Myös sanojen toistaminen ja puhuminen heti ensimmäisestä päivästä lähtien on tärkeää AJATT-opiskelussa, jonka keksi aikoinaan 21-vuotias amerikkalaisopiskelija. Hän opiskeli japanin kielen 1,5 vuodessa ja sai töitä sen jälkeen Japanista, mikä oli hänen motivaatiolistallaan.

Entäpä, mikä on minun motivaationi? Minulla on useampikin syy opiskella japanin kieltä. Haluan oppia lukemaan muun muassa japanilaisia (koira)lehtiä sekä ymmärtämään paremmin kulttuuria ja kaupunkikuvaa. Ihmisiäkin, vaikka moni tuttavani puhuukin sujuvaa englantia Japanissa.

 

Nyt olisi kiva kuulla, jos sinä olet äskettäin opiskellut jotain vierasta kieltä, että:

 

Millaiset keinot sinä olet kokenut tärkeäksi uuden kielen opiskelussa?

Kerro vinkkisi alla olevassa kommentointikentässä, niin mahdollisimman moni pääsee hyötymään niistä.

 

Hanamijuttuihin pääsen ehkä kahden vuoden päästä, jos jatkan kansalaisopiston kurssilla opiskelemista lukukausi toisensa jälkeen. Mutta selasin vähän ennakkoon tätä kivaa kurssikirjaani ja ihailin kuvia.
Hanamijuttuihin pääsen ehkä kahden vuoden päästä, jos jatkan kansalaisopiston kurssilla opiskelemista lukukausi toisensa jälkeen. Mutta selasin vähän ennakkoon tätä kivaa kurssikirjaani ja ihailin kuvia.

 

Lisää aiheesta:

Kommentit (8)

Kanerva

Quizlet. Pelillinen, oppii kuulemalla ja näkemällä yhtä aikaa (esim. Flash cardsit), voi laatia omia kuva-sanalistoja, nopeasti löytää esimerkiksi kirjan nimen ja kappaleen mukaan toisten valmiiksi luomia sanalistoja.

Tsemppiä opintoihin, ja ihanaa, että pääset taas matkaan!

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Kaunis kiitos, Kanerva.
Täytyypä heti ladata tuo Quizlet. Se kuulostaa todella mainiolta.
Kiva, että kävit kertomassa siitä. Ja kaunista syksyn jatkoa sinulle! :-)

Nisu

Hep, täällä toinen aloitteleva Japanin kielen opiskelija. Olen alkeiskurssin lisäksi harjoitellut LingoDeer -mobiilisovelluksen avulla ja olen kyllä tykännyt siitä. Tuo Duolingo menee kyllä heti kokeiluun, näyttää itse asiassa ainakin kuvien perusteella paremmalta ja monipuolisemmalta. Tsemppiä opiskeluun! Mahtavaa kuulla että uusi Japanin reissu on jo aivan pian - jään innolla odottelemaan uusia blogikirjoituksia Japanista. Oma (ensimmäinen) reissu on jo askeleen lähempänä, kun ostin vihdoin lentoliput ensi keväälle. :)

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Moi Nisu.
Kiva, kun kävit tervehtimässä. Olen puolestaan kuullut viime aikoina tuosta Lingodeeristä hyviä juttuja, joten taidanpa ladata sen piakoin ja opetella kieltä senkin avulla. Harmi, että vuorokauden tunnit tuntuvat loppuvan kesken jo muutenkin.
Ja kyllä, tarkoitukseni on blogata Japanista. Toivottavasti saat irti postauksistani jotain hyödyllistäkin omaa reissuasi varten. Huippua, että sinulla on tiedossa Japaniin kevätmatka. Se on ihan parasta!

Terhi B

Hei! Aloitin itsekin kansalaisopiston Japanin kielikurssin joitakin vuosia takaperin, mutta en jaksanut käydä tunneilla, koska kurssi eteni hitaasti ja opiskelumenetelmä oli äärettömän tylsä. Löysin onneksi lähikirjastosta cd-kielikurssin nimeltä Michel Thomas method, Japanese beginners course ja japanese advanced course. Niiden kuuntelu mullisti koko käsitykseni kielenopiskelusta. Voin luvata, että jos lainaat nuo cd-kurssit ja kuuntelet ne huolella läpi pariin kertaan, niin pääset kolmessa kuukaudessa jo yllättävän pitkälle. Kurssin lisäksi voin vielä suositella Ankia, opiskeluun tarkoitettua appia, johon saa ladattua esim. Japanese core 2000 pakkoja. Opettelen kanjeja ja kirjoitusta, niin että kirjoittelen kaikki lauseet mitä tulee päivän korteissa. Hidasta, mutta japanin kirjoituksen opetteluun menee kuitenkin huomattavasti enemmän aikaa kuin puheen oppimiseen. Kannattaa myös pitää mielessä, että kirjoitus, lukeminen, kuuntelu, puhuminen ja ääneen lukeminen ovat kaikki eri taitoja, joita aivojen eri osat käsittelevät. Ei siis kannata luovuttaa, jos tuntuu, että jokin osa-alue tökkii. Sitä voi parantaa harjoittelemalla. Onnea opiskeluun!

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Hei Terhi B.
Olet todellinen aarre.
Olen jo välillä pohtinut, että työviksen tahti on vähän hidas. Tuota Ankia on moni suositellut.
Ja nuo cd:t kuulostavat kyllä mainiolta opiskelumateriaalilta.
Ihanaa, että japanin opiskelijat ja oppineet käyvät vinkkaamassa täällä metodejaan.
Domo arigato. 😀

Sartsaboo

Opin nopeasti Duolingolla hollantia vuosi sitten ja opiskelen edelleenkin. Hollanti on aika helppo kieli (muita kieliä opiskelleena) mutta yllättäin, miten nopeasti sovelluksella sitä oppi. Lauseet ovat tosin kummallisia esim." Ei, minä en ole omena" 😂

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Sinä olet kyllä nopea oppija! Hienoa ja kiitos, kun kävit kommentoimassa, Sartsaboo. :-)
Tuohon lauseiden kummallisuuteen olen myös törmännyt. Mm. "Otan kaikki vaatteet pois talvella." :-)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat