Rakastan herkuttelua, olen aina rakastanut. Suolainen, makea, hyvä ruoka ja viini, mikä tahansa herkku! Tämä on itselleni ihana, mutta samalla todella vaikea aihe. Herkutteluun on nimittäin linkittynyt omalla kohdallani vuosikausien ajan vahva kierre:

 

1) teko: herkuttelu

2) tunne: syyllisyys

3) emootio: itsesyytös

4) reaktio: rankaiseminen

5) uusi tunne: suru

6) sen aikaansaama emootio: pettymys

7) reaktio/teko: lohtusyöminen

8) jälleen syyllisyydentunne...

 

Tämä kaava on alkanut muodostua jo varsin varhaisessa vaiheessa, ollessani ala-asteikäinen. Se on jatkunut on-off läpi koko nuoruuteni, varhaisaikuisuuteni ja myös aikuusuuden. Jos haluat lukea tarinani, kirjoitin sen suodattamattoman rehellisesti auki kesän alussa TÄNNE. Tässä postauksessa haluan kuitenkin kertoa mitä olen viime vuosien ja erityisesti viime kuukausien aikana oppinut, ja minkälaisia keinoja olen käyttänyt löytääkseni sallitun ja hallitun herkuttelun ilon. 

 

 

1) ARMOLLISUUS

Tämä on ollut tärkein osa tuon toistuvan kaavani purkamisprosessia. Helposti tulee lähdettyä muuttamaan omaa tapaa tai käyttäytymismallia tiukan kurin avulla. "Nyt joku roti tähän hommaan, nyt loppuu mässäily! Ei kukaan järkevä ihminen toimi noin." Niinpä, ei toimikaan, mutta negatiivissävytteinen, soimaava ja syyttävä asenne omaa toimintaa kohtaan on kuin heittäisi bensaa syyllisyyden tuntemisen ja siitä seuraavan itsesyytöksen liekkeihin. Olen yrittänyt tuota keinoa niiiiiiiiin monta kertaa, niiiiiiiiiin monella tapaa. Olen kieltänyt itseltäni asioita, pitänyt itseäni kurissa ja nuhteessa, asettanut ehtoja ja deadlineja, ollut ankara, sallimaton ja armoton itseäni kohtaan. Ja jokainen yritelmä on sysännyt takaisin tuohon kierteeseen. Eräs kesä päätin, etten saisi pukeutua kuin säkkimäisiin, rumiin mekkoihin, ennen kuin olisin päässyt eroon herkuttelukierteestäni ja pudottanut X kiloa painoani. Tämä johti siihen, että sulkeuduin itseeni. En halunnut näyttäytyä ulkona, koska en enää välittänyt ulkonäöstäni. Näytin joka tapauksessa kamalalta perunasäkkiasuissani, joten parempi oli pysyä sisällä ja olla välittämättä itsestään lainkaan. Voin henkisesti entistä huonommin ja arvatkaapa vaan mihin se johti? Herkutteluun pakenemiseen, tietenkin.

Hommaan tuli loppu vasta kesällä 2014, jolloin kohtasin itseni kunnolla. Päätin, että nyt saa riittää, haluan voida hyvin ja olla onnellinen. Tuolloin päätin myös kokeilla uutta keinoa, suhtautua itseeni ja kaikkeen tekemääni armollisesti, empaattisesti ja ymmärtäen. Juuri niinkuin kuka tahansa toivoisi itseensä suhtauduttavan, uskoisin! Siitä se sitten lähti, olin saanut langan päästä kiinni ja aloin purkamaan vyyhtiä pikkuhiljaa.

 

 

 

Tahtominen on viisasta ja vahvaa, päämäärätietoista,

kun taas haluaminen on teiniangsteissa räpiköivää,

levällään olevaa ja vaikutuksille erittäin altista energiaa.

 

 

2) TAHTOMISEN JA HALUAMISEN EROTTAMINEN

Seuraava vaihe on ymmärtää näiden kahden energian laadun ero! Tahtominen syntyy syvällä itsessä, oman näkemykseni mukaan mielen sopukoissa. Se on vahvasti älyllistä energiaa jonka työparina toimii aina oma voima, oman itsen ydinmoottori, eli se jokaisen sisältä löytyvä ”siemenasetus”, johon viittaan #YESICAN-viikon 4 onnea ruotivassa postauksessani!

No entäs sitten haluaminen? Sekin löytyy mielestä, mutta sillä ei ole kytköstä omaan ytimeen ja omaan voimaan. Sitä sensijaan ruokkivat tunteet, emootiot ja niitä laukaisevat ulkopuoliset ärsykkeet.  Se on varsin reaktiivista energiaa, kuin mielen fosforia joka syttyy itsestään palamaan joutuessaan kosketuksiin ilman hapen kanssa! Haluaminen ei siis tarvitse paljoakaan, kun se jo aiheuttaa reaktion.

Itselleni kesti kauan erottaa nämä kaksi toisistaan, tai siis ymmärtää niiden ero. Tämä liittyy herkutteluuni siten, että useimmiten olen päätynyt herkkujen pariin haluamisen johdattamana. Olen alitajuisesti halunnut pois jostain tilanteesta, olen halunnut syödä/juoda itseni johonkin toiseen tilaan, olen halunnut hetkellistä mielihyvää, olen halunnut tyydytystä jollekin täyttymättömälle. Ja tässä on nyt todella tärkeä kohta, joka täytyy ymmärtää voidakseen sallia itselleen herkuttelun ja samalla tehdä sen hallitusti. Opettele kuuntelemaan itseäsi ja kysy onko herkutteluhetkesi taustalla tahtominen vai haluaminen. Salliva, hallittu herkuttelu on paineetonta, tunteista ja emootioista vapaata toimintaa. Tottakai se tuottaa aistiärsykkein mielihyvää ja nostaa sekä fyysistä, että psyykkistä vireystilaa, se on nimenomaan herkuttelun tarkoitus! Sen jälkeen kuuluu olla hyvä olla. Jos herkkuhetken aikana tai sen jälkeen pintaan nousee mitään negatiivista, on jotain pielessä.

Annan konkreettisen esimerkin omasta elämästäni. Te jotka olette seuranneet näitä #YESICAN-blogipostauksiani ja videoitani, olette varmasti huomanneet, että tykkään mustasta kahvista. Se on osa aamurutiiniani, usein fiilistelen jo illalla seuraavan aamun kahvihetkeäni. Viime talvena tuon hetkeni energia alkoi kuitenkin muuttua. Voin henkisesti ja fyysisesti huonosti, enkä kyennyt pitämään elämässäni muusta kiinni, kuin tuosta aamuisesta kahvituokiostani. Olen yrittäjä, joten teen töitä usein myös kotoa käsin. Aloin pitkittää aamujani, keitin toisen pannullisen kahvia, roikuin kahvissani kuin pelastuslautassa toivoen, että koko muu päivä lipuisi vaivihkaa ohi. En syönyt kunnon aamupalaa, vaan ”ravitsin” kehoani ja mieltäni kahvilla. Ja tällä ei todellakaan ole mitään tekemistä kofeiiniaddiktion kanssa, voin olla ilman kahvia koska tahansa, enkä tarvitse sitä herätäkseni. Sensijaan olen aina rakastanut sen tuoksua, hidasta valmistamista ja höyryävän kuumana nauttimista. Joka tapauksessa nämä entiset ihanat hetkeni alkoivat muuttua painostaviksi, kehoni tuntui happamalta, rytmini meni sekaisin, koska roikuin aamutakki päällä kahvipannuni kahvassa kiinni helposti puoleen päivään… Samalla aktivoitui postauksen alussa kuvailemani kierre. Soimasin itseäni siitäKIN, että olin päästänyt itselleni ”pyhän” nautintohetken muuttumaan energialtaan ahdistavaksi. Ja ahdistuin entisestään…

 

 

3) PAKENEMINEN, SIJAISTEKEMINEN

Tästä tuleekin hyvä aasinsilta seuraavaan aiheeseen. Ei tarvitse olla Freud tai Jung tajutakseen, että yritin paeta huonovointisuuttani. En halunnut kohdata sitä, vaan etsin tilalle sijaistekemistä. Tuon aamuhetkeni kohdalla kyse oli herkustani kahvista, mutta oh boy, oh boy, mitä kaikkea muuta mukaan tulikaan. Kaikki ne herkut, kaikki se skumppa, kaikki ne ruoka-annokset… Tukotin ja turrutin, palasin jälleen sinne vuosikausia sitten aktivoituneeseen kaavaan (tästä aiheesta lisää aiemmin mainitsemassani postauksessa). Tajusin kyllä mitä tein ja mitä tapahtui. Ostin ”Eroon tunnesyömisestä”-kirjan, jota luin kiukustuneena. Fiksu elämäntaparemonttien ja itsetutkiskelun konkari huusi pääni sisällä: ”Mitä helvettiä sä teet, nainen…?!”, ja pieni minä parkui takaisin. ”Haista sinä huilu, en tiedä, enkä ymmärrä miksi olen TAAS tässä tilanteessa!” Kehoni alkoi muuttua, mieli veteli mustiin, sukelsin sy-väl-lä.

Olen kokenut muutaman kerran tosi voimakkaasti, kuinka tietty emootio laukaisee jollain tapaa pakonomaisen tarpeen syödä jotain, useimmiten herkkuja. Samoin uupumus-väsymys on itselleni tila, jolloin haluaminen vetää ohituskaistaa oman tahdon voimani ohi, heilutellen keskisormea mennessään. Ja tästä seuraa, arvatkaapa… Jep, postauksen alun kierteeseen syöksyminen. Olen tehnyt aktiivista, todella syväluotaavaa ja jopa raadollista itsetutkiskelua kesästä 2014 lähtien. Syksyllä 2015 pääsin  tietynlaiseen tasapainotilaan itseni kanssa, jonka myötä kehoni pysyi hyvässä, hoikassa kunnossa ja luulin päässeeni samalla tuosta haluamisen ohjaamasta viscious circle-herkkutukotuskierteestäni  lopullisesti. Reilun kahden vuoden aikana harjottelin seuraavaa kahta kohtaa.

 

 

4) TIETOISET VALINNAT

Jos ja kun herkuttelet, tee se tietoisesti ja sallivasti. Tämä ei ole mitään ”mindfulness-sanahelinää”, vaan todella tärkeä pointti. Ei ole mitään järkeä ladata herkkuhetkeen negatiivisuutta, mikä nautiskeluhetki se sellainen on?! Herkuttelusta ON tarkoitus nauttia. Toisaalta siinäkään ei ole mitään mieltä (kirjaimellisesti!), että sulkee omat tunteet ja tuntemukset pois, ja mättää turtana herkut sisuksiinsa. Näin tunnistan ainakin itse tekeväni kun tiedän herkuttelevani väärällä kärjellä, haluamisen johdattamana, jolloin muka-nautin omasta ajastani vetäen raivolla pussin sipsejä tai pussin Susu-paloja. Tämä tapa aktivoitui uudestaan parin vuoden balanssin jälkeen viime talvena, ja edelleen joudun tekemään sen kanssa töitä. Tunnistan kaavan aktivoitumisen, mutta käyttäytymiseeni on viime aikoina tullut uusi taso. Saan itseni uskomaan tekeväni tietoisen valinnan herkuttelun suhteen ja tahtovani tehdä niin. Olen hitokseen hyvä huijaamaan itseäni varsinkin tämän asian kanssa! Haluamiseni on todella ovela, se uskottelee olevansa tietoinen valinta, ja saatuaan herkutteluhaluni herätettyä, se vetelee röyhkeästi ohituskaistaa tahdon voimalleni ilkikurisesti lällättäen.

 

 

5) KOHTUUS, eli HALLITTU SALLIMINEN

Viimeinen kohta on helppoa kuin heinänteko, jos ja kun neljä ensimmäistä kohtaa ovat hallussa. Valitettavasti tuo lällättävä Haluan!-ilkimys vaan vaikuttaa tähänkin, ja saa ainakin itseni kapsahtamaan välillä edelleen ihan järjettömään kohtuuttomuuteen herkkujen suhteen. Joskus tuntuu, ettei mikään riitä, ja olen miettinyt, että pitääkö ilmoittautua johonkin Häpeällisten Herkuttelijoiden tukiryhmään?! Kohtuuteen ja kohtuuttomuuteen kiteytyy aika paljon edelläolevien kohtien negatiiivsta latausta. Kohtuuttomuus on aina pakenemista, olipa kyseessä oikeastaan kohtuuttomuus missä tahansa asiassa. Se johtaa aina fyysiseen ja henkiseen pahoinvointiin. Nousee syyllisyys ja häpeä, seuraa reaktio, eli  itsesyytös ja rangaistus, joka on ainakin itselläni usein entistä huonomman olon aikaan saaminen ja henkinen piiskaaminen. Kun haluamiseni jyrää tahdon voimani, homma ei todellakaan ole hallinnassani ja sallimiseni muuttuu täysin kohtuuttomaksi.

 

Pattitilanne.

 

Paitsi ettei ole! Jotain se parin vuoden harjoittelu sai aikaan, jostain sain kiinni tämänkin kohdan suhteen. Kaikki ratkeaa postauksen kohdalla yksi: ARMOLLISUUS. Vaikka edelleen kompastelen herkutteluni kanssa, ymmärrän ja hyväksyn tilanteen. Se ei tarkoita, että antaudun tai heittäydyn siihen toivottomana, vaan kohtaan herkutteluni empatialla. Tunnustan itselleni mitä teen. Tunnistan milloin herkuttelen haluamisen, milloin tahdon voimalla. Vaikka välillä vedänkin sillä väärällä, teen sen tiedostaen. Olen joskus ollut (viimeksi tämän viikon keskiviikkona) sen sortin jengoilla, että olen tietoisesti todennut haluamiselleni, että "Fine, en jaksa taistella. Annetaan mennä." Syyllisyyden tunteet meinaavat nousta pintaan, mutta silloin olen hengitellyt ja saattanut myös itkeä omaa tilaani, sitä etten voi siinä hetkessä hyvin, ja hakeudun herkkujen pariin. Mutta samalla olen kuunnellut ja yrittänyt kohdata haluamiseni takana olevaa aktivoitunutta tunnetta, jota pakenen herkkuihin. Tuo on vaikeaa, mutta olen ylpeä siitä, että yritän, enkä antaudu ja lamaannu.

 

 

Vaikka olisin vetänyt herkkuöverit, en koskaan mene nukkumaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä potien.

 

Voin olla pahoillani siitä, että olen kohdellut kehoani huonosti, mutten anna sen vaikuttaa omaan yleisolotilaani liikaa. Välillä haluaminen on jatkunut vielä seuraavanakin päivänä, varsinkin silloin olen heristänyt korviani entisestään sen taustalla oleville tuntemuksille. Omalla kohdallani reagoiminen tapahtuu tällä syömisen/herkuttelun tasolla ja olen hyväksynyt sen. En ole enää pettynyt itseeni, tai vihainen, vaan olen armollinen. Sallin asioiden tapahtua ja yritän ymmärtää mitä niiden taustalla on.

Kaikilla ei ole tällaisia issueita herkkujen suhteen, mutta tiedän, että on monia, jotka jakavat kanssani tämän haasteen. Kokemuksesta voin kertoa, että hallittu sallimisen tila on ihanan vapauttava. Paine on poissa ja herkuttelusta voi nauttia ilman minkäänlaista syyllisyydentunnetta. Opettelen jälleen uudestaan hallittua sallimista ja samalla myös uutta tuttavuutta, sallittua ja hallittua haluamista. Välillä sille teiniangstiselle haluamiselle on ihan hyvä antaa periksi. Tärkeintä tässäkin nuorisokasvatuksessa on kuitenkin se kuunteleminen. Mistä kiukku/paniikki/ahdistus kumpuaa, mille tunteelle haluaminen huutaa huomiota?

 

 

Kommentit (7)

Vierailija

En jaksanut lukea oli niin pitkä sepustus. Olen antanut vanhempien ja viisaampien miesten kertoa itselleni, että kaikki naisten ongelmat johtuvat yleensä miehistä tai niiden puutteesta, tiedä sitten päteekö tähän.

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Moikka vierailija, kiva, että jaksoit kuitenkin kommentoida! <3 Ei kannata luulla ketään itseään viisaammaksi ja varsinkaan antaa kenenkään kertoa itselleen asioita. Ei ongelmilla, tai tämän herkuttelun suhteen puhuisin omalla kohdallani haasteesta, ole mitään tekemistä toisen sukupuolen, tai edes kenenkään toisen ihmisen kanssa. Vähän turhan yksioikoinen selitys makuuni! :D 

Vierailija

Täytyi kyllä hieman ensin venytellä ja kiillottaa kaljua ennen kuin jaksoin kommentoida, mutta suoriuduin lopulta.

"Ei kannata luulla/antaa kertoa" Hmmh onko näin, eikö tuollainen ajatus vie ikään kuin pohjan pois koko toiminnaltasi...

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Äläs nyt, rakas vierailija....! ;) Jaan ja kerron tässä #YESICAN-blogissani asioita, jotka ovat toimineet itselleni, en suinkaan julista niitä kaikille toimiviksi totuuksiksi. Ihan mahtavaa, että suoriuduit ja jaksoit kommentoida. Venyttely ja syvä sisään- ja uloshengitys yleensä auttavat jaksamaan, ainakin itseäni. Ihanaa syksyn jatkoa! <3

Vierailija

Hupaisa nainen...

No en välttämättä yhtyisi tuohon suorilta käsin. Mutta olkoon nyt ja kai ihmisillä täytyy olla jonkinlainen vastuu jos uskovat kaiken maailman korvakynttelisteihin.)

Mielyttävää jumppailua myös sinulle sekä syksyä ja onhan se kuitenkin hyvä kun ikääntyvä nainen pitää kunnostaan huolta.

N

Mä olen opetellut viimevuosina sanomaan itselleni "ei se mitään, aina ei tarvitse jaksaa." Aina ei ole helppoa antaa itselleen anteeksi/antaa lupaa/ antaa vain olla, oli sitten kyse herkuttelusta tai siivoamisesta. Itselläni on siivoaminen ja asunnon siisteys jotenkin sairaasti verrannollinen omaan arvooni. Tästäkin olen vähitellen opetellut pois. Stressaantuneena ja huonosti nukkuneena vanhat tavat hiipivät pintaan. Lohtuherkkuja ruoan sijaan, maanista siivoamista rättiväsyneenä.

Vaikeinta on ollut hyväksyä että minun vuorokauteeni ja viikko-ohjelmaani pitää mahduttaa tekemättömyyttä, lepoa ja yksinoloa enemmän kuin monille muille. Pää ei kestä eikä palaudu jos en saa "olla". Jään jumiin, olen koko ajan pienillä ylikierroksilla. Josta seuraa nopeasti pieni stressitila (herkutelu, siivoaminen, arvoton olo) joka kasvaa ja kasvaa jos en saa sitä katkaistua. 

Kiitos Mariela <3

Mariela
Liittynyt18.6.2018

Moikka N, Kiitos jakamisesta. <3 Tosiaan sijaiskäyttäytyminen, kohtuuttomuus jopa mania voivat helposti kohdistua kotiin, työn tekemiseen, liikkumiseen, MIHIN VAAN!!! Kaikessa ratkaisun avain löytyy armosta ja itsen kuuntelemisesta. On mahtavaa, että oot tunnistanut oman tilan ja ei minkään tekemisen tarpeen, se on supertärkeää, ja todella sallittua! Ylikierroksilla käymisestä ja pattitilanteista ei pääse millään muulla, kuin sillä, että löytää rentouden tilan, edes hetkellisesti. Löysin juuri vanhoista Kundaliinijoogaopekoulutuksen muistiinpanoistani tällaisen lauseen: Rentous ja rentoutuminen = ei vastustamista, ei paineistamista/paineistumista ja kykyä päästää irti. Allekirjoitan! <3

Seuraa 

Tässä blogissa Mariela Sarkima johdattelee lukijat matkalle kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän on itse käynyt läpi ison elämänmuutosprosessin ja pistää nyt parhaat palat oppimastaan kiertoon. #YESICAN-blogissa Mariela jakaa inspiraatiota, harjoituksia, kauneudenhoito- ja hyvinvointivinkkejä sekä meditaatio- ja läsnäoloharjoitteita. 

Hyvinvointi on jo meissä, kaivetaan se esiin!

Me Naiset -lehdestä löydät Marielan #YESICAN-palstan ja paljon muuta ihanaa sisältöä. Tilaa Me Naiset #YESICAN-erikoishintaan tästä!


 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Elokuu
Heinäkuu