Tämä helppo, aloittelijoillekin täydellisesti sopiva meditaatio on ensimmäinen, jota rupesin aikanaan itse tekemään säännöllisesti räpiköidessäni isossa mielen myrskyssä. Avioliittoni oli päättymässä. Tuntui, että kaikki ympärilläni sortuu, enkä saanut otetta mistään. Kävin tuolloin Inderjit Kaur Khalsan vetämää Chakrapolkukurssia, jonka päätteeksi sain kotitehtäväksi ankkuroitua oman sydämeni äärelle tämän rauhallisen hengitysharjoituksen sisältävän meditaation avulla. Kyyneleet valuivat ja minä hengitin… Vaikka maailma ympärilläni tuntui murenevan, sain tämän meditaation avulla edes hetkeksi rauhoituttua ja koettua pienen hengähdyksen oman tuskani keskellä. Palaan tämän rakkaan meditaation pariin edelleen aina, kun haluan kuulla oman sydämeni äänen ja rauhoittua sen äärellä.

 

Tee harjoitusta 3-11 minuuttia, halutessasi ja edistyessäsi voit pidentää aikaa jopa puolesta tunnista tuntiin.

 

• • • • • • • • • • • • • •

Mitä pidempään vietät aikaa sydäntäsi ja mieltäsi rauhoittaen,

sitä paremmin voit kuulla niiden todellisen äänen.

Hiljaisen toiveen maailman melskeen takana.

• • • • • • • • • • • • • •

 

 

Rauhallisen sydämen meditaation hengityskierrossa on neljä osaa:

1) syvä sisäänhengitys

2) hengityksen pidätys

3) uloshengitys

4) hengityksen pidätys

 

Etsiydy itsellesi sopivaan istuma-asentoon, jossa saat pidettyä selän suorana ja hartiat rentoina. Sulje silmäsi ja ala hengitellä nenän kautta sisään ja ulos rauhalliseen tahtiin. Ala vähitellen hengittää yllä mainitun kaavan mukaan. Pidä kierron osat yhtä pitkinä, älä pakota tai pinnistä. Voit aloittaa laskemalla mielessäsi rauhallisesti neljään jokaisen kierron osan aikana. Anna hengityksen virrata vapaasti ja pidätä väleissä pehmeästi. 

Palaa meditaation jälkeen takaisin itseäsi ympäröivään tilaan hengittämällä syvään nenän kautta sisään ja ulos. Toista tämä kolme kertaa, jonka jälkeen palaa jälleen normaaliin, rauhalliseen hengitysrytmiin. Laske kädet polvien päälle ja jää vielä hetkeksi kuuntelemaan omaa olotilaasi.

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Tässä blogissa Mariela Sarkima johdattelee lukijat matkalle kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän on itse käynyt läpi ison elämänmuutosprosessin ja pistää nyt parhaat palat oppimastaan kiertoon. #YESICAN-blogissa Mariela jakaa inspiraatiota, harjoituksia, kauneudenhoito- ja hyvinvointivinkkejä sekä meditaatio- ja läsnäoloharjoitteita. 

Hyvinvointi on jo meissä, kaivetaan se esiin!

Me Naiset -lehdestä löydät Marielan #YESICAN-palstan ja paljon muuta ihanaa sisältöä. Tilaa Me Naiset #YESICAN-erikoishintaan tästä!


 

Blogiarkisto

2018
Elokuu
Heinäkuu