Kirjoitukset avainsanalla #YESICAN-harjoitus

Kokeile tätä muutaman minuutin virkistyshetkeä, jos kesken päivää tuntuu, ettei virta meinaa riittää iltaan saakka.

Harjoituksessa saa haukotella luvan kanssa, kehoa hangataan ja läiskytellään ja jalkoja tömistellään antaumuksella lattiiaa vasten, jolloin energiat lähtevät kunnolla liikkeelle. Tämä kehoa ja mieltä piristävä harjoitus toimii täydellisesti myös aamu-unisen herättäjänä! 

 

 

Kommentit (0)

Tee tämä läsnäoloharjoitus peilin ääressä. Peili voi olla minkälainen tahansa, mutta kokovartalopeili toimii tarkoitukseen parhaiten.

Luo lempeä yhteys kohtaamalla peilissä oma kaunis itsesi.

 

 

 

Kommentit (0)

Yleensä kauneudesta puhuttaessa tarkoitetaan aistein havaittavaa miellyttävyyttä. Seesteinen järvimaisema on kaunis, koska ”silmä lepää” harmonisissa väreissä ja muodoissa maisemaa katsellessa. Joku on kaunis, koska hänellä on sopusuhtaiset kasvot ja vartalo. Jollain on kaunis koti, koska sisustus on harkittu ja asiat on laitettu harmonisesti tai mielenkiintoisesti esille. Musiikki on kaunista, kun se saa kylmät väreet kulkemaan ihoa pitkin.

 

Mitä kauneus on, mitä tarkoittaa 

kokea ja nähdä itsensä kauniina?

 

Oletko pohtinut milloin aistit kauneutta ympärilläsi? Milloin upeat kukkaistutukset tai pilvenhattaramuodostelmat sinisellä taivaankannella saavat sinut huokailemaan ihastuksesta? Yleensä onnellisessa ja tyytyväisessä mielentilassa, eikö? Entäpä oman itsen ihastelu, tai edes tyytyväinen hymähtäminen omalle peilikuvalle, koska sitä tapahtuu? Silloin, kun olo on tasapainoinen eikö totta? Entäpä milloin iloisesti leikkivät lapset ärsyttävät ja utuisen päivän harmaus näyttää rumalta ja likaiselta? Yleensä silloin, kun oman itsen sisällä on juuri noita samoja tuntemuksia...

 

Kauneus herättää tunteen.

 

Kauneus ei siis ole ainoastaan aistein havaittavaa miellyttävyyttä, vaan sen kokeminen on olotila, johon vaikuttavat omien mieltymysten lisäksi tunteet, emootiot ja ennenkaikkea senhetkinen oma sisäinen kokemus itsestä. Rohkenen jopa sanoa, että oman onnellisuuden aste. Onnettomana ja tyytymättömänä on todella vaikea aistia kauneutta, saatika sitten tuntea ja kokea sitä itsessään, tai vielä vähemmän levittää sitä itsestä ulospäin. Usein on myös niin, että on helppoa nähdä kauneutta ympärillään, mutta täysin mahdotonta tunnistaa ja kohdata sitä omassa itsessään. Syntyy ristiriita, johon on liian helppo kompastua oman ulkonäön- ja muodon, omien taitojen ja kykenevyyden, tai vaikkapa oman ilmaisun suhteen. Omaan kauneuteen linkittyy vahvasti itsensä arvostaminen, kunnioittaminen ja itsenä hyväksyminen.

 

Millaisen sisäisen kuvan olet maalannut itsestäsi, heijastuu ulospäin sanoina, tekoina ja kaikkena ilmaisuna.

 

Omaa sisäistä kauneutta saattaa olla vaikea tunnistaa ja ennenkaikkea tunnustaa ilman harjoittelua.

Siispä harjoitellaan, tarvitset avuksi vihkon tai paperin sekä kynän.

Muistele ensimmäiseksi kehuja, kohteliaisuuksia ja positiivisia kommentteja, joita olet saanut ystäviltä, tutuilta, työ- tai opiskelukavereilta, sukulaisilta, keneltä tahansa. Äläkä väitä, ettet ole koskaan kuullut mitään positiivista itsestäsi, ei pidä paikkansa! Kommentit voivat liittyä mihin tahansa sanomiseesi, tekemiseesi, taitoosi, ulkonäköösi, luonteenpiirteeseesi, ihan mihin tahansa, kunhan ne koskevat vain ja ainoastaan sinua ja ovat positiivisia. Voit kaivella muistilokeroitasi vaikka kuinka pitkälle!

 

Listaa muistamiasi kommentteja allekkain paperille näin:

• Käännä saamasi palaute minä-muotoon, eli totea itsellesi mitä olet kuullut itsestäsi.

Esimerkki: Sä olet aina niin positiivinen ja inspiroiva! – Olen positiivinen ja inspiroiva.

 

Ei ole väliä tuleeko lauseita yksi vai 101, kunhan olet rehellisesti kaivellut muistiasi. Älä myöskään jätä kirjaamatta saamiasi kohteliaisuuksia, joista et ollut samaa mieltä. Jos joku toinen on todennut sinulle mitä tahansa positiivista, se ansaitsee tulla kirjatuksi tähän listaan!

 

• Jatka harjoitusta listaamalla samalla tavalla omia positiivisia kommentteja itsestäsi. Ne voivat hyvin olla samoja asioita, joista olet saanut hyvää palautetta muilta, tai jotain ihan muuta.

- Mistä asioista olet ylpeä itsessäsi? Mihin olet tyytyväinen? Mikä omassa toiminnassasi saa sinut tuntemaan positiivisuutta itsessäsi?

 

HUOM!

Tämä on monesti sellainen työstötilanne, johon Sitku ja Mutku puuttuvat mielellään.

Älä anna kaverusten huudella ja ehdollistaa omaa kommentointiasi, vaan kirjoita lauseet reippaasti

SELKEINÄ TÄSSÄ AJASSA ILMAISTUINA TOSILAUSEINA.

 

 

• Tutkaile näitä kahta listaa, eli muiden ja itsesi antamaa positiivista palautetta itsellesi.

• Jos listoilta löytyy samoja asioita, ympyröi ne ja tee niistä vielä kolmas, oma listansa.

 

• Tarkastele lopuksi kaikkia kirjaamiasi lauseita ja tunnustele minkälaisia tunteita niiden lukeminen herättää sisälläsi. Voit myös kokeilla sanoa lauseita ääneen, vertaa millaisen olotilan saa aikaan toisilta tai itseltä saatu positiivinen palaute. Herättääkö jokin muilta saamasi kommentti sisälläsi vastustusta, eikä se siitä syystä päätynyt ympyröidyksi ja kolmannelle ”yhteislistalle”? Pohdi mistä johtuu, että muut näkevät/kokevat tämän positiivisen asian sinusta, muttet itse tee niin.

 

• Käy sen jälkeen läpi omakehulistaltasi ne lauseet, joita et ympyröinyt. Mieti mistä syystä nämä itsestäsi positiivisena kokemat asiat eivät heijastu ulospäin niin, että lähelläsi olevat ihmiset huomioisivat ne.

 

• Käy lopuksi läpi kolmas listasi, johon kirjasit kaikki ne positiiviset asiat, jotka koet itse itsetäsi ja olet myös saanut muilta palautetta samojen asioiden heijastumisesta positiivisena ulospäin. Mitä nämä lauseet saavat sinut tuntemaan?

 

Aina ei ole helppoa ymmärtää ja hyväksyä omaa kauneuttaan. Välillä muut näkevät oman sisäisen tai ulkoisen kauneuden, vaikkei itse kykene sitä tunnistamaan. Toisinaan asia voi myös olla päinvastoin, jolloin itse tiedostaa oman kauneutensa, mutta se ei jostain syystä välitykään ulospäin. Kaunis ja kokonaisvaltainen tasapainotila syntyy, kun sisäinen ja ullkoinen kohtaavat ja pääsevät ilmentymään yhdessä, käsi kädessä. Opettele siis tunnistamaan ja kohtaamaan oma kauneutesi, nauttien siitä. Säteile kauneutta ulospäin ja nauti myös kaikesta kokemastasi kauneudesta ympärilläsi.

Kommentit (0)

Sitä saa mitä tilaa, on hyvä sanonta, joka pitää todellakin paikkansa. Jotta tuosta lauseesta voi tulla tosi, täytyy ensin tehdä tilaus ja vieläpä uskoa sen toteutumiseen.

 

 

Jotta voi saada tilaamansa,

täytyy tietää mitä tahtoo!

 

Aloita kysymällä itseltäsi: Mitä tahdon enemmän kuin mitään muuta?

Vastauksen löytäminen voi olla haastavaa. Mieli tekee helposti tepposia esittämällä vastalauseita, tai ehdottelemalla, ettei moisen toiveen toteutuminen voi koskaan olla mahdollista. Toisaalta pää voi myös tuntua tyhjältä, mistä muka voisin tietää mitä haluan kaikista eniten maailmassa?! Mieleen saattaa myös tulla asioita, jotka tuovat hetkellistä helpotusta ja tyydytystä. Voin haluta olla rikas ja kuuluisa, hoikempi, menestyneempi, löytää täydellisen parisuhteen, mutta mitä nuo asiat todellisuudessa tuovat elämään? Taloudellista riippumattomuutta, ihailua ja kunnioitusta, toisten hyväksyntää, tukea ja turvaa…? Voisiko oma vastaus löytyä näiden teemojen parista, eikä ”pikavoittoratkaisuista”.

 

 

Omaa tilausta hahmotellessa on todella tärkeää erottaa tahtominen ja haluaminen. Muistutan vielä mitä olen aiemmin maininnut näiden kahden energeettisestä erosta:

Tahtominen on älyllistä energiaa jonka työparina ja moottorina toimii aina oma sisäinen voima.

Haluaminen on tunteisiin ja emootioihin sekä ulkopuolisiin ärsykkeisiin reagoivaa energiaa, jolla ei ole kytköstä omaan sisäiseen voimaan.

 

Kysy siis vielä uudestaan itseltäsi:

Mitä tahdon

enemmän kuin mitään muuta?

 

- Aloita vastaus sanalla TAHDON.

- Vastauksen tulee olla perusmuotoinen, selkeä ja ymmärrettävä lause, joka ei sisällä täydentäviä tai ehdollistavia sivulauseita.

Unohda Sitku ja Mutku, jos ja kun sekä kaikki isi-päätteiset teonsanat! Tämä on TOSILAUSE.

 

 

Kun olet ohittanut mielen vastaväitteet ja huutelut sekä sen tarjoilemat pikavoittoratkaisut, alat olla asian ytimessä. Ajatus, haave ja unelma joka nousee kaikkien edellämainittujen äänten yli on se, mikä nyt laitetaan tilaukseen! Mutta tämän lauseen kirjoittaminen, tai ääneen lausuminenkaan ei vielä riitä, siihen täytyy uskoa! Meille hippimielisille, joihin vahvasti itse kuulun, naureskellaan usein, koska uskomme vetovoiman lakiin. Tuo "mystinen" manifestoimisen laki on saanut paljon palsta- ja blogitilaa puolesta ja vastaan. Pieleen menemisen ja pettymisen vaara piilee siinä, jos toivoo, eli HALUAA jotain. Kirjoitin aiemmin tahtomisen ja haluamisen energioita analysoidessani, että HALUAMISEEN liittyy aina paine ja pakonomasiuus, usein myös pelko ja jopa usko epäonnistumisesta. TAHTOMINEN on näistä vapaa, sillä se on sisäsyntyistä energiaa, jonka tiedämme jo olevan olemassa. Mitään ei tarvitse saavuttaa, vaan houkutella ilmentymään. Ja tämän takia on todella tärkeää tehdä oma tilaus:

 

• SPESIFINÄ JA SELKEÄNÄ, YKSIOIKOISESTI YMMÄRRETTÄVÄNÄ

• TAHDON JA OMAN SISÄISEN VOIMAN AVUSTAMANA

• USKOEN JA LUOTTAEN ITSE OMAN TILAUKSEN TOTEUTUMISEEN

 

Vetovoiman laki on pitänyt omalla kohdallani jo vuosikausien ajan niin hämmästyttävästi paikkansa, etten voi olla uskomatta ja luottamatta siihen! Itseasiassa teen niin päivä päivältä enemmän. En todellakaan väitä, että jos nyt oikein kovasti TAHDON ja laitan tilaukseen maailmanrauhan, se toteutuu. Hommassa on nimittäin sellainen juju, että tilauksen voi tehdä ainoastaan omasta puolestaan. Se miten omat tekoni ja tekemättä jättämiseni vaikuttavat asioihin laajemmin, on eri juttu. Mutta kaikki lähtee siitä, että itselläni on hyvä olla. Saavutan sen mitä tahdon, uskon itseeni ja olen valmis tekemään töitä sen eteen. Sitä se vaatii!

 

 

Energy flows where attention goes.

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tässä blogissa Mariela Sarkima johdattelee lukijat matkalle kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän on itse käynyt läpi ison elämänmuutosprosessin ja pistää nyt parhaat palat oppimastaan kiertoon. #YESICAN-blogissa Mariela jakaa inspiraatiota, harjoituksia, kauneudenhoito- ja hyvinvointivinkkejä sekä meditaatio- ja läsnäoloharjoitteita. 

Hyvinvointi on jo meissä, kaivetaan se esiin!

Me Naiset -lehdestä löydät Marielan #YESICAN-palstan ja paljon muuta ihanaa sisältöä. Tilaa Me Naiset #YESICAN-erikoishintaan tästä!


 

Blogiarkisto

2018
Elokuu
Heinäkuu