Kirjoitukset avainsanalla Ruoka

Jotta arjessa jaksaa, on tärkeää, että varastoista löytyy monipuolisesti ruoka-aineita, joista voi helposti valmistaa maittavaa ruokaa ja eväät matkaan mukaan. Ihan ensimmäisenä kannattaa tehdä tupatarkastus jääkaappiin ja inventoida kuivaruokavarastot! Olen itse sekasyöjä. Suosin kasvisruokaa, mutta syön myös lihaa, kanaa ja kalaa. Kukin tehköön oman ruokainviksensä noudattamansa ruokavalion mukaan ja omat ruoka-aineallergiat ja -yliherkkyydet huomioiden!

Olen keittiökemisti, eli kokeilen kaikenlaista… Rakastan linssejä, niillä saa loihdittua ruokaisia ”Soul Food”-annoksia edullisesti ja helposti. Tykkään tehdä intialaishenkisiä tai Lähi-idän/Pohjois-Afrikan keittiöistä inspiroituneita ruokia, joita maustan monipuolisesti yrteillä ja kuivamausteilla tai maustekastikkeilla. Tykkään myös Aasia-fiiliksistä ruoassa. Siksipä kuivavarastoissani on myös eri riisilajeja, punaisesta riisistä tuli suosikkini toissakesänä Balilla! Se on maukasta ja kuulemma tekee erityisen hyvää suolistolle. Syön myös ihan perussalaatteja ja pasta-annoksia, mutta aina leikittelen mauilla ja tuoksuilla Itsensä ravitseminen ei saa olla tylsää! Varmista siis, että varastossasi on monipuolisesti riisiä/linssejä/papuja. Myös erilaiset siemenet tuovat kivan ja rouskuvan lisän ruokiin.

 

Tuore ja raikas jääkaappi!

Nyrkkisääntönä siis: tuoretta ja tarpeellista! Tuoreet vihannekset ja juurekset muodostavat hyvän perustan ruokavaliolle, puoli kiloa päivässä ei ole mikään vitsi. Tuore luonnonvoima, aka kasvikset pitävät huolta, että aineenvaihdunta pysyy oikealla tavalla liikkeessä ja suolisto voi hyvin.

Suosittelen lämpimästi päästämään irti kaikesta missä on lisättyä sokeria. Eli limut, mehut, jogurtit, välipalaherkut. Ja näitä ei ole tarkoitus korvata tuotteilla, joissa sokeri on korvattu makeutusaineella! Jos tykkäät syödä aamuisin jogurttia, valitse maustamaton luonnonjogurtti ja tuunaa se itse mieleiseksesi tuoreilla hedelmäpaloilla ja marjoilla. Makeutukseen toimii hunaja, tai pikkutilkka Agave- tai taatelisiiraapia! Ja pähkinät, NAM!!! Olen oikea orava, purkeistani löytyy tällä hetkellä viittä eri laatua. Tilaan näitä luomuna netistä puolen kilon säkin kerralla. Pähkinät ovat pelastaneet monessa tilanteessa ja niillä saa aamiaiskulhoihin, välipaloihin ja ruoka-annoksiin kivaa twistiä.  

Valmisruoat- ja kastikkeet kannattaa jättää kauppaan. Masu ja suolisto eivät taatusti pysy kunnossa, jos ruokavalio koostuu eineksistä. En ole mikään ravintotieteilijä, mutta sen verran osaan sanoa, että näitä purkkeja ja paketteja kun kääntää, niin lisäainelista on aikamoinen. Ja suolan määrä! Jos haluaa pysyä virkeänä koko päivän, on ruoan oltava monipuolista ja ravintorikasta. Einekset eivät sitä ole. Piste. :) Jos tämän viikon yhtenä teemana on ollut "Ei tekosyitä", toimii se tässäkin. Kiire ei ole tekosyy suosia eineksiä. I know, välillä on pakko turvautua hätäkeinoihin, mutta lähtökohtaisesti en keksi mitään riittävän hyvää tekosyytä mikä puolustaisi vallmisruoalla itsensä "ravitsemista".

Herkkukaappi tyhjäksi!

Ainakaan itselläni ei pysy sormet erossa vierasvarakekseistä/karkeista/mistä vaan, jos tiedän sellaisia jossain kaapin pohjalla luuraavan! Ei siis kannata pitää jemmassa mitään turhaa... Jos jotain, niin taateleita pahimpaan makeanhimoon. Juujuu, tiedetään! Eivät ole sama asia, kuin suklaa. Hallittu herkuttelu on täysin ok! Jos tiedät, etteivät herkut huutele kaapin perukoilta, vaan ihan oikeastikin pysyvät siellä vieraita varten, siinä tapauksessa pidä ihmeessä niitä säilössä. Itse en kykene hillitsemään omia herkkuhimojani, varsinkaan kun olen väsynyt tai on tietty aika kuukaudesta. Siksipä kotonani ei ole herkkuja, vaan himotuksissani joudun vaivautumaan kauppaan niitä hakemaan! Tuossa kohtaa ehdin kysyä itseltän, että tarvitsenko todella, vai himoitsenko? Useimmiten vastaus on jälkimmäinen, teen tietoisen herkutteluvalinnan ja painelen kauppaan! :D

Kommentit (5)

Seuraa 

Tässä blogissa Mariela Sarkima johdattelee lukijat matkalle kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän on itse käynyt läpi ison elämänmuutosprosessin ja pistää nyt parhaat palat oppimastaan kiertoon. #YESICAN-blogissa Mariela jakaa inspiraatiota, harjoituksia, kauneudenhoito- ja hyvinvointivinkkejä sekä meditaatio- ja läsnäoloharjoitteita. 

Hyvinvointi on jo meissä, kaivetaan se esiin!

Me Naiset -lehdestä löydät Marielan #YESICAN-palstan ja paljon muuta ihanaa sisältöä. Tilaa Me Naiset #YESICAN-erikoishintaan tästä!


 

Blogiarkisto

2018
Elokuu
Heinäkuu