Kun lensin joululomalle Suomeen ikävöin hetken Köpis-arkeani (niin hassulta kuin se tuntuikin), vaikka loman tarpeessa olinkin. Kolmen Suomessa vietetyn joululomaviikon jälkeen, kävikin sitten taas toisinpäin. Onneksi ihminen on sopeutuvainen. Hetken kuluttua sitä huomasi taas sukeltaneensa koulurytmiin mukaan.

Opiskelu vieraalla kielellä on haastavaa ja palkitsevaa. Luin hetki sitten Laura Birnin tähdittämää brittielokuvaa koskevan haastattelun, jossa hän kertoi, että pitkät päivät englantia puhuvan kuvaustiimin kanssa uuvuttivat eri tavoin kuin omalla äidinkielellä työskentely. Olen todennut täällä opiskellessa samaisen asian. Suomen kieli tuntuu myös niin ihanan rikkaalta kieleltä, että toisinaan vastineita ilmaisuille on hankala löytää. Uusien asioiden kuunteleminen ja sulattaminen vie sekin toki oman energiansa. Sitä täytyy olla jotenkin aivan erityisen skarppina, kun se tapahtuu vieraalla kielellä.

Stressin ja vähäisten yöunien keskellä sitä on oppinut myös arvostamaan Suomen tukiverkkoaan entistäkin enemmän. Ne kotona toisinaan itsestään selvältä tuntuvat asiat näyttäytyvät täällä itsekseen arjesta selviytyessä aivan uudessa valossa. Ikävöin Suomesta erityisesti tietenkin Mulania ja lähimmäisiä, mutta varsinkin viikonloppuisin kaipaan myös kotia, omaa saunaa ja luontoa. Luonnossa liikkuminen on aina rauhoittanut mieltäni ja siksi varmasti rantalenkeistä on tullut täällä Köpiksessäkin ollessa sellainen tietynlainen henkireikä. 

Muistoja lomaviikoilta Suomessa:

Lomalla kävimme lenkillä myös Aurinkolahdessa, vanhoissa kotimaisemissa. 

Ihanan rentouttavaa sunnuntaipäivää toverit! Muistetaan olla kiitollisia lähimmäisistämme.

Minä suuntaankin nyt rantalenkille ja sen jälkeen uppoudun koulutehtävien pariin.

<3:Venla

Kommentit (12)

Annukka

Samaa mieltä!! ❤️😍 Oikein toivoo, että opiskelusi päättyisivät jo, jotta pääsisit mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin Maken ja Mulanin luo. ☺️

Vierailija

Miten kauan opintosi kestävät Köpiksessä? Söpöjä kuvia ja tukkasi on upea! 6/5 tuo otsis sinulla :D

Juuli

Samaa kans ihastelin, kun näin tuon teidän yhteiskuvan. Ymmärrän, että haluatte pitää matalaa profiilia, ettekä paljon yhteiskuvia jaa, mutta on sitä tullut mietittyä, että olettekohan vielä yhdessä. Tuli tosi hyvä mieli teidän puolesta :)

Piitu

Ihania Make kuvia 😍 Täältäkin jee. Kauheeta miten luulo ettette oo yhessä voi vaikuttaa tavallisen tallaajan arkeen. Ja kun ootteki niin het on päivä hyvä. Jee 😂

Lj

Täälä kans yks onnellinen kun näkee sinut ja Maken yhä yhdessä ❤😍 mun viikonloppu pelastu!

sanojensekoittaja

Täältä tulee yksi parisuhde kommentti lisää!
Näytätte vaan niin onnellisilta, että melkein itkettää😍😂❤

Mutta voi Mulan❤ Kauhee koirakuume!
Itse oon kans haaveillu ulkomailla opiskelusta, saas nähdä jos se vielä joskus onnistuis😍
Tykkään englannista, mutta varmasti sen kuuntelu ja puhuminen alkaa jossai vaiheessa uuvuttamaan, kun suomi on se oma äidinkieli kuitenkin...
Käykö sulle koskaan niin, että kun vaihat englannista suomeksi niin suomen puhuminen saattaa tuntuu tosi oudolta ja sit kans saattaa sekoilla sanoissa?
Oon itte huomannu et saatan välillä englannin puhumisen jälkeen jäädä ajattelemaan englanniks. Ja esim kerran mun piti sanoa "osallistunut" niin sanoin vahingossa "onnistunut"😂
Tuli niin tyhmä olo, kun tiesi et piti sanoa osallistunut, mutta sanoikin onnistunut😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Marraskuu
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat