En ikinä olisi osannut kuvitella, kuinka nopeasti sitä voi sopeutua ja kotiutua uuteen kaupunkiin. 

Siskoni lausahdus Köpis-vierailulla taisi tiivistää olennaisen; ”Tuntuu, että nyt olen saanut pikku-siskoni takaisin, sen hymyilevän takkutukan.”

Kyllä, vaikka toinen niistä viherkasveista, joista teille aiemmin mainitsin, taitaa vedellä uudessa kodissa viimeisiään, koen minä sen sijaan olevani enemmän elossa kuin aikoihin. Se, että saa haastaa ja kehittää itseään, tehdä sitä mitä rakastaa, lienee suurin syy tähän.

Olen niin iloinen, että keräsin rohkeutta harpata tuntemattomaan. Kööpenhamina tuntuu jo nyt toiselta kodilta.

Tulin juuri syyslomalle Suomeen. Rakkain karvaturrini oli kentällä vastassa. Ette uskokaan mikä molemminpuolinen riemu siitä repesi. Mulanin ääntely oli tätä luokkaa. Jutteli niin kovasti, ettei sellaista ole ennen nähty. Itkuhan siinä tietysti tuli. Voi rakkaus.

Kotona odotti myös mielettömän ihana yllätys. 

 

Kuinka ihanaa onkaan olla muualla

poissa omasta tutustaan

jossain ihan toisaalla

uusien asioiden äärellä

 

olla enemmän hereillä

levännyt ja virkeä

huoleton aamusta yöhön

ja unissaankin onnellinen

 

ja täältä etäältä sitten muistaa

mikä lähellä on hyvin

mikä kotona on paremmin

ja minkä vuoksi kannattaa

sittenkin vielä joskus

palata takaisin

-Kesken, Elina Salminen

 

Ihanaa sunnuntaita toverit!

Minä aion nyt viettää laatuaikaa rakkaimpien kanssa.

<3:Venla

Kommentit (5)

Mmaikkik

Mitkä on sellaisia asioita mitä kaipaat Suomesta jos ystäviä, perhettä ja Mulania lasketa?:)
Ja siis koirilta tulee nii täydestä sydämmestä se jälleen näkeminen, vaikka aikaa olisi kulunut paljon!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Nyt tältä istumalta ei juuri heti tule muuta mieleen. Olen tainnut viihtyä Kööpenhaminassa sen verran hyvin. Siellä on niin hurjan positiivinen ja ystävällinen ilmapiiri. Kauniita rakennuksia, ihania ravintoloita ja puistoja, sekä loistavat pyöräilymahdollisuudet. :)

Suomen ainutlaatuinen luonto ja metsät ovat ehkä sellaisia mitä eniten kaipaan (noiden mainitsemiesi asioiden lisäksi). Myös Tanskan tiukka koiria koskeva lainsäädäntö (kiellettyjen koirarotujen lista) on erittäin harmillinen ja surullinen.

Köpiksen hintataso on myös korkea.

Voin kertoilla myöhemmin lisää, mikäli tulee jotakin muuta mieleen. 

Vierailija

Vieläkö olette Markun kanssa yhdessä? :) Et maininnut häntä erikseen kaipaavasi ulkomailla ollessasi, joten siksi kyselen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat