Ensimmäinen lomaviikko Suomessa ei olisi paremmissa tunnelmissa voinut alkaa. Erityisen ihanalta se on tuntunut siksikin, että vuosi sitten näihin aikoihin oltiin tyhjentämässä vanhaa asuntoa muuttolaatikoihin ja uuden kodin remonttipuuhat olivat jo täydessä touhussa. Asunnolla tulikin heiluttua remppahaalareissa yötä myöten. Varsinainen muuttohan ajoittui sopivasti juuri jouluaaton alle ja vanhan kodin jälkisiivousta tehtiin vielä heti jouluaaton jälkeen. Nyt tuo aika tuntuu jokseenkin hyvin kaukaiselta. Hah, onneksi. Sen verran aikaa ja energiaa kuluttavaa tuo jo kahden vuoden sisään toinen perusteellinen remppa oli, ettei siinä paljon joulunlaitolle jäänyt aikaa. Siitäkin projektista selvittiin ja tänä jouluna onkin sitten tarkoitus nautiskella senkin edestä.

Nyt luvassa kuvapäiväkirjan muodossa katsaus ensimmäiseen lomaviikkoon.

 

Kotona odotteli vegaaninen suklaakalenterini. Hieman riitti kirittävää, kun oli puoli kalenteria avaamatta. Positiivinen yllätys tosin tämäkin.

Joululahjatoiveeni toteutui heti ensimmäisten päivien aikana, kun maan peitti valkea lumikerros. Vielä kun saataisiin tämä pysymään aattoon asti. 

Ryntäsin heti saavuttuani kodin parhaaseen huoneeseen; saunaan. Löylyjä on ollut ikävä!

Tuomaan joulumarkkinoilla oli toki myös pyörähdettävä. Iso peukku ruokakojusta löytyneelle maukkaalle linssikeitolle. 

Stockan jouluikkuna.

Piipahdin kampaajalla leikkaamassa silmille kasvaneen otsatukkani ja pituudestakin lähti mukavasti. Olen iloinnut siitäkin, että pikkuhiljaa olen saanut terveemmän ja paksumman tukkani takaisin. Kaikkien niiden sinisten, liilojen ja punaisten värikokeilujen jälkeen. Olen käynyt nyt tasaisesti leikkaamassa blondauksen kuivattamaa latvaa. Nyt onkin sitten menty jo pidemmän aikaa ihka omalla värillä. Vielä kun saisin tämän tukkani jatkossakin pysymään päässä, stressillä kun on tapana viedä sekin mukanaan. Tällä hetkellä tosin näyttää, että mennyt syksy on saanut hiuksenikin kukoistamaan. Pienet on ihmisen ilot.

Lenkkejä ja leikkejä lumessa rakkaimman otuksen kanssa. Häntä on ollut eniten ikävä. 

Olen myös ottanut ilon irti heti ensimmäisinä päivinä jouluruokien kokkailusta ja syömisestä. Kuvassa punajuurilaatikko. 

Kun hänet nappaa kainaloon, maistuu unikin paremmalta.

Sisko ja ystävät tulivat kylään saunaillan viettoon.

Oli pakko tehdä viime joulun lemppareita: vegaanisia kylmäsavulohileipiä.

Viime viikonloppuna vietimme pikkujouluja ystäväporukalla. Olipas huippua nähdä niin monta ihanaa naamaa kerralla.

Sushi-ilta kotosalla kera perinteisten suosikki joululeffojen: Yksin kotona 1 ja 2.

Ihanaa päivää kaikille!

<3:Venla

Kommentit (4)

Vierailija

Hei.

On ristiriitaista että olet vegaani, mutta kuitenkin olet tehnyt vegaaneja kylmäsavulohileipiä? On jotenkin ymmärrettävää, että markkinoidaan kasvisruokaa samankaltaisiin lihatuotteisiin verrattavilla nimillä, mutta mikäli nuo leivät ei ole lohta nähneetkään, ne eivät voi olla vegaanisia kylmäsavulohileipiä. Ja vaikka olisivatki nähneet lohta, ne eivät olisi silloin vegaanisia. Ne ovat vegaanisia leipiä missä on ehkä porkkanaa päällä, mutta EIVÄT VEGAANISIA KYLMÄSAVULOHILEIPIÄ. Raja pitää vetää johonkin ja mikäli päättää olla vegaani ja syödä vegaanin ruokavaliolle sopivaa ruokaa, tulisi myös näiden ei eläinperäisten -tuotteiden nimet olla sellaisia että niihin ei viitata eläinperäiseen tuotteeseen. Sama kun kaupassa joskus myytiin guacamolea, jossa ei ollut yhtään avokadoa, nimi lähti vaihtoon. Ja niin sietäisi lähteä kaikilta näiltä vegaanisilta kylmäsavulohileiviltä ja tofumakkaroilta, vegaanijuustoilla ect. Syön itsekin suurimmaksi osaksi kasvisruokaa, mutta en henkilökohtaisesti näe sitä mitenkään järkevänä (tai laillisena) kutsua jotain ruokaa jollakin nimellä, mikä ei pidä paikkaansa. Pahoittelut näin negatiivinen viesti, mutta vegaanit saa olla vegaaneja, niin kauan kuin pidetään faktat kunnossa. Ja fakta on, että vegaani ei vegaanisia kylmäsavulohileipiä syö, koska sellaista ei ole olemassakaan. On ehkä saaristolaislimppua porkkanasiivulla ja tillillä, mutta edellämainittu nimiyhdistelmä on jo itsessää huvittava ja kaikinpuolin ristiriitainen ja luulisi sen myös sotivan vegaanin arvomaailmaa vastaan, kun ei niitä eläimiä siihen lautaselle haluta. Miksi siis nimen pitää viitata vastaavaan eläinperäiseen (alkuperäiseen) versioon? Just wondering.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kutsun itsetekemiäni leipiä erittäin mielelläni vegaanisiksi kylmäsavulohileiviksi, niin kauan kun se ei ole laissa kielletty tai vahingoita ketään. Ne ovat uponneet sekasyöjillekin lohileipinä, sillä maistuvat aivan vastaavilta.

Oikein rauhallista joulua sinulle! :)

Muuttuva kotini Päivi S

Ihanalta näyttää herkut ja ihan nälkä tulee kattoessa noita. Nuo leivät näyttää silti ihanilta .) Rauhallinen joulu oli täällä pohjoisessa, vietettiin anoppilassa maaseudulla ihanissa lumisissa maisemissa. Syöden ja rentoutuen hyvin sekä sukuloimassa :) Ihanaa uutta vuotta sinne etelään <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi aivan ihanalta kuulosti teidän joulunvietto valkeissa maisemissa. 

Kiitos paljon, mahtavaa uutta vuotta sinnekin suunnille<3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat