Kirjoitukset avainsanalla Winner

Heräsin tänä aamuna jotenkin erityisen hymy korvissa ja jälleen kerrran kiitos siitä kuuluu teille rakkaat uskolliset lukijani.

Olen suorastaan mykistynyt, kääk te teitte sen!

Eilen palkittiin blogimaailman kirkkaimmat tähdet, kun vietettiin ensimmäistä kertaa koko blogitoimialan yhteistä The Blog Awards Finland 2015 palkintogaalaa, jonka järjesti A-lehdet Oy. Tuomaristoon kuului edustaja kaikista Suomen mediataloista ja blogiportaaleista. Valintojen takana oli siis tuomaristo ja yhden valinnan sai tehdä yleisö. Blogikenttään perehtynyt asiantuntijaraati valitsi jokaisesta kategoriasta suosikkinsa, joten tämä oli siinäkin mielessä harvinaisen reilu kilpailu.  Yleisöäänestyksessä palkittiin vain yksi Vuoden eniten ääniä saanut blogi. 

Elämää Venlan Silmin -blogi on saanut menneinä vuosina erinäisissä Blog Awardseissa jo huimat kolme palkintoa, mutta voin sanoa, että tämä neljäs tunnustus tuntui erityisen hienolta, sillä blogini Elämää Venlan Silmin voitti VUODEN LUKIJOIDEN SUOSIKKI -palkinnon, ja oli täten kaikkien kategorioiden ja ehdolla olevien blogien äänestetyin blogi. Tästä täysi kunnia kuuluu teille, kun olette jaksaneet kannustaa meikäläistä jatkamaan blogin rustailua jo monen vuoden ajan. Blogissani teidän ansiostanne vallitseva positiivinen ilmapiiri on jotain hämmentävän hienoa. Se, että luette ja kommentoitte aktiivisesti postauksia ja pohdiskeluitani on minulle se kaikista suurin kiitos työstäni. Nämä palkinnot ovat kirsikkana kakun päällä.

En ole koskaan kirjoittanut blogia pokatakseni pystejä, mutta on varmasti sanomattakin selvää kuinka suuri kunnia tämä silti on. En näe blogigaaloja bloggaajien keskinäisenä kilpailuna, joka johtuu myös varmasti siitä, etten ole itse kovinkaan kilpailuhenkinen. Koen gaalat ennemmin eräänlaisena mahdollisuutena antaa arvostusta ja tukea lahjakkaille kirjoittajille, kuvaajille, kokonaisuudelle, juurikin näille aitoudella ja antaumuksella blogiin panostaneille sisällöntuottajille.

En valitettavasti päässyt eilen paikan päälle gaalaan, mutta voin kertoa, että saadessani tiedon voitosta; liikutuin kyyneliin, jonka jälkeen hypinkin sitten holtittomasti tasajalkaa ympäri huonetta.

HARD WORK PAYS OFF! Kiitos ja kumarrus.

Sydämelliset onnittelut kaikille tuomariston valitsemille voittajille ja ehdolla olleille! Olette ehdokkuutennu ja pystinne ansainneet!

<3:Venla

Kommentit (8)

Mira

Hienoa ja aivan mahtavaa! Kyllä voitto tuli täysin oikeaan osoitteeseen :) kiitos tästä mielettömän hyvästä blogista, sun kirjotukset saa aina hyvälle tuulelle ja iloinen energiasi tarttuu joka kerta mun lisäksi varmasti moneen muuhunkin :) innolla odottelen taas seuraavaa postausta.

Maarit

Onnea täältäkin ♥ Onpa sulla ihanat vaatteet ylläsi! Sporttisuuden ohella joskus ripaus romanttisuutta ☺

ulla

ONNEA VENLA !!! Ja kiitos monista ihanista ja viisaista kirjoituksistasi. Sinä jos joku olet ansainnut palkinnon ja enemmänkin .

olet niiiin positiivinen ihminen ;) ... joihin luen itsenikin. Onneksi sinunlaisia on olemassa.. :) Positiivisuudella pääsee pitkälle. Sen olen huomannut !

Maria

En oo aikasemmi kyenny sulle kommentoimaa, koska sun tekstit pistää mut aina miettimää nii kovasti sitä mitä täällä kirjotat ja miten upee esikuva oot monelle lukijalle! :)
Nyt kuitenkin mun on pakko onnitella sua tosta tosta palkinnosta! Oot tosi ihana ja asiallinen nuori nainen jolla on oikeesti oikee suunta elämässä, hyvä Venla! :) ja lisäks viel, paljon rapsutuksii Mulanille :)!

Paljon onnea menestyksestä vaikken usko että se olisi ainut syy tähän hommaan. Hienoa työtä palkintoja tai ei :):)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

IMG_7754
IMG_7754

Mistä tietää, että on onnistunut syyslomalaisen tavoitteessa?

 Kohta 1. Sekoat päivissä.

Menet eläinkauppaan ja toteat sen edessä, että se on kiinni, koska lauantaisin se sulkeutuu kahdelta. Iloksesi kuitenkin huomaat sen olevan auki, sillä tänäänhän onkin maanantai. Sinulla itselläsi vain sattuu olemaan viikonloppu-fiilis.

Kohta 2.

Päivän suurin huolenaiheesi on se, että ruisleipäsi paloi leivänpaahtimessa, koska kahden paahdon taktiikka ei sopinutkaan mökin paahtimeen.

Kohta 3.

Päivän ainoisiin ohjelmanumeroihin lukeutuvat: lenkki metsässä, ruoan kokkailu ajan kanssa, ja sen jälkeen ansaittu potslojo-asennossa makoilu sohvalla. Tietysti päivittäistä mökkisaunaa unohtamatta.

IMG_7953
IMG_7953

IMG_7957
IMG_7957

Kohta 4.

Keksit ajaa lähimpään kaupunkiin, vain saadaksesi paikallisesta konditoriosta tuoretta pullaa ja kakkuja.  Homma karkaa tietysti lapasesta, koska et tunnetusti osaa valita ja ostat vaihteeksi useampaa kuin yhtä laatua.

IMG_7946
IMG_7946

IMG_7948
IMG_7948

IMG_7951
IMG_7951

vuoden inspiroivin hyvinvointiblogi
vuoden inspiroivin hyvinvointiblogi

Kuva: Jim Bergström

PS. Kuten moni jo tietääkin, eilen juhlittiin indiedaysin Blog Awardsia. Vuoden inspiroivimmaksi hyvinvointi blogiksi valittiin blogini: Elämää Venlan Silmin! En voi sanoin kuvailla, kuinka mielettömän kiitollinen ja iloinen olen tästä kunniasta. Olen todella otettu, jos minun monipuoliset rehelliset rustaukset ja omakohtaiset kokemukset, sekä vinkit ovat oikeasti inspiroineet lukijoitani<3 Nöyrä kiitos, tämä on teidän ansiota. Haleja.

<3:Venla

Kommentit (20)

Wau! Voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen, joskus aamuisin kun kaksi koiraa odottaa ulos pääsemistä mutta itseä ei yhtään inspaa, sun postaus pomppaa juuri oikeaan paikkaan ja lenkki koirien kanssa ei tunnukaan muulta kuin hyvältä:) Kiitos <3

Iina

Onnea voitostasi, olet sen ansainnutkin :) Saan susta mielettömästi inspiraatioo ja hain elämäni ensimmäistä kertaa salikortin ja päätin et reilun vuoden päästä kun 30-vuotta tärähtää mittariin niin meikäläinen aikoo olla elämänsä kunnossa!!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi tietäisitpä kuinka tällaiset kommentit ilahduttaa niin, että aivan liikutuin! Juuri sitä mm. haluan: auttaa ja inspiroida ihmisiä löytämään oman lajinsa ja liikunnan ilon! Mahtava päätös Iina! Paljon tsemppiä, ja ennen kaikkea antoisia ja hauskoja treenejä! Sekä tietty ruokaa ja lepoa<3

Tinde

Oi, paljon onnea parhaasta blogista! <3 Oot kyllä ansainnut sen kunnian! Haleja myös sinne päin! :)

L

Onnea voitosta Venla!

Mä en tiedä ootko joskus tehnyt mutta mulla olis toivepostaus et pitäisit viikon ajan ruokapäivåkirjaa - sulla on niin terve suhde ruokaan että ois kiva lukea!:-)

Ulla

WoooooW, MahTAVAA, Täysin oikeaan osoitteeseen voitto !!!! :)

ONNEA VENLA !!!!

Sun blogi on niin mahtava !! Joka aamu tulee täällä piipahdettua ennen työpäivää :) .

Matti

Morjesta! Täälläkin kaivattais lisää kuvia susta tossa topissa!
Mukavasti lähtee muutenkin päivä aina käyntiin kun sun blogia lueskelee!
Onneksi olkoon myös parhaasta palkinnosta olet ansainnut sen!
Ja jotain treenipostaustakin kaipais tänne pitkästä aikaa, niin tietäis miten
sä ton täydellisen kroppas oot hankkinut?

Onnea palkinnosta, huippuhomma! Sulla on tosi kiva blogi ja elämän arvot kohdillaan :) Olisi kiva jos kerkeäisit kirjoittelemaan vielä useammin! :)

jannika

Voitto meni kyllä oikeeseen osoitteeseen! :) Vaikutat mahtavalta tyypiltä. Ja tätä sun blogia on niin kiva lukea! Sulla on oikeanlainen asenne urheiluun ja syömiseen. Ja vitsi miten mahtavassa kunnossa oot! :)
Itsellä kun olis aika paljonkin painoa pudotettavana, niin sulta saa hyvää tsemppiä! Ja muistan lukeneeni yhen sun postauksen, missä kirjoitit niin mahtavasti että kaikki me ihmiset ollaan yhtä hyviä ja tasavertaisia. Onpa sit laiha lihava tai harrastaapa mitä tahansa! Se tuuppaa monesti unohtumaan. Monesti aina vertaa itseensä muihin, mutta oppispa vaan tykkäämään itsestään tälläsenä ku on! Ja tekeen niitä juttuja mistä nauttii. Ja ainahan se liikunta on hyväks, pudottipa sit painoa tai ei! :) Mut Venla oikeen hyvää talven odotusta sulle! Oot mun idoli! Rapsutukset Mulanille!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Wow, suuret kiitokset, olen todella otettu. :) Kannattaa aina muistaa, että maailmassa ei ole toista sinunlaista, juuri siksi olet upea ja ainutlaatuinen! Mulan lähettää paljon märkiä pusuja sulle <3

Nina

Moi Venla! Onnea paljon voittosi johdosta ja olet todellakin sen ansainnut!
Voisitko tehdä pitkästä aikaa treenauspostauksen ja pitää sen aikana tuota
kivaa niken toppia? Tai muuten vaan lisää kuvia siitä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat