Kirjoitukset avainsanalla Vatsalihakset

Moni on kysellyt, kuinka paljon itse todellisuudessa treenaan kotona. Voin rehellisesti kertoa, että himatreenit kuuluvat arkeeni, siinä missä sali ja lenkitkin. Itselleni on tärkeintä treenata mahdollisimman monipuolisesti ja ennen kaikkea kroppaa kuunnellen. Menen niin vahvasti fiilis pohjalta, että toisinaan tulee kotitreenejä tehtyä harvemmin, mikäli sali sattuu ympäristönä nappaamaan enemmän, mutta sen sijaan kiireisillä, kuten esimerkiksi tällä kuluneella viikolla, ovat kotitreenit olleet suurkulutuksessa, sillä aikataulujen vuoksi niiden toteuttaminen on saattanut olla tehokkaampaa kuin salille meno. Tärkeintähän kuitenkin on, että treeni on rankka ja siitä saa tehot irti, oli ympäristö mikä hyvänsä.

Eri lihasryhmille tekemäni kotitreeni-postaukset ovatkin olleet palautteen perusteella monen lukijani suosiossa, joten tässä tulee teidän toiveesta nopea  ja supertehokas lemppari kotitreenini vatsalihaksille! Liikkeitä on seitsemän. Tee jokaista liikettä huolellisesti 15 toistoa ja 3 kierrosta. Ei muuta kun hiki virtaamaan!

Liike 1. Nojaa taaksepäin, kädet osoittaa suoraan eteen. Vuorotellen aina toinen käsi napauttaa taakse, katse kiertää taakse käden mukana. Pidä keskivartalo koko ajan tiukkana.

Liike 2. Tee rutistuksia, laittamalla jalat koukkuun ja sen jälkeen suoraksi eteen (ei lattiaan lepuuttaen, vaan pidä jännitys koko ajan).

Liike 3. Asetu sivulankkuun ja vie lantiota alas ja ylös. Tee liike molemmille puolille.

Voit myös vaihtoehtoisesti olla suoran käden ja kämmenen sijaan kyynärpään varassa. 

Liike 4. Pidä kyynerpäät lattiassa, nojaa taaksepäin ja liikuta saksimaisesti jalkoja vuorotellen toistensa päälle.

Liike 5. Vie polvi vastakkaisen puolen kyynärpään luo ja palaa alkuasentoon. Tee liike vuorotellen molemmilla jaloilla.

Liike 6. Laita kädet pään taakse, laske jalat joko yhtäaikaa tai vuorotellen eteen suoraksi (pidä ne kuitenkin koko ajan ilmassa, älä siis lepuuta lattialla)

Liike 7. Ota kevyesti kiinni polvista, rutista vatsalihakset ja avaa itsesi X-asentoon, keskivartalo tiukkana, jonka jälkeen palaa takaisin alkuasentoon.

Tämän tehtyään jokainen lupaa hurrata itsellleen, ja lähtee kaikkensa antaneena ja ennen kaikkea itsensä voittaneena, huippufiiliksin viikonlopun viettoon! HURRAY!

Kuten näätte, pikkuapurini Mulan tuli tsemppaamaan lisätehoa omaan treeniini ja antoikin luun, sekä paljon märkiä pusuja palkkioksi.

Mahtavaa viikonloppua toverit rakkaat!

PS. Muistattehan, että ensi maanantaina alkaa vihdoin Fitnesspäiväkirjat -sarja AVA-kanavalla klo.21! Jee! Silloin pääsettekin seuraamaan treenejäni ja arkeani vielä tarkemmin.

<3:Venla

 

Kommentit (80)

Annukka

Olin tulossa etsimään vinkkejä kotitreeniin eli tää postaus tuli just oikeaan aikaan! Yritän tässä koko ajan motivoida itseäni liikkumaan enemmän, eikä mikään muu ole niin inspiroivaa kuin siun postaukset ja kuvat. :) Mukavaa viikonloppua!

Venla

Kokeilen varmaankin tänään tätä treeniä koska liikkeet vaikuttivat kivoilta, kiitos! :) Tiedätkö muuten, että näkeekö netistä noita Fitnesspäiväkirjoja? Sillä en kerkeä maanantaina niitä katsomaan :/

Aino

Hikinen perjantaitreeni tiedossa!:) kiitos vinkeistä ja hyvää viikonloppua sulle Venla<3!
Ps. Ompa ihanan keväiset treenihousut!

Nelli

Näyttääpä tehokkaalta, menee ehdottomasti kokeiluun joku päivä!! :) ja en millään malttaisi maanantaihin, olen odottanut ohjelman alkua kuin kuuta nousevaa!!! Ääks!

Sini-Elina

Oi onpas kivan olonen treeni, ihan pakko kokeilla itsekkin. Ja pakko myös kysyä, että mistä nämä ihanan väriset treenihousut on. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mäkin tykkään, kun treenipökistä ei väriä puutu! :D Bongasin nämä Niken treenihousut Stockan urheiluosastolta :)

Jaana

Tätä treeniä pitää kans kokeilla joku päivä. Kovasti jo odotan maanantaita tai oikeastaan tiistaita, kun pääsen sen kovalevyltä katsomaan. Aurinkoista kevättä :)

Johanna

Ihana saada vinkkejä omiin treeneihin! Kiitos siitä :) onko sinulla jokin tietty määrä salitreenejä/kotitreenejä/lenkkejä jotka pyrit tekemään esim. Viikon aikana? Hyvää viikonloppua!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ihana kuulla Johanna! En seuraa orjallisesti tai tavoittele tiettyjä treenimääriä, vaan panostan ennemminkin laatuun. Kuten sanottu, kuuntelen kroppaa, ja jos lisälepopäivä on paikallaan, niin pidän sellaisen. En siis ota stressiä määristä. Koen, että kun olo on virkeä ja palautunut saa treenistä paljon enemmän irti. :)

Omppu

Moikka! Näyttää tehokkaalta treeniltä, täytyy kokeilla joku päivä :) kommentoinkin muutama postaus sitten ollutta pepputreeniä, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi! Kolme päivää oli hanuri niin kipeä että oli vaikea istua :D samassa kommentissa kysyin myös, että millä tavalla lämmittelet ennen kotitreenejä? Köytkö lenkillä, jonka jälkeen teet lihaskunnon vai lämmitteletkö jotenkin muuten? Lämmittelystä olisi kiva kans saada vinkkiä, jos sulla sellaisia sattuu olemaan! Ihanan aurinkoista viikonloppua! (huomiselle on luvattu +15 astetta!!!)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Jes mahtava kuulla, että treenit on menny perille ja tuntunu tehokkailta! :) Niin ja pahoittelut, multa menee joskus vanhempien postausten kommentit ohi! Kiitos postaustoivevinkistä, pitää kirjoittaa se ylös! Ihanan aurinkoista viikonloppua sinne suunnalle! :)

Heidi

Treeni menee kyllä ehdottomasti kokeiluun! Vaikuttaa todella lupaavalta. Semmoista tulin kuitenkin kysymään, että mistä tuo urheilutoppi on? Ihanat värit ja muutenkin tosi pirtsakan oloinen!

Leila

Jee mahtavaa! Hyviä vatsalihasliikevinkkejä tarvitaan aina! Vaikuttaa tehokkaalta treeniltä!

Lotta

Ihanaa taas treenivinkkejä!! :) ihanan pirteet treenihousut mistä oot ostanu?:) ootan niin innolla fitness päiväkirjoja! ♥ hyvää viikonloppua venlja ja mulanille terkkuja ♥

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Pirtsakat Niken treenipökät bongasin Stockalta. :) Ihana kuulla, että sarjaa odotellaan jo. Mahtavaa viikonloppua sulle Lotta, Mulan lähettää pusuja! <3

bebe

Hyvä treeni oli!:) Pakko oli tehdä neljä kertaa toi sarja kun jouduin vikaa liikettä tehdä astetta iisimpänä kun häntäluussa tuntuu ikävältä muuten.
Vaihteluksi tosi kiva tehdä toisenlainen vatsatreeni sarja mihin normaalisti tottunut :) Kiitos kun laitoit tän tänne! Mukavaa viikonloppua!

olivia

Jee! Tätä olen odottanutkin! Aijonkin alkaa tehdä tätä joka viikonloppu! :) Ihanaa kun Fitnesspäiväkirjat alkaa , en malta odottaa !! :) Kiitos paljon "tsemppaamisesta ja motivaation luomisesta"

Sanna

Kiitos tästä! :) vaikuttaa tehokkaalle ja helpolle toteuttaa! Teetkö sarjat circuitina vai yhtä liikettä 3x peräkkäin?

Tiina

Tosi hyvä treeni:)! Mä oon vihdoinkin onnistunut muuttamaan mun elämäntapoja terveellisemmiksi. Sun blogi on inspiroinu mua tosi paljon! yritin tuloksetta varmaan vuoden muuttaa elämäntapoja. Mut nyt oon pari kuukautta jo elänyt terveellisemmin kuin koskaan. Oon tosi ylpee itestäni. Kiitos sulle tooooosi paljon!!!<3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

U go girl! Mielettömän ihana kuulla Tiina, kiitos! Sietääkin olla ylpeä itsestään! Paljon treeni-iloa sinne suunnalle :)

Johanna

Ihan mahtava treeni :)!! kyllä oli lihakset kipeinä seuraavana päivänä :D auttaako tämä niin kuin että saa litteän vatsan ja syö normaalia ruokaa koska äiti ei anna käydä salilla ja ruokaakin hän kehottaa syömään "eikä sitten mitään proteiini patukoita!!" mutta oot aivan ihana kun jaksat laittaa näitä tänne ja sun blogi on myös ihanin ja vitsit haluisin nii et se Fitnesspäiväkirjat alkais en jaksa venaaa

ulla

Täällä kans ootellaan sarjan alkua maanantaita ;) jotain mielenkiintoista taas töllöstä :) .

Odotukset korkealla :)

Niin, mitä kameraa Venla käytät näissä kuvissasi :) ?? Tahtos ostaa uuden.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Tosi kiva kuulla, että sarjaa odotellaan jo kovasti! Käytän tosiaan kolmea eri kameraa. Tämän postauksen kuvat on otettu Olympus PEN E-PL7 :)

Linu

Tää treeni menee varmasti testaukseen. ;) Olis kiva saada viellä joku jalkatreeni jossain vaiheessa..? Ihanaa kevättä ja kesää sulle! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Jes, mahtava kuulla! Treenipostauksia on luvassa tietty lisää jatkossakin! Mukavaa, että niitä otetaan näin ilolla vastaan. Kiitos samoin, ihanan aurinkoista kevättä sulle! :)

a

Heimoi :) oiskohan mahollista joskus saada semmonen "aloittelijan treeni" -postaus? Jossa ois semmosia ei liian rankkoja heti alkuun liikkeitä mahollisimman monille eri ruumiinosille :D jos semmosella sais heräteltyä treeni innostusta :)

marianne

Tein treenin ja kyllä tuntui, ihanaa!
Haluaisin kysyä että miten söit saavuttaksesi nykyisen kuntosi? Söitkö samalla tavalla kun nyt eli sallit sopivan herkuttelun? :D
Olet todella inspiroiva ja hyvä esikuva. Kaikkea hyvää sinulle Venla! :)

Tuijja

Bongasin siun blogin vasta kun katsoin ekan jakson Fitnesspäiväkirjoja! :) Jäit positiivisella tavalla mieleen ja oli pakko tulla kurkkimaan siun blogia ^^ Hei ihan sika näppärä (joo varmaan tosi "näppärä" :D) vatsatreeni! Pakko kokeilla itekkii. Voi olla joutuu tosi lukihtemaan meidän hurtan toiseen huoneeseen kun se mielellään auttaa kaikissa laittialla tapahtuvissa asioissa, etenkin kuntoilussa <3

Korpela
Liittynyt19.6.2013

Kiitti hyvistä vatsalihasliikkeistä. Kerrankin tein kaikki. Myös minun pikkuapurini Korppu-staffi oli menossa mukana ja reippaana apuna. :D

Mimosa_

Oli mahtava treeni, tein kaksi toissapäivänä ja vieläkin vatsat jumissa. Ehdottomasti ensi kerrallakin teen tällä ohjelmalla. Olisi kiva kuulla lisää sinun vinkkejä treenaamiseen, helposti kun jämähtää omiin rutiineihin salilla. Lisäksi olisi kiva, jos kirjoittaisit vaikka postauksen treenikengistäsi ja lenkkareista. Mukavaa kevään jatkoa!

anomuumi

Voi ei, noi Mulan-kuvat näyttää niin tutulta :'D Just tuon takia oon siirtynyt tekemään kotitreenini parvekkeelle, koska muuten treenejä häiritsee kaksi pientä koiraa lelujensa kanssa.

Iina

Paljon oon nähnyt salilla ihmisten tekevän näitä liikkeitä tän postauksen julkaisemisen jälkeen, joten hyvät on vinkit vissiin olleet! Täytyypä itsekin testata ;)

Timo Kuusisto

Mahtava treeni! Kyllä lihaksissa tuntuu :) tätä alkaan tekemään säännöllisesti. Kiitos selkeistä ohjeista jotta aloittelija osaa myös toistaa liikkeet :)

iida

Aivan huikeen mahtava tää sun blogi ja voi vitsi miten paljon antaa tsemppiä omaani tekemiseen ja treenaamiseen! Kiitos! Ja tää vatsalihastreeni lähtee kokeiluun heti huomenna, vaikutti todella tehokkaalta :)

viivi

Kiitos kiitos kiitos tästä treenistä!
Jonkin satunnaisen fitnesspäiväkirjat-jakson nähtyäni kiinnostuin persoonastasi, ja muistelin joskus selanneeni jotain vanhaa blogiasi. Niinpä vapaapäivän aamuna etsin blogin käsiini, ja luettuani tämän postauksen, sain noustua ylös ja tehtyä tämän tehokkaan vatsalihastreenin! Kiva, kun olet kuvine päivineen jaksanut nähdä tähän vaivaa, - omiin vatsalihastreeneihin on aina kiva saada vaihtelua.
Muutenkin vaikutat innoittavalta ja ihanalta ihmiseltä, jolla on elämänarvot kohdillaan!
Kaikkea hyvää!

Anna-Liisa

Nyt vasta aloin lukea sun postauksia.. Loistavia vatsa liikkeitä, täytyykin ens kerralla salilla tehdä..

Johanna

Kiitos paljon. Viimein treenamisesta alkaa olemaan hyötyä. Kunnon liikkeet ja oikein opetettu, kiitos <3

Hemssu

Moikka Venla! Liikkeessä 7: haittaako jos selkä ikään kuin mätkähtää lattialle alaspäin mentäessä, ettei liike ole niin sulava? Koitin pitää kyllä vatsalihakset tiukkana! Ja kiitos treeniohjeista, tätä treeniä aion tehdä useamminkin! :)

Siiri

Kuinka nopeasti tuloksia rupeaa syntymään? Kuinka monta kertaa viikossa kannattaisi kyseinen sarja tehdä? Mahtava postaus! :) Harmittaa että löysin sen vasta nyt :(

hani

Puhkuin, ähisin ja kiroilin, mutta ekaa kertaa ikinä sain jonkun bloggarin kotitreenin tehtyä kokonaan! Ihanaa päästä loppuun asti, huh (: olet ihanan inspiroiva bloggaaja Venla!

Saipsuli

Kiitos hyvästä treenistä! Vaati tosiaan puhinaa ja ähkimistä, että sai viimeisenkin äksän tehtyä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tässä tulee paljon kyselty vatsatreenini. Muistakaa etten toki aina treenaa näillä liikkeillä. On pakko vaihdella ohjelmaa, jos haluu kehitystä tapahtuvan. Mutta tässä tulee muutama tehokas suosikkiliikkeeni! Mun motto on vatsatreenin suhteen, että ennemmin edes muutama puhdas toisto, kun miljoona epäpuhdasta reuhkimista. :)

IMG_5829
IMG_5829

Perus vatsalihasliike levypainon kanssa :)

IMG_5826
IMG_5826
IMG_5830
IMG_5830

Sitten vinoja vatsalihaksia levypainon kanssa: vie painoa (tai ilman painoa) puolelta toiselle.

IMG_5831
IMG_5831

Hoover, tuttavallisemmin lankku treenaa tehokkaasti syviä vatsalihaksia:

IMG_5834
IMG_5834

Ilman painoa

 

IMG_5838
IMG_5838

Jos lisähaastetta kaipaa, niin ei muuta kun 15kg kiekko päälle :)

IMG_5839
IMG_5839
IMG_5840
IMG_5840

Ja sitten 20kg kiekko ja ei muuta kun pitoa (älä anna pepun roikkua tai selän mennä notkolle ;)

Sitten leikitään vähän pallon kanssa:

IMG_8662
IMG_8662

Tästä se lähtee:pallo jalkojen väliin ja menoks!:)

 

IMG_8663
IMG_8663

linkkari liike pallon kanssa, nostat pallon maasta jaloilla ja otat sen käsillä vastaan..

 

IMG_8666
IMG_8666

Viet pallon pään taakse, suoristat kädet ja jalat, (huom. jalat ei koske maata, vaan vatsalihakset on koko ajan jännityksessä).

 

IMG_8665
IMG_8665

Sitten taas keskellä kunnon rutistus ja jalat ottaa vuorostaan pallon vastaan

IMG_8664
IMG_8664

IMG_8669
IMG_8669

 Vatsoja voi tehä toki laitteillakin, niin vastusta voi säädellä:

IMG_8671
IMG_8671

Vastarutistus taljassa.

"You wan´t to know what I´m training for?

..LIFE!!!"

Useampi on kysellyt käytänkö jotain rasvanpolttajia. Olen kokeillut vihreäteekapseleita, mutta jostain syystä ne ei tunnu sopivan mulle, mulla tulee niistä jotenkin vähän huono olo. Voitte toki kokeilla niitä itse, kaikki on niin yksilöllistä. Itse suosin enemmän ns. luontaisia rasvanpolttajia, esimerkiksi monet mausteet sisältävät terveellisiä antioksidantteja ja kiihdyttävät aineenvaihduntaa, mm: cayennepippuri, inkivääri,kurkuma,chili ja kaneli. (HUOM! käytettynä kohtuudella, ei kannata liikaa hulauttaa ruokiin).

Myös vihreillä  vihanneksilla on rasvaa polttava tai sen varastoitumista ehkäisevä vaikutus, kuten parsakaalilla.

Mun mielestä avain kaikkeen on oman kehonsa kuunteleminen. Se mikä on toiselle hyvä, ei välttämättä toimi toisella ollenkaan. Ruokavalion suhteen ei liikaa kannata ottaa mallia ns. suosituksista. Kaupoissakin markkinoidaan niin paljon niin sanottuja terveellisiä tuotteita, jotka ovat todellisuudessa todella käsiteltyjä ja epäterveellisiä. Suosittelisinkin syömään mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa. "EAT CLEAN" ei ole mikään turha neuvo, sen kaikki varmasti ymmärtävät. Keep it simple, sen ei tarvi olla mitään hifistelyä. Muistakaa myös syödä tarpeeksi paljon terveellisiä rasvoja, kuten öljyjä,avokadoa,pähkinöitä, siemeniä ja kalaa. Meitsi kyllä ite diggaa myös valitettavan paljon kunnon oikeesta VOISTA. Nam. :D

Tän päivän aamupala puurolautasellisen lisäksi:

IMG_8660
IMG_8660

1 rahkapurkki (250g ) johon on murkattu 1 banaani ja sekotutettu sekaan kookosöljyä (ruokalusikallinen), päälle jäisiä mustikoita.

Lihat ja vihersalaatti oli päässy kaapista loppumaan, niin piti soveltaa lounas, ennen kun lähdin kauppaan:

Munakas, parsakaalia, kurkkua ja tomaattia. :)
Munakas, parsakaalia, kurkkua ja tomaattia. :)

Munakas, parsakaalia, kurkkua ja tomaattia. :)

Muutama hyvä päivän mietelause:

"Hater´s don´t really hate you. In fact they hate themselves because you´re a reflection of what they wish to be."

"You can´t make yourself happy by bringing misery to other people!"

"Need motivation to start exercising?

Avoiding death is a

good one."

Being healthy and fit isn´t a fad or a trend.

Instead ,it´s a

LIFESTYLE.<3

Ihanaa loppu viikkoa kaikille!

<3:Venla

Kommentit (50)

Sara

Kiitos treenivinkeistä;)! Tuota pitoa painojen kanssa en olekaan vielä kokeillut, joten se pääsee omaan sarjaan mukaan varmaan jo heti huomenna :D

Emmi L.

Ihan parhautta noi lauseet, varsinkin noi kaks ekaa. Mä oon kyllä vähän kateellinen sulle, mutta se oikeastaan liittyy vaan siihen, etten ite pysty treenaamaan muuta, kun vesijuoksua kun selkä on niin rikki. Ehkä paremmassa rahatilantessa voin palkata pt:n itelleni, joka vahtii, että selkä pysyy oikeassa asennossa.

Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com

aaa

oon pohjosen tyttö ja oon törmänny sanaan hifistely täällä blogissa ensimmäisen kerran? mitä se tarkottaa? :) entä mitä noi enkunkieliset lauseet tarkottaa suomeksi? :D t. tietämätön :/

Essi

Ihana blogi ja niin inspiroiva!
Ootkos ajatellut videopostauksen tekemistä? Ois kiva kuulla siinä esim vaikka sun normi vapaapäivästä!:)

Jatka samaan malliin, tää blogi on yks parhaimmista!:)

Kiitos erittäin paljon hyvistä vinkeistä! Sun blogi on erittäin inspiroiva ja sitä on muutenkin aina ilo lukea. Pitääkin kaivella jumppapallo jostain nurkista ja kokeilla tuota linkkaria :)

Tää blogi on kyllä yks parhaista, joita luen :) Motivaatiota tulee omaan treenaamiseen, vaikka ihan samoihin treenikertojen määriin en pysty päivässä / viikossa. Mutta tuo ajatus, keep it simple, voi vitsi kun ihmiset muistais toteuttaa tuota. Saattais olla stressitasot alhaisempia monella..

Tiia

Kiva postaus :) ite en oo kamalan hyvä vatsalihaksissa mut kyl tää tästä :) mut hyvää viikonloppua sulle Venla

Sonja

Heh tää taitaa todistaa, että yksinkertaisilla liikkeillä pääsee pitkälle. :) mutta onko sulla kokemuksia ab-rollerista? Ja minkälaisia? Itse koen sen todella tehokkaaksi varsinkin ylävatsalihaksille. :) iloista viikonloppua!!!

Heippa Venla!

Tätä sun blogia kyl hehkutetaan tosi paljon mut eihän sitä koskaan liikaa voi varsinkaan jos syytä on, joten pakko munkin kiittää valtaisan motivoivasta blogista! :)

Musta on tosi hienoa et jaksat painottaa ja muistuttaa just tosta et pidetään homma simppelinä ja et jokaisen täytyy löytää se oma tapa syödä ja treenata. Täällä blogimaailmassa niin helposti lähtee vaan suoraan kopioimaan toisen treenejä tai ruokavaliota paremman kropan toivossa, ottamatta huomioon sitä että me ihmiset ollaan kaikki erilaisia yksilöitä ja eletään erilaista elämää. Vinkkejä kannattaa napata sieltä sun täältä, mut jokaisen pitäis rakentaa just se itselleen sopiva elämäntyyli. :)

Valtaisan ihanaa viikonloppua sullekin ja tsemppiä treenaamiseen! :)

Mulla on ollut taantuma vatsatreenin tuntumassa. Eli siis en just ole hetkeen saanut tuntumaa kunnolla. Ja sinäpä se muistutit, että perusliikket kunniaan! Eilen siis tein levypainon kanssa just noita ekojen kuvien perusrutistuksia ja kiertoja. JOHAN TUNTUU TÄNÄÄN!:) Pitoja täytyy myös pistää kokeiluun levypainon kera

Eli kiitokset teräsmimmi.:)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

No aivan, ei siihen mitään ihmeitä vaadita, kunhan tekee kunnolla oikein ja tarpeeks vastusta niin varmasti menee perille. Kiva kuulla! :)

Voi vitsi, kaipaisin kanssa tollasta "alamäkipenkkiä" vakikuntosalille, helpottais vastalihastreeniä aika huomattavasti... Kiitos muuten siitä sumokyykkyvinkistä! Sain muutamia huvittuneita katseita kun kiipesin penkeille (pieni kuntosali, treenit tehdään yleensä erittäin perinteisesti laitteilla mummojen keskellä) mutta kyllä tuntu ja tänään tuntuu vielä paremmin, ai saakeli... :D

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kaikki mitä voisit itse valmistaa kotona, mutta joku on tehnyt sen jo sun puolesta. Mutta en nyt puhu mistään ruisleivästä, vaan valmisruoista.

jossu

Kiva huomata että ihan tällaisilla yksinkertaisillakin liikkeillä voi saada hyvin tulosta aikaan. itellä ei oikein oo mahdollisuutta käydä salilla niin pitää kotona treenailla ja tavoitteena ja unelmana mulla ois saada tollanen kroppa ku sulla. oot tehny kyllä venla todella hyvää työtä! :) Oisko sulla vinkkejä antaa miten kannattaisi treenata käsiä jotta saisi niissäkin tuloksia näkyviin? onneks meiltä kotoa löytyy kuitenkin käsipainoja ym.

Sofia

Huhhuh sä oot ihan törkeen hyvässä tikissä venla !! Pisti vaan silmään miten jaksat aamusin vetää puuron lisäksi 250g rahkaa naamariin?:) Ite treenailen kans paljon ja kovaa salilla kuin lenkkipolulla ! Tuntuu vain että tuloksia tulee hmm suht hitaasti runsaasta treenimäärästä riippumatta.. Blogiasi luettuani tajusin että mun ongelma tosiaan on varmaan syömisissäni, jotka ei nähtävästi edistä tuloksien syntyä :( Mitään vinkkejä, miten saisi syötyä sen 5krt päivässä kiireisen elämän tilanteenkin keskellä? :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Muhun uppoo hyvin! :D Kannattaa edellisenä iltana jos ehtii, niin duunata seuraavaks päiväks eväsannoksia mukaan, tai aina kantaa protskupatukkaa, pähkinöitä tai muuta hätävarana mukana, jos ei ehi syömään. :)

Henna

Vinkkinä että saat vatsoista hurjasti vielä rankempia kun asetat painon vatsanpäältä sun niskan taakse, painopiste on näin korkeammalla, jolloin syvätkin vatsat treenautuu :)) ihana blogi !

Kiitos, en ookkaan ennen tajunnut tommosia vatsoja tehdä!
Oisko sulla jotain vinksuja ruuan suhteen? Miten urheilijan pitäis syödä ja mitä?

Bea

Moikka! Löysin blogisi vasta äskettäin ja täältä saa kyllä niin hyvää treenimotivaatiota! Yritin etsiä vastaukset, mutta en niitä vanhoista postauksista löytänyt, niin saanko kysyä kuinka kauan olet treenannut kunnolla? Ja montako kertaa viikossa käyt salilla reenaamassa? Aurinkoista kevättä sinulle :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Päälle puoli vuotta kunnolla, mutta salilla olen käynyt jo pari kolme vuotta ryhmäliiikuntatunneilla ja kaiken näköstä liikunta taustaa on :) Käyn nykyään n. 4 kertaa salilla viikossa:)

jensku

Pakko oli ensimmäistä kertaa kommentoida vaikka blogia olen jo hetken seuraillut:) Olen saanut mielettömästi lisää energiaa treenamiseen tämän blogin kautta. Jos ei löydy sali intoa niin täältä sitä aina saa! Olet aivan mielettömässä kunnossa ja tuollainen kroppa ei ihan pienellä treenillä tule, varsinkaan meille naisille. Jatka samaan malliin ja kiitos inspiroivasta blogista:)

sofia

Moi!

Olen miettinyt, että kuinka sulla pysyy iho treenaamisessa mukana? Olet tainnut kehittyä aika reippaaseen tahtiin ja ihosi näyttää tosi hyvältä. Itsellä tahtoo olla ongelmana raskausarvet; lihakset kun kasvavat tuntuu ettei iho pysy mukana vaikka kuinka rasvailee tai yrittää hoitaa :( vai onkohan tääkin juttu sitten ihan jostakin geeneistä kiinni ja hoito ei auta..

Joka tapauksessa, aivan ihanan inspiroiva ja motivoiva blogi! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En oo vielä törmänny tähän ongelmaan, kaikilla taitaa olla kyllä niin erilaiset ihogeenitkin. Mutta perusrasvailua harrastan kyllä paljon, kun mulla on luonnostaan enemmän kuiva kuin rasvainen iho. Kiitokset, kiva kuulla. Ihanaa kevättä sulle! :)

suvi

Käytätkö koskaan mitään itseruskettavia vai käytkö solkussa? Vai onko sulla aina ihan luonnonrusketus.:O

Terveisin
Kateellinen kalkkilaivankapteeni :D

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mulla on luonnostaan hieman keltaruskee iho, mutta käytän myös toisinaan ihan doven päivettävää kosteusvoidetta :)

julzu

Sulla on aivan mahtava blogi! Olisi kiva jos voisit tehdä postauksen nuorille jotka haluavat ylimmääräistä ihraa pois? Tarkoitan 15-17 vuotiaita :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kuten kirjoitinkin. Älkää liikaa stressatko ulkonäöllisistä asioista! Nautitaan elämästä! Kun lisäätte liikuntaa, kunnon yöunet, paljon ruokaa ja (ei liian usein herkkuja) niin ne ulkonäköä miellyttävät seikat tulee siinä samalla. Yksinkertaista. Ei ole olemassa mtn salaisia ihranpoisto-oppeja eri-ikäisille ja parempi niin. Ihanaa kevättä sulle! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voin ehkä jatkossa esitellä jtn tiettyjä kodin esineitä tai huonekaluja, mutten ehkä kuitenkaan halua koko kotia paljastaa. Pidetään yksityisyys. :)

nooora

Hei, ihana blogi sulla ja oon seurannu jo aika paljon :) haluaisin vielä kysyä, että jos kotona treenaa esim. vatsalihaksia, niin pitääkö tehdä samanpäivän aikana monenlaisia vatsalihas liikkeitä, vai aina vaan vaikka yhtenäpäivänä lankkua ja toisena perusvatsalihaksia, vai kaikki vatsan treenit kerralla? :D sekä pitäskö aina lihastreenin jälkeen syödä proteiiniä vai hiilihydraatteja? :DD

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Itse treenaan yhden lihasryhmän yhtenä päivänä, eli monijakoinen treeni. Toki joskus jaottelu menee myös niin, että esim jalat, jotka koostuvat niin isosta lihasryhmistä, niin jaottelen ne eri päiville, esim pohjetreeni yhtenä päivänä treenin loppuun tai takareidet ja etureidet eripäivinä. :) Vatsalihakset treenaan yleensä kerran yhdessä tai kahdessa viikossa. :) Kannattaa rasittaa lihakset ennemmin yhtenä päivänä kunnolla loppuun ja sitten antaa niiden levätä/eli kehittyä rauhassa. :) Lihastreenin jälkeen tarvitsee molempia. Palautusjuoma on hyvä juoda salitreenin jälkeen.

Kiitos hyvistä treenivinkeistä! Moni näytti tutulta, mutta esim. noita ylempiä en ole jostain syystä tajunnut tehdä vinon penkin kera. Erinomainen keino saada lisävastusta!
Ihan samaa mieltä - mielummin vähemmän ja rankempia kuin satoja toistoja...

Btw, tämä oli ensimmäinen postauksesi, jonka luin. Jään varmasti seuraamaan jatkossakin!

Riika

Natte

Hei muuten on tosi hyviä kirjoituksia sinulla! Mutta olisin tässä postauksessa mielellään maininnut että lisäpainojen käyttö leventää keskivartaloasi (ja väärin käytettynä voi hajoittaa aloittelijan selän) sillä monet naiset eivät sitä toivo. :)

Ei muuta, jatka samaan malliin! <3 ja hyvää kesää, kohtahan sekin on täällä :)

Moikka Venla!

Oon seurannut sua jo jonkin aikaa Instagramissa.
Oot tosi upee ja susta saa motivaatiota treeneihin ammennettua loputtomiin.
Jatka samaan malliin! :)

<3 - Piia

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon! Monipuolisesti ja raskailla painoilla,niin kyllä niitä tuloksia tulee. Siinä vaiheessa kun et jaksais tehä enää yhtään toistoa, niin menee aina vielä muutama, sillä tavalla menee treeni oikeesti perille! Tsemppiä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Treeniä treeniä!

Lupaan jatkossa treeniposekuvien ja kaiken muun lisäksi, kertoa myös enemmän treenieni sisällöstä. Helpottaisi jos saisin vaikka Maken messiin salille kuvaamaan sarjoja, jotta voisin havainnollistaa paremmin esim. vatsatreenini kuvien kera. Tähän aiheeseen liittyen on tulossa kyllä mielenkiintoinen proggis myöhemmin keväällä ammattivalokuvaaja tuttuni Ollin kanssa. Siitä lisää myöhemmin.;)

Arkistojen kätköistä löyty kuva viime elo-syyskuun vaihteelta 2012, olinpas vielä aika rimpulalaiha ja pihviä vailla :D

3 ENNEN KUVAA: (kuvat pari kuukautta leffan kuvausten jälkeen, leffassa pieni risteilyturvotus :)

IMG_4907
IMG_4907

Tääkin on treenin jälkeen otettu kuva. Silloin tein liikaa aerobistatreeniä ja söin vaan pari ateriaa päivässä. Iltapäivällä ja illalla hirveet vuoret ruokaa. Ei oo kyllä tässä olkapäistä tietookaan. Vaikka lihakset pitäis olla pumpissa.  Hauiksiakin saa etsiä suurennuslasin kanssa. :D

IMG_4909
IMG_4909
IMG_4910
IMG_4910

HYI OLKOON! Nesteet hävinnyt ja lihakseton kroppa huutaa LISÄÄ RUOKAA JA LIHASTREENIÄ TÄLLE TYTÖLLE. Onneks edes jonkin sortin kehitystä tapahtunut.

(JÄLKEEN KUVIA)

Tässä nyt näitä perus tuloskuvia:

IMG_8557
IMG_8557

Suonia havaittavissa, JEE! Niitä lisää näkyviin, niin hyvä tulee!!;)

IMG_8338
IMG_8338

IMG_8604
IMG_8604

Tässä oiva ruokavinkki:

Ostin Lidlistä ison lohen, 1kg makso 9,90€,  ja siitä ollaan nyt syöty jo monta päivää. Jauhelihakin on nykyään kalliimpaa, kun sitä ostelee 400g erissä. Ja vitsi mitä herkkulohta ja terveellisiä omega-3-rasvahappoja saa ihan luonnollisinkin keinoin.

IMG_8375
IMG_8375

Lohen mausteina: suolaa,mustapippuria, kastikkeeseen vähän sinappia, paistamiseen fenkolia,sitruunaa, ihan vähän voita ja maitoa. Täysjyväriisiä, keittoveteen lisätty kurkumaa. NAM!! Kokeilkaapa.

IMG_8380
IMG_8380

Viikonloppuna starttasin pyöräilykauden. Ei muuta kun fillari alle ja aurinkoon tsygäilee! Haastetta kyllä riitti, kun tiet oli vielä paikoitellen niin jään ja hiekkasohjon peitossa, että meinasin pannuttaa aika huolella :D Vähänkään kun oli kohtia, missä oli silee asfaltti alla, niin johan alko homma rullaa. Nyt vaan niitä päiviä odotellessa, kun lakaisukoneet on käyny puhdistaa  kaikki kadut. En malta odottaa!

IMG_8355
IMG_8355

IMG_8374
IMG_8374

IMG_8372
IMG_8372
IMG_8352
IMG_8352

Onko mitään parempaa, kun ottaa aurinkoa omalla parvekkeella? Varpaat kohti taivasta. PS. Vois ehkä harkita noiden parvekelasituksien pesemistä. Kevätaurinko paljastaa hyvin talven räntäsateiden tuomat lasitahrat. :D

Viikonloppuna ehdin ulkoilun, treenin ja herkuttelun lisäksi myös viettää laatuaikaa mun ihanien tyttöjen kanssa.

IMG_8490
IMG_8490

Girls just wanna have fun! Väsymys hepulit.

IMG_8449
IMG_8449

Jennyn loihtimia herkkuja, Jennyn luona. :) <3

IMG_8451
IMG_8451

Jäisiä mangoja,vadelmia,turkkilaista jogurttia ja rahkaa. Sekä kuivattuja ananaksia. Slurps!! :)

 Päivän tyyli-osio:

IMG_8443
IMG_8443

Mun blingbling lippis :D Olin olettanu, että sunnuntaina paistaa samaan tahtiin aurinko kun lauantaina. Mut lippis suojaskin sitten naamaa auringon häikäisyn sijaan räntasateelta, kävihän se niinkin. TOIMII! :D

IMG_8439
IMG_8439
IMG_8388
IMG_8388

Sporttista ja rennon tyylikästä.

IMG_8386
IMG_8386

Tässä on tavotetta! On nää fitnessmimmit vaan tehnyt kovaa duunia, vitsi mitkä lihakset! WAU! Ja vieläpä älyttömän taitavia akrobatiassa.

Tsekatkaapa vaikka tää video:

Videota katsellessa huomasin, että Lauantaina 13.4 on Helsingin kulttuuritalolla Fitness messut. www.fitnessclassic.fi

Nyt kun fitness on ollut paljon mediassa esillä, niin ajattelin että tänävuonna vois mennä tsekkaa meiningit. Varmaan ainakin hyviä alennuksia tuotteista saa, jos paikanpäälle eksyy. Fitnessmessut ovat nettisivujen mukaan ilmaiset, mikä on tosi jees! Meinaatteko itse mennä messuille?

Nyt kun on itekin saanu edes vähän lihasmassaa kartutettua, niin tuli semmonen fiilis, että ois kiva kehittää myös tota akrobaattista puolta lisää. Viimeksi akrobatiaa on treenannu Kallion lukion tanssikurssilla, se oli kyllä hulvatonta. Olen osannut heittää hienojakin hyppyjä,spagaatteja ja käsillä seisontaa harjottaa, sillon kun vielä harrastin disco- ja showtanssia. Nyt on tainnu kaikki unohtua. Kehonhallinta  kyllä kiinnostaa, jospa sitä alottais vaikka kuperkeikalla näin ens alkuun  hahaha :D Millasia ajatuksia teillä herää? Kiinnostaako yhtään?

KIITOKSET edellisen postauksen kyselyyn osallistuneille. Ne jotka eivät ole vielä kerenneet osallistua, niin ei muuta kun rastia ruutuun. Tällä hetkellä on tullut toiveita siitä, että jatkaisin samaan malliin, ensisijaisesti: treeniä, ystäviä,ruokia,reseptejä,lifestyleä, pohdiskeluja,tyyliä&muotia ja enemmän kuvia. Ehkä se on vaan hyvä niin. Jokaiselle jotain;)

<3 :Venla

Kommentit (58)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Itse ainakin tällä hetkellä haluan olla ennen kaikkea hyvä vointinen, terveen näköinen, kiinteä ja lihaksikas, tähtään toki huippu kuntoon! Aina pitää olla tavoitteita. Mutta en suuntaa tällä hetkellä mihinkää kisoihin, tai huikeisiin muskeleihin. Toki monella on vääristynyt kuva noista kisojenkin tytöistä, ihan kun he olisivat jotenkin muka miehekkäitä tai kookkaita, vaikka todellisuudessa kisojen aikaan he ovat todella kuivassa ja rasvattomassa kunnossa ja monet livenä erittäinkin siroja ja pieniä, mutta silti lihaksikkaita. Lavalla pumpissa olevat lihakset rusketuksen kera saattavat antaa hämäävän kuvan. Ihanne kropan rakenteesta on muutenkin jokaisella omanlainen käsitys ja oikeus siihen. Mutta itse ennen kaikkea ymmärrän, että fitnesstytöt ovat tehneet hiton kovaa duunia, ei sinne kuka vaan voi mennä keikistelemään, nostan hattua!

Lotta

onko sulla instagramia? jos on, niin mikä sun nimi on siellä? :--) sun blogi on huippu ja oot tosi hyvä näyttelemään!

dementia

Tämmösiä postauksia lisää! ennen-jälkeen kuvat on parhaimpia ja inspiroi ainakin mua :D

johanna

En tiiä annatko yleensä lukijoille mitään vinkkejä, mut ajattelin et osaisit varmaan auttaa. Oon nyt treenannu salilla aika kauan mutta suurimmaks osaks vaan aerobista. Vielä on vatsan seudulla ylimäärästä mut ei kuitenkaan kovin paljoa, ehkä muutaka kilo. Oon nyt alkanu treenata enemmän painoilla ja tavoitteena kasvattaa lihasmassaa. Kannattaisko mun lihastreenien ohessa tehä myös aerobista et noi vatsa/jenkkakahvat lähtis? Kiitos paljon jo etukäteen :) Oot mun ykkösmotivaattori!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Jos haluat myös polttaa rasvaa, nii voit aivan hyvin tehdä myös aerobista, mutta muista huolehtia riittävästä ravinnon saannista, ettei rasvanpolttamisen sijaan lihakset kuihdu. :) Tsemppiä!

Mielettömän hyvin sopii sulle nuo vihreät housut :) Tuollaisia jalkoja kelpaakin esitellä!

Itsellä on kans ollut pieni hinku päästä mielenkiinnosta katselemaan noita messuja viikonloppuna, kun yksi tuttu ihminen täältä Vaasastakin kisailee ja hänen matkaansa on blogin välityksellä tullut seurattua :) Ja salillakin joskus törmännyt. Mutta taitaa nyt jäädä kuitenkin välistä tällä erää kun välimatka on vähän liian pitkä ja jäi niin viime tippaan tämä suunnitteleminen. Tuleehan näitä tilaisuuksia vielä varmasti :) Kerrohan sitten kokemuksista!

Noora

Olen superlaiska kommentoimaan blogeja, mutta nyt on pakko kommentoida koska annat mulle ihan mielettömästi motivaatiota :) Olen aina ollut rapakuntoinen eikä terveellinen ruokavalio saati liikunta ole kiinnostanut pätkän vertaa..Painoakin on kertynyt vähän turhan paljon. Nyt olen tehnyt totaalisen elämäntaparemontin, koska tavoitteena on poliisikoulun pääsykokeet joihin vaaditaan melko hyvää kuntoa. Olen saanut sun blogista hurjan paljon vinkkejä ja motivaatiota, kiitos siitä :) Sain jätettyä kaikki herkut ja roskaruoat ruokavaliostani pois ja korvattua ne terveellisillä valinnoilla (kasvikset, hedelmät, liha jne.). Itsekurini on aina ollut surkea, mutta nyt kun olen huomannut miten ruokavalion muutos on vaikuttanut yleiseen jaksamiseeni niin en todellakaan halua lopettaa tätä! Tätä muutosta on nyt vasta takana nelisen viikkoa eli pitkällä vielä en ole, mutta alku se on tämäkin. Vaaka näyttää nyt -4kg. Mitään ylimääräistä moskaa ei tee enää edes mieli, koska tästä ruokavaliosta tulee niin hyvä olo enkä ole enää niin väsynyt.
Paria neuvoa vielä kuitenkin kysäisisin sinulta, toivottavasti ehdit vastaamaan :) Eli olen ottanut reippaat kävelylenkit nyt tavaksi (4krt/vko) ja välillä teen jo pieniä pätkiä hölkkäämällä. Tavoitteena on siis pystyä juoksemaan joku kaunis päivä ihan kokonaisia lenkkejä. Mikä sun mielestä on paras tapa harjoitella juoksemista, kun peruskunto on huono: salin juoksumatolla missä vauhdin pystyy säätämään vaiko ulkona? Mulla tuntuu olevan se ongelma, että alan juoksemaan turhan kovaa ja väsyn nopeasti..Ja toinen kysymys, suositteletko palautusjuomia tällaisten kävely/hölkkälenkkien jälkeen?
Kiitos jos ehdit vastaamaan ja toivottavasti jatkat näiden upeiden postausten kirjoittamista :) Ihanaa kesän odotusta!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mahtava kuulla ja kiitokset kommentistasi, puhut täyttä asiaa. Nimenomaan kun saa perusasiat kuntoon ruokavaliossa ja liikunnassa, niin huomaa vireystilan ja olon paranevan, mikä auttaa tsemppaamaan lisää. Ja saahan sitä välillä herkutellakin, mutta tottakai siihen asti kannattaa pitää tiukka linja, jos on joku tietty tavoite. Suosittelisin ostamaan sykemittarin, jos et vielä sellaista omista, siitä pystyt katsomaan että syke pysyy oikeissa lukemissa, eikä nouse liian korkeaksi ja jaksat lenkkeillä pidempään. Välillä voi myös tehä intervallitreenejä jossa tekee spurtteja tai juoksee eka pieniä matkoja korkeemmalla sykkeellä :) Tsemppiä paljon sulle!

Noora

Kiitos muistutuksesta, onhan mulla jossain sykemittari pölyttymässä, täytyykin ottaa käyttöön..ja ihan totaalikieltäytyjäksi en aio herkkujen suhteen ryhtyä, pitäähän sitä kesällä välillä yks jäde saada ;)

Ihan huikeen kiva blogi sulla, löysin pari viikko sitten tän sattumalta ja jäin ihan koukkuun! Tsemppaa omassa projektissa tosi paljon, kun näkee miten muut saa muutosta aikaan :) JES! Tsemppiä!

looduannica.blogspot.fi

ihana lippis ja ihanii kuvii, kyllä oot muuttunu!! :D hyvään suuntaan vaan ;) enemmän kuvia päivän vaatteista ? :) on kiva seurailla blogias ja millasii vaatteita käytät :D ♥

M

aloit yhdessä vaiheessa näyttää todella huonokuntoiselta ja liiankin hoikalta, mutta nyt voin sanoa että nyt näytät ihan todella terveeltä ja hyväkuntoiselta! :)

Niina

Olisi tosi kiva jos laittaisit sun jalkatreenistä infoa. Koska oon tosi kade! Haluan samanlaiset.
+ mahtava blogi

Hei nyt on kyl pakko kysyy et laitatko noi tagit ite vai tuleeks ne automaattisesti, vai miten?
nimimerkillä: aloitteleva bloggaaja :)

Silja

Oioi en malta odottaa tulevia treenipostauksia!! Vuoden alussa hankin salikortin ja siitä lähtien oon siellä ahkerasti käynyt joka viikko (lepopäivää tietysti unohtamatta). Kyllä se on ihan parasta kun oikeesti alkaa niitä tuloksia näkyä! Itselläni on juurikin tällä hetkellä ongelmana tuo ruokavalio; aamupala jää usein kiireen takia syömättä, päivällä koulussa tulee syötyä vähän miten sattuu, vaikka yrittääkin syödä oikein ja illalla sitten ruoka kummasti maittaa, mutta tottakai tulee syötyä ihan liikaa. Tuon kun sais kondikseen! Mutta vautsi vau, ihailen sua todella paljon. Kiitos tästä blogista! Jos motivaation puute uhkaa, ei kun tänne vaan niin johan alkaa intoa treenaamiseen ja oikein syömiseen löytyä:)

Ankkuli

Hei ehdottomasti treenisisältöä kehiin! Ite olin syksyllä kuvien perusteella melko samassa lähtötilanteessa ku teitsi, mut mun kädet/hartiat ei näytä YHTÄÄN tolta vaik oon ajatellu et ne on kehityny eniten koko kropassa! :D Vinkkejä kehiin!!

JonnaKoo

VAU ! Siis ootko n. puolessa vuodessa kehittynyt nuin paljon ? Respect !! : )
Oon itse treenannut nyt muutaman kuukauden ja tähtäimessä samanlaiset lihakset, kuin sulla nyt ! Olis kiva tosiaankin saada jotain vinkkejä ! : )

Suvi

Wuhuu, lisää reeniä vaan tänne! :--) Siun kehitys on ollut kyllä tosi upea, näytät nykyään paaljon paremmalta mitä olit aikaisemmin. Itselläni on tilanne päinvastainen: lihasta löytyy, mutta sit on rasvaa sen verta päällä et ei oikei erotu ne muskulat sieltä. Pikkuhiljaa tässä yritetään ruokavaliota muutella oikeanlaiseksi, että sitten lähtisi paino tippumaan. Ja tietysti pitää aerobista lisätä, että rasvaa palaa :--D.

Fitness jutut kiinnostaa kyllä ja paljon, sillä veli on menossa kisoihin syksyllä. Itteäni kiinnostaa niista lajeista just tuo fitness sekä figure. Omaa ruumiinrakennetta ajatellen soveltuisin parhaiten kuitenkin kenties bodyfitnekseen, ja fitneksessä se akrobatia tuottais kyllä hankaluuksia, vaikka sitä oppimaan olisikin halu kova... Mutta ei miulla se kilpaileminen ole nyt tällä hetkellä ainakaan tähtäimessä, kunhan itse olisi jonkin verran tyytyväisempi kuin nyt :--).

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Aivan!! :) Hyviltä kuulostaa sun suunnitelmat. Tosi hienoa, jos sulla on jo hyvin lihasmassaa, siitä on huomattavasti helpompi lähteä rasvaa polttamaan. Nimenomaan tärkeintä, että voi hyvin ja on hyvä fiilis itsellä. Paljon tsemppiä sinulle! :)

Heidi

Heippa! Laitoit tuohon että treenasit aerobistatreeniä liikaa niin mikä on mielestäsi liikaa? Esim montako kertaa vaikka ryhmäliikuntatunteja viikossa tai lenkkeilyä yms? Montako kertaa käyt itse salilla? :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En enää muista paljonko tunti määrällisesti treenasin, eikä se oikeestaan ole olennaista. Kulutuksemme on yksilöllinen ja se mikä mulle oli liikaa, ei ehkä ole sitä toiselle. Pointti on, että muistaa nukkua sen 7-8h ja ne oikeat tunnit ja pitää 1-2 lepopäivää viikossa ja saa riittävästi ravintoa, siitä se kaikki koostuu. :)

Sanna

On kyllä ihan mieletön muutos tapahtunut!! Ja ehdottomasti parempaan suuntaan! Oot paljon paremman ja terveemmän näköinen nyt! :) Kivaa, kun oot postaillu nyt niin ahkeraan! Tää on ehdottomasti yks lempiblogeista ja mieletön motivaation lähde! :)

(:

Voisitko tehdä videopostausta? Olisi niin kiva, jos voisit! Sekä kuvia asunnostasi olisi kans kova nähdä(: mukavaa kevään jatkoa sinulle!!(: terveisin: kaimasi Venla

Nanna

Mä yritän epätoivosesti opetella uudestaan ees käsilläseisonnan.
Se oli joskus sillon nuorena niin helppoo ja hauskaa, nyt se on vähän pelottavaa. :D

emma

Olet kyllä uskomattoman pienessä ajassa saanut kasvatettua nuo olkapäät jos nuo ennen kuvat elo-syyskuulta. Joten yhdyn muihin, että treenien sisällöstä enemmän meille tietoa. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Loppujen lopuksi tosi yksinkertaista: säännöllinen syöminen (ei siis pitkiä taukoja) about 3h välein, proteiinia:lihaa,rahkaa, kasviksia,marjoja jne. ja treeniohjelmaan muistaa lisätä säännöllisesti lisää painoja ja vaihtaa ohjelmaa :)

Oot niin paljon paremman näkönen noissa jälkeen kuvissa! Ja tosi nopeesti tapahtunu muutos! Voi että ku pääsiski tonne messuille, mutta asun täällä kaukana....

Liisa M

Moi! Millä jalkatreenillä saat jalkasi noin hyvään kuosiin? Voisitko kertoa minulle myös,kun olisin kiinnostunut? Ja saako sen tehtyä kotikonstein?:)

Huhhuh, mikä ero ennen ja jälkeen kuvissa! Tosiaan treenihommista olisi kiva saada hurjasti lisätietoa (siitäkin, miten saa tuommoiset käsivarret, kun on pelkkää luuta ja nahkaa...) sekä ruoka/ravintovinkkejä, mitä liikkujan kannattaa syödä. :)
Blogisi on tärkein inspiraation lähde, mitä ulkopuolelta tulee liikuntaharrastukseeni, joka on kasvanut yhdeksi elämäni kulmakivistä, kiitos siitä! :)

Tiia

Sun blogis on tosi inspiroiva. Ja tykkään kyllä kans noista tyylipostauksista ;) En malta seuraavaa postausta odottaa!
P.s. Hyvää kevättä :)

Inski

Äääääh ihana lippis! Mistä se on? Mä oon ettiny lippistä iät ja ajat! :))
Sulla on mahtava blogi. Ja motivoiva.

Lotta

Tää on kyllä nykyään niin ihana blogi kun aiheet on just kiinnostavia ja postailet tiuhemmin kuin silloin aikaisemmin. :) Oot tosi kaunis ja ihanan positiivinen (ja lemppari salkkareista :D)! :) Jatka samaan malliin! Oikein ihanaa kevättä :)

kisse

Kuin paljon harrastit syksyllä aerobista kun ei tullu tulosta? Mä käyn 3 kertaa viikossa salilla, ja lenkillä 4-5krt (treenaan maratonille), ja ainakin tähän asti on tullu tuloksia,vaikka aerobistaki tulee harrastettua. Pitää vaan muistaa syyö paljo :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En pitäny tarpeeks lepopäiviä, tai saanu riittävästi ravintoa. 1-2 lepopäivää viikossa pitää olla. Ja NIMENOMAAN SYÖDÄ TARPEEKSI.

=)

Hei onko noi sun punaset juoksukengät ne uudet Asicsen Gel-Kayanot (19)? Jos on, niin mitä mieltä oot ollu - tukeeko ne hyvin vai liikaa ja jaksaako niillä juosta hyvin? :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Viikossa pitää olla 1-2 lepopäivää vähintään ja pitää ymmärtää, että kroppa palautuu parhaiten levossa tai kevyttä liikuntaa harrastaen. Jos jokapäivä vaan rehkii rankan treenin, niin se ei oo hyväksi, pahimmillaan iskee ylikunto ja kehitys pysähtyy. Aerobisen treenin määrä oli väärä suhteessa siihen mitä söin, siitä johtuen palautuminen oli hidasta ja olin aika väsynyt.

Jauheliha tosiaan on ihan älyttömän kallista, varsinkin kun se paketti pitää tehä heti kerralla. Toki sitä voi laittaa pakkaseen, mutta ei se mun mielestä ole niin hyvää enää. Opiskeluaikoina ostin aina soijarouhetta, kun pussi oli halvempaa kuin jauheliha ja siitä pussista sai tosi monta annosta.

Lohta tulee toisinaan ostettua, mutta välillä sekin on aika kallista. Tosin ei tästä oo kauaa, kun löysin kaupasta pari lohta n. 4-6e hintaan.

Käyttäjä5911
Liittynyt20.2.2017

kyllä tosiaa on motivoiva blogi , tänne tulee selailee 5 minuutiks ni löytääki jo ittensä pakkaamasta sali kamoja kasaan (:!! mistä muuten toi vikan kuvan takki ? (:

Heippa ihana Venla! Haluaisin tietää, että nyt kun reenaat paljon ja oot noin hyvässä kunnossa niin syötkö koskaan herkkuja: karkkia, sipsiä, hampurilaisia, ranskalaisia yms.. Tai juotko alkoholia/limonadia?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
Marraskuu
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat