Kirjoitukset avainsanalla vapaa-aika

Viime viikonloppuna kävimme Nuuksiossa reippailemassa. Kun edellisen kerran tallustin kohti Hynkänlampea, olin sen verran paljon pienempi, että eteenpäin metsäpolkua pitkin näytti vaappuvan lähinnä leijuva jättirinkka, jonka takaa paljastuikin pienen pieni partiolainen nimeltä Venla. Silloin oli takana vaelluskilometrejä jo useamman päivän ajalta. Kuitenkin aina yhtä ihanalta tuntui nähdä tämä kyseinen lampi, josta muodostuikin meidän perinteisen kesävaelluksen lemppari kohde.  Muistan vieläkin elävästi sen tunteen, kun seikkailun jälkeen sai vihdoin heittää painavan rinkan pois selästä ja pulahtaa laiturilta uimaan. Sen jälkeen kokkailimme tietenkin trangialla ruokaa, ja miten hyvältä se maistuikaan, kaiken sen reippailun ja uimisen jälkeen. Iltanuotion ääressä rustailimme sitten toistemme reissareihin mitä hauskimpia retkillä sattuneita kommelluksia. Seuraavana aamuna keräsimme tietenkin suoraan metsästä mustikat puurolautaselle. Vitsi miten mahtavia muistoja ja upeiden tyyppien kanssa.

Nyt matkaseuranani oli Make ja Mulan, ja retkemme kesti vain päivän verran, joten teltan pystytykseen emme tällä kertaa päässeet. Sen sijaan uimisesta, sekä mustikoiden syömisestä pidimme tiukasti kiinni, Mulan mukaan lukien. Lenkkeilyn jälkeen "palkkariksi" upposi mainiosti jäätelö. Nam. Paluu Hynkänlammen maisemiin oli siis jälleen erittäin onnistunut ja mieluinen.

Kuinka moni muu on vieraillut tänä kesänä (tai jonakin aiempana) Nuuksiossa tai jopa juurikin Hynkänlammella?

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa toverit!

<3:Venla

Kommentit (14)

Kirjoitat aina niin kauniisti, ja näitä Suomi-maisemakuvia on ollut todella ilo katella sun blogista! :)

tyhjaajatus.blogspot.fi

Vilja

Itse kävin tänä kesänä myös Hynkänlammella makkaraa paistelemassa, joten oli hauska nähdä tuttuja kuvia! Ihana pikkulampi luonnon rauhassa. Teillä taisi olla vähän lämpimämmät oltavat kuin mitä mulla kesäkuussa :)

Ps. Kirjoitat kivan monipuolisia juttuja ja tämäkin oli iloinen yllätys :)!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiva kuulla, Hynkänlampi on kyllä niin kaunis ja ihanan rauhallinen paikka.

PS. Niin ja kiitos paljon Vilja! Mahtavaa jos tämä oli iloinen ylläri ja mukava kuulla, että koet blogini olevan monipuolinen. Se olisi ainakin tarkoitukseni; pohdiskella asioita ja tarkastella elämää kaikin puolin :)

Tessa

Heij!

Vähän ohi tämän postauksen aiheen. Mutta etsiskelin tuossa noita kotitreeniohjeita ja esittäisin sellaisen toiveen että laittaisit kaikkiin noihin kotitreeni ohejisiin jonkun saman tunnisteen millä löytäisi kaikki helposti kerralla :) Hain sanalla "kotitreeni", mutta en sillä löytänyt ihan kaikkia mitä joskus muistan tehneeni. Tykkään tosi paljon sun treenivinkeistä kun ovat kovin helppoja kotona toteuttaa ilman sen kummempia välineitä ja mukana on aina selkeät kuvat niin liikkeet tulle tehtyä oikein :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos todella paljon palautteesta, Tessa! Olen pyrkinyt lisäämään niihin aina samat tagit, mutta voi tietty olla hyvin paljon mahdollista, että joistakin on unohtunut ne vahingossa. Täytyy jatkossa keskittyä vielä tarkemmin lisäämään ne samat tagit, jotta löytyy helpommin. :)

Sarsku :D

Hei!

Itse en siellä ole käynyt mutta olin omalla partioporukalla vaeltamassa Rokualla koko viikonlopun noin kuukausi sitten. Tuli muistot mieleen kun viimeksi kävin siellä vuosi sitten ysiluokan luonto tutuksi ryhmän kanssa vaeltamassa 2 päivää. Oli ihanaa lukea että sääki oot ollu partiossa :) itsellä alkaa tänä syksynä 10 vuosi kyseisen harrastuksen parissa ja loppua ei vielä näy :D

Jutta

Moikka! Ihania kuvia!:)
Onko sulla hajua kuinka pitkä reitti on jos lähtee kiertämää tuon Hynkänlammen? Näyttää nii kivalta että vois lähtee ja pakkaa uikkarit ja makkarat mukaan :D
Pääseekö sinne ton Nuuksiontien kautta?
Yritin googlailla mutta tosi huonosti tuosta Hynkälammen reitistä mitään tietoa..... Tai jos tiiä et on nii milläköhä sivulla?:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ihka ensiksi täytyy kiittää sääherraa, huh hellettä! Ihanaa, näitä lämpölukemia on todella odotettu.

Toissapäiväinen oli suorastaan täydellinen kesäpäivä. Ukkosmyrskyisen yön jälkeen aamu enteili vielä harmautta, mutta onneksi pitäydyimme suunnitelmissamme ja lähdimme aamupäivästä ystäviemme kanssa veneellä kohti Isoa Vasikkasaarta. (Btw se on ihan mahtava paikka, jos ette ole vielä sattuneet käymään. Tämä oli jo meidän toinen visiittimme tänä kesänä.) Tuntuu kuin saapuisi jonnekin paljon kauemmas kaupungin vilskeestä, ulkoilureitit ovat niin rauhallisia ja koko saaren tunnelma seesteinen.

Melkein välittömästi veneen rantauduttua laituriin, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi porottamaan kirkkaalta taivaalta. Kaivoimme eväämme repusta, ihastelimme maisemia näköalatornista ja pistimme piknikin pystyyn. Päivä vierähti hurjan nopeasti, sillä fiilis oli niin leppoisa ja seura huippua.

Alkuillasta nälän yllätettyä meidät (jälleen), menimme vielä Gula Villan -kesäravintolan viehättävällä terassille nauttimaan mitä maukkainta päivällistä. Siis aivan käsittämättömän hyvää ruokaa ja mielettömän kotoisa, sekä letkeä ilmapiiri.

DAY TRIP VIA iPHONE:

Leppoisaa lauantaita toverit!

<3:Venla

Kommentit (5)

Annukka

Wow miten upea paikka! Harmi kun välimatka on niin pitkä, mutta ainakin on ohjelmaa ensi kesälle. :D Ihanaa lauantaita Venla!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos Annukka! Joo kannattaa kyllä vaikka sitten ensi kesänä vierailla, jos ehdit! On kyllä kaunis paikka :)

Suvi

Venla! Sä oot todella hyvä esimerkki nuorille naisille. Oon itse yläkoulun opettaja ja myös aktiivinen kuntosalin kuluttaja. Tässä kaikessa fitness/kilpailu-hypetyksessä on mahtavaa lukea ns. normaalin ihmisen ajatuksia! Sä oot oma itsesi ja tosi kaunis. Lisäksi susta pursuaa elämäniloa. Ootko ajatellut lähtee kouluihin puhumaan omista terveellisistä elämäntavoistasi? Mä oon varma että siinä olisi ideaa!! Ihanaa loppukesää! ☺

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon ilahduttavasta kommentista ja kannustavista sanoista, Suvi. Mielettömän ihana kuulla! <3 Samoin sulle! :)

anne

Moikka. Mitä kautta olet lippiksesi ostanut? Netistä en ole löytänyt kyseistä lippistä mustana ja takaa kiristettävällä remmillä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Superhauska viikonloppu takana kera parhaiden tyyppien ja lukuisien uusien ihanien muistojen. Jalat jumissa tanssimisesta ja vatsalihakset hellänä kaikesta nauramisesta.

Myönnettäköön, että viikko on lähtenyt käyntiin täällä tällä kertaa hieman hitaissa merkeissä, koska viikonlopun pieni univelka painoi päälle, mutta kerrankos sitä.  Välillä näinkin. Vaikka kroppa olikin vielä eilen vähän väsynyt, niin sielua ravitsi tyttöjen kanssa vietetty laatuaika ja kesäyöstä nauttiminen pikkutunneille saakka.

Meillä oli hurjat aikomukset kuvata kivaa matskua meidän miniroadtripista, mutta niinhän siinä vaan kävi, että kamera unohtui laukun pohjalle, ja siellä se pysyikin visusti, kun oli niin lystiä. Lopputuloksena siis kuvasaldo: nolla. Nämä hetket ikuistuivat sinne mielensopukoihin.

Onneksi Make ehti räpsiä muutaman asukuvan ennen lähtöä, niin ei tullut täysin kuvaton postaus! :D

PS. Jos joku muukin kaipaa todella huolellisesti tehtyjä ja luonnollisia ripsienpidennyksiä kesän piristykseksi, älkää epäröikö mennä Studio Serenityyn !

Mun blogini lukijoille kaikki kauneushoitolapalvelut -20% ja -50% alennuksella, joten kannattaa siis hyödyntää tarjous. ;)

<3:Venla

*yhteistyössä Studio Serenity

Kommentit (15)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Haha saa toki kysyä Hillevi, mutta en suinkaan kyllä ole ottanut silareita. :D Olette vain tottuneet näkemään minut urheiluliiveissä ja bandeau -topeissa, joita suosin yleensä enemmän vaatteiden alla. :) Joidenkin paitojen kanssa vaan luonnollisesti pakko käyttää silloin tällöin normaaleja rintaliivejä, jolloin varustuskin saattaa näyttää isommalta. :D

Jane

Moi. Venla sun asenne liikuntaan on niin ihailtava; tuo, että urheilet vain hyvinvoinnin vuoksi ja annat hyvää esimerkkiä nuoremmille. Esimerkiksi minä saan motivaatiota urheiluun sulta. Ei tarvi miettiä liikoja vaan urheilee koska se on kivaa!
Oot tosi aidon oloinen ja varmasti tosi mukava. Näytät sellaselta että oot tosi kiva. Hyvää jatkoa!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi onpa ihana kuulla, kiitokset iloisesta palautteesta Jane! Siitä tuli hyvä mieli! Nimenomaan, liikutaan haluamillamme tavoilla ja nautitaan liikunnasta! :)

ellu

Vau tosi onnistuneet asukuvat, tän blogin kuvat on parantunut kyllä älyttömästi:) mulla sama toppi, ihan sairaan kiva mut en tiiä vielä missä sitä voisin käyttää kun en koulussa kehtaa..:D

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi huippua kuulla, jos bloginkuvissa ja niiden laadussa on tapahtunut edistystä! Ja koko ajan tietenkin tarkoitus kehittyä lisää! Kiitos Ellu! :)

Emmi

Saatko ripset itsellesi ilmaiseksi, kun mainostat kyseistä paikkaa täällä blogissa? :)

M

En ole ikinä vielä tullut kommentoimaan vaikka täällä ruudun takana sua hypetänkin! Mutta nyt... mikä yläkroppa!! Näytät ihan saakutin kuumalta! :) Oot kyllä mieletön motivaattori <3

Mila

Moi! Kyselisin sellaista, kun olen nyt ekaa kertaa menossa salille niin käykö ihan perus juoksukengät sinne?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mulanin ilme oli näkemisen arvoinen, kun astuimme aamutuimaan ovesta ulos tuonne kaatosateeseen ja lähdimme tunnin kävelylle. Eilisen kauniin aurinkoisen päivän jälkeen märkäilma ei tainnut oikein meidän pikkukaveria napata. Olipahan mukavan raikas keli ainakin, ja seesteinen sade jopa jollain tapaa rauhoitti mieltä. Kaupunki ja ranta näytti suorastaan autioituneelta, kun vastaan ei kävellyt ristinsielua. En voi silti väittää ettenkö olisi ehkä pikkuisen alkanut haaveilemaan lomareissusta jonnekin lämpimään, tuulen ja sateen piiskatessa kasvojani.

Onnekseni löysin läppärini kätköistä vielä julkaisemattomia kuvia kevään Ranskan reissulta, ja sain hetkeksi sitä kautta palata aurinkoisiin maisemiin, tunnelmallisille ja vehreille köynnöksiä, sekä kukkia ympäröiville pikkukaduille.

Rentouttavaa sunnuntaita toverit!

PS. Onko jonkun muunkin mielen vallannut matkakuume? Käsi ylös! Uskoisin, etten liene ainoa. ;)

<3:Venla

Kommentit (10)

piristää mieltä katsoa noita aurinkoisia kuvia täälta vesisateen keskeltä;) matkakuume on kova mutta pääsee kahden viikon päästä kreikkaan katsomaan aurinkoa :))

Nina

Ihanan aurinkoisia kuvia,niin inhottavat säät ollu että tekis mieli lähtee kyllä jonnekin lämpimään.

Bebe

Mulla kans todella rajua matkakuumetta! Jonnekin kauas pois olisi päästävä, uusia kokemuksia hakemaan, lämmöstä nauttimaan ja omia ajatuksiani pakoon.
Rentouttavaa sunnuntaita myös sinulle!:) <3

anita

Just vajaa kuukausi sitte tultiin Kiinasta ja tänään jo katteltiin kartasta, miten ois kätevintä reissata autolla Euroopan maita läpi. :) Toisaalta ollaan mietitty, et seuraava matka on jonnekki rantalomakohteeseen, mut saa nähä. Myös jenkkilä kiinnostaa.... :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi ihanaa Anita, kun ootte päässy reissaamaan! Hahah tiedän tunteen, kun pukkaa heti uutta matkakuumetta, on se reissaaminen vaan niin avartavaa ja huippua! :)

Täältä löytyy matkakuumeinen! Onneksi päästään nauttimaan Kreikan auringosta vähän yli viikon päästä! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat