Kirjoitukset avainsanalla Kasvissyöjä

Koska tämä postaukseni keräsi huikeat yli kolmesataa kommenttia, ajattelin säästää hieman aikaa ja koota vastauksia postausten muodossa joihinkin kysymyksiinne, joissa toivottiin mm. vinkkejä vegaanista ruokavaliota varten.

Millä korvata esim. jauheliha? Esimerkiksi kotimaisilla herne- ja härkäpapurouheilla, joita voi käyttää ruoissa jauhelihan lailla. 

Härkäpapu: kikherneen kaltainen palkokasvi, joka sisältää runsaasti proteiinia, tärkkelystä ja kuitua mutta vain vähän rasvaa. Tärkkelyksen ansiosta se sopii mainiosti mm. kasvispihvien ja –pyöryköiden perusraaka-aineeksi. Maku on mieto, hieman pähkinäinen. Muiden papujen tapaan härkäpavut tulee esikäsitellä ennen ruoanlaittoa.

Runsaat proteiinin lähteetHyviä pohjoisessa Suomessakin kasvavia kasviproteiininlähteitä ovat mm. herne, härkäpapu, pellava, hamppu ja lupiini. Niitä voi käyttää ruoanlaitossa yhtämonella tavalla kuin soijaa, linssejä, kikherneitä ja kidneypapuja.

Hamppu: sisältää runsaasti proteiinia, öljyä, kuitua. Hampun proteiini on kananmunan proteiinin kaltainen ja sisältää kaikki ihmisille välttämättömät aminohapot.

Palkokasveista eli pavuista ja linsseistä saa siis täyttäviä annoksia, ja ne käyvät hyvin monenlaisiin ruokiin esim. kastikkeisiin, ruokaisiin salaatteihin, laatikoihin ja keittoihin. Kuivatut pavut ovat edullisia, ja niitä voi keittää kerralla isomman määrän ja pakastaa. Myytävinä on myös valmiiksi keitettyjä papuja.

Lisää lihamaisia ruoka-aineita: esim. seitan (vehnägluteenista valmistettu), tofu, sekä soijarouheet, -suikaleet ja -leikkeet. 

Vegaanin kasvimaitopohjaiset tuotteet esim. :  kaura-, riisi-, soija-, tai pähkinä-, maidot, kermat, jäätelöt ja jogurtit, sekä erilaiset kasviperäisistä aineista valmistetut juustot

Kesästä pitkälle syksyyn on tarjolla runsas valikoima lähialueilla tuotettuja värikkäitä vihanneksia. Talviajan keittiöön on hyvä ottaa mukaan esimerkiksi talvikurpitsa ja maa-artisokka. Luomuruokapiirit ovat erityisen kätevä sekä edullinen tapa hankkia lähiruokaa ja tukea suoraan paikallisten viljelijöiden elinkeinomahdollisuuksia.

Mitä vegaanin jääkaapista esimerkiksi voisi löytyä?

  • Paljon tuoreita kotimaisia vihanneksia ja juureksia
  • Maustamatonta soijajogurttia, kaurajogurttia (sellaisenaan tai  esim marjoilla ja hedelmillä höystettynä, tai kastikkeiden ja dippien pohjaksi)
  • kaura- riisi-, soija-, mantelimaitoa tai muuta kasvimaitoa (kaikkiin ruokiin, joihin yleensä käytetään lehmänmaitoa)
  • Soija-, kaura- tai muuta kasvikermaa (keittoihin, kastikkeisiin, pataruokiin)
  • Vegaaninen margariini, kuten tummansininen Keiju (leivälle, leivontaan, ruoanlaittoon)
  • Hummus (kikherneistä valmistettua levitettä, jota voi ostaa valmiina tai tehdä itse)
  • Tahini eli sesaaminsiementahna (leivän päälle, sisältää runsaasti kalsiumia)
  • Tartex, luomukasvistahna (leivän päälle tai sellaisenaan)

Mitä vegaanin kuiva-ainekaapista esimerkiksi voisi löytyä?

  • Paljon mausteita ja/tai tuoreita yrttejä
  • Tuoreita hedelmiä
  • Kotimaista herne- ja härkäpapurouhetta
  • Punaisia, vihreitä, ruskeita tai mustia linssejä
  • Tölkkipapuja, kuten kikherneitä, mustapapuja, valkoisia papuja, kidneypapuja (Ovat heti käyttövalmiita. Voidaan käyttää samoihin ruokiin kuin linssejäkin.)
  • Kuivattuja papuja
  •  Soijarouhetta, -suikaleita, tai -paloja 
  • Kvinoaa (Proteiininlähteenä kvinoa on riisiin ja muihin viljoihin verrattuna erityisen hyvä, sillä se sisältää niitä enemmän proteiinia. Sopii myös keliaakikoille. Kvinoassa on myös paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia. Kvinoassa on myös ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja.)
  • Ohraa, hirssiä tai riisiä
  • Speltti (Riisin tapaan lisukkeeksi käytettävä ravinteikas ja aromikas vilja)
  • Tattari  (viljakasveja muistuttava kasvi, jonka proteiini on ravitsemuksellisesti arvokasta, koska se sisältää ihmiselle välttämätöntä aminohappoa. Sopii myös keliaakikoille.)
  • Kaura- tai muita hiutaleita (puuroksi, pyöryköiden ja pihvien koossapitäjiksi)
  • Tomaattimurskaa (keittoihin, kastikkeisiin, pitsakastikkeeseen, lasagneen)
  • Erilaisia pähkinöitä ja siemeniä (naposteltaviksi, sekä salaatteihin, kastikkeisiin, pyöryköihin)
  • Kuivahedelmiä
  • Kuivattuja metsäsieniä (esimerkiksi kastikkeita ja keittoja varten)
  • Rikas Oluthiivahiutaleita (Antavat juustomaista makua esimerkiksi kastikkeisiin ja keittoihin. Mahdollista käyttää myös popkornien mausteena. Sisältää erityisen runsaasti luonnollisia B-vitamiineja; B1, B2, B3, B5, B6, B7 ja B12 sekä foolihappoa. Se on lisäksi hyvä proteiinien ja hivenaineiden lähde.

Mitä vegaanin pakastimesta saattaisi löytyä?

  • paljon marjoja
  • kaurajäätelöä
  • falafel (kikherneistä valmistettuja pyöryköitä)
  • herneitä

Maapallo kestää paremmin kasviproteiinipitoisen ruoantuotannon ja lisäksi kehosi saa tärkeitä ravintoaineita! Siispä win win! ;)

Liha- ja maitotuotteiden lisäksi vegaaniseen ruokavalioon ei kuulu muutkaan eläinkunnan tuotteet, kuten kananmunat ja eläinrasvat. Vegaaniseen ruokavalioon ei kuulu myöskään eläinperäiset valmistusaineet kuten esim. hera, laktoosi eli maitosokeri, liivate, eikä munajauhe. Vegaanien suhtautuminen eläinperäisiin lisäaineisiin saattaa vaihdella suuresti.

Kuten mikä tahansa muukin ruokavalio, vaatii tasapainoisen ja turvallisen vegaaniruokavalionkin noudattaminen tietoa. Ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruokavalio voidaan koostaa haluttaessa vaikka pelkästään kotimaisista kasvikunnan tuotteista. Tällöinkin on tärkeää turvata B12-vitamiinin saanti ravintolisillä ja myös D-vitamiinin saanti on syytä varmentaa talven ajaksi esim. ravintolisillä. Kalsiumiin, sinkkiin ja omega 3-rasvahappojen riittävään saantiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. 

Kannattaa muistaa, että veganismi on yhtä monipuolista kuin on vegaanejakin. Arjen valinnat  ja ruokavaliot vaihtelevat riippuen henkilöistä ja makumieltymyksistä, mutta onneksi eri tarpeisiin ja makuihin sopivia resepti-ideoita löytyy vegaaneille hurjan paljon.

Monipuolinen vegaaniruokavalio sopii myös urheilijoille. Mm. Olympiavoittaja Paavo Nurmi oli aktiiviurallaan kasvissyöjä. Triathlonistit Dave Scott ja Ruth Heidrich ovat vegaaneja ja kumpikin heistä on voittanut Ironman-kilpailun kuusi kertaa. Lukuisat muutkin vegaanit, kuten kehonrakentaja Robert Hazeley, ovat menestyneet huippu-urheilussa. Suomalaisista vegaaniurheilijoista tunnetuin lienee Harri Nieminen, joka on thainyrkkeilyn amatöörisarjan maailmanmestari. Kasvissyönti ja veganismi eivät siis ole este kovillekaan urheilutuloksille. 

Tunnettuja kasvissyöjiä ovat mm. Anne Hathaway, Kate Winslet, Reese Witherspoon, Brad Pitt ja Leonardo DiCaprio. Tunnettuja vegaaneja ovat mm. Natalie Portman, Pink,  Ellen Degeneres, Alyssa Milano, Olivia Wilde, Steve-O ja Alec Baldwin.

Paremmin vegaaniseen ruokavalioon perehtyneet saavat toki mielellään paikkailla tai lisätä, mikäli bongasitte tekstistä jotakin sellaista!

Tässä kuvia viimepäivien supersimppeleistä arkiruoistani (tai ainakin niistä joista muistin napata kuvan ennen syömistä :D )

kookoskermaa, banaania, kiiviä ja itsekerättyjä puolukoita, mustikoita ja mansikoita. Nam!

mansikka kaurajäätelöä ja tuoretta mangoa.

lehtikaalia, vihreää tulista currykookoskastiketta, jossa valkoisia papuja, vihreitä linssejä, parsakaalia jne, sekä täysjyväriisiä.

kahvia kauramaidolla, mausteista papupiirakkaa, kaura- ja soijajogurttia, sekä mustikoita ja viikunaa

piirakan päällä vegaanijuustoa

tomaattisipulipiirakkaa, ituja, pinaattia ja kurkkua

paistettua riisiä, sekä miedosti tulista punaista currykookoskastiketta, jossa kikherneitä ja sipulia. 

tomaattimustapapukastiketta

vegaanitortilloja lehtikaalilla, tomaatilla, guacamolella, sekä tomaattikastikkeella, jossa punaisialinssejä ja mustapapuja.

keltaista currykookoskikhernekastiketta

helpot puolivalmiit: hampurilainen kasvispihvillä, lisukkeeksi, salaattia ja ituja.

sekä falafelit, lehtikaalisalaatilla, punasipulilla, oliiveilla, tomaatilla, riisillä, sekä hummuksella.

Oikein makoisaa viikonloppua toverit!

PS. Tahdon vielä kiittää ihanista tsemppaavista ja tukevista kommenteistanne, joita tuli todella suuri määrä.

<3:Venla

Lähteet:

http://vegaaniliitto.fi/

 

Kommentit (66)

Melina

Mahtavaa Venla! :) itsekin eläinrakkaana ihmisenä ryhdyin vegaaniksi n. pari vuotta sitten. Syy ei tosin ollut pelkästään rakkaudessa eläimiin ja niiden hyvinvointiin vaan myös oman terveydentilan romahtaminen "pakotti" tekemään muutoksia elämäntavoissa. Vuosia kestänyt tiukan (järjettömän) treenin ja puutteellisen (maitorahka never again :D ) ruokavalion vuoksi paloin alta parikymppisenä loppuun, kroppa sanoi stopin ja mieli siinä mukana. Päätin ottaa toipumisen tosissaan ja keskittyä etenkin uneen (nukkuminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä) ja siihen, mitä suustani alas laitan sillä ruoka olkoon lääkkeeni. Tänä päivänä voin sanoa, että oloni on parempi kuin vuosiin; tankissa virtaa, hiukset ja iho hohtaa, mieli on kirkas ja kevyt! Uskon (tiedän!) että suurin vaikutus nykyiseen olotilaani on ollut suurella ruokavaliomuutoksella, rasvattomista maitotuotteista ja naudan 10% paistijauhelihasta värikkääseen ja MONIPUOLISEEN vegaaniruokaan. Kiitos Venla, kun jaat tietoa ja mietteitäsi kyseisestä asiasta, tätä pitää saada enemmän ihmisten tietoisuuteen! Mahtavaa viikonloppua! :)

ruusuh

Moi mistä saa vegejuustoo ja toiniiko se samalla tavalla ku juusto? Saisiko piiraan ohjeen?

Saija

Tästä postauksesta sai tosi paljon vinkkejä! Kiitos! :)
Toivottavasti kaupatkin alkaisivat hommaamaan enemmän vegeruokia ja -raaka-aineita. Pienellä paikkakunnalla vaikoimat ovat... surkeat. :(

Roosa

Kauppiaille on hyvä esittää toiveita haluamistaan tuotteista :) Oon huomannu, että aika usein niitä kuunnellaan ja jos menekki on kohtuullinen, niin toivotut tuotteet pysyvätkin valikoimissa.

Emmi

En oo ennen kommentoinu vaikka jo jonkinaikaa oon seurannut tätä siun blogia. Itse en oo vegaani tai minkäänsortin kasivissyöjä, mutta pakko kiittää kuinka hyvin oot tuonu Siun tekemää valintaa olla vegaani esille. Itse koen tehomaatalouden ja eläinten olot ihan kauheiksi ja oksettaviksi, se laittaa miutkin miettimään omia valintoja ruuan suhteen. Syön kuitenkin kohtuullisen paljon ns. metsästettyä lihaa; hirveä ja jänistä. Itse koen, että luvilla metsästetyt eläimet ja niistä hyödynnettävä liha on puhdasta eikä se ole elänyt huonoissa oloissa. Metsästämällä pidetään kuitenkin täällä syrjäkylillä paljon huolta siitä, että eläinkannat pysyy hallinnassa ja eläimet eivät sairastu, esim jos jäniksiä ei metsästettäisi niin niiden vauhdikas lisääntyminen aiheuttaisi jänisruttoa, joka on todella kivulias ja tappava tauti jänikselle. Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että mitä mieltä oot metsästämisen kautta saadusta lihasta ja sen syönnistä?

Kiitos blogista! käsittelet monipuolisia aiheita ihanan positiivisesti, joita on oikeesti ilo lukea:)

Teea

Oatlyn kaurajäätelö on parasta! Varsinkin kombo vaniljakaurajätskiä, kaurakeksejä murusena päälle ja jäisiä mustikoita. Ai että!

Hanna

Näyttääpä herkulliselta, kiinnostus heräsi kyllä kasvisruokavalioon kertaheitolla näitten kuvien ansiosta!
Olisiko mahdollista saada tarkkoja ohjeita esim. kastikkeisiin? Helpottaisi noviisinkin kokkauskokeiluja ja jäisi heti positiivinen tuntuma uuteen ruokavalioon:)

Titta

Kiitos tästä postauksesta! Todella monipuolisia ja ihanan värikkäitä ruokia, sai paljon inspiraatiota. :) Välttelin viimeiseen asti noiden eläinvideoiden ym. katsomista ja niistä lukemista, koska tiesin miten huono olo mulle niistä tulisi.. Halusin nimenomaan elää onnellisesti tiedottomuudessa, mutta puolivahingossa luin tuon sinun postauksen aiheesta ja tässä sitä nyt harjoitellaan vegaaniutta. Tämä tosin on pelkästään positiivinen asia, koska saan ruokavalioni paaaaljon monipuolisemmaksi vegaanina ja vaikka oon huono ruuanlaittaja niin oon tässä muutaman päivän aikana tehny tosi hyviä ruokia! Jään odottamaan reseptipostauksia innolla. :) Ja myös ruokapäiväkirja postaus ois tosi kiva! Siis kaikki ruuat yhdeltä päivältä. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mukava kuulla, että sait inspiraatiota, kiitos Titta! Mahtavaa, että sinäkin olet nimenomaan kokenut ruokavaliosi monipuolistuvan vegaaniuden myötä, ja että olet tehnyt maukkaita ruokia viime päivinä. :)

vegaani

Heippa, ihan mahtavaa että oot alkanut vegaaniksi! Itsekkin päädyin tähän elämäntyyliin noin puoli vuotta sitten, kun katsoin netflixistä pari dokkaria siitä millasia vaikutuksia eläinkunnantuotteilla on ympäristöön ja terveyteen. Oon testaillu aika paljon eri tapoja syödä vegaaniruokaa, ja oppinut aika paljon tän aikana. Kaikista tärkein asia on varmaan se että syö tarpeeksi! Siis nää ruokamäärät mitä syön nykyään on varmaan tuplasti enemmän kun aikasemmin. Pitää muistaa että kasviksissa on niin vähän kaloreita että niitä pitää oikeesti syödä tosi paljon :)! Alkuun noi on tosi hyvii noi "siirtymäruuat" kuten noi kaura- ja soijatuotteet, mutta sen jälkeen kun on tottunu vegaaniruokaan, ois tosi hyvä vielä terveyden kannalta että söis prosessoimatonta ruokaa! Itse syön viikolla pääasiallisesti ruokaa jossa ei ole tuoteselosteita, ja viikonloppusin voin sitä tehdä vaikka pitsaa ja laittaa vegaanijuustoo päälle :) Ihan varmasti ajanki kuluessa huomaat kuinka sulla tekee vähemmän mieli mitään prosessoitua, ja enemmän vaan tuoreita ja yksinkertasia raaka-aineita! Tsemppiä!

M

Oi vitsi minkä näkösiä ruokia! Olis kiva saada noista ja muista vegaaniruuista reseptejä:) ja haluaisin myös kuulla tarkemmin miten tämä ruokavalion (tai no elämäntavan) muutos on vaikuttanut sun oloon, treenaamiseen ja hyvinvointiin sisäisesti ja ulkoisesti:) tsemppiä vegaanielämään vaikka superisti se sulta näyttää sujuvan!

Essi

Komppaan edellistä. Niin herkullisen näköisiä annoksia, että reseptit kiinnostaisi tämmöistä tumpeloa kokkia joka ei pelkän kuvan/idean perusteella osaa soveltaa :P

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon tsempeistä! Lisää ruokakuvia ja reseptejä on toki tulossa jatkossakin! Kiitos postaustoiveista! :)

Käyttäjä3244
Liittynyt17.3.2016

Hienoa Venla!

Itse olen ollut vegaani jo useita vuosia juurikin eläinten olojen takia. Tämä nyt pinnalla oleva eläinten rääkkäys ei siis missään nimessä ole uusi juttu. Tätä on tapahtunut jo kauan.. Aivan liian kauan.

Tämän on loputtava. Nyt. Heti.

Mielestäni jokaisen tulisi siirtyä yhä enemmän ja enemmän kasvisruokavalioon ja kotimaiseen tuotantoon. Suomesta saa mahtavia tuotteita, joita kaupat pursuavat. Herne, härkäpapu, juurekset, hamppu, pellava, luomu kasviöljyt... - ainakin näitä kannattaa suosia! Kannattaa myös tutustua kotimaisen Yosan kaurapohjaisiin tuotteisiin mikäli kaipaa jotain jogurtin tyylistä vastinetta. Myös Jalotofu sekä Silmusalaatti ovat vähintäänkin testaamisen arvoisia brändejä. Kotimaisia ja lähellä tuotettuja tuotteita - ainakin näin Etelä-Suomessa asuvan kannalta.

Suosittelen myös lisäämään ruokavalioon reilusti ituja sekä versoja, joista saa rutkasti sekä vitamiineja että kivennäisaineita. Kumpiakin on superhelppo kasvattaa itse, mutta laiskin toki voi tutustua esimerkiksi Silmusalaatin tuotantoon.

Jos kaipaat jotain vinkkiä uuteen ruokavalioosi, voit ehdottomasti käydä tutustumassa blogiini http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/ . Sieltä löydät sadoittain reseptejä aina suolaisista ruoista makeisiin herkkuihin.

Tsemppiä jatkoon! :)

ulla

Uijui mitä kuvia :P:P nam nam. Onko ohjeltta tomaattipiiraaseen ? Onkohan gluttispohja ? :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos Ulla! Ohjeita olisi tarkoitus jakaa myöhemmin. Tomaattipiiras oli kyllä tosi simppeli, tomaattipyrettä, tomaattimurskaa, tuoreita kirsikkatomaatteja, pannulla kuullotettua sipulia, valkosipulia, ananasta, chiliä, vegaanijuustoa yrttejä; muistaakseni ainakin basilikaa, oreganoa, ..mitähän vielä sinne heitin sekaan.. :D

Henni

Pidätkö kaurajuomasta/maidosta kahvin kanssa? Itse en pidä siitä yhtään kahvin kanssa ja onneksi olen löytänyt Soya for professionals -juoman joka on tarkoitettu kahvin kanssa nautittavaksi, muistuttaa huomattavasti enemmän aitoa maidon makua kahvin kanssa. Sitä löytyy yleensä isoimmista marketeista tai hyvin varustelluista pienemmistä kaupoista. Suosittelen kokeilemaan!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oletko kokeillut myös Oatlyn ikaffe - nimistä kauramaitoa, joka on tarkoitettu juurikin kahvin kanssa? Se on tämänhetken oma lempparini :)

Kati

Todella hyvä postaus! Itsekin olen englanniksi netistä näitä tietoja hakenut, koska suomenkielinen tarjonta aika huono. Hyvä!

Anne

Aivan mahtava asennoituminen ruokavalion muutoksessa. Miehen kanssa pyritään syömään kasvisruokaa, mutta aivan vegaaneiksi meistä ei kuitenkaan ole. Hirvennlihaa ja kananmunia tulee syötyä.
Voisitko kertoa helpppoja perusliikkeitä syvien vatsa ja selkälihasten hoitoon kotikonstein, jotka eivät rasituta yläselkää ja niskaa. Lapsen syntymän vuoksi ristiluu ja Si-nivelet ei pysy paikoillaan. Käyn 2-4vk välein kiropraktikolla laittamassa selkää kuntoon ja viikoittain hierojalla helpottamassa lapaluiden ja yläselän jumeja.
Perus vatsalihasliikkeistä ei tule mitään, koska ne kohdistuu liikaa yläselän alueelle missä aivan kauheat kivut ja patit lapaluiden välissä.
Ja jos sinulle tulee myös muita vinkkejä mieleen tämän selän kanssa, niin olisin todella kiitollinen. Reilun vuoden ajan olen potenut aivan kauheita kipukohtauksia, joista pahimmat lamaa hengistystä ja laittavat pallean ramppaamaan.

Ymmärrän jos et kerkeä ohjeistamaan, mutta kysyvä ei tieltä eksy <3

Heini

Kiitos tästä, oli hyvä postaus, josta sai hyviä vinkkejä! Papujen ja linssien käyttö ruoanlaitossa on kiinnostanut mua jo pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla. Lähinnä kun mietityttää miten ne täytyy esikäsitellä ennen käyttöä ja minkä vuoksi niin tulee tehdä?

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos Heini, mukava kuulla! Monet pavut sisältävät huonostisulavia ja jopa myrkyllisiä lektiinejä. Jotta ne saadaan tehottomaksi, pavut tulisi liottaa ja keittää ohjeiden mukaan. Kaupasta saa kyllä myös valmiiksi käsiteltyjä heti käyttövalmiita papuja. :)

ps

Moi Venla! Itse katsoin Netflixistä "Cowspiracy" nimisen dokkarin ja ekan kerran harkitsin tosissaan ryhtyväni kasvissyöjäksi. Valmiiksi jo söin paljon kasvisruokaa (lukiossa valitsin aina kasvisvaihtoehdon), mutta en ole koskaan ollut oikea kasvissyöjä. Enkä ole edelleenkään, mutta vähentänyt olen. Syyllinen olo tulee kuitenkin lähes aina syödessäni lihaa. Tykkään kasvisruuasta. Pärjäisin ilman lihaa, vaikka tykkäänkin siitä. Eli sama se olis kasvissyöjäksi alkaa!
Oletko itse katsonut mainitsemaani dokkaria? Suosittelen ehdottomasti!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Joo olen katsonut kyseisen dokkarin, ja suositellut sitä itsekin muille, erittäin mielenkiintoinen ja avartava dokumentti. :)

Laura

Mahtavaa nähdä näin hyvä postaus veganismista urheilu/fitnessblogissa! Niin monet tuntuvat edelleen olevan sitä mieltä että tuloksia ei synny ilman maitorahkaa ja puolta kiloa lihaa päivässä. Olen kasvissyöjä ja pyrin enenevissä määrin noudattamaan vegaanista ruokavaliota, ja vinkit suomalaisista proteiininlähteistä kuten hampusta ja härkäpapurouheista olivat tosi kiinnostavia! Täytyy ehdottomasti testata :)

Tanja

Onko vegaanin ruuat kalliita? Eroaako kasvisruokien hinta kauheasti lihatuotteidennhinnnasta? Maksaako soija maidot paljon? Yms. Ajattelin ehkä itsekin alkaa vegaaniksi tai edes lopettaa lihan syönnin. :) Olen eläinrakas ihminen ja nyt kun avasit vähän asiaa haluan että eläimet eivät joudu kärsimään ainakaan mun takia. Tuli ihan itku silmään kun luin tätä.

Viivi

Moi! Vinkiksi, että älä pelkää hiilareita. Keho pyörii hiilareilla ja proteiinin ja rasvan tarve on suhteellisen pieni. Esim whon:n suosittelema proteiinin määrä ruokavaliossa on 10%. Ite yritän syödä ainakin yhen aterian päivässä vain hedelmiä mm. 6 banaanin smoothie + muita marjoja/hedelmiä. Ja muidenkin aterioilla pääosa hiilareita kuten perunoita tai riisiä ja kasviksia. Iha hillittömästi energiaa ja super positiivinen fiilis kokoajan. Ja kaikille jotka pohtii olen laihtunut, en lihonnut ja syön noin 2500 kaloria päivässä. Olen saanut myös kasvatettua lihasta. Käykä tsekkaamassa youtubesta mm. Naturally Stefanie tai freelee the banana girl :-)

Kami

Hyviä reseptejä! Tuohon tunnettujen vegaanien joukkoon lisäisin vielä Ariana Granden, joka sanoi terveydentilansa ja ihonsa parantuneen nopeasti vegaaniksi ryhdyttyään. Nyt kun miettii noita tunnettuja vegaaneja, eipä taida kukaan heistä olla ylipainoinen. Itsekin laihduin pari kiloa kasvissyöjäksi alettuani, nyt pitäisi vain saada maitotuotteet ja kananmunat vielä pois! Oma päätökseni alkaa kasvissyöjäksi oli fyysinen, kärsin vuosia kovista mahakivuista, eikä oikein mitään pystynyt syömään ilman järkyttävää kipua ja turvotusta. Kas kummaa, oireet loppuivat heti kun liha jäi pois. Eli suosittelen kokeilemaan, eihän siinä mitään menetä.

Sari

Hienoa, kun jaksat jakaa kasvisruokavalion ilosanomaa, koska sulla on paljon nuoria lukijoita ja sun mielipidettäsi varmasti kuunnellaan. Olet hyvällä asialla! Itse olen kolmekymppinen sekaruokailija, kasvissyöntiäkin tosin muutama vuosi taustalla ja kuukauden vegaanistakin kokeilin jokunen vuosi sitten. Viime aikoina kasvisruoka on taas houkutellut enemmän ja erinäisiä ihania kokeiluja on takana :) Itse rakastan kasvisruoassa erityisesti kaikenlaisia tahnoja, kuten hummusta ja baba ganoushia.

Terhi

En ole ikinä miettinyt ryhtyväni vegaaniksi, mutta viimeaikaiset postauksesi ovat saaneet minut kuitenkin miettimään, millaista se olisi.
En koskaan varmasti täysin pystyisi olla vegaani, mutta sinun innoittamanasi taidan valita koulussa enemmän kasvisruokavaivtoehtoja;) myös kuvat ruuistasi näyttävät TODELLA herkullisilta!! Olisin todella iloinen jos voisit kertoa jonkin vegaani kastikereseptin niin voisin edes joskus tehdä kasvisruokavaihtoehtoja ja edes vähän vähentää lihansyöntiä :) tietysti muutkin ohjeet olisi kivoja! Mukavaa loppusyksyä, olet niiiin paras bloggaaja!
Haluaisin esittää myös toivepostauksen. Suhtautumiseni ruokaan tuntuu nykyään todella rajoittavalta. Pt teki minulle ruokaohjelman ja toisinaan tuntuu "orjalliselta" noudattaa sitä, tuntuu että jos syön sen ohi, olen epäonnistunut. Miten saada terve suhtautuminen ruokaan ja siihen että se voi olla monipuolista ja sellaista ettei tarvitsisi punnita ja laskea kokoajan mitä laittaa suuhunsa? Tuntuu että jos syön vähänkin "väärin" niin olen epäonnistunut..

Epe

Hei! Ja kiitos tästä! Haluaisin itsekin kasvisruokaa tehdä,niin saisiko tarkempia ohjeita niin
keittäjätumpelokin onnistuisi;)

Susanna

Mun sydän sulaa edelleen, oot niiiin mieletön esikuva!! Herkullisen näkösiä lautasia :) Arvostan sua ihan älyttömästi, kun oot tuonu vegaanitietoutta esille. Kaikkea hyvää Venla <3

Maija

Vau! Olipa upea postaus ja ruuat näyttivät ihan super hyviltä! Huomaa kyllä miten olet käyttänyt aikaa tähän koko postaukseen! Sain itsekin kasvissyöjänä paljon vinkkejä monipuolisempaan ruokavalioon! Kiitos <3

Viivi

Olisi tosi kiva, jos jakaist säännöllisesti reseptejä kaikkiin näihin ihanuuksiin!! näyttää tosi hyvältä!

Eve

Olen seurannut blogiasi pitkään, ja olet aina ollut hyvä roolimalli, mutta nyt olet sitä vieläkin enemmän. Mietin tässä vain sitä, että minunlaiseni tavis kun puhuu veganismista, ei vastaanotto ole kummoinen, mutta Sinä pystyt oikeasti vaikuttamaan asioihin. Olet ihana. Jatka samaan malliin!

Emilia

Hei, mahtava postaus! On superhienoo, että mainostat just noita kotimaisia proteiinin lähteitä eli härkäpapua ja hernettä! Oot mahtava esikuva ja hienoo, että käytät julkisuuttas hyvään asiaan :) P.S Ekologisuuden näkökannalta riisi on todella huono vaihtoehto lisukkeeksi, sillä sen kasvattamisesta syntyy todella suuret metaanipäästöt ja sillä on rehevöittävä vaikutus + se kasvatetaan yleensä Aasiassa, jolloin kuljetuksista aiheutuu lisää päästöjä. Suomessa löytyy hyviä riisin korvikkeita niin ei ole hankalaakaan jättää riisiä pois!

johanna

Heippa,
Mieletöntä, että pystyt inspiroimaan muita ihmisiä jättämään lihan pois ja elää terveellisemmin. Inspiroit minuakin ja olenkin pitkään halunnut olla kasvissyöjä tai ainakin vähentää lihan syömistä, nyt uskon että pystyn siihen. Ruokakuvat antaa hyviä vinkkejä itselleenkin :)

Venla

Kiitos tästä, hyvä informoiva postaus. :) Toki kans valmisruokia, kasvisnakkeja jne on olemassa, mutta ne ei oo kyllä niin ravitsemuksellisesti järkeviä. T. vegaanikaima :)

Ii

KIITOS! Lisää tällaisia postauksia ja ruokareseptejä :) ihanaa kun eläinten huono kohtelu ja kasvissyönti saa näkyvyyttä!

Lifeonmars

Olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden mutta kommentoin vasta nyt. Itse olen viidettä vuotta lakto-ovo ja välillä olen ollut käytännössä vegaani mutta lipsunut sitten linjastani. Viime kuukausina on menty taas vegaaniseen suuntaan ja tuo siun päätös kyllä inspiroi taas yrittämään enemmän, varsinkin kun kattoo noita ruokakuvia♡ Kiitos ja antoisia hetkiä vegaaniruuan parissa!

emppuu

Moi Venla,
Oon viime aikoina vähentänyt lihan syöntiä eettisistä ja terveydellisistä syistä. Punaisen lihan olen jättänyt ruokavaliostani kokonaan pois. Olen aina ajatellut, että kasvissyönti tai vegaaniruokavalio olisi jotenkin puutteellinen, mutta oikein koottunahan siitä saa todella monipuolisen ja ravitsevan ruokavalion! Osaatko sanoa mitä eroa on esim. vihreillä ja punaisilla linsseillä? Entä pavut? Mitkä niistä olisi proteiinipitoisimpia ja ravinnerikkaimpia ?
Ps. Oot upea roolimalli ja esikuva (:!

Maisu

Ihan mahtavaa, Venla! Toimit huikean hyvänä esimerkkinä monille. Kiitos siitä ja halaus <3 T: Vegaanihaasteen vapaaehtoinen vegaanituutori Maisu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tässä tulee ravintolavinkki sellaisia toivoneille. Mikäli mielesi tekee ravintorikasta, herkullista, esteettisesti kaunista, kauden luomutuotteista alusta asti käsityönä valmistettua raikasta kasvisruokaa, jonka mauista löydät vivahteita maailman eri keittiöistä. Suntaa tällöin Helsingin Annankadulle OmNam -kasvisravintolaan. Super maukasta ja freshiä, me likey!

PS. Tsekatkaa aukioloajat raflan omilta nettisivuilta täältä.

Kuinka moni on käynyt tuolla? Tai mahtaako lukijoistani löytyä jopa kyseisen paikan vakkariasiakkaita?

Mahtavaa viikonloppua kamut!

<3:Venla

Kommentit (9)

Mä oon kerran käyny ja pidin. Oli ihana kun en tilannu valmista annosta vaan tarjolla oli kaikkee erilaista ja tahnoi ym!

Sari

Hei tuli tässä mieleen (vaikkei tää nyt ihan tähän postaukseen liitykkään), niin kun oot noita "kotijumppa" ohjeita meille jakanu, niin voisitko joskus tehdä venyttelystä jonkun ohjepläräyksen ja/tai jutun? Itselläni ja varmasti monella muulla tuppaa venyttelyt unohtumaan ja kun ei oikein tiedä miten venytellä minkäkin aktiviteetin jälkeen ja mihin lihaksiin olisi hyvä kiinnittää erityishuomiota. Eli vinkkejä siis kaipailtaisiin.

Kiitos kaunis sinulle siitä mitä blogisi kautta meille muille jaat. :-)

Käyttäjä1967
Liittynyt23.12.2015

Kiitos vinkistä ja ihanat kuvat!!
Kun ei enää asu Helsingissä, joutuu pakosta vähän pois kartalta kaupungin ravintolatarjonnasta. Tämäkin paikka olisi siis helposti jäänyt huomiotta. Täytyy ehdottomasti kokeilla!

On todella hyvä idea että kirjoitat myös hyväksi kokemistasi ravintoloista/palveluista. Hyviä kokemuksia jakamalla kaikki osapuolet hyötyvät! Ettei aina vaan puffata tuotteita. Kamaahan meillä kaikilla on jo kaapit pullollaan...

Oletko muuten koskaan ajatellut vierailevasi kouluissa puhumassa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä terveestä itsetunnosta?
Näyttelijänä olet tunnettu ja näin ollen julkisesti rakastettu ja vihattu. Kuitenkin ennen kaikkea ihan oikeilla tunteilla varustettu, ihminen.
Monien esikuvana olisit varmasti haluttu vieras jolla on arvokas näkemys mm. tämän hetken some-kulttuurista.Osaisit varmasti antaa mielenkiintoista pureksittavaa esim.teini-ikäisille.

Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi. Iso hali myös Mulanille;)! Keep up the good work!

Hei, mitä tuo ravintorikas, herkullinen, eettisesti kaunis ja kauden luomutuotteista valmistettu ruoka piti sisällään?

lillamy

Oo miten herkullisen näköinen annos! En asu Helsingissä, joten en ole käynyt, täytyy tyytyä tähän Turun tarjontaan :D

Pinja.maaria

Heippa, mä kävin tuolla kerran ja oli kyllä tosi hyvää ruokaa. Annokset sisälsi niin paljon yrttejä ja eri ainesosia, etten kunnolla muista mitä kaikkea söin. Mutta pääpiirtein annokseni oli ns. Pitapizza, jossa rucolaa, paistettua sipulia, punakaalta, kastiketta, yrttejä, porkkanapunajuuri höystöä ja pähkinöitä!

nanette

Moikka!
En tiedä onko tää sullekin liikaa työtä, mutta mietin pystyisitkö kokoamaan yhteen postaukseen tai jotenkin kaikki blogiisi kirjoittamat kotitreenipostaukset? Täältä blogin puolelta pitäis selaa ihan kaikki postaukset läpi että löytää ne, ja googlettamalla löysin vain muutaman.
Olis kiva hyödyntää sun kotitreeniohjeita, kun salilla käyminen ei ole minun juttuni, ja kätevämmäksi näiden löytämisen tekisi jos ne olisi yhdessä paikassa "tämän linkin kautta vatsalihaskotitreeni" jne.

Kiitos motivoivasta blogista. :)

Jenna

Moikka Venla!
Kiitos ravintolavinkistä, täytyy ehdottomasti mennä kokeilemaan! Olen ns. 100% lihansyöjä ja jollaintapaa olen aina vierastanut kasvisruokaa, mutta viimeaikoina olen alkanut kiinnostumaan nimenomaan maukkaan kasvisruoan tarjoamista vaihtoehdoista. Eli vinkki tuli kreivinaikaan!
Olisiko muuten mahdollista tehdä salipostausta ja etenkin vinkata jotain hyvää selkätreeniä?
Ihanaa syksyä sinulle! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen viimeaikoina pyrkinyt vähentämään lihansyöntiä, sekä ettisistä, että ekologisista syistä. Koen olevani erittäin eläinrakas, ja siksi tuntuukin toisinaan tekopyhältä syödä silti lihaa, sillä faktahan on, että eläimet kärsivät tehotuotantotiloilla vain meidän ihmisten ruokatottumuksien takia.

Eläinten kasvattaminen ihmisten ravinnoksi kuluttaa huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin kasvisravinto. Myös sademetsiä tuhoutuu, kun niitä kaadetaan karjan laidunmaiksi. Eläinkunnan tuotteiden valmistus aiheuttaa myös paljon päästöjä.

Lihan vaihtamisessa kasviksiin/ tai korvaamisessa edes osittain kasviksilla on myös terveydellisiä hyötyjä. Oikein koostettuna kasvisruoka vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, sekä tiettyihin syöpätyyppeihin.

Tämän postaukseni tarkoituksena ei ole moralisoida ketään, enhän itsekään ole vielä täysin vannoutunut kasvissyöjä. Halusin vain jakaa mitä mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa, sekä herättää keskustelua, ja saada myös mahdollisesti joitain lukijoitani pohtimaan kyseisiä seikkoja.

Uteliaisuudestani haluaisin mielelläni kuulla, löytyykö lukijoistani monta kasvissyöjää? Tai tyyppejä, jotka ovat vähentäneet lihansyöntiä syystä tai toisesta.

Tässä tulee kaksi superhelppoa, nopeaa, edullista ja ennen kaikkea maukasta kasvisruokaa, joita olen kokkaillut viime aikoina useampaan otteeseen.

Resepti 1. Tarvitset vain munakoison, kolme porkkanaa, 3 tomaattia, yhden punasipulin ja valkosipulin kynnen, öliiviöljyä, suolaa sekä mustapippuria. Lisäksi voit maustaa seosta lisää esim. vaikka paprikajauheella, chilijauheella, jauhetulla juustokuminalla ja oreganolla. Lisukkeeksi lehtikaalia ja esim raejuustoa tai fetaa.

Kuori porkkanat ja sipulit, pese munakoiso, pilko kaikki ainekset ja heitä oljyn sekaan pannulle paistumaan, lisää joukkoon ripaus suolaa, sekä pippuria, sekä haluamiasi muita mausteita. Nam!

Resepti 2. Tarvitset tummaa soijarouhetta, tomaattimurskaa, punasipulin, 2 valkosipulinkynttä, chilijauhetta tai tuoretta chiliä, suolaa, mustapippuria, oreganoa. Lisukkeeksi perunoita, sekä salaattia, kurkkua ja tomaattia.

Kuullota pannulla punasipuli ja valkosipuli runsaassa tilkassa öljyä, yhdessä mausteiden kanssa. Laita sitten kuiva soijarouhe joukkoon, sekoita ja lisää pikkuhiljaa joukkoon vettä tuplasti soijarouheen määrän verran. Lisää sitten tomaattimurska. Nam!

Makoisaa tiistaita toverit!

Lisää maukkaita kasvisruokareseptejä otetaan ilolla vastaan!

<3:Venla

Kommentit (136)

Roosa

Itse olen ollut tämän vuoden kokonaan vegaani, ja sitä ennen ilman lihaa ja kanaa muutaman vuoden. Olen juurikin niin eläinrakas etten halua syödä ystäviäni tai heidän eritteitään. Nykypäivän eläintuotanto on niin sairasta että en käsitä kuka sitä julmuutta haluaa tukea. Mutta täytyy sanoa että tulin todella iloiseksi tästä postauksesta!! :--)

Saara

Hei Venla! Täällä yksi sun vegaanilukijoista! (: Todella mukavaa, että olet ruvennut pohtimaan kasvissyönnin etuja. Toivottavasti jatkat samaan malliin, ja jatka tiedon etsimistä siitä, mitä kaikkea hyötyä kasvissyönnistä on. Itse olen ollut kasvissyöjä n.7v, ja siitä ajasta vegaani n.1,5v, ja kuten lähes kaikki kasvissyöjät sanovat, sanon minäkin, että ainut asia mitä olen ikinä katunut vegaaniksi ryhtymisessä on se, etten tehnyt sitä päätöstä aiemmin. Kasvisruokareseptejäkin on niin monia, ja sinä innokkaana ruoanlaittajana keksit varmasti vaikka ja mitä, ja odotan innolla tulevia kasvisreseptejäsi!
Ps. Sulla on ihan blogi ja olet ihana! (:

Hyvä Venla :)

Olipas kiva uutinen, että olet ruvennut ajattelemaan myös tätä puolta. Itse olen kasvissyöjä, mutta en vegaani vielä täysin. Nykyisin hypetetään tätä fitnestä, johon liittyy erittäin voimakkaasti lihan syöminen... Jokainenhan saa syödä mitä haluaa, mutta hienosti nostit tämän asian esiin :)

Henriikka

Olen kasvissyöjä, lähes vegaani, ja en kyllä koe jääväni mistään paitsi! Suosittelen dokumenttia Fork Over Knives (löytyy Netflixistä) ja Youtubessa on hyvä puhe, 101 Reasons To Go Vegan. Sulla on ihana blogi!

Siipi

Täälläkin yksi kasvissyöjä :) Maitotuotteita käytän kuitenkin silloin tällöin. Ketään en olisi pakottamassa kasvissyöjäksi, mutta mielestäni kaikkien on hyvä pohtia näitä asioita ja sitä, miten omalla toiminnallaan tukee tai on tukematta lihan tehotuotantoa. Välillä onkin hieman häirinnyt, kun monet fitness blogit vannovat niin lihan ja rahkan nimeen.. Kuten sanoin, ei kaikkien tarvitse ryhtyä kasvissyöjiksi, mutta kasvisruokavalion suosiminen vaikka edes yhtenä päivänä viikossa ja omien valintojen pohtiminen olisi monelle suositeltavaa :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Totta jokainen tekee itse päätöksensä, ja olen samaa mieltä myös siitä, että on hyvä pohtia omia valintoja. :)

:)

Heippa! Olipas mukava taas lukea sun postausta. Itse en syö lainkaan tehotuotettua lihaa, vaan paljon kasviksia sekä joskus riistaa kuten poroa tai maalintuja paikallisilta metsästäjiltä. Soijaa vältän ekologisista syistä.. Kasvisreseptejäsi odotan innolla! :)

Olipa mukava postaus, ja kiva, että säkin olet tätä asiaa pohtinut! Itse olen ollut vuoden vegaani. Tai nohh, käytän hunajaa ja kananmunia, mutta todella harvoin. Punaista lihaa ja possua en ole neljään vuoteen syönyt. Itselläni koko homma lähti siitä, kun pienenä aloitin ratsastuksen, ja tietenkään eläinrakkaudestani en halunnut meetwurstia syödä, koska hevoset :D Sitten se on pikkuhiljaa alkanut ns. kehittymään, ja tässä sitä ollaan :)

Parasta mun mielestä on se, miten hyvin nykyään voin! Olo on koko ajan aikalailla "puhdas" ja raikas :)

Ella

ite olen kasvispainotteisesti syövä, mutten kuitenkaan ihan kasvissyöjä. Syön eläintuotteista vaan omien lemmikkiankkojen munia :D kiva, että olet alkanut pohtia näitä asioita!

Kersti

Hieno juttu! Ajattelen just sitä samaa ja 3 viikko menossa mutta en ole täysvegaani sille tykkään kalasta liian paljon- eli mun ruokavalio on pesco:) Ja Venla- olit mun suosikki fitnesspvkirjoissa! :)

Reetta

Olen lueskellut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta se on jäänyt vähemmälle kun itse aloitin kasvisruokavalion ja haaveilen vegaaniudesta. Olen ollut niin paneutunut omaan ruokaremonttiini enkä uskonut saavani uuteen ruokavaliooni juuri sinun blogistasi vinkkejä, että skippailin ruoka-aiheiset kirjoituksesi. Nyt kun huomasin instagramista tämän ilouutisen olin älyttömän onnellinen. Nyt luen ja odotan kirjoituksiasi innolla<3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mukava kuulla Reetta! Vaikkakin en voi itse vielä sanoa, että olen täysin kasvissyöjä, mutta aion perehtyä aiheeseen ja kasvisruokaresepteihin lisää ja suosia niitä enemmän ja toki jakaa niitä myös täällä. :)

Kaisa

Itse lopetin punaisen lihan syönnin 14-vuotiaana ja nyt neljä vuotta myöhemmin voi sanoa että paras ratkaisu ollut! Pirkka reseptihaussa on paljon kasvisruokia, voisin suositella sieltä esim marinoituja linssejä!

Sanni

Ihanaa että kirjoitit tästä! Oon itekkin pohtinut lihan syöntiä ja vähentänyt sen melkeen minimiin. Kokkaan kotona aina kasvisruokaa, useimmiten vielä maidotonta. Lihan syönti ei ole mulle ehdoton ei, jos menen esim. sukulaisille niin voin ottaa palan kinkkupiirakkaa. Liikun paljon ja joinain päivinä saattaa jäädä proteiinin määrä vähäiseksi, onneks on proteiini lisät.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, että otit osaa keskusteluun Sanni! Makoisia kasvisruokareseptejä saa laittaa mielellään tänne jakoon! :)

Sarastus

Täällä kanssa popsitaan pääosin kasvisruokaa, niin eettisistä kuin ekologisistakin syistä!
Olin alakoulun lopusta lukion alkuun kasvissyöjä, mutta koulun porkkanoista koostuva kasvisruoka ja muutenkin puutteellinen teinisyömiseni johtivat vain sellaisiin puutostiloihin ja jatkuvaan sairasteluun, että lihan ruokavalioo palauttaminen oli pienempi paha.

Tämä postaus selkeine argumentteineen kuitenkin taisi taas lisätä väistämätöntä haluani alkaa taas kasvisruokailijaksi. ;) ehkä sitä nyt osaisi huolehtia ruokavaliollaan myös omasta, eikä vain possujen hyvinvoinnista!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Niinpä toki, täytyy pitää huoli, että saa tarpeeksi ravintoaineita ja energiaa! :) Vaikka en itsekään vielä ainakaan täysin kasvissyöjä ole, niin aion kyllä suosia enemmän kasvisruokia ja paneutua aiheeseen lisää. :)

Jenny

Tosi kiva, että kirjoitit aiheesta! Aihe on todella tärkeä minulle, olen ollut pääasiallisesti vegaani tammikuusta asti vegaanihaasteen innoittamana. Sain tarpeekseni perusruoista joita tein ja halusin kokeilla jotakin uutta ja sille linjalle jäin :) Todella hyvä valinta, vaikka monet ihmettelevät lihattomuutta... En halua syödä eläinystäviäni, jatkoin kasvislinjalla myös ekologisista syistä.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, että otit osaa keskusteluun Jenny. Tänne saa mielellään jakaa inspiraatioksi maukkaita kasvisruokaresepti-ideoita. :) Itse en voi vielä ainakaan sanoa olevani täysin kasvissyöjä, mutta aion paneutua aiheeseen ja resepteihin lisää, ja suosia myös enemmän kasvisruokia. :)

Viivi

Itse en ole kasvissyöjä enkä siihen luultavasti ikinä pystyisi, mutta ihailen niitä jotka siihen ryhtyvät. Haluaisin kyllä kovasti syödä enemmän kasvisruokia, mutta juurikin oikein maustaminen yms jutut on hakusessa, ehkäpä kokeilen näitä reseptejä joku päivä :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En itsekään voi ainakaan vielä sanoa olevani täysin kasvissyöjä, mutta aion perehtyä maukkaisiin kasvisruokaresepteihin lisää ja suosia niitä enemmän! :)

Ihana Venla! Rakastan sitä että ihmiset herää tähän ihmisten ja tuotantoeläinten suht kieroutuneeseen suhteeseen. Itsekään en ole kasvissyöjä, mutta lihaa syön todella harvoin, ja silloin kun syön ostan aina vain luomua tai tilaan suoraan tilalta. Muutenkin pyrin syömään mahdollisimman eettisesti- jtän mm. sushipaikat aina väliin (Suomessa on vain yksi sushimesta Helsingissä, joka on sitoutunut kestävän kehityksen mukaiseen kalan ja äyriäisten jne käyttöön... Pyrin ottamaan ruokailussani huomioon senkin että en suostu ostamaan soijatuotteita muilta kuin Alprolta, palmuöljyä vältän totaalisesti samoin kuin monia muitakin pitkälle prosessoituja ruokia. Viljoistakin pyrin syömään muutakin kuin perusviljoja (vehnää vältän) esimerkiksi quinoalla, tattarilla jne korvaten (maailman biodiversiteetille ja eri alueiden ekonomiselle tasapainolle ei ole hyväksi se että 30 000 viljalajikkeesta käytetään pääosin vain kuutta; maissia, riisiä, vehnää, kauraa, ohraa ja soijaa- tietyt valtiot/yhtiöt hallitsee tätä kilpailua, yksipuolinen viljely kuormittaa maaperää ja köyhdyttää lajikirjoa, samalla altistaa kasvitaudin vastaan tullessa sille, että jopa 50% maailman sadosta menetetään kerralla, mikä edelleen johtaa siihen että geenimanipulointi yleistyy, siemeniä patendoidaan ja kasvimyrkkyjä käytetään, mikä taas johtaa siihen että raha menee niille yhtiöille kuten Mosanto jne...

Kalaa, kananmunia jne syön hyvin paljon ja mahdollisimman monipuolisesti WWF:n kalaopasta silmällä pitäen. Hyvä kanan korvike on esimerkiki Quorn kuutio (esim mankokanakastike kuutioilla, bolognesen korvike Quorn rouheesta/soijarouheesta jne :)! Kokeilkaa ensin kuutioilla, kyse on siis sieniproteiinista! :)

http://lolimte.blogspot.com

Tiia

yksi kasvissyöjä lisää ilmottautuu! Olen ollut tämän vuoden vegaani ja syynä on että en vaan pysty syömään lihaa. Ehkä juuri tuokin vaikuttaa että rakastan eläimiä mutta en vain pysty laittamaan lihaa suuhun:D kalaa kyllä pystyn syömään... Kiitos kun otit asian esiin blogissa!

Laura

Hei Venla! Jos ekologisuus kiinnostaa, niin kannattaa alkaa syömisten lisäksi kiinnittää huomiota siihen, mitä iholleen ja hiuksiin laittaa. Ovatko tuotteet luonnonkosmetiikkaa?

Katarina

Hei,

Itsekin olen miettinyt vastaavaa lähiaikoina. Olen pyrkinyt lähiaikoina myös vähentämään lihan syöntiä. Mutta tuntuu että en tiedä miten saada tarpeeksi proteiinia ruokavalioon kasviksista. Olen kuitenkin yhä enemmän vaihtanut lihan, juustoihin ja kananmuniin, ja yritän syödä myös kalaa viikoittain. Kasvisproteiinit ovat minulle uutta, ja en ole oikein sisäistänyt vielä millä korvata lihan proteiinit. Pienillä askelilla täällä edetään enemmän kasvispainoitteiseen ruokavalioon.

Juuli

Mietin tätä myös itse, että lihansyönnin jättäminen pitää suunnitella tarkkaan, että saa tarvittavat protskut. Varsinkin Venla kun kuntoilet niin tarmokkaasti.;) On sinulla varmaan tiedossa, että alkaa näkymään lihaksissa ja pian olossakin kun protskut puuttuu. Ohjeet jotka laitoit, ei ainakaan itselle riittäisi.

Ystäväni kauan sitten jätti lihat sen kummempia ajattelematta ja sairastui pian anoreksiaan. Söi pelkkiä vihanneksia.

Tulevissa julkaisuissa voiskin sitten olla mainintaa miten korvaat lihan niin, että tulee kumminkin tarpeeksi protskuja muualta. Ja pliis ei niistä jauhoista.:D

vierailija

Onneksi lihan jättäminen ei ole missään syy-seuraussuhteessa anoreksiaan, joka on mielenterveydellinen ongelma :)

heidiii

Tuskin lihan poisjättäminen on ollut syy anoreksiaan sairastumiselle. Anoreksia on mielisairaus eikä vain mikään puutetilasta johtuva laihtuminen. Voi olla, että anorektiset ajatukset alkoivat, ja liha jäi pois. Tila kehittyi anorektiseksi vasta kun kaikkea muutakin jäi pois...

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä paneutua aiheeseen ja ottaa selvää, että saa varmasti riittävästi ravintoaineita, mutta vaikka tunnetuimmat protskunlähteet ovatkin liha, maitotuotteet ja kala, se ei tarkoita etteikö proteiinia saisi muualtakin. Mm. parsakaalista, lehtikaalista, pavuista, herneistä, pinaatista ja pellavansiemenistä jne. saa myös prodea. Itse aion perehtyä maukkaisiin kasvisruokaresepteihin lisää ja suosia myös niitäkin enemmän. :)

Heini

Heippa! Protskua on helppo saada kasvisruokavaliostakin! Minusta on kurjaa, että Suomessa koulussakin opetetaan että liha on ihmiselle ensisijainen proteiininlähde. Ja maito, jossa ei itseasiassa ole edes kovin paljon proteiinia. Esimerkiksi soijamaidossa on yhtä paljon proteiinia kuin lehmänmaidossakin ja se maistuu kahvissa mielestäni paremmaltakin.

Sienissä, linsseissä ja pavuissa on yhtä paljon proteiinia kuin juustossa ja jauhelihassa, noin 30%. Soijarouheessa on proteiinia huimat 60%!

Pähkinät ja siemenet ovat hyvä proteiinin ja hyvien rasvojen lähde. Monissa kasviksissakin proteiinia on ~10%. Kannattaa katsella esimerkiksi finelin sivulta "eniten - vähiten" kategoriasta mistä lisätä ruokavalioon proteiinia. Kasviperäinen proteiini ei käsitykseni mukaan imeydy ihan yhtä hyvin kuin eläinperäinen, koska kasviksissa on runsaasti kuitua. Eli tuohon Venlankin ensimmäiseen reseptiin voisi lisätä vaikkapa papuja riittävän proteiinin saamisen varmistamiseksi :)

http://www.fineli.fi/topfoods.php?lang=fi

Senja

Ihanaa, että olet pohtinut näitä asioista ja päätit kirjoittaa aiheesta! Oli todella iloinen yllätys. Olen itse pohtinut näitä asioita yli vuoden ajan, ja nyt muutaman kuukauden ollut lähes vegaani. En ole päätöstäni ryhtyä kasvissyöjäksi katunut, enkä ikävöi lihaa (ainakaan vielä) ollenkaan. Kananmunat ja maitotuotteet on ollut vaikeampi jättää kokonaan, arjessa en enää käytä, mutta silloni tällöin herkutellessa saatan syödä esim. kakkupalan joka sisältää munia ja maitotuotteita. Jätettyä lihan pois, oloni on ollut terve ja energinen. Olen ollut urheilija koko ikäni ja aina syönyt terveellisesti, mutta nyt tuntuu että elän vielä terveemmin.. enemmän kasviksia, hedelmiä ja juureksia, lisäksi fiilis on hyvä kun tuntuu, että toimii oikein. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, että otit osaa keskusteluun ja jaoit oman tarinasi Senja. Oli kiva kuulla myös millaisia muutoksia olotilassasi on tapahtunut. Mukava kuulla, että olet ollut terve ja energinen! :)

Laurap

Voi että tulin iloiseksi, kun kirjotit tästä aiheesta! Näytät hienoa esimerkkiä. T: Vege

Emma

Heippa Venla! Sulla on tosi inspiroiva ja ihana blogi. (: Tällä kertaa postauksesi sai jopa aikaa omantunnon tuskia, sillä olen ollut nyt ex-kasvissyöjä noin 1,5kk. Sitä ennen olin ollut syömättä lihaa 4,5 vuotta ja kalaa 3 vuotta. Käytin kuitenkin maitoa ja kananmunia. Viime vuonna suunnittelin ja kokeilin jopa vegaaniksi ryhtymistä.
Päädyin kuluneen 3 kuukauden aikana kuitenkin syömään kalaa, koska jostakin syystä himoitsin sitä aivan sairaasti. Ja muut lihatuotteet tulivat sitten perästä. Etenkin huomaan nauttivani jauheliharuuista ja nakeista (lapsuuden lempiruokia). Vointini ja jaksamiseni ovat kuitenkin nyt paremmat kuin kasvissyöjänä. Yritän silti syödä kasvispainoitteisesti, koska edelleen eläimet ovat lähellä sydäntäni. Varsinkin sun teksti sai mut nyt miettimään teinkö oikean ratkaisun ja olisinko voinut parantaa oloani vain tarkastamalla mitä kasvisruokaa syön.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon Emma! Voi ei, ei ollut tarkoitus aiheuttaa omantunnontuskia. Enhän itsekään ainakaan vielä voi sanoa olevani täysin kasvissyöjä, mutta aion kyllä paneutua lisää resepteihin, ja suosia niitä enemmän jatkossa. Ja totta, kasvissyöjän on kyllä varmasti hyvä katsoa ja pitää huoli, että saa varmasti riittävästi energiaa ja ravintoaineita, jotta olokin on energinen. :)

Venla

Ihanan näköisiä ruokia! Voisin kokeilla joku kerta :)
Itse olen ollut pari vuotta kasvissyöjä juuri sen takia, että olen kovin eläinrakas enkä halua syödä ystäviä :) Usein kuulee joidenkin sanovan, että ei eläinten teurastamista lopeteta yhden kasvissyöjän takia. Mutta itse ainakin ajattelen, että yhtäkään eläintä ei ole tapettu minun takiani, ja se on "helpottava" kuulla. Itse syön kalaa sen takia, että siitä saa todella hyviä rasvoja. Ihmiset usein ajattelevat kasvissyöjän ruokavalion olevan pelkkää pupun ruoan syömistä. Mutta soijarouheesta saa helposti tehtyä esim. "jauheliha" kastikkeen, makaroonilaatikkoa yms.
P.s olisi kiva nähdä blogissasi jatkossakin kasvisruoka reseptejä ;)

Vera

Hei!
Moni joka aloittaa kasvissyöjäksi aloittaa oletettavasti syömään sitten soijatuotteita. Ja sitten siitä ollaan ylpeitä kun soijalla korvataan maitotuotteet, ja se on niin "ekologista ja eettistä"... kröhöm. Kuinkahan moni on tutustunut kuinka soijaa tuottetaan ja kuinka se EI OLE yhtään parempi vaihtoehto kuin maito, päinvastoin.
Suomessa tuotettu maito on ja liha on aikalailla eettisesti hyvin tuotettu ja ärtsyttää kun siihen lisätään sana "tehotuotanto". Todellisuudessa nykyajan eläimet voivat tosi hyvin koska tiloille on kauhean tiukat hyvinvointi vaatimukset yms. Joten turha pällistellä että kun ei syö lihaa ja maitoa tms. vaan korvaa ne soijalla ja muilla ulkomaan tuotteilla, niin olisi jotenkin todella eettinen jne.!
Hyvä kun Venla otit tämän asian esille, koska asioista ollaan niin montaa eri mieltä :)

treenaava maitotilallinen

Hei! Olen tykännyt ajatuksistasi mitä olet kirjoitellut mutta nyt kun otit tämän asian esiin jota teen työkseni nii pakko kommentoida vähäsen. oletko harkinnut siirtyväsi kotimaiseen lihaan, maitoon ja kananmuniin? Tällöin ei tarvitse miettiä sademetsiä ja eläinten kohtelua. Suomessa kuitenkin pääasiassa eläimiä kohdellaan niin hyvin kuin suinkin ja valvojat tekevät käyntejä tiloille. Kannatan myös itse lihan kulutuksen vähentämistä koska tällöin säästetyllä rahalla voidaan ostaa kalliimpaa pientilojen tuotteita jotka tosin ovat paljon laadukkaampia ja lihaisampia esim jos vertaa jauhelihoja. Tällä hetkellä tilannehan on se että tukien pienetessä ja niiden maksujen myöhästellessä ja ehtojen tiuketessa Suomessakaan ei ole kohta pientiloja vasn suunta on tällä hetkellä koko ajan suuremmat ja suuremmat tilat. en tosin mene sanomaan että hoito olisi huonompaa, pienellä tilalla hoito on ehkä yksilöllisempää. olisi hienoa jos joku tarttuisi kiinni asiaan ja pienet tilatkin säästyisi, Toivon että sinä Venla haastaisit vaikka kaikki blogissasi ostamaan Suomalaista ruokaa ja vielä parempi jos pientilalta esim lähiruokaringistä jne. Kiitos :)

Meeri

Hei, täälä ilmoittautuu ehkä ainut kommenttiboksin ei-kasvissyöjä :) Ymmärrän pointtisi, mutta yhdyn edelliseen. Suomessa eläimillä on kyllä hyvät oltavat :) Ja minua harmittaa juurikin tämä yleistyvä kasvissyönti, sillä juuri sillä pientilat loppuvat ja lihantuotantokin varmaan jatkossa on pääsääntöisesti ulkomailla. Ja minä en ainakaan halua syödä ulkomailta tullutta lihaa. Samalla kun pientilat ajetaan ahdinkoon, monilta elämäntapatyöntekijöiltä loppuvat työt. Pientilaviljelijöitä kun on Suomessa vielä aika paljon.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, että otit osaa keskusteluun ja toit esille erilaisia pointteja lihan kulutuksen vähentämisen kannattavuudesta ja satsaamisesta pientilojen lihaan tai luomulihaan. :)

Saara

Treenaavalle maitotilalliselle: Kotimaisen lihan ja muiden eläinkunnan tuotteiden syöminen ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö sademetsät kärsisi. Ihan vain esimerkkinä 85% suomalaisen sian ruuasta on ulkomaalaista, usein brasilialaista soijaa (lähde: http://yle.fi/uutiset/suomalainen_possu_syo_brasilialaisia_sademetsia/77...)

Lisäksi eurooppalaisen soijan (yksi suurimmista syistä, miksi sademetsä kaatuu, on soijan kasvattaminen eläinten rehuksi) kulutus on keskimäärin 61kg. Kuulostaa aika paljolta, eikös? Lihansyöjät ovat välillisesti suurimpia soijan kuluttajia ja vaikuttavat näin esim. sademetsiin. Puhumattakaan ympäristövaikutuksista, mitä syntyy monikymmenkertaisesta veden käytöstä verrattuna kasvisten kasvattamiseen ja siihen, miten monta ihmistä voidaan ruokkia pellollisella esim. soijaa verrattuna siihen, kuinka monta lihakiloa se tuottaa syötäväksi. (lähde ja mielenkiintoinen esitys muutenkin: http://hiddensoy.panda.org/)

Mahtavaa, että olet Venla alkanut miettiä kasvisruokaa. Suosittelen saman tien varsinkin maitotuotteiden lemppaamista, sillä suurin osa suomessa myytävästä karjanlihasta tulee maitotiloilta, joten maitotuotteiden käyttö tukee lihateollisuutta. Lisäksi maidon terveyshaitoista on kirjoittanut mm. New York Times, joka julkaisi kirjoituksen tutkimuksista, joiden mukaan maitotuotteet itseasiassa aiheuttavat osteoporoosia. Suomi suurena maidonkuluttajana onkin myös osteoporoosin kärkimaita.

Esimerkiksi sikatiloilta julkaistuista kuvista voi myös hyvin vetää lopputuloksen, ettei suomalainen tila todellakaan tarkoita varmaa eläinten hyvinvointia. Tässä kirjoituksessa: http://www.maaseutumedia.fi/elainkuva-voi-valehdella/ tilan pitäjä saa itse kertoa eläintensä kohtelusta. Miten voi julkasta tällasia kuvia vieressä teksti "tilavat karsinat"? Onko sian kaltaselle älykkäälle eläimelle "lastausliinan pätkät puruleluna" muka loistavaa virikkeen tarjoamista? Miten alhaalla ihmisten vaatimukset voi olla siihen, missä toinen elävä elää koko elämänsä. Tässä on vissiin haettu jotain ylpeyttä, ei vakuuta niin laisinkaan.

Sofia Roos

En mollaa kasvissyöntiä, mietin vain seuraavia asioita.

Suomessa on otettu esille KOTIMAISEN HÄRKÄPAVUN viljeleminen. Siinä on yhtähyvä valkuaiskoostumus kuin soijassakin.Soijassa on enemmän rasvaa ja vähemmän hiilareita. Kun taas härkäpavussa on vähemmän rasvaa ja enempi hiilareita. Mutta moneenko kertaa soijapapu onkaan prosessoitu enne kuin se on lautasellasi?

http://www.elinahytonen.fi/2011/01/soija-ongelmaruokaa/

Itse miettisin kahteen kertaan soijan syömisen kannatavuutta.
Miksi te jotka olette kasvissyöjiä käytätte SOIJAA, kun voisitte korvata soijan kotimaisilla pavuilla??

Härkäpavun viljely tulee yleistymään Suomessa lähivuosina, rehuiksi possuille yms.

http://uusi.voima.fi/artikkeli/2013/voimaruokaa-harkapavusta/

http://sylvi.fi/2013/03/monipuoliseen-keittiopuutarhaan-osa-1-harkapapu/

Olen samaa mieltä pientilallisten sekä maidontuottajien kanssa Suomessa elävien eläinten hyvinvoinnista sekä siitä että kuluttajana voit vaikuttaa Suomalaisten maatilojen tulevaisuuteen.

Lainatakseni: "Koko eläintuotannon idea on, että kotieläimet muuttavat ruohon ja heinän ja madot ja tähteet ihmiselle kelpaavaksi ravinnoksi. Lehmä ja lammas pystyvät muuttamaan selluloosan lihaksi, poro jalostaa jäkälän ravinnoksi, sika perunankuoret. Kauneinta tässä on se, että ihminen pystyy muuttamaan myös eläinten ulosteet ja ruhon syömäkelvottomat osat ravinnoksi: niiden ulosteilla ja luujauholla lannoitetaan kasvimaat ja pellot. Ravinteet eivät poistu kierrosta. Miten vegetaristit kuvittelevat, että ne mineraalit peltoihin tulevat? Kivihiilestä ja maakaasusta, joista nykyiset synteettiset lannoitteet tehdään?"
http://www.image.fi/image-lehti/lihan-ilot

Kukin syökööt mitä haluaa syödä, mutta toivottavasti jokainen ottaa kunnolla selvää asioista ja miettii miksi on jonkun asian kannalla ja onko se loppujen lopuksi juuri niin kuin on itse ajatellut sen olevan.

T

Aivan pakko kommentoida tätä Saara. Olen entisen sikatilallisen tytär. Oletko perehtynyt mitä siat oikeasti syövät? Sikojen ruokavalio ei suinkaan koostu 85%:sesti soijasta, kuten totesit kirjoituksessasi. Suomalaiset siat syövät pääosin suomessa tuotettua ohraa, johon lisätään valkuaista (ja sitä tuodaan osittain ulkomailta).

Väitän, että lapsuuteni kotitilalla ei ollut "onnettomia sikoja". Ja jos oli, niin onhan ihmisissäkin onnettomia ihmisiä, vaikka asuisivat missä. Kuvat tiloilta ovat usein kärjistettyjä ja suosittelen oikeasti vierailemaan tilalla, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Meillä ainakin sioilla oli tilavat karsinat ja muutenkin hyvät oltavat. Sairaskarsinat olivat pieniä, mutta juuri sen takia, että esim. jalkavaivainen sika ei saa riekkua kavereidensa kanssa, jotta paraneminen on nopeampaa. Samalla tavoin esim. hevonen voi joutua karsinalepoon akuutissa vaiheessa. Siat myös tykkäävät nukkua "läjässä" vierivieressä, koska nauttivat toistensa lämmöstä. Tämäkin saattaa näyttää karulta yksittäisessä kuvassa. Meilläkin todennäköisesti on käynyt aktivisteja yöaikaan tutkimassa paikkoja, mutta ilmeisesti asiat olleet niin hyvin kunnossa, koska heitä ei ole ikinä havaittu.

Meille sianliha tuli omista sioista teurastoman kautta ja en ole ikinä kokenut sitä ongelmaksi, että olen syönyt "omia". Tiedän, että ne ovat voineet hyvin ja mitä ovat syöneet. Valitettavaa on se, että suomalaisten elinkeinonharjoittajien elämä on tehty todella vaikeaksi ja tästä syystä isänikin lopetti toiminnan, koska olisi pitänyt siirtyä oikeasti isoon "tehotuotantoon", jotta toiminta olisi ollut kannattevempaa. Suosikaa pientilallisia! He tekevät valtavasti töitä, mutta ei sillä toiminnalla valitettavasti rikastu.

Onneksi kaikilla on vapaus omaan mielipiteeseen. Arvostan myös kasvissyöjiä ja se on hieno valinta. En kuitenkaan arvosta sitä, että suomalaisia elinkeinonharjoittajia mollataan ilman, että on varpaitansa ikinä yhdenkään sian karsinaan laittanut, rapsutellut tai syöttänyt puolukkaa lusikalla (kyllä ne on ihan hulluna siihen) ;)

Vege

Hienoa Venla, että kirjoitit tästä aiheesta! Eläinten hyvinvointi ja ekologisuus on tärkeä ja ajankohtainen asia, ja annat hyvää esimerkkiä miettimällä näitä asioita. Itse olen ollut nyt 1,5 vuotta kasvissyöjä, mutta maitotuotteita ja kananmunia tulee vielä toisinaan käytettyä. Kuten joku jo taisi todeta, kaduttaa etten ryhtynyt kasvissyöjäksi aiemmin!

Olen erittäin eläinrakas ja nykyisin kiinnitän huomiota myös enemmän eläinkokeettomiin kosmetiikka- ja kodinpuhdistustuotteisiin. Eläinystävällisiä tuotteita on hyvin monipuolisesti saatavilla, joten suosittelen tutustumaan niihin, jos et ole sitä vielä tehnyt. :)

Blogisi on ihana <3

Pesco

Ihanaa että kirjoitat aiheesta!

Täällä ilmoittautuu yksi pesco-vege (hieman harhaanjohtava tuo vege-sana kun kuitenkin syödään kalaa). Aloitin tämän ruokavalion puhtaasti eettisistä syistä, satuin katsomaan dokumentin Food Inc - enkä ole varmaan ikinä itkenyt yhtä paljon minkään ohjelman jälkeen. Vaikka dokkari onkin jenkkien ihmemaassa kuvattu, niin en halua ottaa riskiä, että olisin osallisena samanlaiseen julmuuteen, koska mätämunia mahtuu jokaiseen ammattiryhmään. Maitotuotteet ja munathan eivät ole yhtään sen eettisempiä kuin liha, siksi en myöskään käytä niitä.

Kasviproteiinien saanti on joskus hieman hankalaa, mutta onneksi on proteiinilisät niinkuin joku edellä jo mainitsikin! Sitäpaitsi, kasviksista saa vaikka mitä maistuvaa ja kirjastot ja netti on täynnä upeita ohjeita (esim. Chocochili-blogi on ollut ihan korvaamaton, vinkvink). Nykyisin on myös todella helppo löytää ihan perus ruokakaupoista kaikki lihan-, munien- ja maidonkorvikkeet, joten hankaluus ei ainakaan käy meillä enää tekosyyksi olla valmistamatta vegaani-versioita ruuista. Kasvatan myös itse salaatit, lehtikaalit, ruusukaalit, vihreät pavut, sipulit ja chilit, joten samalla tulee myös syötyä lähiluomua. :D

Kannattaa myös katsastaa PETAn ja Paul McCartneyn video "Glass Walls" Youtubesta, ei sovi herkimmille, mutta kertoo kyllä tuotantoeläinten karusta arjesta, jolta ei pitäisi kenenkään ummistaa silmiä. Jos aihe kiinnostaa suomalaisesta näkökulmasta niin Elina Lappalaisen Syötäväksi Tarkoitetut-kirja on puolueeton kertomus eri tuotantomenetelmistä suomessa.

Toivottavasti tää nyt ei kuulostanut paasaukselta, koska sellaiseksi en tätä tekstiä takoittanut. Muutos pitää lähteä kaikista itsestään, mutta ihanaa Venla että annat teksteilläsi esimerkkiä muille ja kannustat terveellisempään elämään, mahtavaa kesän jatkoa! :)

Katja

Olen ollut ilman punaista lihaa yli 10 vuotta, yritin vuoden olla pesco ja silloin ei urheilullisesti oikein onnistunut, joogaan vuoden, muuta ei jaksanut ja täysin lihaton en voisi ollakaan gluteenittomuuden ja muiden allergioiden kanssa. Tässäkin on haastatta, juuri keliakian takia, mutta tykkään olla syömättä punaista lihaa. En tiedä onko maailma parempi, koska olen syömättä, mutta ainakaan minä en tue kaikkea vääryyttä. En neuvoisi ketään keliaakikkoa jättämään mitään ruokavaliostaan pois, mutta ihailen niitä joilta vegaanisuus onnistuu.

elina

Jos siis haluaa syödä egolokisesti lihaa niin massatuotettu kana on vähäpäästöisin. Nautakarja on taas kaikkista pahin ympäristön kannalta. Katsoin tästä yle dokkarin ja oon alkanut siitä lähtien vähentämään naudan käyttöä ihan ympäristöä ajatellen. Kiva postaus Venla! :)

L

Olen ollut n. 15 vuotta jo ilman punaista lihaa. Kanaa/broileria luomuna olen syönyt aina välillä nyt noin vuoden. Tuntui, että oli vain pakko saada jotain vaihtelua ruokavalioon. Munia ja maitoa syön ja juon vain luomuna. Kalaa syön aika paljon. Välillä on hankala keksiä mitä söisi. En ole ollut koskaan mikään keittiössä viihtyvää sorttia. Urheilen myös paljon eli sitä proteiinia pitäisi myös ruuasta saada. Mutta eettisistä syistä en pysty lihaa enää syömään. Välillä toivon että pystyisin:) pääsisi helpommalla..

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En itsekään voi sanoa vielä olevani täysin kasvissyöjä, mutta aion ottaa lisää selvää maukkaista kasvisruokaresepteistä ja suosia myös niitä! :)

Milla

Heips! Täältä löytyy yksi vege! Tai siis syön kasvisten lisäksi kalaa, kananmunia silloin tällöin ja maitotuotteita, kanan syönnin lopetin jokin aika sitten. Punaista lihaa olen ollut syömättä 14-17v ja taas 19-vuotiaana lopetin lihan syönnin. Eli noin kaksi vuotta sitten. Itse olen huomannut voivani paremmin ilman lihaa. Kasviksista sekä soijasta/tofusta saa niin ihania ja herkullisia ruokia aikaan että en edes kaipaa lihaa! :) toivottavasti "onnistut" lihattomalla ruokavaliolla sekä saat muitakin innostumaan siitä! ;) :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

En voi itse vielä sanoa, että olisin täysin kasvissyöjä, mutta aion kyllä ottaa lisää selvää maukkaista kasvisruokaresepteistä ja suosia niitä! Mukava kuulla, että olet kokenut voivasi hyvin! :)

Hensku

Itse en syö lihaa. Ällöttää. Meillä oli joskus possuja pienenä ja mun lempipossu jolle annoin nimen vietiin teuraaksi. Samoin naapurissa oli kanala ja satuin pikkusena paikalle kun kukoilta lyötiin pää poikki ja loppu kroppa juoksi vielä hetken.
Sen jälkeen en syönyt lihaa ollenkaan. Olin silloin 9v.

En kritisoi lihaa syöviä. Muu perhe syö lihaa, mutta minä jätän suosiolla syömättä :)

sips

Itse olen kans vähentänyt lihan syöntiä roimasti! Ainut mikä rajoittaa on poikaystävän kanssa eläminen, hän kun haluaa lihaa syödä ja ymmärrän hyvin :) Kuitenkin hän on ollut kesän aikana paljon matkoilla ja oonkin nauttinut silloin kovasti kasvisruuista. Kasvisruuat on oikeesti tosi hyviä,ja kunhan ei jumitu salaattilinjalle niin ei kyllästytä yhtään. Just soijakastike mitä itekin neuvot on hyvä, ite lisään usein siihen vielä papuja niin saa vähän runsaampaa :) Vinkkinä tosi hyvä kasvislasagne: soija/kasvis kastike lihakastikkeen tilalle (soija, sipuli ,paprika, porkkana, kesäkurpitsa, tomaattimurska), juustokastikkeeksi blendattuna raejuustoo ja maitoo ja hippunen suolaa, täysjyvä lasagne levyjä, ja yksi levykerros korvattuna kesäkurpitsa "levyistä". Superrr hyvää ja kevyttä, kannattaa kokeilla :))

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Niinpä, kasvisruoat on kyllä maukkaita, kun tuo vaihtelevuutta ja kokeilee uusia reseptejä ja käyttää erilaisia mausteita! Kiitos reseptivinkistä! :)

Taru

Hei Venla! Täällä yksi 21-vuotias lihansyöjä lukijasi, joka kuitenkin vähentänyt punaisenlihan syönnin todella pieniin määriin, koska se ei enää tahdo millään upota, kun sitä on lapsuudesta asti tuputettu jauhelihan muodossa, mutta parempi näin kun nykyään tietää ettei se niin terveellistä edes ole... :D

Kanaa ja kalaa syön kyllä, kun niistä edelleen tykkään ja jostain haluan proteiinini saada, koska treenaan ja liikun todella paljon. Maitotuotteet kun olen joutunut korvaamaan vasta vähän aikaa sitten kokonaan soija-, kookos- ja kauravalmisteilla allergian takia ja kananmunia käytän lähinnä vain leivonnassa, enkä välttämättä aina siinäkään. :)

Ihanaa kun puhut aiheesta ja että sinultakin saa nyt hyviä kasvisruoka vinkkejä! <3

mari

Täällä yksi vegaani lisää! Tulin kyllä niin iloiseksi tästä postauksesta! :) Toivottavasti kasvisruokareseptejä nähdään täällä jatkossakin.

Marjo

Kavissyönti on tietenkin jokaisen oma-asia, mutta haluaisin muistuttaa, että Suomessa eläimillä on todella hyvät oltavat. Suomessa eläintenpitolaki on tiukka ja sitä valvotaan tarkasti, toisin kuin muualla maailmalla.
Suomessa on maatiloilla nyt todella tiukat oltavat ja ihmisten pitäisi mielestäni käyttää mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita. Hirvittää ajataus, että Suomen maatalous ajetaan alas ja korvaavat tuotteet aletaan tuomaan ulkomailta!
Monet ajattelevat pelastavansa eläimiä, kun eivät syö lihaa. Kuitenkin jos ajatellaan esimerkiksi hevosia, niin monet sairaat ja kipeät hevoset myydään halvalla osaamattomille ihmisille, koska niiden lihan arvo on niin huono, ettei niitä kannata teurastaa.
Kannattaa muistaa, ettei asiat ole aina niin mustavalkoisia!

mie

Minun mielestä eläin, on aina, vain eläin. Ja tarkoitettu ihmisen ravinnoksi. "Luonnonlaki".ei sitä kilokaupalla tule mätätä, vaan ruan Lisukkeena ihmiselle tarpeellinen.

saila

Niin kuin sinut on tarkoitettu myös syötäväksi, muista se. Jos eläin on mielestäsi vain eläin niin ihminen on vain ihminen, niin kuin haluat ajatella.

Neppari

Heippa! Suosittelen kaikkia katsomaan madventuresin madcook dokumentin, siinä puhutaan juuri lihantuotannosta ja muusta ravinnosta jota syömme. Pisti kyllä tuon dokumentin jälkeen mietityttämään, että mitä sitä tulee oikeen suuhunsa laitettua.

Sarianna

Moi Venla!

En ikinä näihin mitään kommentoi, mutta nyt näin maatilan emäntänä on pakko. Haluaisin avata toista näkökulmaa sinulle: Kuluttajana sinulla on mahdollisuus päättää mistä lihasi ja maitosi ostat. Lähiruokaringeistä saa mm. Luonnonlaidun lihaa joka on eläimestä joka on ympäri vuoden ulkona vapaana luonnossa. Maitoakin voi ostaa suoraan tilalta, saat itse nähdä eläimet kun maitoa haet ja todeta ovatko ne huonosti kohdeltuja.
Ihan pystyn vannomaan, että me suomalaiset maanviljelijät pidämme eläimimme hyvin. Meillä ei ole varaa pitää niitä huonosti, koska lehmän sairastuminen maksaa meille monia satoja. Suomessa ei myöskään syötetä gmo tuotteita ja antibioottejakin vain sairastapauksissa jolloin maito lypsetään viemäriin lääkityksen ajan ja sen jälkeenkin vielä viikko/kaksi ja testataan sen olevan puhdasta. Olet tervetullut tutustumaan minun pieneen tilaani satakuntaan koska vain. Näkisit muitakin, kuin eläinaktivistien jakamia kuvia ääripäistä. :)

Mona

Hei ihan loistavaa kommentointia Sarianna, kiitos !
Itse olen miettinyt lihan käyttöä safkoissani- mitään sille vielä tosin en ole tehnyt, kuin vasta ajatuksen tasolla koko homma, kun ensin tosiaan halusin ottaa ja saada selville juurikin tämän; mikä on tuotantoeläinten tilanne suomessa!
Olen aina ollut tarkka, että ostan ja tuen kotimaista, ja ajattelin että voisiko sillointällöisen lihalla herkuttelun sallia vetoamalla juurikin tuohon; että suomessa on oltavat eri, kuin esim netflixin dokkareissa.
Syyni lihansyönnin vähentämiseen on nimenomaan nuo tehotuotannon varjopuolet, ei niinkään se etten eläintä haluaisi syödä, sillä se on mielestäni yksinkertaisesti luonnollista, mutta sitä massoittain lahtaamista ja maapallon saastuttamista en kestä niinku yhtään !

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Todella hienoa, että toit erilaista näkökantaa esille tässä keskustelussa Sarianna, kiitos siitä. Olen samaa mieltä, että jokaisen kuluttajan on varmasti hyvä pohtia mistä liha- tai maitotuotteensa ostaa, mikäli niitä haluaa syödä. :)

Jenny

Kiva että muitakin emäntiä on täällä kuulolla.Täyttä asiaa oli tuo tekstisi. Itse emännöin maitotilaa ja hieman kalskahti korvaan tuo yleistys että eläimet kärsivät tiloilla. Suomessa tämä "tehotuotantokin " on kuitenkin aika pienimuotoista verrattuna muuhun maailmaan. Ja aivan totta, ei meillä ole varaa hoitaa eläimiämme huonosti. Ikäviä kuvia saadaan toki otettua mistä tahansa eläintuotanto tilasta mutta kaikkien tuottajien leimaaminen muutaman hyvin asetellun kuvan johdosta loukkaa ainakin minua. Itse tunnen jokaisen navettamme eläimen nimeltä ja tavoiltaan sekä uskallan väittää että ne päivät, jolloin eläimemme kärsivät, ovat harvassa. Toki ne joskus sairastavat mutta onhan niilläkin oikeus siihen. Ja tohtori on aina puhelinsoiton päässä.
Itse syön sekä lihaa että kasviksia kunhan ne ovat Suomessa tuotettuja. Parhaiten suomalainen kuluttaja säästää niitä sademetsiäkin syömällä suomalaista ruokaa.

Susse

Täällä kans yksi lukija joka on alkanut pohtia asiaa viime aikoina. Itsekin olen vähentänyt nyt punaisen lihan syöntiä, tarkoitus lopettaa se kokonaan (ekologisista syistä ennenkaikkea..) Kanaa ja kalaa sekä maitotuotteita käytän kyllä, mutta kasvisruokia olisi taroitus opetella kokkaamaan myös enemmän:) Eli kaikki kasvisruokareseptit on tervetulleita;) He. Kiitos kivasta blogista!

Jasu

Hei, kiitos hienosta kirjoituksesta.

Elintarvikealaa opiskelleena tiedän myös, että tehotuotetut eläimet eivät elä elämäänsä onnellisena.

Itse en todennäköisesti ikinä pystyisi lopettamaan silti lihansyöntiä, mutta haluan pyrkiä syömään eettisemmin, kuten luomutuotettua lihaa tai esimerkiksi kananmunia. Syön myös paljon metsästettyä hirven ja peuran lihaa. Kotimainen kala on aivan must!

Pidän kuitenkin kovasti myös ihan kasvisruoastakin. :)

Kiitos hienosta ja inspiroivasta blogistasi! Olet hieno esikuva monille nuorille, ja vähän vanhemmillekin :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi kiitos paljon Jasu! Itsekään en voi sanoa olevani täysin kasvissyöjä, mutta aion paneutua lisää kasvisruokaresepteihin ja suosia myös niitä paljon enemmän. Ja kuten itsekin sanoit, kuluttajalla on mahdollisuus valita lihaa syödessä myös luomu- ja pientilojenlihat :)

Ella

Täällä yksi kasvissyöjä!
Yksi vinkki eläinystävällisempään ruokaan on myös vaihtaa tehotuotettu liha "luonnonmukaisempaan" --> ei-kasvatettua kalaa, hirveä, poroa, metsäkanalintuja ym. Jos ei täysin kasvissyöjäksi halua alkaa.

Oma kasvisruokasuosikkini on linssikeitto ja hyvänä toisena tulee perunacurry (googlaamalla löytyy molempiin oikein hyviä reseptejä). Perunacurryn lisäkkeenä oma suosikki on täysjyväcouscous tai kvinoa.

Salla

Hei, täällä puhutaan kovasti kuinka tuotantoeläinten hyvinvointi on huonossa kunnossa. Olen agrologi opiskelija ja olen työskennellyt maatalouslomittajana ja lisäksi kotipaikkallani on lypsylehmieä. Ei pidä todellakaan paikkansa, että kaikilla tuotantotoeläimillä on kurjat olot. Eläinten hyvinvointiin panostetaan tiloilla useita tunteja päivässä, jopa ympäri vuorokauden. Työ on todella raskasta. Paineita lisää Eu:n monimutkainen byrokratia ja todella alhaiset tuotantotilat. Jos eläimistä ei välitä, ei tätä työtä jaksa kukaan. Rahat on tiukassa ja eläintilojen parantaminen vaatii monesti isoja investointeja.
Fakta on myös, jos eläimet ei voi hyvin, ei voi hyvinkään ne ihmiset jotka niitä hoitaa. Maailma ei ole musta valkoinen

Iiris

Hei! Voin vegaanina sanoa, että kasvisruokavaliosta saa kyllä kaiken tarvitsemansa, mikäli perustaa ruokavalionsa jalostamattomiin kasviksiin, hedelmiin ja viljoihin, koska niistä saa eniten ravintoaineita. Proteiinin vähyyttä ei tarvitse pelätä, koska sitä proteiinia saa suunnilleen kaikesta ruoasta. Esim. 100 kalorin annoksesta parsakaalia saa 11,2 grammaa proteiinia kun taas 100 kalorin annoksesta pihviä saa vain 5,4 grammaa. Itse olen laskenut useita kertoja CRON-O-Meterillä (https://cronometer.com) saamani ravintoaineet, eikä mistään ole puutetta. Viime viikon päiväkirjan mukaan söin proteiinia n. 80 g päivässä ilman lisäravinteita, suurimmaksi osaksi hedelmiä syöden. Tämä määrä on kokoiselleni (53 kg/171 cm) 16-vuotiaalle tytölle enemmän kuin tarpeeksi. Hienoa, Venla, että olet kiinnostunut kasvisruokavaliosta, koska se hellii sekä mieltä että kehoa! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, että toit esille oman kokemuksesi ja esimerkkisi riittävästä ravintoaineiden saannista Iiris, sillä useampi tuntuu juuri sitä miettivän, että saako kasvissyöjä tarpeeksi proteiinia. :)

Janette

Itsekkin olen vähentänyt lihan syöntiä tai no oikeastaan ainut liha mitä syön on kala koska sushi on yks mun lemppari ruuista muuten liha on jäänyt kokonaan pois! Ja itseasiassa itsellä on paljon parempi olo!

Mansikka

Itse syön monipuolisesti lihaa ja kasviksia. Olen erityisen tarkka siitä, että liha on nimenomaan kotimaista!

Mainitsit tekstissäsi kuitenkin, että tehotuotantonnossa eläimet kärsivät. Haluan kuitenkin tähän mainita, että Suomessa tuotantoeläimille koitetaan luoda mahdollisimman hyvät elinolosuhteet. Vaatimukset ovat näistä erityisen tiukkoja ja väitän, että joissain tapauksissa tuotantoeläimillä on paremmat olot kuin joissain tapauksissa lemmikkieläimillä. Tottakai niitä ääripäitä löytyy täälläkin jossa eläimet ovat kärsineet ja laiminlyöntejä tapahtuu, mutta niihin pyritään puuttumaan ja tilannetta parantamaan. Mikä on mielestäni hyvä ja tärkeä asia.

Asiasta on tietenkin hyvä keskustella ja jokaisella on oikeus valita mitä syö. Mutta mielestäni lihansyöntiä ei pidä yleisesti "mustamaalata" sillä, että tuotantoeläintenpito olisi jotenkin hyvin hirvittävä asia. Varsinkaan Suomessa, sillä täällä tehotuotanto ei ole räjähtänyt vielä samanlaiseksi kuin muualla maailmassa. Ja tätä vääristynyttä mielkuvaa tunnutaan nyt luovan keinoja kaihtamatta (aktivistit). Suomessa koitetaan kuitenkin parantaa jatkuvasti kotieläintenoloja ja tutkitaan tälläkin hetkellä esimerkiksi sitä miten nautojenpidosta aiheutuvia metaanipäästöjä voidaan vähentään. Maanviljelyä koitetaan muutenkin jatkuvasti kehittää siihen suuntaan, että se rasittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä, mutta ihmisille ja eläimille saataisiin kuitenkin myös riittävästi ravintoa. Kuitenkaan pelkästään tuotantoeläintenpito ei tätä maailmaa saastuta.

Itse siis tulen jatkossakin syömää hyvillä mielin kotimaistalihaa. Se, että syön lihaa ei tarkoita sitä ettenkö pitäisi eläimistä ja haluaisi huolehtia niiden hyvinvoinnista. On kuitenkin fakta, että lihantuotanto ei maailmasta tule loppumaan ihan heti, joten mielestäni olisi tärkeää keskittyä kehittämään sitä ekologisesti paremmaksi koska siihen on mahdollisuus. Tila jolla menee hyvin hoitaa myös erityisen hyvin eläimensä. Epäkohtiin pitää puolestaan puuttua.

Lihaa syön sen takia, että se on hyvää ja koen sen täydentävän ruokavalioni monipuoliseksi. Olen myös lapsesta asti syönyt lihaa enkä aio muuttaa hyväksi toteamaani tapaa syödä. Voin näin oikein hyvin, jaksan treenata ja olen terve. Lihaa ei kuitenkaan tarvitse vetää naamaansa hirveitä määriä ja olen iloinen, että voin valita miten tuotettua lihaa syön sillä valinnanvaraa löytyy. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon kommentista, jossa pohdit erilaisia seikkoja aiheeseen liittyen. Olen samaa mieltä, että on hyvä, että laiminlyönteihin pyritään puuttumaan ja että maanviljelyä pyrittäisiin kehittämään siihen suuntaan, että se rasittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä. Mielestäni jokaisen on kuitenkin hyvä pohtia näitä asioita ja kuinka suuria määriä ja millä tavoin tuotettua lihaa syö. Kuten itsekin sanoit kuluttajalla on myös itsellä mahdollisuus valita miten tuotettua lihaa haluaa syödä, ja haluaako tukea esimerkiksi kotimaisia pientiloja tai ostaa luomulihaa, mikäli siis lihaa haluaa syödä. :)

Maija

Kiitos hyvästä postauksesta!

Sain jouluna 2012 lahjaksi kirjan Syötäväksi kasvatetut ja sen luettuani päätin saman tien alkaa kasvissyöjäksi. Olin aina ajatellut, että musta ei ikinä olisi siihen - kilpaurheiluaikoina söin järjettömät määrät lihaa päivittäin. Ekan vuoden elin täysin ilman lihaa, mutta nykyään "repsahduksia" sattuu ehkä kerran viikossa. Avomiehen mielestä kun "ei ole ruokaa ilman lihaa" ja joskus laiskottaa niin, että pistän vaan yhteisen jauhelihamakaronilaatikon uuniin. Tosin pyrin aina ostamaan luomulihaa.

Mun lempparikasvisruokiin kuuluu "arkiversio" avokadopastasta: valkosipulia, chiliä, basilikaa, avokadoa ja täysjyväpastaa tai -riisiä sekaisin ja joukkoon reilusti raejuustoa. Todella yksinkertaista, mutta niiiin hyvää!

Karoliina

Hyvä Venla!

Kirjoittamasi asia on todella tärkeä. Suomessa syödään ihan liikaa lihaa ja eläinperäistä proteiinia. Hienoa, että otit sen puheeksi! Olen itse ollut 20 vuotta kasvisruokaa painottava sekasyöjä. En siis mikään fanaatikko. Aina olen syönyt kalaa, munia ja maitotuotteita, mutta lihaa syön satunnaisesti, mahdollisuuksien mukaan riistaa, broileria en ollenkaan. Syynä lihansyönnin rajoittamiseen ovat ekologiset ja eettiset tekijät. Sehän on pyhä fakta, että lihakilon tuottaminen kuluttaa luonnonvarojamme rankasti. Tässä ei auta vaikka se tapahtuisi Suomessa hieman eettisemmin kuin joissakin maissa. Usein on tietenkin järkevää syödä lähellä tuotettua ruokaa, jottei kannata alihinnoiteltua kuljetusbisnestä (ja päästöjä) maailman ääristä.

Kasvissyöntikään ei ole ongelmatonta. Pidän myös ulkomailla tuotetun (ei-luomu) soijan syömistä jossain määrin ongelmallisena. Samoja ongelmia liittyy esim. mantelimaitoon (manteleita tuotetaan pääsääntöisesti vesipulasta kärsivässä Kaliforniassa). Ajattelen, ettei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa toimia, mutta varmasti lihan syönnin ja teollisten elintarvikkeiden syönnin vähentäminen, kotimaisen ja lähellä tuotetun ruoan suosiminen on suunta oikeaan.

Kiitos Veera hienosta blogista ja terveistä ajatuksista!

Hieno päätös pelkästään vähentää lihansyöntiä :) Itse lopetin kaiken muun lihan paitsi kalan yli 6-vuotta sitten. Kala- ja kasvisruokia on paljon erilaisia ! Kasvisruoka reseptit kiinnostavat kyllä :)

Sofia

Tämä oli tosi kiva postaus! :)Itse olen jättänyt lihan ja kanan pois ruokavaliostani, koska juurikin nuo eläinten oikeudet ja olosuhteet puhuttivat niin paljon. Tuntuu jotenkin paremmalta, kun on mahdollisimman vähän "kuolemaan" lautasella. Olen itsekin todella eläinrakas ihminen ja pidän tavallisten lemmikkieläinten lisäksi hyvin paljon myös esimerkiksi maatilan eläimistä, joten tuntuisi jotenkin kurjalta syödä "ystäviä". ;)

Olin melkein 20 vuotta kasvissyöjä. Nykyään syön jonkun verran lihaa. Järvikalaa olen vetänyt kesäisin aina. Liha oli pakko ottaa ruokavalioon proteiinin takia. Joitain vuosia sitten alkoi joku orastava taipumus refluksiin ja vatsa ei enää kestä popsia esim. papuja entiseen tahtiin. Ei kyllä ole selvinnyt, mitkä asiat närästystä aiheuttaa todellisuudessa. Liha ei ainakaan närästä ja sitä voi syödä, jos epäilyttää vähänkään, että palkokasvien jälkeen tulee tuskainen yö.

Faktahan myös on, että parikymmentä vuotta ikää idealistille tekee ihmeitä ajattelun mustavalkoisuudellekin :D Pieni kulinaristi minussa ei ole ollenkaan pahoillaan raaka-aineiden laajentumisesta.

Mustikkainen

Tuolta itse tilasin esitteitä, jonka mukana tuli tietoa lihatuotannosta sekä pieni kasvissyöjän reseptivihkonen: http://www.oikeuttaelaimille.net/kasvissyonti/tilaa-kasvissyojan-infopak.... Olen siis itsekin harkinnut lopettaa lihansyönnin, mutta niin kauan kuin olen opiskelija niin rahat eivät riitä siihen että tekisin itselleni kasvisruoan, kun taas avopuolisolle pitää samaan aikaan olla liharuokaa. Haluaisin hänenkin tottakai ryhtyvän kasvissyöjäksi, mutta se jääköön hänen päätettäväksi. Ehkä vielä jonain päivänä, sitten kun olen itsekin hommassa jo täysillä mukana.

Esbe

Täälä ilmottautuu yks kokonaan vegaani! Jo kohta 10 vuotta. Alun perin syyksi kokonaan kaikista eläinperäisistätuotteista kieltäytymiseen oli suurimpana toi eläinrakkaus. Kun ne omat koirat on niin älyttömän rakkaita, ja iso osa perhettä, niin tuntu väärältä syödä mitään toistakaan eläintä. Aikaa kun kului niin ekologisuus ja kaikki muu nousi syyksi kanssa.

Enkä voi kun puhuu vegaaniuden puolesta. Itsellä se paransi ihon ja hiusten kuntoa huimasti. (Akne poistu kokonaan). Lisäks yhden kroonisen mahasairauden lääkkeiden käytön pysty lopettamaan koska oireita ei enään ole. Ja ylipäätään keho voi hyvin.

Lisäks opiskelijana kasvisruoka on musta nimenomaan halpaa. Ei älyttömän kallista vaikka tosi moni niin luulee. Ruokaan menee ihan murto-osa mun menoista kun osaa valmistaa ruokaa ite ja käyttää hyviä raaka-aineita. Toki varsinkin vegaanisiin tuotteisiin voi tuhlata omaisuuden jos niin haluaa. Kyllähän soijamaitoihin, jugurtteihin ja seitankinkkuihin saa rahaa uppoomaan jos niitä ostelee pelkästään :D Mutta jos idut jne kasvattaa itse, pavut liuottaa ite, käyttää soijaa, tofua, linssejä ja sesongin kasviksia, niin ruoka ei paljoo maksa. Että mun mielestä liha on se mikä on kallista. Ei kasvisruoka.

Myöskin salilla jaksaa käydä monta kertaa viikossa ihan vaan papujen voimalla ;)

Mut pienikin lihan vähentäminen on hyvä ja ihana juttu! Eli tsemppiä siihen :)

Esbe

ja tää on ihana sivusto jos kaipaa vinkkei eläinystävällisistä tuotteista :) joulunakin joulusuklaat osas helposti ostaa tän sivuston avulla eikä tarvinnu ite lukee kaikkia tuoteselostuksia :D

http://www.vegaanituotteet.net

janika

En syö tuotantolihaa lainkaan. Vain ite pyydettyä joka luonnossa kasvanu. En halua lihasta luopua kokonaan joten itselleni tämä on halpa ja ekologinen ratkaisu.

Catarina

Moikka Venla!

Ihanaa kuulla, että haluat vähentää lihansyöntiä! Olen itse ollut vegaani noin 2 vuotta, kasvissyöjä ennen sitä. Huomasin heti niin suuren eron kun jätin maitotuotteet kokonaan pois joten tiesin etten voisi palata takaisin vanhoihin tapoihini. Luulin aina että treenatessa tarvitaan raejuustoa, maitorahkaa jne mutta kun jätin ne pois ruokavaliostani ja korvasin ne luonnollisilla ravintoaineilla huomasin miten hiukset ja kynnet alkoivat kasvaa, finnit lähtivät ja energiani oli aivan uudella tasolla.

Jos sinua kiinnostaa tietää kasvissyönnistä enemmän suosittelen ainakin Netflixistä Forks Over Knives nimistä dokkaria joka kertoo terveysvaikutuksista ja kasvissyönnistä. Cowspiracy on myös todella todella hyvä dokkari!!

Youtubesta löytyy myös mahtavia treenajia jotka syövät kasvisruokaa, lempparini on ainakin Freelee the Banana Girl, Vegan Gains, Jon Venus ja Andrew Turner jne. Todella inspiroivia tyyppejä!

JEESSSSSSS ihana kuulla Venla!! :) Olen ollut vegaani noin 2 vuotta ja vege joku vuosi ennen sitä. En ole ikinä voinut yhtä hyvin fyysisesti tai psyykkisesti kuin nyt, minun ihoni on kirkastunut, kynteni kasvavat hulluun tahtiin (osteoporoosi my ass) ja energiatasoni on koko ajan huipulla, menkkojeni määrä on vähentynyt huimasti ja menkkakipuja ei enää ole ollenkaan. Jos et ole vielä nähnyt niin sinun on aivannn pakko nähdä dokkari nimeltä Cowspiracy, samoin Forks Over Knives (vaikka tunnut jo tietävän eläintuotteiden terveyshaitoista mutta se on todella hyvä!) Blackfish & The Cove ovat myös todella hyviä elokuvia, Earthlings on varmaankin maailman tunnetuin eläinfilmi (koko leffa löytyy youtubissa) ja se on myös niiiiiiiinn hyvä! Sinua kiinnostaisi ihan varmasti eläinrakkaat bodarit youtubissa nimeltä Jon Venus, Vegan Gains ja Andrew Turner:) Olet uskomaton inspiraationlähde jatka samaan malliin:)))

Peppi

Kiva kuulla, että sinäkin oot miettiny kasvisruokailua! Itsekin jokin aika sitten olen vaihtanut kasvisruoalle ekologisita ja eettisistä syistä. Ehkä kerran viikossa tai kahdessa tulee enää syötyä lihaa. Olen inspiroitunut ruuanlaitosta uudelleen ja hyvä mieli tulee joka kerta syödessä. Ps. Tuo "tumma soijarouhe" on huijausta, sillä siihen on vain lisätty väriainetta. Samaa tavaraa on kuin vaaleakin soija. Perehdyppä seuraavalla kauppareissulla niin saat yllättyä :) kerkesin monta pussia syödä, ennenkuin sisko asiasta mainitsi.

Mei

Hei! Mä jätin lihan pois 14-vuotiaana, nyt jo 13-vuotta ilman. Lukenut sun blogia alusta alkaen, jo niitä aiempia. Kiitos ihanasta blogista. Olen saanut selitellä valintaa monesti, ja ei se mua haittaa. Hyvä kun ihmisiä kiinnostaa. Mun mielestä myös aina kasvisruoat on ollut parempia. Mulla tähän valintaan ei niin paljon siis vaikuttanut muu, toki onn hienoa että tämä on kestävämpi vaihtoehto. Ihminen saa varmasti kaiken tarvittavan kasvissyönnistä kun katsoo ruoan monipuolisuuden, mulla huippu arvot kokoajan. Enkä edes rsvintoarvoja mieti erityisesti, ehkä luonnostaan otan kaikki huomioon. Käytän kyllä maitotuotteita ja kananmunia, joka laajentaa ruokavaliota. Ja kun lopetin lihan tuntui kroppa kevyemmältä, vaikea selittää. Tuntu et liha täyttää enemmän, joten on saanut syödä isompia määriä mikä nyt ei haittaa kun rakastan myös ruokaa ;) keho tuntuu voivan paremmin näin. Sitten raskausaikana myös paasattiin kaikesta. Ja kyllä poika syntyi hyvissä mitoissa ja voi hyvin. Toki hän saa lihaa myös kuten meillä syö myös mies, sillä jokaisen valinta. Eikä ole ongelma tehdä 2 eri ruokaa tai enimmillään 3 eri kun lapsi opetteli ruokailuun. Koko perhe syö myös paljon kasvisruokaa ja mielestäni on hyvä, että poika oppii myös tähän meidän mallin avulla. Kiva nähdä mitä kasvisruokia innostut kokeilemaan. Ja voin muuten antaa siihen vinkin, että jos et jaksa sen enempää miettiä joskus reseptiä, niin käytät soijarouhetta lihan tilalla voit tehdä ihan mitä vain. perusruokia esimerkiksi. + nykyään myydään valmiiksi liotettuja papuja, kikherneitä ja linssejä, joten ei ole pakko odotella tuntikausia. Nämä sopii myös erinomaisesti salaattiin korvaamaan lihan. (:

Mei

..niin ja vielä, että suosittelen tutustumaan sieniproteiiniin quoariin. Itse tähän jokin aika sit perehtynyt, tulee esim. Ihanaa makaronilaatikkoa. Sori kirjoitusvirheet, mulla on tässä tehokas apuri vieressä.. (:

Emma

Olen ollut kasvissyöjä nyt kuukauden verran. Lihaa en ole edes kaivannut. Kasvissyöjäksi rupesin ihan eettisistä syistä, ja oikeastaan sama ajatus kuin sinulla takanani: rakastan eläimiä. Yulinin koiransyöntifestivaalit herätti minut. Ihan yhtä epäeettistä on syödä tehotuotannolla tuotettua lehmää, possua, kanaa... Ihminen pärjää hyvin pelkällä kasvisruokavaliolla, minkä takia suosittelisin kaikkia edes kokeilemaan! Itse ainakin huomaan muutoksen aineenvaihdunnassani ja olossani. Vaikka en voisi muuten maailman hyvinvointiin vaikuttaa, kasvisruokavalion noudattaminen on pieni askel eteenpäin omalta osaltani.

Moi! Aihe on mietityttänyt itseänikin paljon lähiaikoina ja aloitinkin tällä viikolla uuden kokeilun ruokavaliossani - jätin pois punaisen lihan sekä kanan, joita olen tottunut lähes päivittäin syömään. Syynä tähän niin eettiset kuin ympäristöllisetkin syyt, mutta suuri vaikuttaja on myös se, että olen kyllästynyt molempiin. Olen syönyt paljon hyvää kasvisruokaa ja tiedän voivani sen jälkeen paremmin. Joten miksi en kokeilisi elää ilman lihaa? Kalaa, maitotuotteita tai munaa en aio karsia (ainakaan vielä), katellaan miten kroppa reagoi jne. Jotenkin vaan se lihansyönti on niin totuttu tapa, että se tuntuu vaikealta jättää pois. Mutta kun mä en ole koskaan edes ollut minkään pihvien fani, syön silloin tällöin hampparin aina jollain muulla kuin jauhelihapihvillä.. Eli ainakaan tää punasen lihan poisjättö ei luultavasti tuota ongelmia:)

Mutta hei, jään innolla (monen muun kommentoijan tavoin) odottamaan kasvispainotteisia reseptejä ja muutenkin ajatuksia aiheesta :-).

Mä oon viime aikoina ostellut taas kasvisruokakirjoja, toki netistä löytyy vaikka minkälaisia ohjeita, mutta itse tykkään lueskella kirjojakin. Kirpparilta oon löytänyt lyhyen ajan sisään ainakin 3 kasvisruokakirjaa ja ennestäänkin omistan useamman.

Ja välillä tulee toki keksittyä ihan omasta päästäkin ohjeita.

Mun lempparijuures on tällä hetkellä ehdottomasti bataatti, monikäyttöinen ja hyvänmakuinen. Tykkään myös tosi paljon salaateista. Yksi lemppariruoistani on ollut jo vuosia sellainen mihin tulee pannulla paistettua kaalia, porkkanaa suikaleina ja paprikaa (voi toki muutakin laittaa oman maun mukaan), niiden kanssa riisiä ja soijakastiketta. Yksinkertainen ruoka, mutta toimii.

Riksu

Helou!

Oon ollut nyt 7vee lakto-ovovege ja eipä oo lihaa paljon tullu kaipailtua! Tai no joskus on tehny mieli verilettuja (raudan puutettako?? :D) mut homma skulaa! Suosittelen ostamaan/tekee seitania! Aivan huippuhelppoa ja hyvää, paljon proteiinia. Ei tosin sovi sellaselle joka ei gluteiinia siedä. Ite kuitenni tykkään samoin kuin tuosta jo aiemmin mainitusta quornista, sekä pavut, kaalit, linssit yms yms maistuu NAM!

Maitotilan kasvatti

Hei Venla! Tosi hienoa, että otit esille tämän tärkeän aiheen. En ole vuosiin kuluttanut paljoakaan lihaa, mutta noin vuosi sitten heräsin pohtimaan eläinperäisten tuotteiden eettisyyttä. Vali

Maitotilan kasvatti

Hupsista, lähti tuo edellinen liian aikaisin... Valitettavasti siis Suomi ei ole lintukoto, jossa tuotantoeläimet voivat hyvin ja muualla maailmassa taas eivät. Näin voin sanoa ihan omakohtaisesta kokemuksestakin. Suosittelen lukemaan Syötäväksi kasvatetut, joka antaa puolueettoman kuvan tuotantoeläinten oloista Suomessa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Kun olen näitä asioita pyöritellyt ja pohtinut, en ole enää juuri mitään eläinperäistä pystynyt syömään ilman omantunnontuskia. Jos ostaisin kaupasta vaikka jauhelihaa, en voi olla varma, millaisissa oloissa eläin on elänyt. Tällä hetkellä syön pääasiassa vegaanista ruokaa, mutta maitoa ja munia tulee välillä käytettyä etenkin kodin ulkopuolella. Kalaa syön silloin tällöin.

Onneksi kasvisruosta saa hyvää ja ravitsevaa! Käyn itsekin salilla ja liikun paljon, ja ruuan terveellisyys ja maku ovat minulle tosi tärkeitä. Suosittelen Chocochili-blogia ja Facebookin Vegaaniset kasvisruoat -ryhmää, joista saa huippuvinkkejä vegekokkailuun! Kannattaa harkita myös vegaanihaasteeseen osallistumista. :)

Aurinkoista loppukesää!

Eve

Olipa kiva kuulla, että mietit näitä asioita ja että olet kääntymässä kasvisruokailijaksi. Itse olen ollut yli vuoden vegaani eli en syö mitään eläinperäistä. Epäilyistä huolimatta olen edelleen hengissä ;) ja voin jopa paremmin kuin koskaan ennen. Olo on aivan mahtava, vaikka toki tätä ennenkin yritin syödä terveellisesti.

Siirryin vegaaniksi lähinnä terveydellisistä syistä, mutta luettuani asiasta ja opiskeltuani näitä juttuja vuoden verran olen tullut siihen tulokseen, että tämä on juuri se oikea tie sekä ympäristön että eläintenkin kannalta. Eläinrakkaana ihmisenä en pystyisikään enää syömään mitään eläinperäistä. Ihmettelen nyt, miten ikinä ennen pystyin.

Armi

mä olen alkanut pitää kasvisruokapäiviä muutamia kertoja viikossa, ihan totutellakseni kasvisruokaan. Rakastan kanaa ja kalaa, punainen liha on alkanut jo jäädä. Kana on ihanaa, mutten voi syödä sitä ilman morkkista, sillä tiedän mitä kanat kokevat tiloilla ja se ei miellytä itseäni yhtään. Pescovegetaarisuus olisi tavoitteena - tosin siihen menee aikaa, sillä kouluruoka on suuri ongelma. Kasvisruokaa kyllä löytyy, mutta se ei pidä nälkää toisinkuin liha. Koulun kasvisruoan pääperiaate tuntuu olevan "porkkana on proteiini, kasvisliemikuutiovesi on hyvä kastike". Onneksi enää yksi vuosi peruskoulua jonka jälkeen ruokailu ei ole pakollista (omat eväät huonoina ruokapäivinä, ah) ja tottakai kotona voi syödä pescosti! :)
Itse ostin juuri mustapapupastaa testattavaksi, kallista on (5.90/200g P&S), toivottavasti on hyvää. Ravintoarvot ainakin kohdallaan :) ja hei linssikeitto on testaamisen arvoinen juttu! Itse tykkään hirmu paljon ja on helppo ruoka myös pakastaa!

Eve

Itsekin olen nyt reilun vuoden suosinut kasvisruokaa ja löytänyt tänä aikana niin älyttömästi ihania reseptejä! Tässä muutama vinkki:

- Olga Temosen soijalasagne on aivan ihana! (Vinkkinä, tämä on myös lihansyöjäpoikaystäväni suosikki....) Resepti esim. tässä: http://onneli-78.vuodatus.net/lue/2013/11/soijalasagne-olgan-tapaan
- Gullichsenien kuuluisan avokadopastan voi mainiosti tehdä ekokaupoista saatavaan papupastaan, jolloin herkkuruokaan tulee enemmän proteiinia
- Itse olen tehnyt "risottoa" bulgurista, jolloin se on terveellisempää kuin tavalliseen riisiin tehtynä. Keitetyn bulgurin sekaan olen heittänyt paistettuja kasviksia, paistettua tofua, cashewpähkinöitä, valkosipulia, chiliä ja basilikaa tuoreina, mausteita sekä kaurakermaa ja tomaattipyrettä.
- Porkkanasta, punaisista linsseistä, tomaattimurskasta ja kaurakermasta syntyy ihana keitto. Tähän olen myös laittanut tuoreina basilikaa, valkosipulia ja chiliä sekä sitten jauheina muita mausteita.
- Kesäkurpitsa-halloumipihvit (https://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/kesakurpitsa-hallou...) sekä perus pinaattilätyt on ihan parhaita!

Tulipa romaani, mutta jotenkin tulee mieleen niin tuhat ja miljoona ohjetta. Monet sanovat, että kasvisruoasta puuttuu maku, mutta itse käytän paljon tuoreita mausteita (juurikin basilika, chili, valkosipuli, lime..) ja mielestäni se auttaa asiaa huomattavasti.

Kiitos vielä tästä Venla! Olen tosi iloinen että nostit tämän asian esille blogissasi, olen itsekin hieman kyllästynyt tähän liha-rahka -hypetykseen mitä blogit ovat pullollaan. Urheilen itse paljon mutta uskon että terveellisesti voi elää ja jaksaa myös ilman yletöntä lihansyöntiä. Toivon, että saadaan lukea aiheesta jatkossakin sekä kuulla sinulta vinkkejä proteiinin riittävään saantiin vegeruoalla, se taitaa olla se ainainen kysymysmerkki.. :)

Anna90

Aivan huippu postaus! Kiitos siitä. Itse olen ollut kasvissyöjä noin 10 vuotta ja hiljalleen voisin kutsua itseäni vegaaniksi. Jätettyäni maitotuotteet pois, iho on parantunut huomattavasti ja samoin mahan toiminta. :) ihana blogi <3

ninna

2011 söin vielä valkoista lihaa mutta loppuvuodesta siirryin pescovegaaniksi eli söin myös kalaa. nyt syön kalaa 1-2kertaa viikossa, melkeinpä vaan suositusten takia ja omega3/d vitamiinin saannin turvaamiseksi. ihan eettisistä syistä ryhdyin. treenaan aktiivisesti ja tavoitteellisesti ja kyllä maitotuotteilla, heralla, munalla ja palkokasveilla pärjää. lisäksi kuten monet sanoi tulee halvemmaksikin, esim linssit ja pavut kuivattuina sikahalpoja. yksi suosikkituotteistani joita venla sinäki voisit kokeilla on hälsans kök pihvit ja pullat, maistuvat kuin jauheliha. samoin quorntuotteet etenkin palat käy kanasta ja rouhe jauhelihasta.

Mirva

Moi Venla! Suomen suosituimmassa vegaaniblogissa Chocochilissä (chocohili.net) on paljon herkullisia kasvisreseptejä joka tilanteeseen. Ja esim. Pinterestissä. Hienoa että otit tämän aiheen esille blogissasi :)

Netta

Moi Venla! Oli ihana lukee, että säkin oot alkanu kiinnostumaan kasvissyönnistä, koska usein tuntuu että fitnesharrastajat tai urheilijat eivät jaksa tähän perehtyä. Oon itse urheilija ja urheilen päivittäin, mutta samalla kasvissyöjä ja se tuntuu jopa parantavan mun suorituksia, mikä on huippua! Oot tosi fiksu ja oli hienoa, että kirjoitit tästä :)

Sanna

Hieno päätös vähentää lihansyöntiä! Itse olen jo vuosia ollut kasvissyöjä eettisistä ja ekologisista syistä. Tänä kesänä päätin siirtyä täysin vegaaniksi ja olo on mitä mainioin tuon päätöksen jälkeen! Vegaanisia tuotteita löytyy nykyisin todella hyvin enkä koe että jäisin paitsi mistään.

Tässä pari kestosuosikki sivua joista löytyy todella hyviä reseptejä:
http://www.vegaanihaaste.net/
http://chocochili.net/

Katja

En oo hetkeen ehtinyt lukea sun blogia ja nyt selasin tekstejä läpi ja näin tän! Ihanaa Venla, kiva kuulla että oot pohtinut tätä asiaa ja vähentänyt lihansyöntiä. Itse olen ollut jo 4 vuotta kasvissyöjä, ja tammikuussa otin vastaan vegaanihaasteen ja sillä tiellä ollaan edelleen :) näytät hyvää esimerkkiä, oot mun lemppari <3

Tuijis

KOlme ainetta: peruna, Fetakuutiot, chili-papumix. Kuutoi ja keitä perunat kypsiksi, kaada vesi pois, lisää joukkoon fetakuutiot ja papumix, sekoita ja anna lämmetä, hyvää, ravitsevaa ja helppoa, näyttää rumalta :). syön usein

Jenny

Olen iloinen lukiessani tämän postauksen, sillä sarjaa seuratessani mietin usein sitä, miten olet sekasyöjä, kun sinulla kuitenkin tuntuvat eläimet olevan lähellä sydäntä. Ihanaa, että olet ruvennut pohtimaan näitä asioita! :)

Itse olen vegaani kolmatta vuotta, sitä ennen kasvissyöjä kuusivuotiaasta lähtien. Treenaan n. 3-4 krt / vko. Ammatiltani olen lääkäri.

Miesystäväni vegaani jo 23 vuotta, harrastaa crossfitia 5 krt / vko. Ammatiltaan hän on personal trainer.

Ammattimme mainitsin korostaakseni sitä, että tiedämme hyvin, mitä terve ruokavalio pitää sisällään - ja sitä vegaaniruoka oikein koostettuna on.

Treenaamisemme mainitsin tuodakseni esiin sen, miten erilaisiin tarpeisiin ko ruokavalio täysin ongelmattomasti sopii. Toki, netistähän löytyy valtavasti esimerkkejä huipputason vegaaniurheilijoista.

Tsemppiä! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat