Kirjoitukset avainsanalla Food and travelling

Koko alkuviikko on hujahtanut Tallinnan auringon alla. Suuntasimme Viroon listan kanssa, sillä oli muutamia asioita, joita täytyi hoitaa paikan päällä. Samalla ehdimme tietenkin vähän rentoutua ja herkutellakin. Pieni irtiotto arjesta, sekä maisemanvaihto tekee kyllä aina hyvää, vaikka sitten ihan tuonne lätäkön toiselle puolelle.

Treenimotivaatiota en siis valitettavasti tähän keskiviikkoon pysty nyt jakamaan, sillä itsellä alkuviikko tosiaan hurahtanut lungimmissa meiningeissä. Loppuviikon omiin treeneihini riittääkin sitten patoutunutta energiaa yllin kyllin. Jee! Niistä siis luvassa lisää myöhemmin.

Pieni lepotauko liikunnasta ja tietenkin ne ihanan edulliset makoisat Viron leivokset ja herkulliset ateriat, joista lompakkokin tykkää, ovat tehneet hyvää meikäläisen kropalle ja mielelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päälle valikoitui keväiset lempparifarkkuni, tällä kertaa valkoisessa sävyssä ja kaveriksi vaaleansininen ohut harsopaita. Sää oli selkeästi lämpimämpi kuin Helsingissä ja nahkatakilla pärjäsi vallan hyvin. Itse asiassa meikäläisen aineenvaihdunnalla siinä tuli jopa hiki katuja pitkin dallaillessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pienet suloiset mukulakivikadut ja persoonalliset rakennukset jaksavat hurmata kerta toisensa jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä paras chai latte, minkä oon ikinä juonut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytiin illallistamassa F-Hoonessa, jossa olin itse kerran aikaisemmin käynyt työporukan kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamupalaa hotellilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytiin syömässä myös meidän perinteeksi muodostuneet tandoorikanat Cafe Vs Tallinnassa, mutta niiden annosten kuvat jäivät valitettavasti uupumaan, sillä järkkärini avatessani huomasin muistikortin unohtuneen kotiin, hups. Onneksi kaupasta sai uuden.

Huomenna onkin jo vappuaatto, mitä suunnitelmia teillä on? Olisi ihana kuulla!

PS. Pahoittelut en ole ehtinyt reissun takia vastailemaan vielä vanhempien postausteni kommentteihin, yritän tehdä sen pikimmiten.

<3:Venla

Kommentit (48)

Katri

Kävin itse vähän yli viikko sitten Tallinnassa ja keli ei todellakaan ollut noin lämpöinen! Missä hotellissa olitte? Ja miten viihdytte siellä? Me olimme Sokos Hotel Virussa, mutta ensi kerralla taidamme kuitenkin mennä jonnekkin muualle.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

PK Ilmarine hotellissa yövyimme tällä kertaa. Viihdyttiin hyvin, hyvä hintalaatusuhde. Hiljaiset ja siistit huoneet.:)

Camppu

Ihanat maisemat tallinnassa ja hyvältä näyttää sekä kuulosti teidän miniloma! :) Tekee himotreenaajillekkin ihan hyvää välillä hetken lepo treenailusta vai mitä? ;) Voi että kun ootte Ihana pari! <33

Linda

Hei Venla!
Olen löytänyt blogisi fitnesspäiväkirja sarjan myötä, eli olen tuore lukijasi. Haluan heti jättää kommenttini kun olen selaillut blogiasi ohjelman lisäksi ;)
Mielestäni omaat hienon asenteen urheiluun ja ruokailuun. Ja tuo positiivinen asenteesi ja aurinkoinen energiasi oikein huokuu sinusta! :)
On mahtavaa huomata että kieltämättä itseltään mitään, voi kuitenkin urheilussa saavuttaa hienoja tuloksia. Ja niin olet saavuttanutkin, olet positiivinen, treenattu oikealla asenteella varustettu kaunis nainen.

Iloa ja energiaa päiviisi! :)

Tony

Aijjai Venla.. Mulla ainakin tuo sun täydellinen peppus aiheutti ihan ylitse pääsemättömän hyvän olon tunteen ;) Kiitos!

janikahaha
Liittynyt28.3.2014

Kun joku lähtee Virooon hoitamaan asioita tulevaa varten niin nykyään tulee vaan mieleen että häät tulossa... kysymysmerkki :D

Jaana

Ihanan lämpöiseltä näyttää siellä, täällä Keski-Suomessa sataa räntää taivaantäydeltä. Ei haittaa, sillä vapun vietän töissä. Antaa nuorempien juhlia.Toivotaan äitienpäivän seudulle hyviä säitä, sillä silloin pääsee viettämään mummin kullan 1-vuotis synttäreitä pitkillä vapailla :)

Linda

Hei Venla!
Olen löytänyt blogisi fitnesspäiväkirjojen myötä eli olen tuore blogisi lukija. ;) Nyt kun olen ohjelman lisäksi selaillut blogiasi läpi haluan kommentoida tänne.
Mielestäni omaat hienon asenteen urheiluun ja ruokailuun. Olet ihanan energinen ja sinusta oikeen huokuu positiivisuus. Ja se että näytät miten kieltämättä itseltäsi mitään voi urheilussa saavuttaa hienoja tuloksia. Ja olet todellakin saavuttanut, olet positiivinen, hyvällä asenteella ja itsetunnolla varustettu, treenattu kaunis nainen!

Iloa ja energiaa päiviisi!

Eini

Mikä kamera sulla on? Todella hyviä ja laadukkaita kuvia! Sinä ja Makekin upeina niin kuin aina! <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi kiitokset Eini! Kuvailen kolmella eri kameralla, johon mulla on erilaisia objektiiveja. Tällä kertaa minireissuun mukaan lähti Olympus PEN E-PL7 :)

Helmi

Hei Venla! Kuulostaa mukavalta teidän reissu. Sun asu on ihana ja keväinen :) Katoin just Fitnesspäiväkirjoja, tosi kiva ohjelma ja motivoi salilla käymistä. Oon just alottanu salilla treenaamisen ja välillä siel on vähän tietämätön olo :D Saako kysyä, että käytätkö e-pillereitä? Olen kuullut, että niistä voi olla haittaa lihasmassan kasvuun naisilla ja mietityttää kannattaako niitä popsia, jos yrittää saada lisää lihasmassaa kehoon? Mukavaa kevään aikaa! Jään innolla seuraamaan Fitnesspäiväkirjoja! :)

ulla

Oi, Tuttuja katuja. :) Usein tulee tuolla tallattua. Tallinna on kyllä niiiiin ihana paikka. Kesäaikaan suosittelen kaikille !!! :)

Marjut

Hauskaa Vappua!

Vappuna meidän perhe grillaa siskoni perheen kanssa satoi tai paistoi. Upeita kuvia ihanan keväisestä Tallinnasta. Fitnespäiväkirjassa vietettiin joulua ja mua niin nauratti teidän karkin haku reissu. Ootte kyllä tosi ihania yhdessä! :D

Gerli

Näin sun kuva instagramissa ja ajattelin heti että onko se Tallinnassa? Koska mä olen kotoisin Tallinnasta, sitten näytti hyvin tutuilta. Niin se oli aivan :)
Venla, sä olet kaunis persoona! Terveisiä Virosta!

Gerli

Terveisä Tallinnasta! Venla, sä olet niin kaunis ihminen :) Toivottavasti tulette takaisin uudelleen pian! :)

Anastasia

Moikka :)
Oii ihania maisema kuvia!!
On ollut mukava seurata blogiasi sekä nämä treenivinkit ja erilaiset kotitreenit ovat olleet hyviä!! Toivottavasti niitä tulee lisää :)

PS. myös uusi hiustyylisi sopii hyvin teille :)
Mukavaa viikkoa & hauskaa vappua!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi kiitos samoin sulle Anastasia! Treenivinkkejä ja kotitreenejä on tulossa lisää ehdottomasti jatkossakin, mukava kuulla, että niitä otetaan mielellään vastaan! :)

Henzu

Heipsan!
Miniloma on joskus tarpeen, eikä sitä tosiaan tarvi välttämättä tehdä kuin rapakon toisella puolelle, kun pääasiana on päästä hetkeks hengähtää tutuista maisemista pois tai näin minä ajattelen! :D

On ihanan keväisen näköistä Tallinnassa ollut ja itsekin olen suunnitellut, että joskus lähtisin kameran kanssa käymään siellä, kun tykkään kuvailla ja siellä on kuulemma kivoja kuvauspaikkoja jne. Niin kuin näkee näistä sinunkin kuvista. :) Teistäkin aivan ihania kuvia ja tuo sinun lookkisi on upea!

Oikein hauskaa vappua!:)

sanna

Ohh ihanan näköinen tallinna! Miten siellä noin lämmintä on kun täällä sataa lunta :D vappu suunnitelmat menee salilla ja sitte pesis mailalla hakkaan tohjoksi pyykinpesukoneen joka jätti meidän perheen pulaan eilen illalla :D ja leivon marabou minttusuklaapiirakkaa ja savulohi-rieskarullia. Ja turusta tulee perjantaina kavereita koko vklpksi! Ou yeah.:) Klara Vappen everybody!! <3

Tiia

Moikka! :)
Viime maanantain fitnesspäiväkirjat jaksossa teit mökillä kotitreenin niitten "narujen" avulla? Ois huippua jos tekisit aiheesta postauksen, siis että mitkä ne on ja mitä sun kotitreeniin kuuluu kun hyödynnät niitä :) Näyttäs olevan aika kätevä juttu päiville kun ei jaksa salille raahautua! oot huippu <3

minä vaan

Ihania kuvia! Vaikutat ihanan positiiviselta, ku olen tässä puolisen vuotta blogia seuraillut :) täytyy sanoa että ihanat vaatteet myöskin päällä, saanko kysyä että mistä kyseiset? :) (tarkoitan siis paitaa ja valkoisia housuja) ja vielä täytyy mainita että kirjoitat blogia mahtavalla asenteella saaden ihmisiä innostumaan liikunnasta! Kiitos tästä itseni ja varmasti monen muunkin puolesta! jatka samaan malliin:)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi kiitos, vallan ihana kuulla. Mahtavaa jos ihmiset inspiroituvat ja innostuvat liikunnasta! Vaaleansininen paita on Zarasta ja valkoiset farkut ovat Bik Bokista. Mahtavaa vappua sulle! :)

Rimpsa

Jeee, wappuuu! Suunnitelmiin kuuluu ampaista kohta aamupalan kautta vetäsemään salitreeni ja sitten valmistautumaan vapun viettoon. Perinteiksi on ehtinyt muodostua jo teekkareiden wappuriehan julistus ja Mantan lakitus, eli ne olisi tälläkin kertaa edessä. Muuten vain varmaankin hengaillaan Espalla vappuhumua katsellessa ja huomenna tietenkin Ullanlinnanmäelle ihanat piknik-kamat ja herkulliset brunssieväät mukana :) Eilinen ilta menikin keittiön puolella valmistaessa jo etukäteen jos jonkinlaista evästä! Taidanpas ottaa niistä jo munkkeja mukaani tällekin päivälle :)
Iloista ja pirtsakkaa wappua ja aurinkoista säätä toivoen! :)

enni

Moi! Mulla on vähä erilainen kysymys,kuinka tarkka olet että voitko esimerkiksi käyttää ruuan kanssa vaikka ruokakermaa? (Esim.kana kastikkeessa)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ruokakerma ei oikeastaan kuulu niihin omiin ruokakaupan vakio ostoksiini, mutta toki voin syödä sellaista ruokaa missä on ruokakermaa, jos joku muu on esim. kokkaillut. :D Joskus harvoin tulee itselläkin käytettyä. :)

Sanna

Moi!
Tiedätkö, mikä on tunnari, joka soi Fitnesspäiväkirjojen lopussa, yritin etsiä sitä juoksusoittolistaani, muttei löytynyt.

Mari

Hauskaa Vappua sullekin Venla! :)
Mun vapunaatto meni uutta kuntosalia ''testaillessa''. Kunnon bunkkerisali! :D
Muuten vappu meneekin opiskellessa... Mutta kyllä munkit ja simat kerkeää nauttia!

minävain

Hei voisitko kertoo miten aineenvaihduntaa sais nopeutettua? Paljon sinun keho kuluttaa levossa?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tässä tulee jälleen aimo annos Los Angeles -otoksia, tällä kertaa Malibun alueelta. Kuten aiemmin taisinkin mainita, mikäli Los Angelesin alueen laajuutta on vaikea käsittää, tai sen suuruudesta on hankala saada kiinni, voi syy olla siinä, että Losi koostuu useista eri "pikkukaupungeista". Tällä kertaa uppoamme Malibuun kuvien muodossa. Ystäväni on asunut juuri tällä alueella, ja sainkin loistovinkit, jotka paljastan nyt luonnollisesti teille.

1. Rantaelämän ihmeellisyyden ihastelu on numero uno ja oikeastaan juuri se ainoa ja oleellisin agenda Malibussa.

2. Jos haluat päästä mukaan hektiseen rantaelämän kirjoon ja haet aktiviteetteja on kohteesi Malibun sijaan Santa Monica Pier tai Venice beach. Jos haluat nauttia  sen sijaan hiljaisista hiking trailsseista ja kävellä pitkin seesteistä rantaviivaa, on Malibu juuri sinun paikkasi.

3. Täältä et tosiaan löydä ehkä hurjasti puuhailtavaa, mutta sen sijaan kauniita maisemia sitäkin enemmän.

4. Veden ollessa matalalla, voit kävellä pitkin rantaa ja ihailla julkkistenkin suosiman alueen hulppeita merenrannan luksuskoteja.

5. Bongasimme rantalaiturin päädystä sympaattisen viihtyisän luomu-lounasravintolan, joten mikäli reissun burgeri-annokset alkaa riittää, kannattaa ehdottomasta piipahtaa täällä nauttimassa esim. raikas maittava salaatti, jonka ainekset ovat taatusti sieltä tuoreimmasta päästä.

6. Kuten olen kertonut, meitsi on niin aurinkofiilistelijä, että tuon taivaalla loistavan mollukan näkeminen vaikuttaa vahvasti mun mielentilaan, valitettavasti juuri Malibussa vieraillessamme oli koko reissun pilvisin päivä, ja ehkä osittain juuri siksi, ei Malibu tehnyt kaikista reissumme rantakohteista, sitä suurinta lähtemätöntä vaikutusta minuun. Näkemisen arvoinen paikka toki kuitenkin, satoi tai paistoi, vaikkei kosketukseni tähän pikkukaupunkiin aivan ollutkaan sitä koko loman parasta antia.

7. Täytyy kuitenkin sanoa, että maisemissa ja luonnossa ei ollut mitään valittamista, ja nautin matkamme jokaisesta hetkestä sydämeni kyllyydestä, oli sitten sää millainen tahansa.

   

Toivottavasti olette viettäneet rentouttavaa ja oikein ihanaa pääsiäistä! Mielelläni kuulisin mitä olette puuhailleet pyhinä?

PS. "Venlan matkassa" -postaukset jatkuvat pian, sillä kuvia ja huikeita kohteita riittää edelleen.

<3:Venla

Kommentit (30)

Henzu

Olipas oikein ihana ja päivää piristävä postaus! :) Pyhät on mennyt rennosti ottaen koiran kanssa pihalla touhuen ja itseänsä parannellessa flunssan ja influenssa jälkeen. Ekaksi tuli flunssa ja sit ku meni ohitse, niin tuli tilalle influenssa. :/ :o Onneks nyt rupee olemaan kunnossa ja pääsee taas keskiviikkon salille treenaileen, kun taukoo on tullut parisen viikkoo, kun ei oo uskaltautunut mennä, vaikka olo on ollut ihan ok jo viime viikolla, mutta tukkoinen. Noh, ens viikolla taas räjähtää uudella boostilla! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Hyvä, että olet viisaasti osannut pitää taukoa salista sairaana ja puolikuntoisena ollessasi, se breikki on ehdottomasti tärkeetä, terveys ennen kaikkea. Ikävää, että oot ollut kipeenä, mutta koiran kanssa pihalla touhuilu ja rennosti ottaminen kuulosti ihanalta. :)

Henzu

Kyllä terveys ennen kaikkea, ikävä kyllä kaikki eivät välttämättä sitä aina ymmärrä ja lähtevät tekemään ja urheilemaan liian aikaisin. :/ Itse ainakin kammoksun ja pelkään kaikkea sitä mitä voi tulla, jos lähtee liian aikaisin esim. salillekin rehkimään, sydänlihatulehdukset yms. Järkeä pittää käyttää, vaikka olo olisi kuinka hyvä. :)

Jenni

Täälläkin on pyhät menny rauhallisesti tästä
sitkeestä flunssasta parannellessa.. Kaksi viikkoa kans taukoa salista,toivottavasti tällä viikolla pääsis jo kevyesti treenaileen :)
Kivoja kuvia! Seuraavia odotellessa :p

Olipas piristävä postaus! Pyhät on menny ihan vaan rennosti, ei ihmeempiä:) mutta mitäs sä teit pyhinä?:) mukavaa alkanutta viikkoa Venla<33

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mullakin todella rennosti landella läheisten ja hyvän ruoan parissa, kiitos kysymästä! Mahtavaa alkanutta viikkoa sulle! :)

:))

Moi!

Mulla olis pari kysymystä mihin toivon vastauksia :))

• Mikä kamera sulla on ja voisitko suositella?
• Ottaisitko kameraksesi Olympus Pen E-PL7:n
• Mikä tietokone sulla on?
• Minkä rotuinen koirasi on?

Voisitko tehdä jonkun postauksen miten vähän pääsisi jotenkin kesäkuntoon, jos on linkkaatko sitten :))

Kiitos,ja en malta odottaa kun Fitnesspäiväkirjat alkaa

Annukka

Tähän sopis se sydänsilmäinen emoji, harmi vaan kun ne ei toimi... :D Ajattele mikä paratiisi tuo paika olisi ollut aurinkoisessa säässä kun jo nyt näyttää niin kivalta. Pakko päästä joskus tsekkaamaan kaikki nuo paikat! :)

heidi

heippa, Olen jo hetken aikaa blogiasi lukenut ja pidän paljon kirjoituksistasi. Kirjoitat aidosti ja mahtavalla asenteella. Arvostan! Jatka samaan malliin. terveisin reissulainen Lontoosta.

Roosa

Olin viettämässä pääsiäistä mun rakkaiden ystävien seurassa heidän kotonaan. Rentouduttiin, syötiin aivan liikaa (ei Roosa taaskaan kuunnellut järjenääntä, mutta nyt maistuu smoothiet vallan hyvin :DD), pelattiin lautapelejä... Sitten vielä pääsiäiseen sisältyi ratsastuskisat, ei menny ihan nappiin, mutta ylitin itseni kun menin vaativamman radan mitä koskaan ennen. :)

Ihana lukea näitä matkapostauksia, täytyy käydä kohta hakemassa kuumemittari... :DD Matkakuume nousee.. Harmivaan ettei ole mahdollisuutta lähteä minnekkään, mutta ehkä sitten joskus. :--)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi hyvä ruoka ja seura, sekä hauskat lautapelit (ne on parhautta) ja itsensä ylittäminen ratsastuskisoissa kuulostaa aivan huipulta pääsiäiseltä Roosa! :)

Jaana

Pääsiäisen alku meni perheen parissa ja hieman annoin itselleni luvan myös maistaa uusia herkkuja dieetistä huolimatta. Dieetti kuitenkin jatkuu taas entisen malliin. Loppu pääsiäisestä meni töissä. Tosin sekään ei haittannut, sillä silloin hieman rennompi meininki.Lisäksi mun pitkät vapaat odottaa ensi viikolla. Kerkesin kokeilla myös sun pepputreeniä, kun salille en viitsinyt lähtee ajamaan. Hyvän tuntuman sain. Se vankilatreeni vielä odottaa kokeilua :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kuulostaa ihanalta pääsiäiseltä Jaana! Ja mahtava kuulla, että otit pepputreenin kokeiluun! :) Tsemppiä dieettiin ja mukavia vapaita, sitten kun ne koittaa! :)

Martsa87

ihania kuvia :)näistä sun blogeista aina piristyy :) itseä koskettaa täl hetkel kaikki Los Angelesiin liittyvä. me mennään maajoukkueen kanssa Los Angelesiin pelaamaan jalkapalloa heinäkuussa, ja on siellä muitakin lajeja. en muista paikkoja missä pelit pelataan. mun pääsiäispyhät on mennyt ihan hyvin sitten lopulta. perjantaina käväs kaveri kylässä. lauantaina kävimme aviomiehen mummilla syömässä ja sunnuntaina aviomiehen äidillä syömässä. tänään sitten olemme vaan olleet kotosalla ja pienellä lenkillä kävimme. alunperin piti mennä mun enolleni lohjalle mutta se peruuntui enon vaimon joutuessa pääsiäiseksi töihin. mukavaa arkiviikkoa joka huomenna alkaa niin sinulle :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ihana kuulla, kiitos! Oi hyvää ruokaa, seuraa, sukulointia, sekä kevyttä ulkoilua, ihan parhautta, sun pääsiäinen kuulostaa ihanan leppoisalta! :) Mukava kuulla, että Losi postauksille on ollut toivetta, mahtavaa, että ootte suuntaamassa sinne! :)

mallu

Wau Malibu! Täällä mennyt vähän huonosti pyhät, karvakaveri kun satutti silmänsä ja päivystyksessä piti käydä. Ei siinä, mutta paniikissa olevalle pienelle koiralle pitäs saada 8 kertaa päivässä 2 viikon ajan antibioottitipat silmään, että haava paranee. Kamalaa taistelua ja itsekin ihan poikki... ja toinen on niin kipeä :(

Katariina

Heippa,

Ymmärtääkseni olitte reissussa pari viikkoa? Miten aika riitti mielestäsi tuohon reittiin minkä menitte? Ja kauan olitte suunnilleen kussakin paikassa, vai menittekö miltä tuntuu asenteella? Oliko yöpaikat jo valmiiksi varattuja? Mietimme samankaltaista lomareissua, mutta yllä olevat kysymykset mietityttää.. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jatketaan nyt tällä Jenkki-reissun safkalinjalla, kun eilen päästiin niin hyvin vauhtiin matkan muonituspuolessa. Kuten jo etukäteen kerroin, en alunperinkään ajatellut kieltäytyä jenkkireissulla burritoista, burgereista tai pitsoista, mutta koska kuitenkin tunnen itseni aika hyvin. Osasin olettaa, etten jaksa koko reissua lounastaa jenkkiläiseen tyyliin autokaistalla tai pikaruokaloissa.

Yllättävän nopeasti tuli stoppi vastaan meikäläiselle, siihen suolaisen ja rasvaisen prosessoidun ruoan mättämiseen, sillä olo alkoi olla varsin tukala. Totesinkin hyväksi keinoksi nauttia vuorotellen raikasta ja raskasta. Hah, kuinka nerokasta suorastaan! Eli vähän marjoja tai salaatteja väliaterioilla, niin jakso sitten päivällisellä syödä taas suurempia kalorimääriä :D Koska halusinhan kuitenkin ottaa lomalla rennommin ja maistella kaikenlaista. Huomasin vaan jollain hassulla tavalla, että ympäristöstä pulppuava roskaruoan mainonta ja sen suoranainen tuputus, sai minut lähinnä perääntymään. Eli näin ollen pikaruoan runsas markkinointi ja niiden ketjujen liiallinen tarjonta ei toiminut houkutteena, ainakaan minun kohdallani, vaan pikemminkin päinvastoin. Pieni sisäinen vastavirtaanmenijä heräsi minussa jälleen, ja harjoitin joinain päivinä jopa jonkinsortin boikottia.  :D

Jos joku muukin kuin minä, haluaa Losin reissullaan koluta läpi muitakin mestoja kuin Tacobell´ssejä tai Diner´s .

-rafloja (joista meidän lemppari oli btw monista leffoista ja sarjoistakin tuttu (esim. Breaking Badista) Denny´s.

Niin täältä Whole Foodsista sitä tuoretta tavaraa sen sijaan löytyy rutkasti. Luomua luomun perään. Jopa tamppoonit ja siteet oli varustettu organic-merkein. :D

Salaattitiskien valikoima oli hyvin laaja ja me otettiinkin take away -paperipussit täyteen tavaraa ja nautittiin raikkaista herkuista omassa hotlahuoneessamme illalla.

Vaikka herkkusuu olenkin, niin olen kuitenkin kovasti laadukkaiden raaka-aineiden perään, mitä kropan tankkaamiseen tuleen, joten tänne liikkeeseen astuttuani olin kuin luomuruokien taivaassa. Näiden settien jälkeen pystyikin taas tasapainon ylläpitääkseen syömään muutaman slaissin pitsaa! ;)

Nam! Nyt tuli ehkä vähän nälkä! :P

<3:Venla

Kommentit (11)

Ai että kuulostaa ihanalta! Mulle tulee aina reissussa sama efekti. Sallin itselleni kyllä kaikki vähemmän terveellisetkin ruuat, mutta jossain vaiheessa tulee stoppi ja tuntuu super hyvältä nauttia jotain raikasta ja terveellistä ruokaa. :)

Miks tollasta markettia ei oo Suomessa?!? Okei, Ruohonjuuret ja muut, mutta tossa mittakaavassa?!

Minttu

OMG!! Girl you have found heaven! Ihania värejä! Alko heti kauhee hedelmä himo ♡♡

ulla

Oooou mai gaaad. Tuollaiseen markettiin tahtooo ... :)

Miten amerikkiaiset mussuttaa vaan sitten hampareita ym , jos heillä on tuollaiset marketit.

millainen hintataso mahtoi olla?

Sini

Tulipa ikävä vanhaan kantakauppaani :) Jenkeissä asuessamme kävin yleensä Whole Foodsissa. Ne hedelmähyllyt ovat jotain taivaallista!! Puhumattakaan juusto- ja kalatiskeistä, ihanista leipomotuotteista, lihoista ja muista! Suosikkejani olivat ehdottomasti granola-jugurtti-marjakipot ja ihanat uunituoreet cheddar-skonssit, aah <3 hintatasohan tuolla on aika kova, laadusta ja luomusta saa kyllä maksaa..mutta toisaalta kovaan ruoan hintaan on Suomessakin totuttu. Why oh why kaikki terveellinen maksaa niin paljon enemmän??! Siksi jenkit ovat varmaan maailman lihavinta kansaa, kun mäkkärisafkat siellä ovat taas murto-osan Suomen hinnoista: aterian saa usein muutamalla dollarilla ja jättipirtelöt dollarilla päälle. Autokaistoilla on hirmuiset jonot jo aamutuimaan, kun he hakevat litran sokerikahvinsa ja "terveellisen" aamiaissämpylänsä a.k.a hampurilaisen mukaan töihin mennessään. Harva muuten syö aamiaista kotona...

Terhi

Moikka Venla! Miks oot lopettanu treenauspostaukset? niistä sai paljon motivaatiota ja vinkkejä!

Sini

Itselle tuli aikanaan ensimmäisellä (ja toisellakin) jenkki-reissulla ihan sama efekti siitä mainonnasta ja niistä valtavista annoksista (kuka ihmeessä voi juoda 2l limua pahvimukista kerralla?). Ekaan viikkoon en voinu koskeekaan pikaruokapaikkojen ruokiin. Yöks. Pikaketjuista pidin kyllä eniten Five Guys -rafloista itärannikolla. Nam, ne ranut

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat