Aika rientää. Nyt olen saanut viettää opiskelijaelämää jo kolme viikkoa. Se on ollut rehellisesti sanottuna hieman rankkaa, mutta erittäin antoisaa. Viime viikkoina olen ollut useampana päivänä koululla aamusta yömyöhään. Päiviin on sisältynyt tässä aiemmassa postauksessa mainitsemieni aineiden lisäksi mm. Object exercisea, kohtausten harjoittelua, esityksiä, balettia, teatterihistoriaa, äänikoulutusta- sekä laulutunteja. Siispä hurjan monipuolisia päiviä. 

Tämä lauantaikin vierähti koululla tanssikoreografiaa suunnitellessa.

Nyt iltapalaa ja nukkumaan. Kirjoittelen teille huomenna lisää (tai Suomessa se taitaakin jo olla sunnuntai, joten tänään). 

<3:Venla

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat