Irma vetää töpselin seinästä.

Sain tarpeekseni. Se tapahtui jokin päivä sitten ollessani maailmaa paossa, kätkemässä itseni rakkailtani, jotten kiukuttelisi heitä suohon. Suljin puhelimen, kielsin itseltäni naamakirjan ja katsoin koko sadepäivän ikivanhoja Sex and the Cityn jaksoja - tuntien vain hitusen huonoa omatuntoa, vastaten lyhyillä viesteillä ulkomaailman harvoihin huuteluihin. Yöllä katson ”Out of Africa”:n ja tunnen yhtäkkisen kaipuun Afrikkaan, Karenin tilalle, sateen tuoksuun Keniassa. Itken katkerasti Karenin rakkauden haudalla, niinkuin teen joka kerta ja olen kertakaikkisen, vapautuneen pihalla.

 

Seuraavana päivänä kytken taas kanavat maailmaan, avaan puhelimen, juttelenkin vähän. Mutta päätän pysyä poissa facebookista vielä päivän. Ja sitten vielä seuraavankin. Tunnen itseni jotenkin - terveemmäksi. Alan ymmärtää mikä minua on vaivannut viime päivät. Ähky ja ahdistus, kauhea kiire jakaa kaikki välittömästi, tietää mitä kaikkialla tapahtuu kaiken aikaa ja juosta loputtomassa hengettömässä, hetki hetkeltä toistuvassa tyhjyyden tilassa – eikö kukaan reagoinut mitenkään siihen mitä juuri tein? Eikö kukaan ota koppia? Olen kyllästynyt olemaan läsnä koko ajan ja välittömästi. Minua ärsyttää oma riippuvuuteni tietoon ja huomioon – koukkuuntumiseni sähköiseen tunteeseen ja ihmiskosketukseen. On aika ottaa tauko ja katsoa mitä tapahtuu. Irma tekee ihmiskokeen ja lataa lankapuhelimen taas tappiin. Luvassa tarinoita sosiaalisesta tyhjiöstä.

 

Kommentit (6)

Vierailija

Itse olin juuri kuukauden nettityhjiössä. Ei facebookia, whatsappia, tekstiviestitkin vähän niin kuin kielsin. Ei siis juuri mitään. Paitsi hetkeen keskittymistä. Ja se oli mahtavaa!

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Ah -kuulosta loistavalta! Koko ajatuksessa kiinnostaa myös se, ettei keskity hetkeen, eikä asiat tapahdu niin nopeasti. Tai se hetki on sitten vähän hiljaisempi ja rauhallisempi - katsotaan miten käy! 

Vierailija

Suljin FB-tilini viime syksynä. Syystä, että minusta se on hyvin vakavasti sairastunut sosiaalisuuden muoto. Olin miettinyt sitä kauan, ja lopettaessani olin niin varma päätöksestäni, että ilmoitin asian statuksessa, ja pyysin ottamaan yhteystietoni (sp ja puh.nro) ylös heidän, jotka kokivat niitä tarvitsevansa. En ole katunut hetkeäkään. FB-koukku kuolee kyllä harmittavan hitaasti silti. Vieläkin saan itseni joskus kiinni ajattelemasta, että tämä olisi hyvä FB-status (jotenkin niin sairasta itsensä mainontaa, ja omasta elämästä ja kokemuksesta irtautumista). Välillä puolison tili jää kotikoneelle auki, ja heikkona hetkenä hairahdun lukemaan yhteisten tuttujen sivustot läpi pikavauhtia. Tarkoitukseni on pyrkiä tästäkin surkeasta tavasta eroon syksyyn mennessä. Uskallan helposti luvata, että en ikinä enää aio avata tiliäni uudelleen. Kannustan samaan jokaista, joka kokee FB:n tuottamien fiilisten olevan edes 50% negatiivisen puolella. 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Olen monesta asiasta samaa mieltä kanssasi. Oma tavoitteeni on joku välimuoto, vähän niinkuin kohtuukäyttävä alkoholisti - toivottavasti tavoite ei ole ihan yhtä epätodennäköinen kuin se, heh heh. Minusta FB:ssä on myös paljon hauskoja juttuja, kuten se, että pystyy pitämään yhteyttä ihmisten kanssa, jotka on tavannut maailmalla ja joskus hyvän jutun jakaminen niin monelle on vaan parasta...mutta jotain sairasta ja raskasta siinä välittömän läsnäolon vaatimuksessa kyllä on. Mä olen sen verran sosiaalisesti koukkuuntuva ihan offlinekin, että siihen on ihan liian helppo mennä sisään liikaa. Kohtuukäyttö - uhka vai mahdollisuus?

Vierailija

Itekin oon vähentäny facebookia, en oo koskaan tykänny siitä. Ei se kyl helppoa kyl oo, vaikka ite en oo ees paljon käyttänyt sitä. Silti tuntuu vähän et apua, onks mua olemassa? Mut kyllä sitä on, ei siihen kuole. Täytyy vaan keksiä muuta aktiviteettiä tilalle. Jos kokonaan haluaa lopettaa, niin luulen et vaan salasanan vaihtaminen ja sen unohtaminen on ainoita oikeita tapoja lopettaa :). 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

No juuri tuo: olenko olemassa, jos en ole facebookissa? Se on kummallinen ilmiö, jota mieluusti tutkisin enemmän. Mutta onhan tuossa kuviossa jotain ihan kreisiä, jos ainoa tapa pysyä kunnolla poissa on itseltään salasanojen piilottaminen...mikä varmaan itselleni itse asiassa on keissi. Mielenkiintoista, mielenkiintoista, sano McGyver kun pinnillä Pandoran boksia availi...

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat