En oikein ottanut innostuakseni Pekka Haavistosta.

Viivyttelin päätöstäni pitkään heilutellen keltaista porvarikorttia suuntaan sun toiseen. Pasificon sunnuntaibrunssin onnen laaksossa kuuntelin hieman kateellisena jo päättäneiden voittoja: ”No nyt mun äitikin lupas äänestää Pekkaa!”. Minäkin halusin olla yhtä hurmaantunut. Minäkin halusin taistella.

Tein päätökseni ja vastentahtoisesti hieman kohkasinkin asiasta. Kun nyt kerran äänestän, niin äänestän sitten äänekkäästi, ajattelin – vaikken tuntenutkaan itseäni vilpittömästi soturiksi. Ensimmäisenä vaalipäivänä, kuten aina, juoksin ääniä laskemasta vaalivalvojaisiin, mielessäni kamala, jyskyttävä tieto – Väyrynen 17 %! Kirosin Pohjanmaata jälleen kerran syvältä sieluni selkärangasta. (Hyvä, ymmärrän kyllä sen, ettei kukaan osta sitä – mutta emmekö voisi jo herran tähden antaa sitä pois? Vaikka kylkiäisenä Töölön ja Westendin kanssa?) Parin tunnin päästä olen jo rauhallisempi. Haavisto on toisella kierroksella – hmmm - mitähän tämä nyt sitten tarkoittaa?

Politiikalla ja miehillä on nykyään kummallinen vaikutus minuun. Mikään ei oikein näytä tottelevan luonnollisen syyn ja seurauksen lakia. Minua kiinnostaa vain tosirakkaus lihan himojen sijaan ja poliittisia heräämisiäni näyttää ohjaavan Timo Soini. Soinin kertoessa kuinka Haavisto ojensi hänelle kätensä muiden ehdokkaiden solvatessa perussuomalaisia, ymmärrän yhtäkkiä kaiken. Ymmärrän, miksi Haavisto ei ole herättänyt minussa tunteita suuntaan tai toiseen, ymmärrän miksei hänen puheensa varsinaisesti saaneet minua liekkeihin. Koska Haaviston juttu ei olekaan puheet vaan teot. Koska Haavisto ei erotu joukosta vaan yhdistää ne.

Ja tuleehan se hurmakin sieltä. Seuraavana päivänä Facebook täyttyy kansanjoukkojen kiihkeästä ilosta ja kieriskelen siinä – niin – hurmoksellisesti. Niinistö on kohdannut yllättävän vastaparin ja ilmassa on showpainin tunnelmaa. Pikkuhiljaa mutta sitäkin päättäväisemmin nousee kuitenkin kaiken sen täysin kritiikittömän messiaanisen Pekan suitsutuksen läpi itsepintainen viesti: ”Älkää lähtekö vihan linjalle, tehdään kampanjaa reilulla pelillä. Mitä Pekka tekisi?Johtaja, joka saa kiihoittuneen punavihreän karjalauman ymmärtämään ja vielä välittämään yhtä, yksinkertaista sanomaa, ei voi olla huono. Itse asiassa - hänen täytyy olla ainutlaatuinen.

Selväksi lienee jo tullut ketä minä tulen äänestämään. Ehdokas on toki pätevä, monella tapaa, niin paperilla kuin sen ulkopuolella, mutta minä seison Haaviston takana ennen kaikkea siksi, että olen niin ylenpalttisen kyllästynyt en ainoastaan viimeaikaiseen vihan ilmapiiriin, mutta myös suomalaiseen vihan perimään. Me talvisodan trauman raippaamat jälkeläiset kyyristelemme yhäkin henkisissä korsuissamme uskoen kamppailevamme henkiin jäämisestä – näytellen hampaita toisillemme, käyden rinnakkain vain tunnistaessamme yhteisen vihollisen rajalla. Mutta ei suomalaista ole tehty sotaan.

Suomi on suurten vastakohtien maa. Ei ole ihme, että kansa, joka viettää kuukausikaupalla Mordorin pimeydessä heräten yhtenä kauniina aamuna pakkasen valkaisemaan ihmemaahan ja sitten valvoo taas pari kuukautta ilman yötä, on hieman, no, kulmikas. Tällaisissa olosuhteissa tulee ajateltua paljon, ja tunnettua sitäkin enemmän. Suomalainen sielu on kiihkeä ja mieli älykäs ja tulevaisuutta rakentava. Ja väitän kaikesta ja kaikista huolimatta – täynnä rakkautta ja myönteisyyttä. Kansakunta, joka rynnistää terasseille +10 asteessa ensimmäisen auringonpilkahduksen houkuttelemana, ei voi olla muuta kuin positiivisuuden perikuva.

Siksi kärttyisä vanhan ajan politiikka ei enää toimi – se nähtiin jo ”Gutenbergin galaksien sota” -sarjan osassa Guggenheim. Suomea ei enää komennella myöskään olemaan äänestämättä, kuten rakas iso Paavo lopettaessaan ikävällä tavalla hienon uransa. Eikä Soininkaan yllättävä (?) takinkääntö Niinistön joukkoihin välttämättä vaikuta arvaamattomien äänestäjien käytökseen, vaikka tuoreen rakkauden hinta ei varmastikaan ollut Kokoomukselle halpa. Suomalainen äänestäjä on päässyt viime eduskuntavaaleissa vaaralliseen vapauden ja vallan makuun. Suuressa maailmassa jo tuntemattomaksi hämärtynyt käsite, kansanvalta, on nostanut meillä ujon päänsä ja reilun viikon päästä presidentiksi nousee aidosti suomalaisten valitsema ehdokas – oli vaalityötä sitten tehty se kuusi vuotta tai kolme kuukautta.

Suomi valitsee näissä vaaleissa arvojohtajan yli puoluerajojen. Minä toivon, että saamme rauhan johtajan, jolla on rohkeutta rakastaa ja ymmärtää kauniin maamme kaikkia pieniä omituisuuksiakin ja halu ennen kaikkea olla ylpeä meistä kaikista – kenen joukoissa sitten seisommekin. Minä haluan presidentin, joka yhdistää suomalaiset, ei tasapäistäen vaan erilaisuutta arvostaen, näyttäen, ettemme me ole vihainen ja väkivaltainen metsäläisjoukko, vaan älykäs ja moderni kansa, josta niin Eurooppa kuin maailmakin voisi ottaa mallia.

Siksi, ystävät rakkaat, Herra Harmaan kaikki sävyt, Pekka Haavisto.

Ohessa oma lempitarinani sosiaalisen median Haavisto-merestä ja joitain hauskoja ja hyödyllisiä linkkejä.

'Sokkee, polkee, puolsokkee!' Lasten pilkkalaulu kuuluu pihalta Helsingin Munkkivuoressa kesällä 1964. Täytän tänään yhdeksän ja ne laulavat minulle. Että pitikin ruveta riitelemään sen pojan kanssa, joka talutti minut, lähes sokean kaverin tahallaan likaojaan. Jos vai...n olisin tiennyt, että hän on kulman Kongo, kova jätkä gimm...ojenkin mielestä.

Pilkkalaulu kaikuu yhä korvissani, kun vetäydyn autotallin oven taa itkemään. Mutta hei, nyt sieltä kuuluu uusi ääni. Tunnistan kaverin Pekaksi. Naapuritalossa asuva rehtori Haaviston poika käskee laulajia lopettamaan.

'Ei se kenenkään oma vika oo, jos ei nää kunnolla', sanoo tuo Pekka.

Huutelu katkeaa kuin seinään. Kingikään ei ivaa enää. Minä kuivaan kyyneleet ja mieleen juolahtaa: Pekasta varmaan tulee vielä jotakin.

Tytön ääni oven takaa: 'Pekka, sä oot pihan Pressa.'

Satakunnan Kansa 25.1.2012

Hannes Tiira on sokea tietokirjailija ja pastori. Ollut SDP:n ehdokas kunnallis- ja eduskuntavaaleissa."

https://www.facebook.com/#!/notes/juuso-koponen/pekka-haaviston-cvst%C3%A4-ja-p%C3%A4tevyydest%C3%A4/10150718257504972

http://nakemysta.blogspot.com/2012/01/miksi-vayrysen-kannattajan-kannattaa.html

http://www.youtube.com/watch?v=FJwyo3f7mR0

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat