Viime vuoden legendaarisena sienisyksynä valloitti facebookin loputon hipstamatic -kuvavyöry.

Suomen nuoriso oli löytänyt jälleen metsän – ja sienet. Luonnon antimia ihasteltiin ja sienivuoria ihmeteltiin yhdessä. Niin I-HA-NAA!

Suomen ruokasienisadosta jää vuosittain n. 95 % metsiin mätänemään. Mikä onkaan hienompaa, että suomalainen oli jälleen löytänyt juurilleen, loputtomien, kotimaisten herkkuaittojen ääreen. Ihminen minussa oli varsin tyytyväinen, iloinen ja liikuttunut. Sienestäjä minussa kyyristyi kotimättään ympärille ja murisi paniikissa näyttäen hampaitaan liian suuren vihollisen edessä.

Näin vuotta myöhemmin tämä äärimmäisen kosketuarka olio on käsitellyt asiaa jo niin pitkälle, että on valmis ojentamaan kätensä metsän uusille tulokkaille. Käsi on tosin tiukasti nyrkissä, mutta onpa käsi kuitenkin.

Teksti joka seuraa on avoimen kohtuuton, jopa vihamielinen ja anteeksi antamattoman ennakkoluuloinen. Sanottakoon tässä vaiheessa, että Irma pesee asiasta kätensä, suuntaa aurinkokannelle kuuntelemaan Jack Johnsonia ja jättää areenan puusilmäiselle sienikiihkoilijalle itsessään. Hirviön kädenojennus, olkaa hyvä!

Kolme suhteellisen ystävällistä neuvoa aloittelevalle sienestäjälle 

eli sieniopas hipstereille

I. Sienestäjä on sienestäjälle susi

Metsä ei ole se tasavaltalainen onnen maa, missä käsityksessä niin moni uusmetsäläinen tuntuu olevan. Jokamiehen oikeus on meille sienestäjille varsin teoreettinen käsite ja metsässä vallitseekin tiukka ?first comes first” -laki. Me vain käsitämme ensimmäisenä paikalle saapumisen hieman pidemmällä aikavälillä, esimerkiksi joskus kahdeksankymmentäluvun alkuhämärässä, niin tai heti sotien jälkeen. Ihan turha mussuttaa, jos olet muuttanut mestoille 2000-luvulla.

Sen herttaisen punahilkkaisen mummon varoituksia etelärinteellä nähdystä karhusta kannattaa myös ihan oikeasti kuunnella. Todennäköisesti et löydä paikalta mummoa kummempaa petoa, mutta jos näiden väliltä saisi valita, ottaisin päivänä minä tahansa karhun. Sienestäjä on intohimoinen ja vaarallinen otus, ärsytettynä se käy kimppuun siekailematta. Itsekin meinasin tällä viikolla puraista satunnaisen turistin pohkeesta palasen yllätettyäni hänet rysän päältä kanttarellipaikastani. Rouva tiesi myös jääneensä kiinni ja livahti metsästä hermostuneena äänettömien sadattelujeni saattamana. Toisen sienipaikan ryöstö on kuin kakkaisit naapurisi uima-altaaseen – alhainen ja mauton teko, joka sotii kaikkea jaloa vastaan.

Siis kun törmäät metsässä toiseen sienestäjään, katso häntä tarkkaan. Jos katse on valpas, mahdollisen hymyn alta paistaa yhteen kiristyneet hampaat ja kaverilla on päällä jotain oikeesti ja aidosti kahdeksankytlukua, niin todennäköisesti kyseessä on yksi meistä henkisienestäjistä – kunnioita hänen tilaansa ja siirry suosiolla lastenaltaaseen – meidän kanssa ei kannata räkkyillä. Vai luuletko tosiaan, että lukuisat viimeaikaiset ?sekoitimme herkkusienen valkoiseen kärpässieneen” -kömmähdykset suomalaisissa medioissa ovat vain sattumaa...?

II. Jos sinne nyt täytyy mennä, niin ole nyt herran tähden edes sitten varovainen!

Sieni on herkkä ja sielukas olento, joka kasvaa metsän kauneimpina hetkinä – puskien elämäntahtoa ulos sammaleen saloista kun kaikki muu ympärillä valmistautuu kuolemaan. Suomessa arvoidaan olevan 2000 suursienilajia, joista parisensataa on syötäviä ja noin puolisen sataa myrkyllisiä. Syötävistä lajeista noin kuudesosa on erinomaisia tai hyviä, loput menettelevät. Makuja on toki yhtä monia kuin syöjiä, mutta joitain herkkulajeja voidaan äänestää yksimielisesti. Tarinan opetus nyt lienee kuitenkin se, että sieniä on paljon. TODELLA paljon. Etkä sinä tunne niistä luotettavasti kuin ehkä kaksi, no, hyvällä tuurille kolme. Joten nyt olisi hyvä idea jättää ne lakritsirouskut ja ukonhatut metsään ja keskittyä peruskauraan. Jotkut myrkyllisistä sienistä ovat niin voimakkaita, että väärä sieni ämpärissä pilaa koko saaliin, puhumattakaan siitä, millaista jälkeä se jättää sieluusi ja lihaasi paistinpannulta. Ja ei, se saamarin pilipaliapplikaatio ei auta sinua mihinkään... Jos ei ole sienestäjän kanssa leikkiminen, niin ei ole myöskään sienen. Rispektiä siis, tyypit, sienet ne ovat kovia luita.

III. Metsä on pyhä paikka

Suomalainen on tullut metsästä ja metsää onkin kunnioitettava sille kuuluvalla hartaudella. Kun menet sieneen, ole hiljaa ja kuuntele. Jos onni käy, sieni puhuu sinulle. Ja vielä paremmalla onnella kuulet metsän verkkaiset sydämenlyönnit, sammaleisten keuhkojen hitaat ja villit hengenvedot. Metsä ei ole ystävä, puut eivät kaipaa halausta. Metsä on kuningas ja sinä olet vain käymässä, joten vedä pipo nöyrästi niskaan (hirvikärpästen takia), pistä iPhone pois päältä (siis ihan kokonaan pois!) ja katso mihin astut; jäkälällä voi kestää 8 vuotta kasvaa oikeaan mittaansa. Ja pidä huolta, että löydät pois ennen pimeää,(eli ota se iPhone nyt kuitenkin mukaan...) sillä mummusi oli oikeassa varoittaessaan sinua metsän yöstä. Pimeällä metsällä on varattuna omat käänteensä eksyneelle sienestäjälle. Sanoi kaupunkilaisjärkesi sitten ihan mitä vaan, metsässä asuu asioita joita et halua kohdata...usko pois.

Kiitos ja anteeksi, sanoo Irma hypäten taas rattiin, ja tervetuloa sieneen! GRRRRrrrr... Elä nyt herrajumala pure...apua!!!!!

Kommentit (1)

Lumo

Heh... en pahemmin sienestä, mutta Helsingin marjametsässä naapurin täti tuli kahden metrinpäähän eteeni mielenosoiteuksellisesti poimimaan metsämansikoita, joita oli silmänkantamattomiin... Hän oli tullut ensin- 50 v. sitten... Annoin periksi ja siirryin hieman sivumpaan poimimaan.

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat