Skate or die! Tai sitten skedefamuile ihan chillisti... 

Olen harrastanut viime vuosina extreme -kokemuksia. No, naisena eläminen on yleensä vähintäänkin äärimmäislaji, mutta olen hamunnut rajoja myös itseni ulkopuolelta. Yöpynyt Laosin viidakossa puumajan suojissa, kuunnellut sodankyläräppiä Kallion kidassa, rakastunut vaarallisiin miehiin maailmalla, pelännyt ja uhmannut valtameren aaltoja surffilauta suojanani ja – rullaillut Helsingin katuja skeittilaudan päällä – jalat täristen, katkerasti vihaten liian syvään uurrettuja vesiuria jalkakäytävällä.

Istun kirjoittaessani tätä Itä-Helsingin syövereissä, ulkona putoaa ympärilleni vanhan kalenterin vuoden pimein päivä. Sataa lunta. Sillä tavalla kuin se ei koskaan loppuisi. Tänään on ihan todella vaikea uskoa, että se olin minä, joka tein nuo kaikki edellä mainitut asiat – miltei mahdotonta muistaa sitä tunnetta, kun kurotat tuntemattoman päälle ja putoat vapaaehtoisesti, uskoen selviytymiseesi. Tänään en ole sankari.

Mutta urheus on suhteellinen juttu. Kun tallustat lämmintä hiekkaa aamuauringon taputtaessa lempeästi olallesi on jotenkin erinomaisen helppoa uskoa olevansa universumin lempilapsi. Mutta erityistä sankaruutta ja rohkeutta vaatineekin, että sen muistaa pimeyden keskellä. Esimerkiksi aina eksoottisessa Kontulassa, syvällä maan sisällä, skeittihallin loisteputkivalossa - kerätessäsi rohkeutta drop-innata elämäsi ensimmäistä kertaa. *)

Onneksi aina ei tarvitse uskaltaa yksin.

Ilmoittauduimme ihanien ystävieni kanssa syksyllä Rullalautaliiton skeittikouluun. Jokunen vuosi sitten hankin surffipäissäni skeittilaudan ajatellen erheellisesti sen olevan mainio kesäaalto. Totuus oli tuskallisen toinen – asfaltti ainakin sattuu tosi paljon enemmän kuin vesi. Skeittaaminen on minusta muutenkin ollut aina jotenkin mystinen mageiden lasten laji, johon on ollut vaikea nähdä sisään. Skeittikoulussa on kuitenkin ihan mahtava pössis. Lautoja lentää joka suuntaan ja osallistujien korkeus liikkuu 100 ja 180 centtimetrin välillä, pääosin meitä isoja tyttöjä ja tosi snadeja poikia. On enemmän kuin ok pitää kypärää, vaikka näyttääkin sieneltä - koska oppiminen se vasta on kovien jätkien laji.

Kontulan skeittiluolassa muistan taas, mistä urheus on tehty ja miltä se tuntuu. Toverien rakkaudesta, pienistä askelista suuntaan kuin suuntaan ja jokaisen itsensä kokoisista urotöistä. Minulle metrin korkeudelta kaatuminen laudalle ja sille pystyyn jääminen on yhtä iso suoritus kuin toisille voltti suorin vartaloin. Ja se uskomaton onnistumisen, itsensä voittamisen ja hillittömän adrenaliiniaallon yhdistelmä on humalaa, joka ei ole kuin hyväksi. 

Ja sillä samalla urheudella voi voittaa myös nämä pimeät päivät. Koska myös se, niinkuin oikeastaan kaikki muukin, on nyt vaan kertakaikkisen - mahdollista.

Rullalautaliiton Hesarin skeittikoulun uudet kurssit starttaavat tammi- ja helmikuussa. Skeittikoulun pääsponsorina toimii HS, joka lahjoittaa jokaiselle osallistujalle dekin ja t-paidan! Irma suosittelee lämpimästi – mainio joululahjaidea kaiken ikäisille!

*) How to drop in on a skateboard

Hienot kuvat otti Tuukka Lappalainen

 Kunnon suojat avittaa vähän enemmän urheaksi...

 Maailman hienoin Mari!

Ollien sietämätön keveys (oliskii...)

Tyttörullalautailijat ry!!!

Kommentit (9)

Vierailija

Eihä sua näkynny kuvis olleskaa...

Mä koklasin kerran skeittilautaa, joskus satavuotta sitte. Pysyin laudalla kokonaisen sadasosasekunnin ja perse oli 2 viikkoo hellänä. Onneks näin vanhana ei enää tartte.

Partapappa.net

Vierailija

Vallilan Irma on kyllä noissa kuvissa. Ja tekee ollien. Siististi. Ekana meistä. Propsit.

Vierailija

Voi skeittaus. Kuulostaa mahtavalta .. uskaltaiskohan sitä koittaa taas ensikesänä vuosien ja  kymmenien vuosien jälkeen?? Muistan kun sain vuonna ... oliko se 1984, 9 vuotiaana, New Yorkista Santa Cruzin laudan (Äidilleni joka kanniskeli Manhattanilla tuliaistani, oli huudeltu kadulla "YO skateboard mama!") Dekki oli pinkki, mustalla piikkilanka kuviolla. Ei meitä tyttöjä silloin paljon skeitannut. OIh, muistoja! Rouva R

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Wau - ihan ultimaterispektiä!!! Santa Cruz ja pinkki vielä (!!!), mahtaako olla jäljellä? Toivottavasti! Uskalla ihmeessä, skeittikoulussa on tosi hyvät ohjaajat ja mahtavan kannustava tunnelma. Se on ihan mieletön tunne, kun oppii jotain mitä ei ajatellut olevan mahdollista ikinä - tänään käännyin kaarressa ekaa kertaa...tosi pienesti, mut kuitenkin!! Jos kouluun ei kerkeä, niin Tyttörullalautailijoilla on joka sunnuntai iltavuoro Kontulassa, siellä on varmast aina joku neuvomassa, eikä jäsenyys maksa kuin kympin. Tyttöjä ei skeittaa Suomessa vieläkään kovin paljoa, joten teitä veteraaneja tarvitaa roolimalleksi ;)...Hallilla taitaa olla myös lainalautoja, jos haluaa vain käydä kerran kokeilemassa. Pus!

Rakkaudella, Irma

ps. Partis, kyllä mä siellä oon valkoinen paita päällä niiden kaikkien suojien alla. Usko pois!

Vierailija

Rakas Irma. Sä oot nyt nähny unta, valitettavasti. Siellä valkosen paidan sisässä on selkeesti korkeentaan 2-kymppinen tyttö. Katoin oikee suurennuslasin kanssa noi kuvat. Jonku sukulaistytön laittannu sinne, muka sinuna. ;DDD <3

Vierailija

Niin siis toi olin mä, unohin laittaa nimeni. Vanhuus ei tuu...kello kaulassa, vai mites se menikää.

Partapappa.net

Vierailija

Toi edellinen olin mä. Vanhuus ei tuu...kello kaulas, vai kuis se ny menikää.

Partapappa.

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat