Pentti pöllittiin Turun Sanomilta / Jussi Pohjakallio / 2© TS-Yhtymä Oy. Kiitos!
Pentti pöllittiin Turun Sanomilta / Jussi Pohjakallio / 2© TS-Yhtymä Oy. Kiitos!

Ujojen ihmisten kylmä maa

Olen hirvittävän, kamalan, kauhean ujo ihminen. Tämän tietää hyvin harva (no, tähän päivään asti) ja vielä harvempi uskoisi, kun näkee minut parhaassa vedossa. Siinä reippaassa ikiliikkujan roolissani, jonka olen tottunut käynnistämään tavatessani tuttuja tai johtaessani kansanjoukkoja luvattuun maahan.

 

Tämä ei tarkoita sitä, että olisin mestarinäyttelijä tai erityisen vilpillinen. Ihmiset eivät ole koskaan pelottaneet minua. Olen kävellyt läpi vuosien erinäisiin tiloihin ja ottanut ne haltuun täydessä auktoriteetin kunnioituksen puutteessani. Ei, minua ei pelota kohtaaminen, niin pitkään kun kukaan ei kysy minulta mitään tärkeää, niin pitkään kun saan itse näyttää itsestäni niin paljon kuin haluan. Mutta kun joukot poistuvat ja musiikki loppuu, en enää tiedä mistä puhuisin, en enää osaa edes kuunnella, en osaa näyttää itseäni.

 

Aikoinaan ystävystyminenkin oli minulle vaikeaa. Olin vuorenvarma, että kahden kesken selviäisi, että olenkin pelkkä pelokas nörtti enkä suinkaan se sanavalmis seuranainen, millaiseksi turvamuurini olen huolella rakentanut. Nykyään tämä on jo helpottunut, olen pikkuhiljaa hyväksynyt sen tosiasiana, että nämä älyttömän hyvät tyypit haluavat ihan oikeasti tuntea minut, siis juuri minut. Kuinka onnekasta!

 

Rakkauden suhteen olen kuitenkin yhä pisteessä A. Tai miinus A, jos sellaista on. Tiedän kitiseväni useinkin siitä, etten tapaa miehiä, ihmisiä, jotka kiinnostaisivat minua – että Suomessa ei ole deittikulttuuria. Totuus kuitenkin on, että ajatuskin treffeistä jonkun oikeasti viehättävän tyypin kanssa saa minut voimaan fyysisesti pahoin pelosta. En pysty kuvittelemaan mitä ihmettä minulla olisi kerrottavaa itsestäni – pääni kovalevy pyyhkiytyy jo esipaniikissa, joten kuinka voisin saada sanaa suustani itse tilanteessa. Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen suurin osa miehistäni on päämäärätietoisesti ja sinnikkäästi puskenut itsensä elämääni. Läpi vain seksistä välittävän koviksen kuoreni ja asettuneet niin kotoisasti kuin pystyvät siihen pieneen tilaan, jonka olen onnistunut heille raivaamaan. Ja lähteneet yksi kerrallaan, ahtaissa kengissä kun on hiton huono kävellä.

 

Yhdellä niistä harvoista runoilijoista maailmankaikkeudessa, jotka ovat olleet todellisesti sanan kuninkaita ja narreja, Pentti Saarikoskella, oli hieman samankaltainen ongelma. Saarikoski pelkäsi niin paljon ihmisiä, ettei hän pystynyt esimerkiksi esiintymään selvin päin. Viina auttoi siihen pitelemättömään vierauden tunteeseen ja teki hänestä nokkelan ja pelottoman. Minun viinani on seksi ja välinpitämättömyys. Ja no – rankahko hiprakkakin silloin tällöin. On huomattavasti turvallisempaa antaa ymmärtää etsivänsä seksiä kuin rakkautta ja toverillista panoa kuin mahdollisuutta elämänkumppaniin. Kun haluaa vain vähän ei pety kun ei saa mitään. Eikä kukaan pääsen ihon alle jos vahingossa satutkin riisumaan sankarinviittasi.

 

Pentistä viina teki yksinäisen, sairaan ihmisen. Ehkä hieman suuremman taiteilijan, kuka tietää. Yksinäisyys kun raivaa aikaa elämään. Minä en halua olla taiteilija vaan onnellinen. Hitto. Ennen sitä pitäisi varmaan kuitenkin harjoitella miten sellainen uskaltaa olla.

Kommentit (8)

Vierailija

Tämä oli hieno, hieno kirjoitus. Hieno. Olet niin lähellä asian ydintä, että uskon Sinun kyllä pian oivaltavan miehen ja naisen välillä tarvittavan, koossa pitävän voiman. En halua pilata jännitystä paljastamalla juonta etukäteen, mutta vastaus löytyy omasta tekstistäsi. Onnea matkalla onnellisuuteen. 

 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Kiitos! Hitsit, kyllä se siellä on...nyt lähti kolmas lukukerta! Mahtava tietää, että olen oikealla suunnalla...joku päivä mä vielä hiffaan sen. 

Vierailija

Todella upeasti kirjoitettu. Mä en edes uskalla etsiä sitä seksiä. Että kuule revi siitä. Mutta ehkä me vielä joskus löydetään se Just Oikee. :)

Vierailija

Tää on Irmaa parhaimmillaan; aitona; rooleista riisuttuna. Melkein yhtä hyvä kun viime jouluna kirjoittamasi joulukirjoitus!

Tän tyylin vastakohtana vois mainita hääblogin, joka näillä sivuilla oli vielä viime kesänä. Oksettavan epäaitoa siirappilitkua. Kiitos Me Naisille, että blogi lopetettiin!

Ja Irma, tätä me haluamme lisää! :)

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Kiitos ihan tosi paljon. Se joulu on yksi munkin lemppareita. Joskus harmittaa, kun dedikset painaa päälle ja täytyy kirjoittaa jostain vähän asian vierestä, toisaalta noi matkatarinatkin on jälkeenpäin katseltuna aika kivoja muistella. Mutta teen yhäkin parhaani pysyäkseni asiassa, oli se asia nyt mikä tahansa niistä sadasta ja tuhannesta eri aiheesta jotka pääni läpi juoksee... ;)

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Hei Janica ja samoin! Onpa kauniita sanoja sinussa. Elämä, kyllä, se on aika hiton magee juttu...Ja mene surffaamaan - menemenemenemene - se on parempaa kuin hyvää! Ja sitäpaitsi minusta melkein samanlaista kuin meditoiminen - hyvin erilaisella tavalla. Äh - tuli hetkeksi aaltoa ikävä. PUS!

Irma

ps. kiitos Agnes Obelista. <3

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat