Tiesitkö, että maailman ensimmäinen ohjelmoija oli nainen - Ada Lovelace?

Kun olin lukion toisella luokalla, minulla oli kaikennäköisiä suunnitelmia. Myöhemmin opin kutsumaan niitä myös unelmiksi, mutta siinä vaiheessa raja oli häälyvä. Olin ajatellut kirjoittaa ensimmäisen romaanini viimeistään 21 vuotta täytettyäni. Tietenkin asuttuani Budabestissa pari vuotta ja valmistuttuani historioitsijaksi.

 

No, aikataulu ei nyt ihan pitänyt. Tällä hetkellä hyllyssäni on yhä jokseenkin avaamattomana lyhyt oppimäärä etruskeista, Budapestissä olen viettänyt joitain kylläkin vuosien pituisilta tuntuneita viikkoja ja ensimmäinen kirjani odottaa vielä hetken.

 

Koskaan ei liene liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan. Mutta tästäkin huolimatta joskus mietin sitä, mihin olisin päätynyt, jos joku olisi kertonut minulle ollessani 16-vuotias, että mitä tarkoittaa markkinointi. Tai opettajuus. Tai IT-ala. Ja kertonut siitä, että IT-alalla voi tehdä elantonsa esimerkiksi kirjoittamalla. Tai maalaamalla. Tai ideoimalla ja kehittämällä yhdessä mageita uusia juttuja. Minusta olisi saattanut tulla ehta IT-nainen. Eikä se olisi itse asiassa ollut yhtään hassumpaa. 

 

Sanomatalossa kerrotaan ensi lauantaina Super-Ada -tapahtumassa tämän päivän tytöille IT-alasta. Tapahtumassa voi voittaa vaikkapa kesätyöpaikan Euroopan parhaalla työpaikassa, Futuricessa. IT-alasta tapahtumassa kertoo mm. Kaija Pöysti,  Maria Nordgren, Vice president, Sari Kola-Nyström, ja 
Janetta Koskela. Jos tunnet tulevan supersankarin – vie sanaa eteenpäin!

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat