eikä lainkaan hassumpi sisuskaan sille...

Heräsin miehen ja koiran välistä, Kööpenhaminasta. Mies oli komea ja koira pieni ja kainaloonsopiva. Ei lainkaan hassumpaa. Tilanteen ainoa haittapuoli oli se, että olin missannut yhden yön ehkä elämäni ihanimmassa sängyssä, Vesterbrogaden Carlton Guldsmedel hotellissa.

 

Joskus onni on matematiikkaa. Missä suhteessa minua ilahduttaa enemmän mies ja koira kuin maailman paras sänky? Tein kompromissin. Hyppäsin aamupäivästä taksiin ja ehdin juuri sopivasti hotellini sunnuntaibrunssille, joka olikin ihan oma lukunsa. Carltonin kuuluisa brunssi on todellakin taksimatkan (ja ehkä jopa miehestä irrottautumisen) arvoinen. Luomutaivas takkatulen loimussa saa sinut tuntemaan olosi puhtaaksi, kauniiksi ja keveäksi – oli todellisuus sitten ihan mitä vaan.

 

Silloin tällöin ihmisen vain täytyy hankkiutua kokovartalohemmotteluun, hinnalla millä hyvänsä. Ostimme ystäväni kanssa tammikuun pimeimpinä tunteina matkan Köpikseen ja ehdin jo melkein unohtaa koko jutun. Matkan lähestyessä tilin pohja ei vain näkynyt, vaan hyppi silmille ja järkevintä olisi ollut tehdä tiukka kahdenkympin päiväbudjetti valmistautuen syömään tanskalaisia kengännauhoja. No niin, näin ei käynyt. Joskus viimeiset sataset on tuhlattava siihen, että muistuttaa itselleen olevansa oman elämänsä tärkein ihminen. Ja viettää viikonloppu luksushotellissa, maistella ihan liian kalliita drinksuja ja hurmata pahaa-aavistamaton prinssi uuden mekon voimalla pussailemaan koko yöksi. Näin nyt, kun tämän voi tehdä. Itsenäisen elämän nurjia puolia on yksinäisyys, mutta sitten toisaalta voi olla kevyen vastuuton, kun kotona ei tarvitse ruokkia makarooneilla kuin itsensä.

 

Jos edellisen liikkeen haluaa tehdä mahdollisiman perusteellisesti, ei montaa parempaa paikkaa siihen ole kuin Gulsmedelin hotellit Köpiksessä. Pienissä kylpylähotelleissa yhdistyy balilainen kauneus skandinaaviseen mukavuuteen. Ruoka on ylettömän hyvää ja koko toimintaa pyöritetään mahdollisimman ekologisesti. Guldsmeden on ecologic chiciä parhaimmillaan. Kertakaikkisen ihana paikka. Ja tosi hyvin sijoittunut muuten, ympärillä on Vesterbron pikkuputiikit ja kivat ravintelit, esimerkiksi superkiva meat packing district ja tietenkin Mikkellerin panimopubi.

 

Mistä sängystä reissullaan sitten herääkin, pitää peruskonsepti kuitenkin kutinsa. Satunnainen pylvässänky, luksusaamiainen ja erittäin komea tanskalainen mies pitää irman kuin irman elämässä kiinni. Suosittelen.

 

GULDSMEDEN-hotellit

Kommentit (7)

Vierailija

Pas nu på --- niinkuin Tanskassa sanotaan. Meitä on muutamia Suomi-neitoja jotka ovat jääneet tänne Köpikseen jumiin loppuelämäksemme just noiden paikallisten komistusten vuoksi. Mutta sanoisin silti että ei ollenkaan maailman huonoin paikka jäädä jumiin:-).

Näyttää kivalta toi Carlton Guldsmeden brunssi.

Vierailija

Mä olisin mielummin nähnyt kuvia siitä toisesta sängystä ja vieruskavereista ;)

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Ihan samaa mieltä - hitto kun olis kehdannut räpsiä matkamuistoja...apakko vain turvautua mielikuvamatkailuun - oh! Olipa komea!

Vierailija

Olen yöpynyt kerran Oslossa hyvin samannäköisessä hotellihuoneessa! Tosin valitettavasti ilman miesseuraa...

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat