Kuva: Sameli Kujala
Kuva: Sameli Kujala

Terveisiä muutoksesta!

Vuoden alussa pyysin Irman lukijoilta aiheita ja tarinoita. Tällainen sankaritaru tuli postiini jo tammikuussa, mutta maltoin hetken odottaa jatkoa. Tällaisia terveisiä tulee eräältä ihanalta paluumuuttajalta. Ja muuten; kaikki ei ole onnesta kiinni, joskus on ihan hyvä olla itsestään vähän polleana! Kiitos niin paljon, kun jaoit tarinasi.

 

 

3.1.2014

 

En tee uuden vuoden lupauksia yleensä, mutta tällä kertaa otin ennakkoa. Marraskuun lopussa irtisanouduin kauheasta työpaikasta ja joulukuun alussa päätimme eksäni kanssa lopettaa yli 11 vuoden suhteen. Nyt kun minua ei enää mikään pidä tässä kaupungissa, muutan kotipaikkakunnalleni. Olen kaivannut sinne siitä lähtien kun muutin pois. Aloin tehdä tietoisia lupauksia. Lupaan luottaa itseeni! Lupaan tehdä juuri niin kuin itse haluan! Lupaan tulla onnellisemmaksi!

 

Minulla ei vielä ole asuntoa kotikaupungissani. Ei minulla ole siellä työpaikkaakaan. Luojan kiitos olen ollut keskiluokkaisen turvallisessa työssä ja sijoittanut onnella. Siis jos töitä en saakaan, on talouteni silti turvattu monta vuotta. Olen ollut turvallisuushakuinen aina. Tämä on minulle aivan omituista käytöstä. Hypätä nyt turvallisesta, joskin mieltä rassaavasta oravanpyörästä, myydä erinomaisen, mukavan ja hyvällä paikalla sijaitsevan asunnon oma osuus pois ja muuttaa jonnekin jumalan selän taakse. Ilman työpaikkaa! 

 

Olen silti viimeisen kuukauden aikana ollut onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Minua ei enää harmita työ (haahaa, no ei kai kun sitä ei ole). Se tunne loppui sillä hetkellä, kun kirjoitin irtisanoutumiseni.  Minua ei enää ota päähän suhteen tila (haahaa, no ei kai kun sitäkään ei enää ole). Olen välillä hyvin surullinen ja itken enemmän kuin ennen, mutta suru kuuluu luopumiseen.

Onnekseni välimme eksän kanssa ovat hyvät ja klaanini on jo ilmoittanut auttamishalukkuutensa kotikaupungissani. Olen siitä erittäin kiitollinen.Nyt toivon, että uusi koti löytyy pian ja pääsen muuttamaan uuteen - tai vanhaan, miten sen nyt ottaa - elämään. Siellä odottaa klaani, koira, siskonpoika ja metsä.

Luottakaa, hypätkää, tehkää oma onnenne!

 

9.4.2014

 

Muutin kotikaupunkiini 4.2., klaanin jäsenet vanhimmasta päästä tulivat hakemaan. Koiralta meinasi häntä lähteä irti, kun tulin tiistai-iltana kotiin. Jätin sen jouluna alkukotiin pois muuton ja pakkauksen tieltä, joten olimme yli kuukauden erossa. Muutin vanhempieni nurkkiin hyyryläiseksi ja siellä olen edelleen osan ajasta. Tammikuussa tutustuin netin deittipalstalla erääseen mieheen ja asiat etenivät niin nopeasti, että nyt suunnitellaan jo yhteenmuuttoa. O-ou.

 

Koko homma on edennyt kovin nopeasti ja jotkut vikovat tällaista nopeaa toimintaa. Minä kuitenkin lupasin luottaa itseeni ja tehdä niin kuin itse haluan (toki olen harkitsevainen ja analysoin asioita usein puhki, joten nopeatkin ratkaisut ovat loppuun asti mietittyjä) ja nämä lupaukset täytän. Kun joku ihminen tuntuu oikealta ja kaikki natsaa, niin miksi pitäisi jarrutella? Miksi pitäisi odotella joku tietty aika, ennen kuin voi esimerkiksi muuttaa yhteen? Mikä se "hyväksyttävä" aika olisi? 

Helluni haluaa lapsia, ainakin yhden, minun kanssani. Hyvä juttu, koska yksi syy edelliseen suhteen kariutumiseen oli se, että minä aloin haluta lapsia, kun taas eksä oli toista mieltä. Lapsen aika ei kuitenkaan ole vielä. Ensin hankitaan oma koti. Mainitsemani onnekkaat sijoitukset auttavat, koska niiden avulla saan hyvän lainan kodin hankkimista varten. Suurempi syy odottamiselle on se, että sain töitä. Tässä työllisyystilanteessa pienellä paikkakunnalla vakityön saaminen on lottovoitto.

 

Asenteita ja tapoja on pitänyt muuttaa, esimerkiksi liikenteen suhteen. Pääkaupunkiseudulla auto oli puhtaasti luksusasia, jota en kokenut tarvitsevani. Täällä kotona julkinen liikenne ei ole lähimainkaan samalla tasolla kuin pks:llä, joten minun on hankittava auto. Ei nappaa, mutta ei auta. Mielenkiintoisia muita havaintoja on esimerkiksi sisustusmaun muuttuminen. Pks:llä metsä (siis "minun" metsäni) ei ollut lähellä, joten minulla oli suuri tarve saada metsä sisälle eli sisustaa niin, että se metsä on kotona läsnä. Enää tätä tarvetta ei ole, koska voin koska vain, vaikka työpäivän jälkeen lainata autoa ja hurauttaa metsään rauhoittumaan.

Minulla on ollut rutkasti onnea. Kaikki tähdet ja kuut olivat oikeassa asennossa helluni löytäessä minut netistä. Minua on auttanut myös asenteeni ja kokemukseni työn suhteen. Toki työn saannissakin oli mukana onnea.

 

Lupaukset on täytetty, mutta jatkan edelleen saman linjan noudattamista. Lupaan luottaa itseeni! Lupaan tehdä juuri niin kuin itse haluan! Vain viimeinen lupaus muuttui: lupaan pitää onnestani kiinni!

 

Parhain terveisin

"Keski-ikäinen kotka"

 

Kommentit (2)

Vierailija

Voi miten suloinen tarina! Ja parasta on se, että se on totta :) Tuli niin hyvä mieli. Kiitos "Kotka" ja Irma, kun jaoitte tämän. Kaikkea hyvää teille molemmille!

-Kaisa-

 

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat