Miten selvitä hengissä vanhojen rakkauksien kohtaamisesta?

Anteeksi nyt vaan, mutta olenkohan ainoa, joka on koskaan ikinä kuvitellut sen satatuhatta kertaa, että mitä sanoisit tyypille, joka sai sinut kirumaan sohvan nurkassa kuukausikaupalla hamuten lähintä jäätelökuppia, kun tapaat hänet uudestaan harsittuasi vihdoin kokoon itsetuntosi sirpaleet? Epäilen. Minun kuvitelmissani liidän yleensä tyylikkäästi paikalle näyttäen käsittämättömän upealta. Letkautan jotain kertakaikkiaan notkeaa ja poistun tilanteesta hohkaavan voittajan auran (ja kaksikymppisten urheilijanuorukaisten) ympäröimänä. Tai sitten potkaisen kyseistä kaveria sääriluuhun ja kerron lähettäväni Eestin ravistelijat hänen peräänsä – ihan riippuen toipumisen tilasta.

No, toinen kysymys; onko kenenkään suunnitelma ikinä KOSKAAN toteutunut? Ja mistä helkutista se johtuu, että joutuessani näihin tilanteisiin muutun täriseväksi ihmisraunioksi, toistan maanisesti edellistä suustani tullutta käsittämätöntä lausetta ja pakenen tilanteesta jonkun hämmentävän syyn voimin esim. ”Hei pakko mennä, kun mun täytyy valvoo tätä turvallisuutta täällä...” (öh – maailmassa vai? Tositarina muuten.)

Uzbekistanilainen pomminraivaaja on yhä kaupungissa enkä pysty oikein käsittelemään asiaa. Tapaus on varsinainen pop up -mies helvetistä. Ymmärrän kyllä tavallaan, että vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että minulle epämieluisat tyypit pitäisi pysäyttää jo Suomen rajalla (ja pojat olisivat voineet soitella sieltä), tämä asia ei varsinaisesti ole minun vallassani. Mutta se, että törmään kyseiseen mieheen useammin kuin vanhoihin helsinkiläisiin rakastajiini, on jo vähän liikaa. Tilanteen tekee vielä haastavammaksi ikävä hoitovirhe, minkä takia olen vahvan hormonipiikin alaisena. Piikki on keinotekoisesti käynnistänyt vaihdevuoteni. (Muuten, mentapaussi – ei mitään mukavaa odoteltavaa...)Eli näissä kohtaamisissa kietoutuvat kuumat aallot ja hormonaalinen itsemurhavietti nöyryyttävään ”päiväni murmelina” -kokemukseen, jossa uudestaan ja uudestaan olen tärisevä, bambi-katseinen, autistisesti hymyilevä daiju, joka ei ole kuullutkaan Marlene Dietrichista. Arvaa monta kertaa tuli sitten annettua numeroni uudestaan? Ajatus saa keinotekoisesti keski-ikäisen sisukseni kiemurtelemaan pirunnyrkille. Tarpeetonta sanoa; puhelin ei ole pahemmin pirissyt...

Mutta - hätä ei ole tämän näköinen. Niin hormonit kuin Uzbekistan poistuvat minusta ennemmin tai myöhemmin, niinkuin joka kerta. Varsinainen kysymys lienee se, onko nyt niin kauheaa, jos pokka joskus pettää ja näytät haavoittuvaisuutesi? Eikö kuitenkin sitten lopulta ole parempi olla tärisevä pikkutyttö kuin jäänkalskea lumikuningatar, joka hoitaa tilanteen kuin tilanteen jättäen jälkeensä vain kylmää ilmaa. Kun tunteensa näyttää, niin ainakaan ei tarvitse miettiä kuukausikaupalla sitä mitä jätti sanomatta vaan voi todeta rauhallisesti yrittäneensä. Tästä miehestä en edes minä pysty enää rakentamaan päiväunia, koska kaveri ei ole yhtään sen enempää tai vähempää kuin väärä.

Ja tuskallakin saavutettu mielenrauha on aina suloinen...

Irma Facebookissa

Kommentit (6)

Vierailija

Noi tilanteet menee jonkin kummallisen universaalin säännön mukaan aina niin, että tukka on pesemättä kun aamulla oli kiire,  etuhampaiden väliin on jumittunut jotain vihreätä ja paidalla on tomaattikastiketta. Ja se toinen osapuoli on pessyt tukan, tarkastanut hampaidenvälin ja valinnut päälleen puhtaat vaatteet tai osannut syödä pudottelematta. Minun ratkaisuni on ollut keskittyä toisen osapuolen (yleensä poikkeuksetta) totaalisen rumiin kenkiin. Näin visuaalisena ihmisenä se jotenkin auttaa. Mikä siinä muuten onkin, että miehet ostaa tosi usein aivan kamalia kenkiä? Kerropa se.

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Oho - kylläpä heitit haasteen; rumien kenkien mysteerin selvittäminen! Samalla voisi pureutua siihen vielä hurjempaan kysymykseen eli HH-ongelmaan; mistä ne löytää kaikki ne huonot housut?! En tiedä kumpi on pahempi ja haluaisin olla parempi nainen ja ihminen, mutta tosiasia nyt on se, että eräänkin suhteeni suurin kompastuskivi oli sellaiset ihan hirveet puoliksi sandaalit ja puoliksi terveyskenkä -tyyppiset lipokkaat, joita katsoessa sielu huusi kuin viimeistä päivää. Myöhemmin kun homma pissi, niin aivan kuten kirjoititkin kyseisten kenkien muistelu lämmitti mukavasti...Mahtava vinkki, en ole tajunnut pistää kentällä käytäntöön, mutta nyt todellakin pistän; tästä lähin olen aseistettu rumilla kengillä!!

Rakkaudella, Itma

ps. mä niin kuulen Laasasen armeijan huutavan tuolla: TASOT! Ajatteletpa tasoja! Vielä kerran: ihan chillisti, pojat...

Vierailija
Vierailija

 Mikä siinä muuten onkin, että miehet ostaa tosi usein aivan kamalia kenkiä? Kerropa se.

Näin miehenä, koska Suomessa yleensä vain myydään miehille niin pirun rumia kenkiä/vaatteita. Tämä siis tapauksessa, ettei löydä hieman erikoisempia keskustan vaateliikkeitä.

Vierailija

Jos pukeutuminen on jonkinasteinen mittari niin täytyy mainita, että naisten rumat kengät (tai epäsopivat housut) ei ole omiaan herättämään suurtakaan mielenkiintoa.

T. Mies

Vierailija
Vierailija
Vierailija

 Mikä siinä muuten onkin, että miehet ostaa tosi usein aivan kamalia kenkiä? Kerropa se.

Näin miehenä, koska Suomessa yleensä vain myydään miehille niin pirun rumia kenkiä/vaatteita. Tämä siis tapauksessa, ettei löydä hieman erikoisempia keskustan vaateliikkeitä.

No olenkin miettinyt, että oisko syynä se, että miehille on niin järjettömän suppeat ja ankeat valikoimat.

Vierailija

Melkein järjestään vaate- ja kenkäliikkeen pinta-alasta on vähintään kaksi kolmasosaa pyhitetty naisille. Toinen syy lienee se, että isolle osalle miehistä ei ole yhtä helppoa perustella esim. 200 euron tai etenkään isomman summan tuhlausta kenkiin, kuin naisille.

Itse ainakin alan ajattelemaan, että tällähän pääsisi viikoksi lämpimään äkkilähdöllä tai saisi uuden pelikonsolin ja ehkä pelin tai kaksi. Toisaalta viime aikoina olen löytänyt reilulla satasella (joka muuten on joillekin miehille edelleen noin tuplasti kipuraja) hienoja kenkiä.

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat