Miten kypsässä iässä pitää käyttäytyä ja muita elämänohjeita aloitteleville keski-ikäisille.

Olen viime viikkoina ymmärtänyt erään yllättävän, käänteentekevän ja hämmentävän tosiasian – minusta on tulossa, ehkä jopa jo tullut, keski-ikäinen. Tapanani ei ole pohdiskella hiljaisuudessa ja pitää sitä ihme kynttilää vakan alla kunnes olen varma mielipiteistäni vaan olen jakanut tätä oivallustani välittömästi lähipiirissäni. Yleisimmät reaktiot ovat seuraavanlaisia: ”Et ole, sä olet vasta 35, ei se ole keski-ikää” ”Et ole, sitä paitsi jokainen on juuri sen ikäinen kuin haluaa olla.”

 

No, ensinnäkin, miloin keski-ikä sitten alkaa? Erinäiset painavasanaiset sanakirjat ja psykologit sijoittavat keski-iän vaihtelevasti vuosien 36 ja 60 välille. Wikipedia sanoo seuraavaa: ”Keski-ikä on määrittelemätöntä aikaa elämässä, jolloin ihminen ei ole nuori eikä vanha.” Jos minä en elä tätä kyseistä määrittelemätöntä aikaa juuri nyt, niin milloin sitten, kysyn vaan – tämän määrittelemättömämmäksi ikä tuskin tulee. Mitä mieltä sitten oman iän päättämisestä perustuen mielentilaan ollaankin, niin haluaisin esittää seuraavan kysymyksen: Mitä ihmeen vikaa on keski-iässä? Miksi minun täytyisi tuntea olevani no, esimerkiksi nyt sitten vaikka nuori?

 

Okei. Ehkä siksi että Helsinki ei ole se kaikenikäisten kosmopoliittien kihisevä kohtauspaikka vaan joskus tuntuu siltä, että minun ei odoteta elävän näin niinkuin elän, enää tämän ikäisenä. Nojaillessani eräänä kesäisenä aamuyönä hamppari kädessäni mäkkärin tiskiin, luokseni kävelee kännikryptinen nuorimies, joka onnistuu kamppailujen kautta formuloimaan ajatuksensa seuraavanlaisesti: ”Oothan sä aika vanha, mutta saanko mä sun numeron?” Kehoitettuani rauhallisesti kaveria poistumaan paikalta kolmen sekunnin aikana tai saamaan potkun nivusiinsa (ei muuten poistunut),on onnellinen väsymykseni poissa. Onko talven aikana minun ikäisilleni määrätty ulkonaliikkumiskielto, josta en ollut tietoinen?

 

Keski-ikää etsiessä näyttää johtosanoiksi nousevan ”määrittely” ja määreet. Keski-ikäisillä on lapsia ja toimistotyö, paritaloja ja VELVOLLISUUKSIA. Keski-ikäisillä on kiire ja viisi viikkoa lomaa vuodessa, joka on mahdollisesti sen verran stressaavaa aikaa että töihin palaa kuin hoitokotiin. Keski-ikäiset pukeutuvat mahakummun peittäviin vaatteisiin ja muuttavat Käpylään vakuuttelemaan itselleen elävänsä vielä varhaisaikuisuutta. Keski-ikäisillä ei ole enää kivaa.

 

Hittolainen. Minulla ei ole ollut ikinä niin kivaa kuin kolmenkympin jälkeen. Tähänkö se nyt sitten loppuu? Edessä siintää humppapaikkojen seinäkukkasrivit ja kiusaantuneet sukulaiset juhlapyhinä. Äh - kuinka borea.

 

Ajatus keski-ikäisyydestäni ei oikein napsahda pois. Pälyilen puolustusvalmiudessa olevan pikkueläimen valppaudella elämäni arkea. Yksinäisiä sunnuntai-aamuja ja yhden hengen aterioita. Asuntoni ihanaa hiljaisuutta ja huolettomia, likaisia sukkia sohvannurkassa. Ystävieni hilpeää ja erittäin huvittavaa vapautumista niin elämässä kuin Helsingin yössä. Aurinkoisten aamiaisten ja aamuyön jatkojen paineetonta ja miellyttävää ratioa. Sitä, että viime viikolla minua pyysi ulos niin pauttiarallaa parikymmentä vuotta nuorempi, kuin vanhempi mies. Ja sitä keski-iän tuomaa kuuluisaa rauhaa, loputtoman jossittelun loppua ja elämän hetkellisyyden hyväksymistä. Keski-iässä ei tarvitse enää hädistellä ja häpeäminenkin on nuorien touhua. Yhtäkkiä koko konsepti tuntuukin yllättävän houkuttelevalta. Harjoittelen seuraavaa lausetta ääneen: ”Hei, mä oon keski-ikäinen, ei mun enää tarvitse!” Se tuntuu hyvältä. Itse asiassa mainiolta.

 

Haluaisinkin lanseerata uuden ikäkauden nuoruuden ja kuoleman väliin – kuuman keski-iän! Ajan jolloin voi pistää päälle sen pantterikuvioisen supertiukan mekon ja kävellä vapautuneesti kaupungin yli tai sitten istuksia punaviinin kyljessä jossain upean tylsässä sosiaalisessa tyhjiössä. Elää paineetonta ja häpeämätöntä aikuisen ihmisen elämää, jota ei kiristä enää omat eikä muiden odotukset. Ajan jolloin ei tarvitse enää muutenkaan kiristellä, ei edes ihoa. Kun laivat lähtevät satamasta ja suru hellittää, aloitetaan rannalla ne parhaat bileet.

 

Kuuma keski-ikä kuulostaa sen verran hyvältä, että ajattelin aloittaa sen jo vähän etukäteen – esimerkiksi juuri nyt. Tervetuloa juhliin mukaan!

Kommentit (10)

Vierailija

Rakas ystäväni. Niinkuin olen jo monta vuotta käyttänyt Kauko Röyhkän biisin sanoja, teen sen taas.

Olen mielummin 60 vuotta vanha kuin aikuinen!

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Heippa vain ystäväiseni - hitsit kun aina jää sellainen olo, että hei tästähän mä vielä unohdinkin kirjoittaa. Eli siis juuri tuo, että keski-iän ei tarvitse olla niin aikuista tai lainkaan aikuista itse asiassa. Mä olen ainakin ollut TOSI aikuinen JO elämäni aikana, joten nyt vois pistää taas vapautuneesti ranttaliksi. Vaikka olenkin itse asiassa aikuisuuden harras fani, koska käsitykseni siitä ei välttämättä ole se paritalo ja lapset vaan vastuun kantaminen omista teoistaan ja lähinnä pitäminen huolta siitä ettei nyt ihan kaki kenenkään muun elämän päälle...

Vierailija

Ikäkaudet on niin tylsä tapa määritellä elämää. Mielenlaadulla ei ole parasta ennen -päivää. Miten meitä on opetettukin ajattelemaan jotenkin niin, että elämässä on ne hyvät vuodet ja sitten luvassa on jotain tylsää. Keski-ikä vaikka, tai vanhuus. Tiedän paljon esim. yli viisikymppisiä naisia, jotka on sitä mieltä, että niillä on just nyt menossa elämänsä paras aika. Ja musta tuntuu, että meitä kolmekymppisiä nimenomaan koulutetaan siihen, että heilu ja iloitse nyt kun vielä voit, huomenna sulla on liikaa ryppyjä, olet out ja kaikilla sun kavereilla on lapset.

 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Äh - tylsiä ovat, ihan samaa mieltä. Musta tää on kyllä vielä erityisesti Suomen tapa, meidän on jotenkin helpompi olla kun ihmiset ovat jossain lokerossa. Tai sitten lokeron ulkona ja sekin on sitten ihan tarpeeksi hyvin määritelty. Nyt saatta olla kevytmielinen esimerkki, mutta omasta kenkäkaapistani löytyy ne kakskyt paria korkokenkiä sekä sniikkereitä - on kurjaa olla aina saman tyylinen ihminen, on kivaa trippailla eri hahmoissa. Miksei siis tekisi sitä myös elämässä...Ja mitä keski-ikään nyt vielä tulee, niin se on kyllä ihan hirveen huonosti brändätty aika - eihän kukaan halua olla keski-ikäinen, kun siitä puhutaan juuri tuohon sävyyn - kun totuus taitaa olla jotain ihan muuta. Minäkin olen kuullut osani villeistä viiskymppistarinoista. Sitä odotellessa...

Vierailija

Nytkö se sitä sitten on, keski-ikä 35 vuotiaana. Hyvä niin sitten. Mä oon tasan sun kans saman ikäinen, eikä mulla ole mitään muuta noista keski-iän kriteereistä kuin toimistossa tapahtuvaa työtä. Ei ole perhettä, ei ole  paritaloa eikä ilmeisesti sellaisia velvollisuuksiakaan mitä pitäis olla.

Mutta minulla on kesäkissa, lentoliput lomille ja viinilasi kädessä silloin ku siltä tuntuu ja ennen kaikkea mulla on kivaa just nyt. Enkä aijo olla yhtään vähempää tai enempää kuin 35 vuotias ja onnellinen siitä.

Vierailija

Olen 34 v., minulla on 3 lasta ja neljäs kasvaa masussa. Pihassa iso perheauto kun lauman pitää liikkua ja oma talo, mutta eipä meitä ihan mihin vain saakaan mahtumaan. Vuosi keski-ikäisyyteen? Hell no! Tässähän ollaan vasta neitokainen parhaassa iässä. Keski-ikäisyys on varmaanasennekysymys, mutta ajattelisin että omat n.60 v. vanhempiani ovat keski-ikäsisiä. Vaikka varsin virkeitä, liikkuvaisia ja nuorekkaita ovatkin.

Vierailija

Eli ne 60-vuotiaat vanhemmat aikovat elää 120-vuotiaiksi. KESKI-ikä. you know?

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Tää odotettu elinikäasia onkin aika mielenkiintoinen, kun luin juuri (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01025), että odotettu elinikä suomalaisilla 70-luvun lopussa syntyneillä naisilla olisi noin joka viidennellä melkein sata vuotta. Että se taas asettaa tän koko keski-ikäkysymyksen uuteen valoon. Mutta tosiaan, mistä näistä nyt tietäis, kun ei vielä kukaan meistä tämän ikäisistä ole sen ikäisiksi elänyt...mielenkiintoista kylläkin.

Vierailija

Olen keski-ikäinen ja elän upeata aikaa elämässäni: opettelen scoottausta ja teen trampoliinilla voltteja ala-asteikäisen poikani opastuksella, uidessa hypin 'pommeja' naama naurussa, lenkkeilen ja laiskottelen sopivassa suhteessa, onnellisena opiskelen uuteen ammattiin ja nautin tanssimisesta konemusiikin jytkeessä. Toisin sanoen, en ole edes ajatellut, että keski-ikäisenä pitäisi olla ja elää jonkin (homehtuneen) määritelmän mukaisesti. (Mahtaako tästä seurata jonkinlainen rangaistus?)

En yritä olla syntymätodistustani nuorempi - pukeudun ihan 'normaalisti' ja puhekielenikin on yleiskieltä. Mutta teen asioioita, joista nautin, perusasenteeni on positiivinen ja nauru herkässä. Hassua on se, että huomiota saan (haluamattani) 10-20 vuotta nuoremmilta miehiltä mutta en ikäisiltäni.

Eläkeiän lähestyminen ei ole minulle kauhistus, vaan iloinen asia, sillä toivon, että silloin terveyttä piisaa sen verran, että voin lähteä reppu selässä maailmaa valloittamaan vapaana työelämästä ja sen aikatauluista.

Ensi keväänä olisi tarkoitus jolkottaa puolimaraton (aika ei ole pääasia, vaan ne kilometrit), treenaamisen aloitin tänä kesänä. Mutta jos jalat eivät moiseen hullutukseen taivu, niin sitten keksin jotain muuta mukavaa - jotain, jonka tekeminen ei ole iästä vaan halusta kiinni.

En tosiaankaan olisi parikymppisenä uskonut, että elämä voisi olla näin hienoa tämän ikäisenä. Enkä kolmekymppisenä. Hitto, epäilinpä asiaa vielä nelikymppisenäkin.

Uskokaa pois, elämä paranee elämisen myötä. =)

Jaa, että minkäkö ikäinen olen?Täytän kohta 48, eikä harmita tippaakaan!

 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

No tätä vähän hain tuossa tekstissäni. On jotenkin tylsää, että nuoruusajan arvostus on niin korostunut, aivan kuin elämä loppuisi keski-ikään. Näinhän ei selkeästi siis ole, onneksi. Mä en ole myöskään aina ihan vakuuttunut tuosta nuoruuden ihanuudesta - kaikki on vähän sekaisin ja avoinna - ja aina on sydän rikki. No edellinen ei iässä parane, käsittääkseni. Mutta joka tapauksessa nuoruuden ihannointi on yhteisössämme liiallista ja on hyvä muistuttaa, että elämä ihan oikeasti saattaa vain parantua elämällä - niinkuin sanoit...

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat