"Ainoa neuvoni sinulle siis on se, että pane aivosi pihalle, nyt kun vielä voit." Päässäni soi tappajahain teema ja kaikki kadotetut kuukaudet ja vuodet vilisevät sieluni silmissä. Mitä ihmettä olin ajatellut?

Jaoin taannoisella joogaretriitillä huoneeni viehättävän viisikymppisen new yorkilaisen Emilyn kanssa. Juttelemme pikkutunneilla elämästä ja puhe juontuu seksiin – tietenkin.

Ystäväni kertoo minulle rauhallisella äänellään pimeän huoneen pehmeydessä kuinka hänen parhaat vuotensa seksin suhteen olivat ehdottomasti vuodet neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen. Ja kuinka sitten menopaussin jälkeen kukaan ei kertonut hänelle, että lysti taisikin loppua siihen – hänellä ainakin paikat kuivuivat huomattavasti ja nykyseksi on vain vanha varjo entisestä.

Minä tuijotan silmät lasittuneena kattoon ja lasken päässäni. 15 vuotta ei yhtäkkiä tunnu kovin pitkältä ajalta. Ainakaan viime vuosien lemmenrytmissä, jossa neljän, viiden kuukauden kuivat kaudet eivät ole lainkaan harvinaisia. Apua.

Emily lopettaa tarinansa lakonisesti: ”Ainoa neuvoni sinulle siis on se, että pane aivosi pihalle, nyt kun vielä voit.” Päässäni soi tappajahain teema ja kaikki kadotetut kuukaudet ja vuodet vilisevät sieluni silmissä. Mitä ihmettä olin ajatellut?

Ehkä tämä paniikinmakuinen ajatus onkin ajanut minut viime aikoina sanomaan kyllä niissä tilanteissa missä normaalisti sanon ei. Kyllä ja kyllä ja kyllä. Viimeiseksi 22-vuotiaalle israelilaiselle jumalalle, jonka kotiin viemisestä pistimme Tomin, hillittömän hauskan belgialaisen lääkärin, kanssa vedon pystyyn siitä, kumpi vie urhon kotiin. Nuori mies oli sen verran täynnä lempeä, etteivät hänen viestinsä olleet ihan selkeitä. Naiskunta vei kuitenkin kisassa voiton ja korkkasin sitten samalla kertaa niin Pyhän maan kuin 90-luvun.

Kuukauden panokarnevaalien jälkeen alan kuitenkin hissuksiin heräilemään pieneen krapulaan. Tarkkaan ottaen herääminen tapahtuu kuunnellessani kun 19 -vuotias amerikkalainen jalkapallotähti kertoo minulle pilke silmässä pienestä suhteestaan neljäkymppiseen kaverinsa äitiin. Ja huomaan hipsiväni jo holtittomasti himokkaisiin ajatuksiin nuoren miehen pitkien silmäripsien takaiseen mielenmaisemaan...kunnes yhtäkkiä tajuan, että olen vain joitain vuosia kyseistä kiimaista kotiäitiä nuorempi. Herrajumala – rajansa se on aikuisen naisen sapattiseikkailuillakin. Ja mihin hittoon minä sen lapasen pistinkään?

Päätän siis lähteä lapasenhakumatkalle ja zenini etsintään Guatemalaan, jossa juuri nyt nautin ensimmäistä kunnollista cappucinoa kuukausiin viehättävässä kahvilaksi muutetussa vanhassa elokuvateatterissa, Ciudad di Guatemalan suurkaupunkitunnelmassa. Asfaltti, hälinä – kaupunki! Ehkä se lapanen odottaa vielä hetken...hmmm.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat