"Jää hyvästi tyttösein, pian tapaamme jällehen!"

 Areia Brancassa sataa tänään. Syömme päivän toisen aamiaisen rannan ainoassa auki olevassa kahvilassa. Aallot ovat pitkin ja poikin, meressä vain urheita saksalaisia surffikoululaisia sotkemassa itseään rantahiekkaan.

 

Me tilaamme ystäväni kanssa cafe com leiten ja pienen mantelileivoksen, joka on kääritty sirokirjaimiseen paperiin. On maanantai-aamupäivä, eikä kenelläkään ole kiire. Ilma on kostea ja viileä, pehmeät farkut tuntuvat mahtavilta auringon siloittamilla reisillä. Pyörittelen lusikkaa kahvikupissa ja katselen meren värejä. Ne muistuttavat minua Pablo Nerudasta ja hänen vaimonsa silmien öisistä verkoista. Ja pappa Hemingwaystä pelaamassa, jotta rommi juoksisi joutuisammin väsyneeseen koneeseen. Ja kaikista niistä muista valtameren merkitsemistä vanhoista miehistä, jotka kantavat raskasta vapauttaan suuriin tuuliin kahlittuina.

 

Minä en ole edes kaukaisesti ajatellut kirjoittamista nyt kymmeneen päivään. Se on pisin aika viimeiseen puoleentoista vuoteen. Olo on kevyt. Tekisi mieli melkein ottaa pikku ryyppy. Ja ehkä pelata korttia tämäkin päivä. Kuunnella kuinka yksikään juttu ei huutele loppulauseitaan. Niin no. Paitsi tietysti tämä viimeinen.

 

Rakastan Irmaa intohimoisesti. Sen kirjoittaminen on kovertanut ääriviivojani viime vuosien aikana kuin jäinen vesi graniittia. Kirkkaasti ja säälimättä. Tunnen itseni paremmin siksi, että olen saanut ja joutunut kirjoittamaan kaksi kertaa viikossa tarinoita niin omasta elämästäni kuin sen vierestä. Joskus se on harmittanut, myönnän sen. Ei ainoastaan siksi, että olen häpeämättömän laiska. Vaan myös siksi, että olen joskus pakottanut itseni tekstin ääreen. Rapsuttamaan mieleni roskakasoja ja tarjoamaan vähän vähemmän höyryävää keitosta. Mutta ennen kaikkea olen kai sitten joutunut sitoutumaan, saanut etuoikeuden juurtua. Tekstiin ja teihin.

 

 

Vapaus on ollut minulle aina kinkkinen juttu. Sanon kyllä; kaupungeille, miehille, töille, suunnitelmille ja jonkin ajan päästä huomaan, että en pidä uuden maailman säännöistä. En pidä ovittomista seinistä, en jaksa istua kauniisti uusissa kengissä; uudesta ihosta kasvaa vanha, seinät kupertuvat kalteviksi. Näin on käynyt myös Me Naisten kanssa. Sen enempiä selittelemättä: Nyt on kuulkaas vaan ihan pakko mennä. Ulkona huutelee huominen.

 Ensi kuusta lähtien Irmasta tulee taas indie. Se muuttaa takaisin osoitteeseen vallilanirma.blogspot.fi. Nurkat ovat vähän muutosta pölyiset, eikä kaikki ole vielä paikallaan – mutta rakkautta on huoneissa vähintään yhtä paljon kuin ennen. Uusiakin kujeita luvassa, hurjiakin juttuja. Kappas, kun taisin taas sanoa yhdelle seikkailulle kyllä. Mutta sitä ennen kuitenkin eletään hidas ja helteestä tahmainen kesä. Siitä tulee jeevelinmoisen hyvä.

 

Viimeiset puolitoista vuotta olen kirjoittanut painavasta ja kevyestä, eilisestä ja huomisesta, hyvin ja huonosti. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Ainoa arvokas asia viime vuosissa on se, että sinä olet lukenut sanojani. Kiitos siitä. Ole kiltti ja käy joskus tervehtimässä vanhaa ystävää. Keitän kahvit ja kerron vaikka tarinan.

 

 

Tämä blogin tekstit siirtyvät hissuksiin uuteen osoitteeseen (kunhan saan selville, että miten se tapahtuu – apua otetaan TODELLAKIN muuten vastaan...), mutta nyt ne ovat vielä luettavissa Mimmeillä kuun loppuun. Tässä alla pari  suosikkiani. Play it again, Sam!

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/maailman_viimeinen_paiva

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/villista_sinkkuseksista

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/alaston_totuus

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/ei_niin_ihana_joulu

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/tapaa_minut_illankoitteessa

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/isani_rakkaani

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/rakkauden_saarikoski_syndrooma

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/rakkauden_roadkill

 

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/vallilan_irma/kun_puut_eivat_enaa_puhu

 

Kommentit (6)

Vierailija

Voi Irma... Sääli, kun Mimmeistä häviää se paras ja monesti ajatteluttavin blogi, mutta hienoa, että sinua voi seurata muuallakin. I'll be there :) Kaikkea hyvää ja kaunista, rauhaa ja rakkautta <3 Ja KIITOS!!

-Kaisa-

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat