Miten voi kaivata kotiin maailman kauneimmassa paikassa?

 Herään yläsängystä kolmen tuntemattoman samassa huoneessa kuorsaavan matkaajan kanssa ja sisuksissani on solmu. Olen nähyt unta kodista tai oikeastaan koti-ikävästä. Olin matkalla veljeni kanssa, joka lähti jo kotiin ja minulla oli matkaa vielä kuukausia edessä, enkä olisi voinut olla vähempää kiinnostunut turisti-Kreikasta, jossa satuin olemaan.

Tällä kertaa en kuitenkaan ole turistihelveltissä vaan Lago Atitlanilla, jonka on sanottu olevan ei enempää, eikä vähempää kuin yksi maailman kauneimmista ja henkisimmistä paikoista.

Vielä parisen viikkoa sitten katselin lentoja myöhemmälle syksylle. Oli aivan selvää, että Suomi saa pitää kesänsä, enkä minä lähde mihinkään – ja sitten tapahtui jotain. Katselin ympärilleni Giganten rauhallisella rannalla ja totesin rauhallisesti olevani valmis lähtemään. Sitten kun aika tulee, lippuja ei tarvitse siirtää.

Siitä lähtien olen nauttinut olostani kuin viimeistä päivää – tietysti. Mutta päivä päivältä tunnen yhä vahvempana kodin kutsun ja kesän kaukaiset tuoksut. Ihan kuin kuulisin ystävieni tyytyväisen kehräyksen Helsingin kesäyössä ja sen auttamattoman tyhjän tilan, jota Vallila humisee Irman juostessa maailmalla. Äh – koti-ikävä!

Hassuinta on tosiaan tuntea koti-ikävää yhdessä maailman kauneimmista paikoista. Vai mitä mieltä olette maisemista?

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat