"Helsingin kiinteistöviraston ja kaupunkiaktiivien some-sodat tuntuvat erovanhempien valtataistelulta, jossa Helsinki-rukka jää joskus yksin itkemään kasvukivuissa menetettyjä hampaita."

Helsinki on kummallinen kaupunki. Siinä on enemmän kerroksia kuin uusimmassa ruotsinlaivassa ja sen tunteminen vaatii aikaa, tuuria ja omistautumista. Se on vähän niinkuin hankala rakastaja – parhaimmillaan hellä ja intohimoinen, mutta pahana päivänä se saattaa kadota sinulta kuukausiksi ja jättää tärisemään vihansekaisessa hämmennyksessä pimeän asuntosi nurkkaan.

 

Minulla ja Helsingillä on ikivanha viha-rakkaussuhde. Samalla kun ylpeilen sen rosoisesta kauneudesta, kärsivällisyyteni ei riitä hitaaseen muutokseen, joka ei näytä noudattavan minkäänlaista loogisuutta, vaan tuntuu syntyvän byrokratian sattumanvaraisista reaktioista urbaanin sissisodan vielä sattumanvaraisempiin iskuihin.

 

Kaupunki kasvaa parhaimmillaan ihmisen ympärille ja sen johdon arvo lasketaan sillä, kuinka tarkkaan se osaa kuunnella tätä joskus nopeaakin liikettä. Ymmärrän toki, ettei Kalasataman kaiut aina ulotu virastoihin asti. Eikä kaupunkiaktiivit varmastikaan aina ymmärrä, kuinka paljon pitkämielisyyttä vaaditaan yhdeltä virkamieheltä pienenkin muutoksen tekemiseen. Myöskään molemminpuolinen kärttyinen syyttely ei ainakaan auta tilannetta. Helsingin kiinteistöviraston ja kaupunkiaktiivien some-sodat tuntuvat erovanhempien valtataistelulta, jossa Helsinki-rukka jää joskus yksin itkemään kasvukivuissa menetettyjä hampaita. Niinkuin Sompasaunaa tai Ravintola-päivän viinitarjoilua.(Niille, joille Sompasauna on jäänyt saunomatta, on kyse Kalasataman rakennusalueelle kyhätystä hökkelisaunasta, jonka vaatimattomia puitteita korvaa ehkä kaupungin upein näköala. Kiinteistövirasto purki saunan ilman ennakkoilmoitusta viime viikolla vedoten sen luvattomuuteen.)

 

Helsingin sauna-gatessa on herkullisia syvyyksiä. Tilannehan kun on se, että molemmille puolille ennen niin aliarvostettua Sörnäisten satamaa on rakennettu sauna viimeisten vuosien aikana. Niiden eroon kiteytyykin taisto löylyistä. Valitettavan kaukaiseksi kaupunkilaisille jääneen Design-pääkaupunkivuoden projektina toteutetun upean kulttuurisaunan näköala on vain hitusen huonompi kuin Kalasatamassa kukoistaneen edesmenneen Sompasaunan. Toista suunniteltiin, rahoitettiin ja rakennettiin kolme vuotta kun toinen puksutti samaan aikaan vastarannalla täydellä höyryllä. Toinen on kaunis kun toinen on perin kätevä. Toinen maksoi käyvän hintansa eli paljon ja toinen rakennettiin 150 eurolla vuodessa. Ja toinen on virallisesti yhteisömme hyväksymä, järjestelmän läpi uinut, asiallisesti juhlittu voittaja, kun toinen taas on verraton rikkaruoho, joka on luvatta ja iloisesti kasvanut hylätyn kiukaan ympärille. Mutta molemmat on tehty rakkaudella kaupunkilaisille ja molemmat ovat ilahduttaneet meitä ainutlaatuisesti. Onko tosiaan niin, että Helsinkiä saa rakastaa vain yhdellä tavalla?

 

Kiinteistövirasto a.k.a. Helsingin kaupunki ei hoitanut Sompasaunan tapausta ihan nappiin. Kaverit olisivat voineet kieltämättä snadisti terästäytyä, jälleen kerran. Jos jo vuodesta 2011 lämmennyt sauna piti sulkea, oltaisiinko voitu odottaa pari kuukautta saunakauden loppumista tai sitten ehkä jättää ihan perinteinen kirje saunan oveen kun rakentajia ei mistään tavoitettu? Joku voisi käyttää tökeröstä ja mediasokeasta menettelystä peräti termiä ”päiviräsäset”. Toisaalta taas (asiaa sen lähemmin tuntematta), mahtoivatkohan Sompasaunan rakentajat olla yhteydessä virastoon viimeisten vuosien aikana omilla kasvoillaan, vaikkapa nöyrästi hattu kädessä ja yhteistyötä ehdottaen? Purkamisen kun ei nyt olisi pitänyt tulla ihan yllätyksenä – olihan kyseessä jo kolmas kerta kun kiinteistövirasto tuhoaa saunan luvattomana. Samaan aikaan toisaalla kaupungin lonkeroisessa organisaatiossa projekti taas palkitaan ”Vuoden kulttuuriteko” -palkinnolla yleisön suosikkina ja se löytyy myös kaupungin tapahtumakalenterista. Johdonmukaista, eikö?

 

Minä uskon, vastoin yleistä some-mielipidettä, ettei kiinteistöviraston virkamiehiä aja tekoihinsa puhdas pahuus. Ja kun nyt asiaa ajattelee, minäkään en välttämättä olisi sillä parhaimmalla tuulella jos päätäni olisi vaatinut vadille tuhatpäinen, vimmainen hipsteriarmeija naamakirjassa jo vuosien ajan mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Saattaa hieman syödä miestä. Enkä usko myöskään että Sompasaunan rakentajia esti pääsemästä yhteistyöhön koppavuus, vaan rehellinen ja kieltämättä joskus perusteltukin epäluulo siitä, löytyykö kaupungilta kykyä nähdä ansiokkaan työn ja idean arvo.

 

Joskus vanhemmat eivät vain osaa puhua samaa kieltä.

 

Mitä tahansa monimutkaisessa saunajupakassa tapahtuikin, on sydäntäsärkevää katsella kun avioerolapsen loppumattomalla rakkaudennälällä kaupunkiimme tervetulleiksi toivotetut pienet ilot otetaan meiltä pois. Kyllä, Sompasauna oli kertakaikkiaan laiton, mutta kaikessa luvattomuudessaan aivan mainio idea, jonka yhä useampi helsinkiläinen olisi varmasti löytänyt omakseen jatkossa. Vaikka ne, joilla ei yksinkertaisesi ole varaa 15 euron Kulttuurisaunaan kuin kerran kesässä – ryhmä, johon itse kuulun. Olisiko toisenlainen ratkaisu vielä myöhäistä? Paljonkohan maksaisi pieni liikuteltava elementtisauna? Yhden aviosovun verran?

  


 

Harmoninen yhteiselo näyttää olevan myös mahdollista: Tämän linkin alta löytyvä ihanalta kuulostava tapahtuma näyttää syntyneen sulassa sovussa – Irma ja Vallila ovat niin mukana Helsingin taivaan alla 8.8.!  

Hyvä Helsinki!

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat